Grappling porinaa

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja JanneM
  • Aloitettu Aloitettu
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Kuka on muuten tämän määrittelyn tehnyt? Siis että mikä on lukkopainia ja mikä taas ei?

NoGi:han on puhtaasti bjj:ta ilman pukua. Noudatetaan bjj:n vyöarvoja ja samat äärimmäisen rajoittuneet jalkalukkosäännöt ovat mukana. Tuo jalkalukkopeli tekee aika ison eron NoGin ja lukkopainin välillä.
En ole niin tarkkaan seurannut, että mikä on nykysääntöjen tila, mutta ainakin ennen lukkopainissa on saanut myös slämmätä.
Mutta isoin ero juurikin on tuo, että NoGi noudattelee tarkasti IBJJF:n sääntöjä.
 
Mä en ainakaan ole nähnyt missään että käytettäis. Eli aina Nogi. On niissä adcc säännöissä aika paljonkin eroa bjj sääntöihin pistelasku ja jalkalukot suurimpana erona.
 
ADCC taitaa itse puhua nykyisin submission fightingista submission wrestlingin sijaan. Kotisivujensa logossa mainitaan submission fighting federation.

Itse en pitäisi noita jalkalukkosääntöjä (vyöluokittain sallittuja/kiellettyjä lukkoja) suurimpana yksittäisenä erona adcc:n ja nogin välillä. Nogissa oleva Knee reaping -sääntö on se taustalla oleva iso tekijä, jonka asiosta moni jalkalukko tai jalkalukolla alkava swiippi on paljon vaikeampi toteuttaa, eikä niillä voi uhata tai hämätä vastustajaa.
Adcc:ssa iso asia on ensimmäisen puoliajan pistettömyys, jonka pitäisi kannustaa lopetusyrityksiin. Nogissa pistelasku on käynnissä koko ajan. Oma näkemykseni on myös se, että adcc:ssa alasvientipisteiden saaminen on nogia vaikeampaa, sillä kolmen sekunnin kontrollivaatimus yhdistettynä kilpparin neutralisoimisasemaan on alasviejän kannalta ikävä juttu. Kilpparin eli neutraalin position vaikutus adcc:ssa on muutenkin kovin suuri.
Etuja (advantage) ei adcc:ssa virallisesti ole, mutta ottelijat tietävät tuomareiden arvostavan aktiivisuutta ja eritoten lopetusyrityksiä. Se, että edut adcc:ssa eivät näy pistetaululla, eikä niitä automaattisesti anneta tietyistä suorituksista, on mielestäni hyvä asia. Nogista ja pukupainista tuttua tietoista etujen kalastelua ei näy adcc:ssa.
 
Joo, sanoessani jalkalukkoja isoimmaksi erottavaksi tekijäksi, tarkoitinkin oikeastaan juuri tuota knee reapingin aiheuttamaa muutosta koko kinttupainipeliin. Itsellä ks. asento on ainakin sen verran selkärangassa, että vaikka ei tulisikaan haettua juuri jalkalukkoa, nin siinä saa taistelun tiimellyksessä miettiä, että mihinkäs nyt saankaan laittaa jalkaani...ai hitto laitoinkin sen vahingossa linjan yli ja diskaus olisi tullut.

Tuo pisteytyssysteemis tosiaan on myös aika erilainen. Itse en pidä tuosta alun pisteettömyydestä etenkään kun subbarissa ei varsinaisesti ole nyky kreikkalais-roomalaisen tyylistä pakotettua aktiivisuutta. Todella usein siinä odotellaan pistelaskun alkua. Itsekkin myönnän tähän sortuneeni joskus tuntiessani olevani vahvempi pystypainija...."ei hukata hyvää alasvientiä ennen kuin siitä saadaan pisteet".
Hieman samanlaista aktiivisuuteen pakottamista kuin krekossa, voisi tulla myös subbariin. Selkeästä pakoilusta pystypainissa tulisi nopeasti varoitus ja selkeästä tilanteiden pakoilusta /pelin jäädyttämisestä matossa voisi myös tulla varoituksia. Nämä siis ihan sitä ajatellen, että jos lajista haluttaisiin saada isompi ja ehkä joku kaunis päivä vaikka haaveilla niistä olympialaisistakin.

Krekossa uusia aktiivisuuteen pakottavia muutoksia on ainakin kehuneet niin katsojat kuin itse painijatkin. Kyseessä on toki eri lajit, mutta kyllähän kamppailulajissa vähän tapahtua pitäisi. Ei siitä mitään päätöntä roiskimista kuulu tulla, mutta selkeä passiivisuus voitaisiin kitkeä nykyistä tehokkaammin pois.
 
Hieno edistysaskel tämä lukiojuttu, mutta markkinoinnissa kannattaisi panostaa nuorisoon vetoaviin juttuihin ja nimetä homma Viitasaaren lukion kung-fu -linjaksi. Ilmeisesti suuremmissa pitäjissä kamppailu-urheileva nuorisokin voi jo päästä sisään urheilulukioiden kiintiöihin, mikä on arvokasta sekin.
 
SBJJL:n I tason valmentajakoulutuksen porukalla on asiaa.

https://www.youtube.com/watch?v=fJRLls6iPLA

- - - Updated - - -

Hieno edistysaskel tämä lukiojuttu, mutta markkinoinnissa kannattaisi panostaa nuorisoon vetoaviin juttuihin ja nimetä homma Viitasaaren lukion kung-fu -linjaksi. Ilmeisesti suuremmissa pitäjissä kamppailu-urheileva nuorisokin voi jo päästä sisään urheilulukioiden kiintiöihin, mikä on arvokasta sekin.

Urheilulukioiden kiintiöt ovat tosi hyviä ja arvokkaita.
Kung-Fu linja olis vähän epäkiitollinen, kun se ei johda mihinkään. Jiu-Jitsuun ja lukkopainiin keskittyvällä linjalla on tulevaisuus minun mielestä.
 
Bjj & lukkopaini ovat aika huonoja itsepuolustuslajeja ja varsinkin paljon mainettaan huonompia. Keskivertoharrastaja treenaa pystypainia ja alasvientejä todella vähän ja osaaminen on sen mukaista. Sparrit aloitetaan polviltaan (parhaassa tapauksessa jostain positiosta mutta matossa kuitenkin) ja monien ainut osaaminen pystystä tuntuu olevan guardiin vetäminen.

Tuli vaan mieleen kun katselin tämän sinänsä erinomaisen lukkopainimatsin, joka käytännössä alkaa sillä kun kaveri pyllähtää mattoon istumaan. Pitäisi tulla sata miinuspistettä tollaisesta.
Geo Martinez vs. Fabio Passos | Eddie Bravo Invitational 2: 135 Final Match | iRoll.tv
 
"Ei toimi kadulla." :face:

Onneksi tuo lässytys on enimmäkseen pysynyt vielä poissa suomalaisilta foorumeilta. Jossain Sherdogin grappling-alueella joka toinen topikki käsittelee jossain määrin kyseistä aihetta.

Itse en ole kuullut, että kukaan meidän salilla olisi aloittanut lajia nimenomaan itsepuolustuksen takia. Kyseessä on urheilulaji. Se on sitten eri juttu, jos jotkut seurat mainostavat kuinka hyvin BJJ ja lukkopaini sopivat itsepuolustukseen. Meidän peruskursseilla mainostetaan nimenomaan urheilulajia.

Niin, ja jos kyseessä ei ole mikään viiden hengen pikkusali, niin varmasti "keskivertoharrastajalla" on mahdollisuus treenata myös enemmän sitä pystypainia ja alasvientejä. Omista valinnoista se on hyvin pitkälti kiinni. Se aivan oikein, että normaaleissa BJJ-treeneissä ei suurissa määrin pystypainia treenata, sillä se on kuitenkin hyvin pieni osa kyseistä urheilulajia.
 
En tiedä mistään sherdogin keskusteluista, mutta se on tietenkin totta että kyseessä on urheilulaji eikä itsepuolustuslaji. Kuitenkin kamppailulajeista puhuttaessa ja varsinkin treenatessa ainakin itse mielelläni pidän mielessä myös itsepuolustusulottuvuuden ja korjatkaa jos olen väärässä, mutta eikö brassijujutsun juuret ole nimen omaan itsepuolustuksessa?

Sekin on totta että pystypaini/pystyottelu on hyvin vähäistä bjj:ssä, mutta säännöillä saisi helposti aikaan sen että guardiin vetämiset yms. jäisi pois ja kaveri pitäisi viedä sinne tonttiin, josta seuraisi että sitä myöskin treenattaisiin paljon enemmän. Nyt moni varmaankin kokee turhaksi pystyn treenaamisen, koska paljon helpompaa on vaan pyllähtää maahan ja jatkaa siitä. Tämä on toki vaan meikäläisen näkemys miten lajin tulisi kehittyä.
 
Super whey isolate -33%
BJJ hän lähti Gracieilta, ja Graciethan alunperin sovelti omaa jujutsuaan tappelutilanteihin, ovat tapelleet klubeilla, kaduilla, rannoilla, kehissä, eri taistelulajien kamppailusaleilla, lyhyesti sanottuna, pitkin brasiliaa ja maailmaa. Nykyään sitä vain kohdellaan urheiluna, koska kilpailu, ja salit harjoittavat bjj:tä kilpailua varten, tiettyjä sääntöjä varten, ja sanovat ettei tämä ole itsepuolustuslaji, mene krav magaan. Ricksonilla, tai yleensäkin näillä ensimmäisten polvien Gracieilla on sellainen kanta, että jiujitsu perustuu itsepuolustukseen myös.

Eli old school Gracie Jiu Jitsu = itsepuolustuslaji, ja elämäntapa.

en sit harrasta mitään painilajeja/kamppailua, nämä on vaan haastatteluista ja internetistä poimittuja pointteja/kantoja.
 
En nyt sano että brassijujutsun pitäisi palata mihinkään katutappelutekniikoihin, mutta edes jonkinlaista juurille paluuta soisin tapahtuvan.
 
En menisi ihan niin pitkälle että väittäisin ettei bjj sovellu itsepuolustukseen, tottakai se sopii siinä missä judo tai painikin.
Siinä yllättyy nakkikiskaheijarin heittäjä kun toinen ui liiveihin ja sitten mennään ja lujaa.
 
Pointtihan oli se ettei bjj harrastajan pysty ole likikään yhtä hyvää kuin jonkun joka on harrastanut saman ajan painia tai judoa. Jopa thainyrkkeilypohjalta pärjää pystypainissa paremmin thaikkuclinchin ansiosta.

Nykyisin vallalla olevan sportti bjj:n vahvuudet ovat tietenkin puhtaasti matossa, mutta pitäisi saada se kaveri sinne maahan, itsepuolustustilanteessa tietenkin mielellään niin että itse jää pystyyn.
 
Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom