Hengitystekniikka, roina, ikä, progressio - semialoittelijan kysymyksiä

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Kharn
  • Aloitettu Aloitettu

EAA-valmisjuoma 24-pack

Pineapple Passion Fruit

1€/kpl

Kharn

Banned
Liittynyt
15.2.2013
Viestejä
15
Morjens.

Pitkäaikainen stalkkaaja, ja tänään päätin rekisteröityä kysymään muutamaa asiaa. 25v, olen harrastellut salilla käyntiä aina muutaman kuukauden pätkissä parin vuoden ajan, joskus taukoa on ollut pidempäänkin ( töitä on omalla alalla vähän, ja aina kun sitä välillä työllistyy niin samaan aikaan en vain jaksa, itse olen salilta tullessa ainakin poikkeuksetta täysin velliä, hyvä että jalat kantaa. Varmaankin treenaan siis suhteessa omiin kykyihini kovaa, huonokuntoinenkin kun voi kait treenata niin iisisti, ettei tule edes lämmin. )

Jos jaksatte numeroida vastaukset niin kiitos tästä, nopeuttaa threadin selaamista kun tietää mihin mikäkin vastaus tulee.

1. Hengitystekniikka

Joka paikassa mistä olen asiasta lukenut, sanotaan että liikkeen aikana ponnistusvaiheessa hengitetään ulos, ja vapautusvaiheessa sisään. Olenko jotenkin hengitysvammainen, kun minulla tämä ei toimi sitten lainkaan? Itselläni tämä menee luonnostaan juuri toisinpäin: ponnistuksessa hengitän sisään, ja vapautuksessa ulos. Olen useasti ( oikeastaan lähes joka kerta ) kokeillut sarjan jos toisenkin aikana tehdä hengittämisen toisinpäin, ns. "oikein" -mutta jostain syystä tämä vaan ei tunnu luontaiselta. En saa tehtyä toistoja yhtä hyvin. Onko asialla merkitystä jos treeni kulkee näin, vai olisiko suotavaa pakottaa itsensä hengittämään "oikein" ja jos, niin miksi?

2. Hengenveto

Jälleen, kun videoita katselee videoita ja lukee kirjoituksia, useimmiten ohje on että joka toiston aikana pitäisi hengittää sisään ja ulos. Itse kun salilla sarjaa väännän ( teen aina suurimmilla painoilla joilla pystyn tekemään liikkeet puhtaasti ) niin läheskään aina minun ei tarvitse vetää henkeä joka ikisen toiston aikana sisään ja ulos. Olen joskus kokeillut tämänkin tekemistä ikäänkuin väkisin, mutta tuntuu lähinnä siltä että alkaisin hyperventiloimaan. Jälleen, onko elintärkeää hengittää joka toistossa sisään/ulos, vai voiko hengitellä sillätapaa kuin huvittaa, jos toistot kuitenkin menevät ihan OK? Onko asialla merkitystä?

3. Roina

Olen ajatellut nyt aloittaa totisemman treenaamisen kuin aikaisemmin, mutta täältäkin keskusteluja lukiessa tuntuu yleinen sävy olevan "on ne roinaajat joilla on kovimmat kehot, ja sit on nää natut" -ja yleiseksi fiilikseksi jää se että natuna treenaus olisi jotenkin tuloksien kannalta huonompi vaihtoehto. Tahtoisin uskoa että 100% natunakin voi olla roinaajan tasoinen, mutta voiko? Minua häiritsee ikäänkuin lähteä touhuun huonommilla lähtökohdilla, kuin roinaajat. Toinen ikäänkuin huijaa itsellensä kovan tason pienemmällä aikavälillä ja paremmilla lopputuloksilla (?) ja toinen ährää vuosikaudet vain koska rehtiys. Convince me otherwise.

4. Progressio

Simppelimpi kysymys, eli kun painot alkavat tuntua liian kevyiltä, mikä on tehokkain tapa saavuttaa etenemistä voimassa ja massassa. Olen siinä käsityksessä, että kannattaa vaihdella kuukausittain ( eka kuukausi maltillisilla painoilla ja pitkillä sarjoilla, toka isoilla painoilla ja pienemmillä sarjoilla ) mutta onko tämä tehokkain tapa. Vaiko laittaa vaan lisää painoja sitä mukaa kun jaksaa, ja tehdä samanpituisia sarjoja?

5. Ikä

Salilla näkee nuorempia, puolet isompia kavereita usein. Välillä on sellainen fiilis, että olenkohan aloittanut liian myöhään, kerkeänköhän tuohon kuntoon. Ikää tosiaan se 25v. Discuss.


Kiitos vastauksista etukäteen.
 
SUPER WHEY ISOLATE (3,9 kg) -24%
1. Mielestäni erittäin tärkeä osa suoritusta jonka jotkut joutuvat vaan opettelemaan. Itse suoritusvaiheessa esim. kyykky kun keuhkot ns. täynnä tukee se paremmin keskivartaloa jolloin teknikkka pysyy paremmin kasassa. Koitappa joskus tehdä mavea ilman "paineita" eli keuhkot tyhjänä ellet sitä ole jo kokeillut. Erityisesti mavessa on tärkeää pitää keskivartalo tiukkana joka hoituu helpoiten vetämällä palkeet täyteen.

2. Mullakin saattaa mennä pari toistoa putkeen sen kummemmin ylimääräistä hengittämättä, mutta teeppä sama vaikka 10 toistoa kyykkyä.

3. Roinasta en tiedä, enkä halukakkaan tietää sen enempää, mutta vastauksen saat varmasti tuolta vippi puolen doping osiosta. Natuna et tule ikinä saavuttamaan roinaajaa niin valitettavaa kuin se onkin. Roinaanmisen ymmärrän jos on vääristynyt minäkuva tai pyrkii tosissaan bodimaailman huipulle. Jos tääs tärkeintä on ns. hyvä kondis niin maihtorahka ja kaurapuuro riittää vallan hyvin.

4. Tässä on monta vaihtoehtoa. Itse suosin sitä suoraviivaisinta eli kun vikassa sarjassa menee yksi yli tai jos tuntuu että nyt jäi varastoon niin seuraavalla kerralla painoa lisää.

5. Bodaus on siitä kiva laji että koskaan ei ole liian myöhäistä alottaa ja oikealla reenillä,ravinolla ja levolla voi helposti saada kiinni ne muutaman vuoden edellä olevat. Kaikki on itsesä kiinni. Ja mitä väliä jos joku salipetteri on sua ns. edellä?

- - - Updated - - -

Lisätään vielä kuudes. Tärkeintä on säännöllisyys, jos treenistä tulee jatkuvia taukoja oli ne mitä tahansa niin turha edes haaveilla "isosta olemuksesta".
 
1. ja 2. Suurimmas osas liikkeis, se hengittäminen on vaan tärkeää et sen tekee itselleen mikä tuntuu luontevimmalt ja muistaa ylipäätään hengittää.. Sit joku kokeneempi voi kyl neuvoo siit miten jossain kyykäs/maves kuuluu oikea oppisesti ottaa kaikki irti hengityksen osalt, siitä en itse tiedä.

3. Ja tietenkin roinal pääsee kovempiin tuloksiin ja paljon nopeammin, sen saa sitten itse valita miten asiaan suhtautuu...

4.Ei kaikki tee mitään progressiota lainkaan, ilmankin pärjää, mutta ilmeisesti toimiva tapa on kyllä tehdä jonkinlaista progressiota, jossa tiettyjen toistojen jälkeen lisätään painoa yms voi täältä selata itselle mieluisia, niitä nyt on pilvin pimein. Mainitsemasi tapa on ihan hyvä varmasti..

5. 25v.. ehtii ihan hyvin, ja ehtis minkä ikäisenä vaan oikeestaan, kyl sul on muutenkin viel tosi kovia vuosia jäljel, ainaki 30 vuotiaaks saakka... Mut aina pystyy hankkii lihasta, vaiks olis minkä ikäinen. Mut ei kannata murehtii tollasist, eikä vertailla muihin aina... Ei sil oo mitää välii ku tekee itse parhaansa, et kui isoi ne muut salil on.. Ne on todennäköisesti tehnyt hommia sen eteen jo vähän pidempään ja itse voi päästä ihan samalle tasolle, kun jaksaa tahkota vaan...

Edit. äh olin liia hidas.. :D
 
Ai shaatana eli mulla on enää vajaa vuosi jäljellä tosi kovaa treeniaikaa :D sen jälkeen voiki sitten lopettaa...
No kylhä ne testot alkaa siin kieppeil laskee... tarkoitin.. ei nyt mitää dramaattist, eilenki näin salil sellases kunnos olevan jonku 50-v miehen et huhuh :D Mut minkäs ikäsinä monien lajien huippu-urheilijat esim alkaa lopetella..?? Tai tavallaan tarkoitin et aika pal ainakin nopeammin todennäköisesti natuna saa lihast jos aloittaa jo nuorena, kuin esim kolmekymppisenä, eikö...?
 
Kiitoksia vastauksista so far, varsinkin noista rohkaisevista.

Ehkä ikäkysymyksellä hain juurikin noita optimaalisimpia vuosia, toki iäkkäämpiäkin körmyjä on pilvin pimein mutta heistä harva lienee aloittanut hommat ihan vasta keski-ikäisenä. Taitaa olla niin, että ne ihan parhaat aloitusvuodet on jo minun osaltani menneet ( 17-20? ) mutta onneksi tässä nyt ollaan vielä alkutaipaleella. Rohkaisevaa jos pitää paikkansa tuo, että "edelläolevat" on vielä mahdollista kiriä kiinni. Kyllähän se varmaan niin on, että jos tästä 5 vuotta putkeen vedän kovaa treeniä niin kyllä sen pitäisi jo alkaa jossain tuntumaan ja näkymään ( ikää tuolloin 30v. ) Oma tavoitekkaan kun ei ole luokkaa mutantti, vaan sopiva.

Ehkäpä tuo vastaakin osaltaan tuohon roinakysymykseen. Kun en tavoittele huippujen mittoja niin maali lienee saavutettavissa ilmankin rehellisellä puntilla. Aineenvaihdunta on aina ollut hyvä ja olen solakka, jolloin tuloksetkin näkyvät helpommin ja nopeammin kuin esim. kaverilla joka on käynyt salilla ahkerasti vuosia, mutta alkutilanteen ylipainon takia tulokset eivät tahdo kunnolla näkyä. Täytyy olla itse tyytyväinen siihen ettei ole joutunut painon ja ruoan kanssa tasapainoilemaan.

Mutta kyllä se jotenkin aina tuntuu tympeältä, että näinkin rehellisen, ihailtavan puhtaasti selkärankaa vaativassa lajissa ilmeisesti parhaiten "pärjää" huijaamalla.
 
Zone-sarja -42%
Viidessä vuodessa saa oikein treenamalla jo ittensä oikeen oivaan kuntoon. Ekat tulokset näkyy jo 2kk jälkeen kuten varmaan tiedätkin. Vuoden treenin jälkeen tulokset onkin jo sitä luokkaa että muutkin huomaavat vaikka ois pilkkihaalari päällä. Toki riippuu täysin mitä siellä salille tekee.
 
Viidessä vuodessa saa oikein treenamalla jo ittensä oikeen oivaan kuntoon. Ekat tulokset näkyy jo 2kk jälkeen kuten varmaan tiedätkin. Vuoden treenin jälkeen tulokset onkin jo sitä luokkaa että muutkin huomaavat vaikka ois pilkkihaalari päällä. Toki riippuu täysin mitä siellä salille tekee.

Ei kyllä meikäläisen salitulokset ainakaan vuoden treenin jälkeen olis pilkkihaalarien alta erottunut. Ehkä mä en vaan osaa :( Ei ne kyllä erottuis vieläkään..
 
Mäkin lyön lusikkani soppaan.

1&2. Kyllä useimmiten oikea tapa on just toisinpäin kuin mitä sä teet, eli niin kuin olet kuullut ja se on hyvä opetella. Tosin monesti nostovaiheessa hengityksen pidättäminen on paras tapa. Raskaissa kyykyissä jaa maastavedoissa saa paineet keskivartaloon ja ne pysyy siellä kun vetää ennen toistoa keuhkot täyteen ja keskivartalon piukaksi eikä hengitä ennen kuin toisto on tehty. Mä teen ihan tarkoituksella penkissä joskus nelosiakin hengittämättä ollenkaan välissä. Sillä tavalla tuntuu pysyvän paineet koko kropassa paremmin ja sarja kulkee paremmin.

3. Natuna ei voi ikinä olla roinaajan tasoinen ja jos haluat olla, niin sit on roinattava. Entisenä roinaajana en kyllä suosittele. Se on lainalihaa kaikki mikä tulee ja kun lopetat niin sinne meni. Täysin hukkaan heitettyä hommaa eikä siitä ole kenellekään mitään hyötyä. Umpityhmää hommaa, olet sitten kisailija tai et, mutta perus "sunnuntaibodailijalle" vieläkin tyhmempää. Myrkyttää nyt itseään ihan huvin vuoksi näyttääkseen isommalta ja kerätäkseen (muka) ihailevia katseita. Ei järjen hiventä.

4. Monia eri tapoja, mutta progressio on aina tärkeä ja siinä vaiheessa on tavallaan jo myöhäistä lisätä painoa kun se alkaa tuntua kevyeltä. Painoa lisätään aina kun saa vaikka tietyn tavoitetoistomäärän täyteen. Progressiota voi toteuttaa lisäämällä painoja, toistoja, sarjoja, volyymiä ylipäätään jne. ja se on oikeastaan tärkein asia koko hommassa. Ei susta tule ikinä mitään jos veivaat kuukaudesta toiseen penkkiä samoilla painoilla, toistoilla ja sarjoilla. Jotkut vaihtelee kausittain toistomääriä ja treenityylejä ja jotkut taas tekee samassa treenissä eripituisia sarjoja ja jotkut taas jotain kolmatta. Mulla on tapana ottaa viisi viikkoa pääsääntöisesti 6-8 toiston sarjoja ja tehdä ns. voimabodausta ja nostaa painoja liikkeissä niin paljon kuin mahdollista sinä aikana. Sen jälkeen on vuorossa kevyt viikko jonka jälkeen taas viisi viikkoa, mutta pidemmillä sarjoilla keskittyneemmin ja tietysti pienemmillä painoilla.

5. Kyllä sä kerkeät ihan mihin kuntoon vain. Ja ehdit vielä lopettaa ja aloittaa koko homman monta kertaa siinä välissä. Harvassa on ne joilla innostusta riittää vuodesta toiseen. Sit kun oot lopettanut ja aloittanut pari kertaa niin sit voi jossitella missä kunnossa sitä olisikaan jos ei olisi ikinä tullut taukoa, mutta turhaa sekin on. Ja vielä turhempaa on ajatella koko asiaa etukäteen. Lihakset ei ole muutenkaan maailman tärkein asia ja tämä sopii hyvin myös kolmoskohtaan.
 
3. Vaikka nyt 25:na ei ehkä terveys olekaan sinulle niin tärkeä, niin myöhemmin kyllä on. Itse en lähde ainakaan koskaan roinamaan vaikka samanlaisia ajatuksia kuin sinulla, että olenkohan liian myöhässä jne. Ikää minulla 29, ja monet täällä ovat kirjoittaneet etten ole liian myöhässä saavuttamaan tosi hyviä tuloksia. Joten sinä tuskin olet myöhässä mihinkään:)
 

3 kpl M-Nutrition EAA+

Mango - Hedelmäpunssi - Sitruuna - Vihreä omena

-25%
Kiitos lusikoistanne sopassa.

Ei susta tule ikinä mitään jos veivaat kuukaudesta toiseen penkkiä samoilla painoilla, toistoilla ja sarjoilla.

Tämä lienee vain yleinen toteamus eikä juuri meikään kohdistettu, mutta varmuuden vuoksi kuitenkin mainitsen että tämä on tiedossa. Tiedustelin optimaalisinta tapaa, mutta sellaista ei taida ollakkaan, kuten tuossa epäsuorasti todetaankin. Pitää lueskella lisää aiheesta ja tehdä päätös ( olen nyt taas siinävaiheessa, että painot ovat samat kuin edellisen pätkän lopussa ) että miten sitä nyt lähtee "progressioimaan." Tuota mitä mainitsit on kyllä tullutkin mietittyä, että mitä jos sitä olisikin treenannut yhtä soittoa nämä parikin vuotta. Mutta joo, eihän se nyt mitään auta, eikä aina ole ollut mahdollisuuksiakaan. :rolleyes:
 
Tuo ylläoleva progressiomalli on toiminut itselläkin parhaiten, varsinkin voimailussa. Oikein toteutettuna saa mukavasti tuloksia ylöspäin.
Itsellä tahtoo vaan aina mennä sarjat liian koviksi, ei osaa jättää riittävästi varoja sarjoihin että pystyisi pidempään progressioon.
 
http://www.pakkotoisto.com/voimailulajit/27840-peruskausi-3x4-6x6-miten-kaytannossa/
Itse tykkään tuon kaltaisesta progressiosta, eli lisätään vuorotellen/yhtäaikaa sekä volyymiä että intensiteettiä. Suosittelen

Vaikka en mielestäni mikään aivan täysi tampio ole, niin tämä homma ei minulle ihan täysin auennut. Ymmärsin nyt senverran, että aaltomainen vaihtelu treenissä on hyväksi ( tämä olikin jo tiedossa. ) Miten lasken mikä on itselleni esimerkiksi 100% nosto, tai 75% nosto? Tuntuu menevän itselle jo aika monimutkaiseksi. Liekkö se riittävä, että vaihtelee kausittain painojen ja toistojen määrää ( enemmän painoa + pienemmät sarjat / maltillisemmat painot + pidemmät sarjat ) vai lähdenkö tässä nyt sitten puukolla tulitaisteluun jos en noita prosentteja laskeskele?

Nyt olen tehnyt 10x3 sarjoja mahdollisimman suurilla painoilla, mutta kuitenkin niin että saan liikkeet puhtaasti tehtyä ( käsittääkseni räpiköinnistä ei ole lainkaan hyötyä, korkeintaan haittaa. ) Koska olen ( jälleen ) lukenut että aluksi kannattaa tehdä pidempää sarjaa hyvän pohjan rakentamiseksi. Tästä tuleekin kysymys mieleen:

6. Milloin minun tulisi siirtyä pidemmistä sarjoista ja "pohjan rakentamisesta" eteenpäin, noihin lyhyempiiin sarjoihin isommilla painoilla?

Varmaan ohjelmakin pitäisi vaihtaa kaksi/kolmijakoiseksi? Olen siinä käsityksessä että aloittelun jälkeen nämä parempia, kuin yksijakoinen.
 
Itse vedän esimerkiksi penkissä samalla hapella koko sarjan jos kyseessä on kuuden toiston sarja tai lyhyempi (muistaakseni Allan Jokinenkin tekee näin). Mutta kyykyssä ja mavessa tuo hengitys on tosiaan tärkeä keskivartalon kontrollin takia.

Ja paras tapa edetä treeneissä on lisätä joko intesiteettiä tai volyymia. Kaikkea kokeillut mutta tuo toimii aina ja loputtomasti. Siinä pitää vain osata katsoa sarjan suhteellinen intesiteetti (maksimisarjapaino laskuri kiva kaveri Maksimisarjapainot - painoharjoittelu - sarjapainolaskuri), ja vaihtelua sarjoissa tulee simppeleitä vakio sarja systeemejä enemmän.
Eli treenit voivat mennä esim.
2*8*100kg (n.130 kg max)
4*7*102,5 (n.129 kg max)
2-3*10*97,5kg (n 134 kg max)

Koska omaa kehitystään ei tiedä, niin siksi tuollainen pieni pelivara sarjamäärissä on hyvä. Liian pitkälle tehtyjä suunnitelmia ei myöskään kannata tehdä etukäteen, vaan vaikka tuollaisissa 4-5 viikon sykleissä. Ja syklien välillä kevyt viikko, jossa vähennetään sekä intesiteettiä että sarjamääriä.
 
Loistava työkalu tuo sarjapainolaskuri, kiitos siitä. Olen juuri aloittamassa uutta kolmijakoista ohjelmaa, ja seuraava sykli pitäisi tehdä pienemmillä sarjoilla mutta isommilla painoilla, tuolla oli hyvä katella suuntaa-antavia arvoja millä lähteä tunnustelemaan.
 
Ihmettelen, että kukaan ei ole tuosta roina osiosta maininnut vielä Hulkkia. Eli vaikka roinaaminen onkin oikotie ja sillä pääsee isommaksi kuin natuna niin myös natuna pystyy olemaan tosi vaikuttava. Esimerkkinä juuri Utti "hulkki" (Tähän sukunimi, Hietala? Hietanen? tjsp)
 
5. 25v.. ehtii ihan hyvin, ja ehtis minkä ikäisenä vaan oikeestaan, kyl sul on muutenkin viel tosi kovia vuosia jäljel, ainaki 30 vuotiaaks saakka...

Näinhän se menee, noi CBB-hemmotkin on tunnetusti aina parhaimmillaan alle kolmekybäsinä... :face:
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom