Itselleni koen takaavani paremman ja turvallisemman tulevaisuuden opiskelemalla. On paljon uskovia jotka säästelevät tässä elämässä, saadakseen hyvän kuoleman jälkeisen elämän.
Tunnen paljon ihmisiä jotka kuuluvat erääseen herätysliikkeeseen. Heille saarnataan, että elämän maanpäällä tulee olla mahdollisimman yksinkertaista, sekä päivästä toiseen "kilvoittelua". "Jolla onni on, se onnen kätkeköön," kuuluu myös perusopetuksiin. Samaiset ihmiset sitten harvemmin haalivat tätä maanpäälistä loistoa ja omaisuutta, elävät erittäin ristiriitaista elämää ja kadehtivat niitä, keillä menee ulkopuolisen silmään hyvin. Samalla he tyydyttävät itsensä uskomalla parempaan tulevaisuuteen, mikä onkin tulossa vasta kuoleman jälkeen.
Oma logiikkani on se, että elän tämän elämän pyrkien maksimoimaan oman ja läheisteni onnellisuuden, kilvoittelematta ja kärsimättä turhaan. Oman moraalini rajoissa kuitenkin. En laske mitään kuoleman jälkeisen elämän varaan, mihin en todellakaan usko. Jos olen väärässä, olen tehnyt huonon sijoituksen, mutta edelleen, en usko.
Tietenkin on myös niitä uskovia, jotka nauttivat mahdollisimman paljon omasta elämäntyylistään täällä maan päällä ollessaan. He ilmeisesti saavat turvaa ja onnellisuutta ihan siitä uskomisesta itsestään ja jos pitäisi olla uskomatta, se tekisi heidät onnettomiksi ja lisäksi he pelkäisivät pilaavansa kuoleman jälkeisen elämänsä. Omat uskovat tuttuni sattuvat vaan olemaan suurilta osin sellaista tyyppiä, että he silminnähden kärsivät ja ovat onnettomia. Ainut asia, mikä auttaa jaksaman, näyttää olevan se että pääsee "taivaaseen."
Meitä on niin helvetin moneen junaan. Moni jää asemalle ja jotkut valitsevat lentokoneen. Hyvä kun on erilaisuutta.