Olin *NÄIN* lähellä tehdä progressiosta kokonaan uuden, FAQ-tyyppisen threadin jonne olisin listannut kaikki omat yksityiskohtani progressiosta, sekä kysynyt teiltä muutamaa neuvoa. Mutta mahtuuhan kysymykseni tännekin. Eli, miten teillä on tapana seurata (ja sen myötä ylläpitää) progressiota? Jos jotain kyykky-penkki-mave treeniä vetelee viikosta toiseen, niin painot ja toistot pysyy varmaan hyvin muistissa, mutta mites kun bodaustyyliin lisätään treeneihin kaiken maailman hilavitkuttimia?
Itselläni oli parin vuoden ajan puhelin aina mukana salilla, ja pilvipalveluun listasin kaikki tekemäni suoritukset niin niitä pystyi helposti seuraamaan sitten kotikoneelta. Toimittaa siis samaa virkaa kuin vihkon & kynän mukana pitäminen. Tämä oli ihan hyvä menetelmä, mutta viimenen puoli vuotta oli näin jälkeenpäin katottuna ihan perseestä, kun siitä tuli semmosta kisaa itteni kanssa että ei edes kokenut treenaaja kehittynyt melkein ollenkaan. Enää en lisännyt yhtä tai kahta toistoa jos sarja meni viime kerralla hyvin, vaan vedin "mitä enemmän lisää toistoja kuin viimeks, sen parempi"- ajatuksella niin että tekniikka kärsi ja treeni otti loppujen lopuks enemmän hermostolle kuin lihaksistolle. Tyhmäkin ymmärtää ettei tämä peli vetele pidemmän päälle.
Jätin siis toistomäärien ylöskirjaamisen pois, joten nyt ei olekaan enää tommosta yli-pakotettua progressiota kun ei edes muista tarkalleen mitä viime kerralla missäkin liikkeessä teki. Ihan tietoinen veto siis ottaa vähän pidemmän aikaa hitusen rauhallisemmin, saa ne hormonitasotkin normalisoitua.
Ajattelin kuitenkin ottaa vihon (= älypuhelimen) takas käyttöön tossa muutaman viikon päästä jahka supersarja-jakso päättyy. Tarkoitus olisi seuraavanlainen (esimerkkinä vaikkapa alatalja):
1. Sarjat menee niin että 4x 8-12.
2. Jos 4x8 menee, niin seuraavalla kerralla 8+9+8+8 samalla painolla.
3. Jos e.m. menee, niin seuraavalla kerralla 8+9+9+8, jne. kunnes menee 4x12 ja sitten lyödään lisää rautaa.
Miltä kuulostaa? Onko tuo 1 toisto lisää/ kerta liikaa, ottaen huomioon että esim. selälle on se ~4 eri liikettä ja kaikkia tehdään 3-4 sarjaa?