Unohtui sanoa, että hyödyt todennäköisesti tiheästä frekvenssistä. En tiedä millä teit ennen taukoa, mutta nyt suosittelen 1-2 -jakoista. Mulla oli vuosia taukoa ja kun aloittelin uudestaan niin aloittelin kaksijakoisella. Pääliikkeissä etenin lineaarisella progressiolla ja hyvin rauhallisesti. Se tuntui olevan oikein järkevä valinta. Aloitin penkin esim. 60 kilosta ja tein sillä 3x6. Nuo sarjat ei olleet luonnollisesti edes tiukkoja ja voimien palautumisen myötä helpommaksi vain meni, mutta en tehnyt sen suurempia hyppyjä kuin hyppäsin muistaakseni 70 kilosta suoraan 80 kiloon ja siitä jatkoin progressiota 2.5 kg joka treeniin, eli 5 kg viikossa. Tuolla progressiolla pääsin muistaakseni 117.5 kg asti mikä sattui olemaan vielä koko treeniurani siihenastinen ennätys. Eli otettiin voimat takaisin ja siitä vielä yli ja vielä suhteessa hyvin lyhyessä ajassa. En voi olla varma, mutta mulla on kutina, että juuri maltillisen progression takia pääsin lopulta korkeampiin sarjapainoihin kuin ikinä. Voimat palautui niin nopeasti että olisin voinut ottaa vielä suurempia hyppyjä, mutta enpä ottanut ja se taisi luoda jonkinlaista pohjaa.