Hyväksytkö ulkonäkösi sellaisena kuin se on?

[Mopsy80]

Vai kriiseiletkö asian takia? Liittyykö saliharrastus jollakin tavalla kuvioon, jos kriiseilet?

Itse olen nyt vihdoinkin alkanut oikeasti kyllästyä ulkonäkööni liittyvään ahdistukseeni (jota on enemmän tai vähemmän jatkunut jo yli 20 vuotta) ja päättänyt opetella itseni ja samalla myös ikääntymisen hyväksymistä, mistä konkreettisena keinona "pakonomaisen" meikkauksen vähentäminen ja hiusten värjäämisen lopettaminen. Jos ei ole mikään kaunotar eikä enää edes nuori, lienee paras keskittyä muihin asioihin kuin mahdottoman eli kauneuden tavoitteluun: Oikeasti hyväksyä se, ettei ole kaunis, ei ole sellainen, että kukaan ajattelisi että vau. Siitä huolimatta voi olla paljon muuta. Kauneushan on katoavaista :D

 

[Spear]

Mä en juuri jaksa stressata omasta ulkonäöstä, se on sellanen kun se on ja sillä mennään. Jos joku ei minusta ulkonäköni vuoksi pidä tai kauhistuu sitä, että saatan olla joskus hikinenkin, niin oma on menetyksensä. Tottakai jaksan ulos tai ihmisten ilmoille lähdettäessä katsoa, että en haise ja vaatteet ovat siistit, mutta meikatakaan en aina jaksa. Toki juhliin yms. meikkaan, muuten tuntuu, että jotain puuttuu.

Liikuntaa harrastan toki myös ulkonäön vuoksi; paskaa puhuu sellainen, joka sanoo että niin ei ole. Kuitenkin, siinä liikunnan harrastamisessa vaakakupissa painaa kuitenkin enemmän terveys- kuin ulkonäköasiat.

 

[Kharon]

Kyllä sitä joskus jotain kriisinpoikasta ilmaantuu, niinkuin eilen sovituskopissa. :D Mä en oikeestaan tiennyt että mulla olis takamuksessa selluliittia, mutta sovituskopin peili kertoi muuta. Jäi sinä päivänä sipsit ostamatta, vaikka mies yritti sellasia ehdottaa. :P Toisaalta, luonnonvalossa en oo huomannut tosiaan mitään (eikä mieskään ole), joten voin kai unohtaa koko asian. Aika hyvin oon sinut kroppani kanssa, varsinkin kun oon alkanut nostelee painoja, vaikka ei se mikään täydellinen olekaan.

Mun mielestä vanhemmatkin naiset voi olla kauniita! Huomiotaherättävämpiä jopa kuin vaikkapa parikymppiset. Sellaiset, joista näkee että ne pitää huolta itsestään. Eikä sen kauneuden tarvii olla kiinni kasvonpiirteistä tai ryppyjen määrästä.

 

[Mopsy80]

Mulla on tosiaan ollut joku ulkonäköongelma niin kauan kuin muistan, mutta nykyään isompi ongelma ulkonäköni kanssa vaikuttaa olevan miehelläni, joka ei näköjään ole ihan sinut ikääntymiseni kanssa. Ja vähän liian rehellisesti tuo tuntojaan julki, lähinnä huumorin varjolla, mutta kuitenkin. Ei se koskaan ole mua kauniina pitänyt, mutta vissiin parikymppisenä olin sitten jotenkin viehättävä tai niin sanotusti mukiinmenevä. Toisaalta koska mulla on ollut näitä kriisejä ennen miestäkin, niin eivät ne siitä yksinomaan johdu. Ja mies on kuitenkin hiljattain sanonut myös, että laittautuneena olen jopa 9/10.

 

[^mau^]

Mopsi, aika karua, jos sun mies kommentoi jotenkin negatiivisesti sun ulkonäköä. Ja luulis, että hän sua kauniina pitää, jos on kerran pitkään jo seurustellutkin sun kanssasi?

Itse olen kipuillut ulkonäköni kanssa teinistä lähtien joko enemmän tai vähemmän. Tänä keväänä jotenkin tuli mitta täyteen - toivottavasti lopullisesti. Kyllästyin siihen, että hukkaan edelleen elämääni murehtimalla sitä, miltä näytän. En aio käydä leikkelemässä itseäni, joten naaman sun muiden kanssa täytyy vain tulla toimeen. En myöskään halua rääkätä kehoani, vaan kohdella sitä hyvin, joten kroppakin saa kelvata sellaisena kuin on. Minä olen minä ja sellaisenaan hyvä. Tietty sitä voi aina kroppaa muokata liikunnalla ja syömällä terveellisesti, mutta HALUAN hyväksyä itseni myös juuri nyt. Muutenhan elelen koko ajan tulevaisuudessa, ja se taas on mielestäni ajanhukkaa.

Asiaan vaikutti myös yksi ihana kohteliaisuus, jonka sain todella yllättävältä taholta. Se sai mut osaltaan näkemään, miten päättömästi itsestäni ajattelen. Mulla on tilanne se, että mua on kyllä kehuttu kauniiksi, mutta itse en ole oikein ikinä uskonut sitä. Nyt sitten olen aivopessyt itseäni urakalla ja hokenut mm. tuota saamaani kohteliaisuutta mantrana liki päivittäin. Samaten olen kirjoitellut ylös kaikenlaisia kehuja, joita olen elämäni aikana saanut. Toimii! Kyllä mä välillä kriiseilen itseni kanssa, mutta siitä huolimatta yritän uskoa huonoinakin päivinä siihen, että olen ihan ok. Mua muuten ärsyttää se, miten ulkonäkö- ja laihiskeskeisessä ympäristössä nykyään eletään. Tunnen uivani vastavirtaan, kun en halua enää lähteä johonkin älyttömyyksiin mukaan.

Mulle käännekohta oli siis se, kun tajusin näkeväni itseni vääristyneesti. Ketään ei hyödytä, jos olen jatkuvasti tyytymätön itseeni, kaikkein vähiten mua itseäni. MIKSI en siis voisi hyväksyä itseäni? Kelle muka en kelpaa tällaisena kuin olen? Kelle mun edes pitäisi kelvata? En ole missi, eikä musta sellaista tule. En ole laiha, eikä musta sellaistakaan tule - enkä enää edes haluaisi. Jos joku ei mun ulkonäöstäni tykkää, se on hänen ongelmansa, ei mun. Siinä mielessä olen onnekas, että ainakaan viime vuosina en ole tainnut mitään negatiivista ulkonäöstäni kuulla. Enemmän ongelmana on ollut juurikin se, että itse olen soimannut itseäni. Uskon, että siitä voi onneksi oppia pois.

Ajatustavan muuttaminen vaatii tietoisen päätöksen ja rutkasti aikaa ja työtä. Olen myös lukenut kaikenlaista aiheeseen liittyvää. Jos ajatukset pyörivät ihan liikaa ulkonäön, syömisen ja liikunnan ympärillä, suosittelen kyllä lämpimästi ammattiavun hakemista. Kaikkia pulmia kun ei välttämättä saa itse korjatuksi.

 

[Molly]

Mulle käännekohta oli siis se, kun tajusin näkeväni itseni vääristyneesti. Ketään ei hyödytä, jos olen jatkuvasti tyytymätön itseeni, kaikkein vähiten mua itseäni. MIKSI en siis voisi hyväksyä itseäni? Kelle muka en kelpaa tällaisena kuin olen? Kelle mun edes pitäisi kelvata? En ole missi, eikä musta sellaista tule. En ole laiha, eikä musta sellaistakaan tule - enkä enää edes haluaisi. Jos joku ei mun ulkonäöstäni tykkää, se on hänen ongelmansa, ei mun. Siinä mielessä olen onnekas, että ainakaan viime vuosina en ole tainnut mitään negatiivista ulkonäöstäni kuulla. Enemmän ongelmana on ollut juurikin se, että itse olen soimannut itseäni. Uskon, että siitä voi onneksi oppia pois.

Ajatustavan muuttaminen vaatii tietoisen päätöksen ja rutkasti aikaa ja työtä. Olen myös lukenut kaikenlaista aiheeseen liittyvää. Jos ajatukset pyörivät ihan liikaa ulkonäön, syömisen ja liikunnan ympärillä, suosittelen kyllä lämpimästi ammattiavun hakemista. Kaikkia pulmia kun ei välttämättä saa itse korjatuksi.

Tuo on jotain mikä minun pitäisi tajuta.

Olen perfektionisti luonteeltani, ja vaikka en mikään malli haluaisi ollakaan, silti haaveilen siitä täydellisestä ulkonäöstä. Aina on jotain jota haluaisin muuttaa, ellei paino niin sitten en pidä nenästäni, sivuprofiilistani tai silmäluomistani. Aikanaan laihdutin itseni lähes sairaaloisen laihaksi ajatellen että kun olen laiha niin olen sitten nätimpi. Vähän järkytyin että ei se minua sen tyytyväisemmäksi tehnyt mitä aiemmin olin. No ne kilot tulivatkin tuplaten takaisin sitemmin. Koulukiusaus vei itsetuntoni täysin, ja vaikka asiasta on aikaa 15 vuotta, kai se vieläkin näkyy siinä, että jotenkin haluan muiden pitävän minua kauniina ennen kun voin uskoa itse. Pitkään olinkin esim. irc-galleriassa, sillä olihan niitä kehuja kovin kiva saada, luoda illuusiota omasta ulkonäöstä kuvakulmien ja photarin kanssa.

Saliharrastus on itseasiassa parantanut minäkuvaani parempaan päin. En enää näe vaakalukua kauneuden mittarina, ja useana aamuna voin todeta olevani tarpeeksi kaunis ihan sellaisenaan, treenikamoissa ja laittautumatta. Nyt kun syksyllä siirryn kolmekymppisten kerhoon, toivoisin voivani hyväksyä itseni juuri tällaisenaan, sillä ajan hampaaltahan ei säästy kukaan. En haluaisi olla se ikuisen nuoruuden tavoittelija, mutta kyllä se ikääntyminen hieman ahdistaa vaikka vain numero onkin.

 

[Mopsy80]

Sepä se, emme seurustele, vaan olen tämmönen rupsahtanut perheenäiti. Mutta tosiaan teki selväksi jo seurustellessa, ettei pidä mua kauniina, eikä mua kukaan muukaan muistaakseni ole livenä kauniiksi kehunut, poikkeuksena joku tuhannen kännissä ollut vanha äijä, kun olin just parikymppinen... Ja tais olla helvetisti meikkiä ja tosi hämärä valaistus siellä baarissa silloin :D Jossakin yksittäisessä kuvassahan voi kuka tahansa olla kaunis, kun kulma, valaistus ja ehostus on kohdallaan...

 

[EvaCecilia]

Olen opetellut hyväksymään itseni sellaisena kuin olen. Ja kun kaikkia ei voi muutenkaan mitenkään miellyttää, jatkuva ulkonäöstä murehtiminen ja stressaaminen on ihan turhaa ajan hukkaa. Toiset tykkää laihoista, toiset taas muodoista ja kolmas lihaksista jne. Ja kun kauneus on aina katsojan silmässä, mielestäni myös vanhemmat ihmiset voivat olla kauniita! Ainakin minun 93-v. mummoni on edelleen hyvässä kunnossa ikäisekseen ja ikä on vain tuonut hänen olemukseen tietynlaista karismaa ja viehättävyyttä! ;)

Toki välillä on päiviä, kun oma lihava mörrimöykyn olemus ärsyttää. Tällä hetkellä eniten häiritsee jatkuva turvotuksen lisääntyminen, minkä sairaus ja lääkitys saa aikaan, eikä mikään tunnu auttavan. Pakko kuitenkin muistaa, että terveys menee kaiken muun ohitse. Mikäli noita lääkkeitä ei olisi keksitty, en todennäköisesti olisi edes elossa tai ainakin huonosti menisi. Tärkeintä siis on hyvinvointi, että pystyy liikkumaan ja nauttimaan niistä asioista mitä tekee. Koskaan ei tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, minun kohdalla suunta on todennäköisesti alaspäin, joten vielä kun pystyy on otettava elämästä kaikki irti. :D

Ja hulluksihan sitä tulisi, jos koko ajan pitäisi miettiä, mitä muut mahtaa ajatella... Ja miksi kaikkien pitäisi tykätä, ihailla tai pitää kauniina? En oikeastaan edes kaipaa sellaista, enkä jatkuvaa huomiota yleisesti muutenkaan. Tottakai positiiviset kommentit tuntuu aina hyvältä, mutta paljon enemmän olen kuullut elämäni aikana niitä negatiivisia kommentteja. Iän myötä olen kuitenkin oppinut, että nekin voi kääntää voimavaraksi, juoksulenkillä niistä voi ainakin repiä lisäenergiaa jos ei muuta. Mutta itsetuntooni en anna kenenkään negatiivisten huomautusten tms. paskan vaikuttaa, itselleni kelpaan ja se on ainoa millä on väliä. Ja huumorikin auttaa, ei ihan kaikkeen tarvitse suhtautua niin vakavasti kuitenkaan, itselle (ja omalle peilikuvalle) nauraminen tekee hyvää myös! :D

 

[Tinkaus]

Juuh, kyl mä oon itteni kans sujut. Toki huonojakin päiviä mahtuu joukkoon ja mielessä käy, et joku kohta vois olla parempikin. Mut mä en pyri täydellisyyteen millään saralla. Terveys, hyvä olo ja tasapainonen minä ovat tärkeämpiä kuin täydellisen timmi kroppa tai rypytön naama.

 

[Mopsy80]

Ja hulluksihan sitä tulisi, jos koko ajan pitäisi miettiä, mitä muut mahtaa ajatella... Ja miksi kaikkien pitäisi tykätä, ihailla tai pitää kauniina?

Tuo on kyllä aivan helevetin hyvä kysymys! Jotenkin sitä on kai kasvanut kieroon. Ja kyllähän tämä maailma/kulttuuri on järkyttävän ulkonäkökeskeinen.

Olin kerran (vuosia sitten) mieheni kanssa bileissä, jossa oli myös tuttumme, joka on todella kaunis - niin kaunis, että yksi hänellekin? vieras mies alkoi isoon ääneen päivitellä sitä siellä ja mua se tilanne jotenkin lannisti ja ahdisti aivan älyttömästi, vaikka mitään syytä siihen ei oikeasti ollut, sillä ei se mies sivulauseessa sanonut musta, että "tuo taas on kyllä aikamoinen rumilus". Mulla on jotenkin todella lapsellisen mustavalkoinen ajattelutapa sen suhteen, olenko kaunis vai ruma. Pahimmillaan en edes tajua sitä, että se on myös makuasia. Tai sitten kyse on siitä, että ulkonäköön keskittyminen auttaa välttämään vielä ahdistavampien ajatusten kohtaamista...?

 

[vaahtokarkki]

Kyllä mä nykyään hyväksyn, vaikka se onkin ollut pitkä tie. Kesti hyvin hyvin kauan tajuta, että mun äiti oli ehkä sittenkin tässä väärässä. Vaikka tietenkään ympäristön mielipiteillä ei pitäisi olla mitään merkitystä, enkä oikeastaan ole niitä niin uskonutkaan, mutta sitten jos ihmiset, joiden mielipiteitä pitää arvossa sanoo jotain, niin on sillä vaikutusta. En ollut ikinä pitänyt itseäni luonnonkauniina, ja se oli sellainen aika herättävä, kun sen on kuullut riittävän monta kertaa. Nykyään olen omastakin mielestä aika okei, ja pidän myös kropastani tällaisena. Mutta kyllä siinä kestikin. Mun mielestä on ihan kamalaa, että Mopsin mies on sanonut jotain tollasta, en keksi edes sanoja. Ehkä kaunein kohteliaisuus minkä olen saanut, on nimenomaan omalta mieheltä saunassa hikinaamaisena kuultu 'sä olet tosi kaunis'.

 

[maranata]

Puutteita löytyy minunkin ulkonäöstäni, mutta pystyn silti hyväksymään ulkonaköni Näytän miltä näytän, eikä mulla välttämättä mitään tarvetta oo sitä muuttakkaan. Olishan se kiva, jos olis lihaksikkaampi, lyhyempi, pidemmät hiukset, hampaat vitivalkoiset, mutta oon tottunu elämään näiden puutteideni kanssa. Suuremmilta kriiseiltäkin oon välttynyt

 

[kameleontti]

Mulle vaikeinta on se että oon aina ollu vähän pullukka. Nykyisin liikun paljon, syön ja elän terveellisesti ja voin fyysisesti tosi hyvin, mutta rasvat vyötäröllä on ja pysyy. Välillä on kausia, jolloin osaan olla ajattelematta asiaa liikaa, mutta nyt taas menossa jakso, jollon ajattelen painoani ja läskejäni melkeen koko ajan. Mikä on oikeestaan ihan naurettavaa, oon aina kelvannu muille tälläsenä mitä olen, mua ei oo ala-asteen jälkeen kukaan sanonu lihavaks ja saan miehiltäkin melko paljon positiivista huomiota, että oikeesti ainoo jolle en kelpaa on minä itse.

 

[elsu]

Nykyään hyväksyn. Olen entinen anorektikko ja tuohon aikaan pidin itseäni todella vastenmielisen näköisenä. Kahden lapsen myötä olen oppinut hyväksymään kroppani sellaisena kuin se on. Onhan omassa ulkonäössä sellaisia asioita, jotka muuttaisin-mutta jos nuo asiat korjauttaisin, niin topdennäköisesti löytäisin itsestäni vaan enemmän ja enemmän korjattavaa.

 

[EvaCecilia]

Tai sitten kyse on siitä, että ulkonäköön keskittyminen auttaa välttämään vielä ahdistavampien ajatusten kohtaamista...?

Tuokin voi hyvin olla mahdollista, loppujen lopuksi mielestäni voi olla kyse paljon muistakin tunteista/asioista, kuin pelkästään ulkonäköön liittyvistä tunteista.

Maailma on ulkonäkökeskeinen ja on ollut sitä varmaan aina! Ulkonäkö kuitenkin väistämättä kertoo paljonkin, iän, osittain terveydentilaan liittyviä seikkoja jne. Nuoruutta ja terveyttä on varmasti aina ihannoitu ja tavoiteltu, vanhuutta, sairautta ja sen myötä kuolemaa taas pelätty. Toki kauneusihanteet on vaihdelleet paljonkin... Tämän kevään Historia-lehdessä oli juttu aiheesta (en muista numeroa), siinä kirjoitettiin kuinka kauneusihanteet ovat olleet niitä ominaisuuksia, joita kulloinkin on ollut vaikea saavuttaa. Kauneus ei siis ole kuulunut kaikille vain on aina ollut "harvojen etuoikeus".

Mutta ehkä nykyään pelätään myös vanhenemista tai siihen ei oikein osata suhtautua? Vanhempana sitä saattaa katsoa omia kuviaan ja todeta jälkiviisaana että "ehkä sitä onkin ollut ihan ok. näköinen ellei peräti kaunis, harmi vaan ettei sitä siinä iässä ole tajunnut". Näin olen kuullut muutaman ikäihmisen sanovan, harmittelevat että ovat hukanneet ne parhaat vuodet mm. turhaan ulkonäöstä murehtimiseen ja epävarmuuteen. Aikaa meistä ei kukaan kuitenkaan pääse pakoon, mielestäni on tärkeää osata nauttia nykyhetkestä.

Ja vaikka miten maailma olisi ulkonökökeskeinen tai mitä muuta tahansa, on ihan omasta itsestään kiinni miten siihen suhtautuu ja ottaako ulkonäöstä paineita. Minulle on opetettu, että sitä varten on annettu aivot, jotta niillä voisi ajatella! :D Järki on välillä parempi kumppani kuin tunteet, ainakin tietyissä asioissa. En tavoittele malliksi tai missiksi pääsyä taikka mitään muutakaan ulkonäköön liittyvää uraa, joten miksi minun pitäisi näyttää täydelliseltä bikinit päällä? Sen sijaan tavoittelen "terveyttä ja pitkää ikää", syön terveellisesti ja harrastan lajeja joista pidän, ja jotka tuntuu hyviltä. Henkisen tasapainon olen löytänyt jo vuosia sitten, joten mistään turhasta ei tarvitse enää kovin paljon stressata! :D

 

[Syke-77]

Sanoisin, että olen nyt reiluna kolmekymppisenä huomattavasti tyytyväisempi ulkönäkööni kuin kaksikymppisenä, aina voisi perfektionistinä jostain toki urputtaa itselleen, mutta äääh, tällä kropalla mennään, sen kanssa tehdään yhdessä töitä, eikä se ole koskaan (kop kop) vielä pettänyt tai pahemmin ollut kipeänä. Yleisesti, meidän Naisten pitäisi rakastaa kroppaamme hiukan enemmän ja kunnioittaa kanssa, eikä aina moittia ja aliarvostella sitä.

 

[Mopsy80]

^tässä on kyse myös pärstästä, eikä vain kropasta :D Itse asiassa kyvyttömyys hyväksyä tosiasioita liittyy mulla muihinkin asioihin ulkonäköni lisäksi. Ja itse asiassa voi olla, että ilman miehen rehellisiä kommentteja yrittäisin edelleen täysin perusteettomasti päteä ulkonäöllä ja arvot pysyisivät pahasti vinksallaan. Kun kyse on siis siitä, etten mitenkään voi olla ns. kaunis nainen, koska näytän enemmän pojalta. Mutta pojaksi olisin omastakin mielestäni ihan söpö

Aito henkinen tasapaino tuntuu edelleen niin suorastaan mahdottomalta saavuttaa, että on kyllä kauneintakin ulkonäköä arvokkaampi saavutus.

 

[tituk]

Ainahan sitä voi jotain kohtaa nipistellä ja marista ylimääräisistä makkaroista, mutta pääasiassa olen tyytyväinen. Olen tietoisesti yrittänyt lisätä joka viikolle myös sellaista liikuntaa, joka on hauskaa ja jota teen vain sen vuoksi, että pidän siitä. Tällaisia lajeja on esim. tanssi ja jooga. Tulee minulle salitreenistäkin hyvä olo ja on palkitsevaa huomata kehitystä painoissa tai ulkonäössä, mutta olen huomannut, että yksinään salitreenistä tulee minulle liian suoritus ja ulkonäkökeskeistä ja sitä ei pää kestä.

 

[Ultimecia]

Täytyy kyllä todeta, että aika hirvittävää millaisia ihmisiä monella on ympärillään.

Mun ulkonäköä ei ole kehuttu ennen kuin joskus päälle parikymppisenä, mutta vaikka kasvoin siinä oletuksessa että mun valtti on aivot eikä ulkonäkö niin en mä oo itseäni rumana koskaan pitänyt. Muilla vain on ollut huono maku :D. No, oikeasti olen ehkä häivyttänyt ulkonäköä käytöksellä ja pukeutumisella osoittaakseni, että ulkonäkö ei ole mulle tärkeä juttu enkä halua pärjätä sen avulla. Olen kuitenkin sen verran itsekäs että ajattelen voivani pitää molemmat. Paino nyt on aina välillä mitä on, mutta siihen voi sentään itse vaikuttaa.

 

[Zentel]

Pari vuotta sitten koin ylikunnon ja sen jälkeen elämänarvot meni täysin uusiksi. Loppui se vaa'alla ramppaaminen ja itsensä sovittaminen johonkin tietynlaiseen muottiin. Minä olen minä ja kannan sellaista vartaloa, jonka olen syntymässäni saanut. Salitreenit on muuttuneet niin, että niillä en tavoittele enää maksimaalista lihaskasvua. Kun liikkuu ja syö hyvin niin väkisin se kroppa siitä muokkaantuu. Pitää osata olla itselleen armollinen.

Ja miettikääpä kuinka itse katsotte muita. Ei muissa ihmisissä pienet kauneusvirheet tai muutama vatsamakkara näytä ollenkaan pahalle. Miksi itsessään pitäisi moisista stressata? Elämä on ihan liian lyhyt moisiin hömpötyksiin. Rennolla meiningillä ja itseään arvostaen juuri sellaisena kuin on pääsee paljon pitemmälle kuin järjettömällä pingottamisella.