Elämänne rankin kokemus?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Örkki
  • Aloitettu Aloitettu
Vähällä olen elämässäni päässyt verrattuna moneen täällä. Viime jouluna jouduimme keskelle hyökyaallon runtelemaa lomakohdetta. Hätä omasta hengestä meni ohi parissa tunnissa muutamalla onnekkaalla yhteensattumalla, mutta sen korvasi pohjaton suru muiden puolesta. Pahinta oli katsella suomalaisperheitä joista puuttui äiti, isä, kumppani tai pieniä lapsia. Siihen tuskaan pystyi todella samastumaan. Elämän arvaamattomuus ja selittämättömyys kulki ohitse ruumisrekoissa.
 
GAZOZ.FI
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Karuja kohtaloita jokaisella, ei minulla ole mitään sen ihmeellisempää. Jos miettii, mikä negatiivinen asia vaikuttaisi eniten nykyiseen persoonallisuuteeni, niin niitä olisi ehkä;

1. Lapsuuden menetys faijan alkoholismin ja mutsin henkisen kyvyttömyyden meistä huolehtimiseen takia. Pitkäkestoinen juttu joka jättää jälkensä lapseen ja sen huomaa vielä tänä päivänä omasta persoonallisuudesta. Myös joskus jonkun toisen käytöstä seuratessa(esim. töissä yms pitemmän aikaa) tajuaa että tuossa täytyy olla kohtalotoveri.

2. Ero 3v sitten silloisesta tyttökaverista. Tuosta toipuminen vei aikaa eikä arvet ehkä koskaan katoa kokonaan. Pitkän aikaa oksensin aamuisin ja illalla enkä nukkunut kunnolla ennenkuin sain lääkkeet lekurilta.

Noiden kahden rinnalla faijan karu kuolema 2v sitten meni ohi kuin kevätflunssa, vaikka koskaan ei saakaan tietää, oliko se itsemurha vai tapaturma. Isovanhempien kuolemaa ei oikein lasketa kun heidän kuolemansa ns. kuuluu asiaan.

Niinkuin moni on todennut, niin nuo erot parisuhteesta voivat olla kivuista pahimpia ja jättävät sellaisia arpia että paraneminen kestää ja kestää. Eikä sitä vitutuksen määrää voi kuvailla mitenkään.

Pahin tuskan aiheuttaja onkin sitten varmaan ne omat lapset (tai lähinnä niiden sairaudet,kuolemat yms), niinkuin moni on täällä kuvaillut, isänisä ei koskaan toipunut poikansa kuolemasta vaan lähti perään. Minulla ei ole lapsia, joten en tiedä, mutta voin kuvitella.

Suurta vitutusta aiheuttaa ihmiset,jotka eivät koskaan ole kokeneet mitään oikeasti negatiivista, eivätkä myöskään osaa edes eläytymisen kautta ymmärtää toisen tuskaa (oli syy mikä tahansa). Tälläisiltä tapauksilta voi tulla todella tökeröitä kommentteja yms ymmärtämättömyydestä johtuvia reaktioita jos kohtaavat ihmisen, jolla ei mene hyvin.

ALi
 
Sumu sanoi:
Mitä omiin rankkoihin kokemuksiin tulee, niin aika sanattomaksi jää tällaisten tarinoiden jälkeen. Toki kasvavalla nuorella sydänsuruja yms. tulee, mutta ei helvetti. Toisilla on oikeasti ollut rankkaa.
Click to expand...
Sama. Joskus oli suru muutaman viikon puserossa, kun muutettiin ekan avovaimottimen kanssa erilleen, mutta sekin suru oli enimmäkseen vaan sitä läheisyyden ikävää. Hyvä juttu vaan että erottiin. Elämä on sen jälkeen opettanut paljon uusia asioita, enkä olisi ilman tuota eroa tavannut tätä ihanuutta, jonka kanssa nyt asustelen. Mutta koputetaan puuta, sillä elämä ei ole kovinkaan kovasti mua vielä heitellyt.
 
Mulla tulehtu munuaiset ja meinas kuolla pois. No onneks paranin, mutta yllattaen taa ei ollu hirvean negatiivinen kokemus koska sen jalkeen osas arvostaa elamaa paljon enemman. Ja vaikka oli kipua, ei se mitaan sietamatonta ollut, siina vaan sairaalassa maattiin ja jannattiin etta mitenkahan kay.

Ongelmat vanhempien kanssa on tietty raskaita, mutta eipa mulla ole mitaan jarkyttavaa kerrottavaa muihin verrattuna.

Sitten on oma aivan omantyyppisensa vitutuksen tunne, ja sen voi aiheuttaa vain nainen. Elamassa oli yks nainen joka vei jalat alta ja sitten muutaman vuoden jalkeen jotain tapahtui joka oli aivan syvalta perseesta. Se henkinen kipu sateili koko kroppaan ja pahimmillaan se masensi niin paljon etta hengitys oli vaikeaa. Taa oli myos sellaista aikaa jolloin itsemurha kavaisi mielessa. No se kai on normaalia, ja ei sen toteutus tosiaan ollut lahellakaan, mutta silti. Kylla siita ollaan nyt toipumassa, mutta veikkaan etta jaa paha arpi loppuelamaksi.
 
Vähiin ovat omat koettelemukset jääneet, mutta henkisesti raskain kokemus oli 19-vuotiaana olla töissä vaikeasti vammautuneiden ja/tai päästään sekaisin olevien ihmisten kanssa melkein vuoden ajan. Antoi elämälle uutta näkökulmaa, kun pyyhit sellaisen ihmisen persettä joka on menettänyt kummatkin jalkansa ja toisen kätensä yrittäessään jäädä junan alle. Tai kun näet ihmisen jolla on lihasrappeutumasairaus siinä pisteessä että noutaja saapuu 2kk sisään hymyilevän vielä juuri kertomallesi hölmölle vitsille. Puhumaan hän ei sitten enää pystynytkään.

Fyysisesti rankin kokemus oli varmaan saada puukosta muutama vuosi sitten, tai rankinta siinä oli seuraavan päivän krapula, kun kehosta on poissa kiitettävä määrä verta. Tajunnan lähtö ja pimeydestä valoon -efekti oli jännää, tapahtuman nähnyt kaveri näkee edelleen ajottain siitä painajaisia, mutta minulle tapahtuma oli henkisesti lähinnä kiva kokemus. Pääsi ambulanssin kyydissä sairaalaan ja pillitkin oli päällä, seksikäs Moran mentävä arpikin koristaa kehoa (se muuten on ainoa asia jonka tapahtumasta sain korvauksena, tekijää ei koskaan saatu kiinni). Vaikka kyllä sen hetken muistaa ikuisesti, kun yritin painaa haavaa kädelläni ja näin oman kuumalta tuntuvan vereni pulppuavan valtoimenaan sormieni välistä kadulle ja vesiviemäriin jokaisella sydämen lyönnillä. Siitä hetkestä olisi saanut otettua viikon luontokuvan.
 
Pakko kunnioittaa Eugenia ja hänen kaltaisia henkilöitä.


Alkoholi näyttää olevan aika monessa henkisessä vastoinkäymisessä mukana. Suomessa on ihan liikaa mielenterveysongelmia.


Viitsi edes omia "kokemuksia" tilittää, voisin vaikka lahjoittaa jollekin ylimääräiset suojelusenkelini. Tai tiedä milloin omalle kohdalle sattuu...
 
On kyllä niin hurjia koettelemuksia joillakin ollut että ei helvetti, tuntuu niin mitättömältä pistää pieniä omia kokemuksia..
Tämä perinteinen koulukiusaus (ekalta luokalta kaheksanteen) ,henkistä enimmäkseen.
Vanhempien ero, etenkin se kun näki kuinka kumpikin muuttui ja "tavallaan" sekosi.(mutsi joutu elättään mut sen jälkee yksin)
Kaverin psyykkeen pettäminen.
Niin ja ero naisesta yli 3v seurustelun jälkeen oli kans paskamaista.
Ehkä tuo nykyään vaikuttaa tuohon itsetuntoon eniten (tuohon voi kuitenkin vaikuttaa itse tosi paljon)
Kuten sanoin olen päässyt helpolla tähän asti kun lukee joidenkin juttuja esim. Aylah ja Eugen...tsemiä teille!
 
Eipä tässä Eugenin ja Aylahin tekstit luettuaan evää viitti omista mitättömistä vastoinkäymisistään edes puhua. Nuo tekstit pisti oikeasti ajattelemaan, tsemppiä kovasti molemmille!
 
Isäni kuoleminen kun olin 14-vuotias. Kyllä sitä antaisi mitä tahansa että saisi edes yhdenkin päivän vielä olla isäni kanssa. :/

Joo, eugenilla ja kumppaneilla on tullut paskaa niskaan enemmän kuin olisi tarpeen, mutta tuommoisesta lapsuudesta selviäminen on varmasti tehnyt paremmaksi ihmiseksi vanhempana.

Ja kyllähän ne sydänsurutkin sattuu.
 
andor sanoi:
Mullakin lähti kaveri oman käden kautta reilu vuosi sitten. Ja yks sukulaispoika kans. Nuo on kyllä ihan uskomattomia juttuja, kummastakaan ei ois ikinä voinu kuvitella tommosta. Pahinta on se että kummastakaan en vieläkään tiedä, mikä oli lopullinen syy tähän päätökseen. Päällisin puolin molemmilla asiat oli vitun hyvin.
Click to expand...

Sama täällä, yksi kaveri lähti reilu vuosi sitten eikä kukaan tiedä syytä! Ja tapa jolla lähti ei ole kauhean hienoa... Siinäkin tapauksessa tuntui että kaikki on ihan ok!
 
Timba79 sanoi:
Eipä tässä Eugenin ja Aylahin tekstit luettuaan evää viitti omista mitättömistä vastoinkäymisistään edes puhua. Nuo tekstit pisti oikeasti ajattelemaan, tsemppiä kovasti molemmille!
Click to expand...
kiitän:) mut jokainen kokee omat vastoinkäymisensä omalla tavalla, eikä voi sanoa ettei esim. sun vastoinkäymiset ole mitään mun vastoinkäymisten rinnalla. kuitenkin noi kaikki mitä olen käynyt läpi ja tulen vielä pitkään käymään läpi, aiheuttaa joskus pientä vitutusta, kun esim. joku kaveri 21v tilittää tosissaan kuinka inhottavaa on asua kotona kun ei saa määrätä kuka kattoo telkkaria kun tän pikkusisko 15v haluaa kanssa kattoa telkkaria. fiilis on vähän että what the fuck, sun ongelma on??!! kun mä kuitenkin olen sille kertonut omasta elämästäni, ei vain voi ymmärtää. mä vaihtaisin omat ongelmani hetkesssä tuohon yhteen pieneen ongelmaan, mutta pelikortit on jaettu ja niiden mukaan on pelattava parhaansa mukaan. ainaista taistelua elämän tyylimyllyä vastaan on joskus vaikea kestää, mutta oman elämän vuoksi sitä on yritettävä vain jaksaa. :)
 
Aylah sanoi:
kiitän:) mut jokainen kokee omat vastoinkäymisensä omalla tavalla, eikä voi sanoa ettei esim. sun vastoinkäymiset ole mitään mun vastoinkäymisten rinnalla. kuitenkin noi kaikki mitä olen käynyt läpi ja tulen vielä pitkään käymään läpi, aiheuttaa joskus pientä vitutusta, kun esim. joku kaveri 21v tilittää tosissaan kuinka inhottavaa on asua kotona kun ei saa määrätä kuka kattoo telkkaria kun tän pikkusisko 15v haluaa kanssa kattoa telkkaria. fiilis on vähän että what the fuck, sun ongelma on??!! kun mä kuitenkin olen sille kertonut omasta elämästäni, ei vain voi ymmärtää. mä vaihtaisin omat ongelmani hetkesssä tuohon yhteen pieneen ongelmaan, mutta pelikortit on jaettu ja niiden mukaan on pelattava parhaansa mukaan. ainaista taistelua elämän tyylimyllyä vastaan on joskus vaikea kestää, mutta oman elämän vuoksi sitä on yritettävä vain jaksaa. :)
Click to expand...
järjen sanoja :worship:
 
Näitä luettuaan sitä taas muistaa, että voisihan sitä tosiaan huonomminkin asiat mennä, paljon huonommin.

Monta kertaa on ollut "milleistä kiinni" varma kuolema tai vakavat onnettomuudet, mutta uskomaton tuuri taikka suojelusenkelit on aina pelastanut pahimmalta. Tollasia tilanteita on varmaan kyllä ollut melkein kaikilla nuorilla, etenkin miehillä (omat tai kavereiden rattiinnukahtamiset, erilaisilla aineilla vedetyt överit sun muut).

Rankimmat kokemukset on mulla kai olleet kavereiden kuolemat. Kaksi kaveria on tappanut itsensä ja yksi kuollut yliannostukseen. Se tuntuu niin käsittämättömän väärältä kun nuori ihminen kuolee, vaikkakin kuolisi oman käden kautta.
 
Itselläkin joskus rupeaa mietityttämään se, kuinka hyvin itsellä on asiat. On kyllä ihme, että kuinka osa ihmisistä pystyy selviytymään rankoista vastoinkäymisistään.

Esimerkkinä oma (paras) kaverini. Toivottavasti kukaan ei tunnista tekstin perusteella. Kaveri eli puolet elämästään alkoholisti-isänsää kanssa, kunnes vanhemmat erosivat. isä joi talot ja maat ja muutti ulkomaille. Kännipäissään sitten aina soitteli tyttärilleen ja uhkaili ja manaili milloin mitäkin. Isosiskolle jäi tästä hyvästä paniikkihäiriö. Vuosi sitten isä ja sen veli murhattiin sammuneena puukottamalla ulkomailla. Tästä jäi molemmille siskoille pahat traumat, joista kesti pitkään päästä yli. Kaikesta paskasta minkä kaveri on saanut niskaan on selviytynyt ja päässyt yli. Tänä keväänä kirjoitti ylioppilaaksi loistavilla arvosanoilla. Muut sukulaiset eivät välitä paskaakaan.

Itsellä olisi pää räjähtänyt samassa tilanteessa. Kaikki ihmisten arvostelut ja paskanjauhamiset yms. Ei voi kyllä käsittää, että miten kaveri on selviytynyt elämänsä ajan.
 
Ei minulle ihmisen selviäminen ole mikään ihme. Minua ihmetyttää enemmän jos ei selviä. Ihminen on tehty selviämään eikä todellakaan ole mistään lasista, nekin jotka ei ole koskaan joutuneet lihamyllyn läpi vedetyksi varmasti löytävät kyvyn selvitä. Eräässä biisissä se oikeestaan aika hyvin sanottiin: "Yleensä selviät, yhden kerran et."

Eugenin kanssa olen eläny vähän samanlaisen elämän, mutta sen sijaan että olisin kääntänyt asiat positiivisiksi muutuin vihaiseksi ja itsetuhoiseksi silleen että en välittänyt mistään mitään, en omasta enkä muiden turvallisuudesta. Turpaan annoin ja vähäsen otinkin. Yleensä se ambulanssi oli sille toiselle tyypille. Ikinä en väkivallasta nauttinut, mutta paha olo ja sellainen ihmisivihaisuus ajoi kaiken yli.
Nykyään olen huomannut että itekseen ei selviä vaikka olisi miten äkänen ja vaikka miten jaksaisi omat taakkansa kantaa. Siinä sitä onkin nauramista kun lähemmäs kolmekymppinen äijä käy läpi sosiaalisia asioita jotka muut kävi läpi 15-vuotiaina. Hukkaan nekään vuodet ei menneet enkä mitään kadu. Tiedänpähän ainakin rajani, pää kestää kyllä kasassa vaikka mitä tulisi.
Oppia ikä kaikki, eikös? ;)
 
Ei muuta kuin onnea tulevaan teille, joita elämä on kunnolla potkinut päähän. Kyllä hattua nostan myös Aylahille ja Eugenille.
 
Aylah sanoi:
kiitän:) mut jokainen kokee omat vastoinkäymisensä omalla tavalla, eikä voi sanoa ettei esim. sun vastoinkäymiset ole mitään mun vastoinkäymisten rinnalla. kuitenkin noi kaikki mitä olen käynyt läpi ja tulen vielä pitkään käymään läpi, aiheuttaa joskus pientä vitutusta, kun esim. joku kaveri 21v tilittää tosissaan kuinka inhottavaa on asua kotona kun ei saa määrätä kuka kattoo telkkaria kun tän pikkusisko 15v haluaa kanssa kattoa telkkaria. fiilis on vähän että what the fuck, sun ongelma on??!! kun mä kuitenkin olen sille kertonut omasta elämästäni, ei vain voi ymmärtää. mä vaihtaisin omat ongelmani hetkesssä tuohon yhteen pieneen ongelmaan, mutta pelikortit on jaettu ja niiden mukaan on pelattava parhaansa mukaan. ainaista taistelua elämän tyylimyllyä vastaan on joskus vaikea kestää, mutta oman elämän vuoksi sitä on yritettävä vain jaksaa. :)
Click to expand...

Olet nuori kaveri jolla tuntuu olevan järkeä päässä vastaoinkäymisistä huolimatta. Pidä tosta kiinni niin pääset vielä pitkälle. Ja muista, että alamäen jälkeen on aina ylämäki ja sä voit sitten odottaa vähän suurempaa ylämäkeä. ;)
 
Ehkä ainoa, mitä voisi sanoa vastoinkäymiseksi on äidin jonkinasteiset mielenterveysongelmat. Pikkusiskon rippikuvasta tuli suuri riita, kun sisko ei olisi halunnut laittaa jotain tiettyä paitaa kuvaan, joten äitee sitten uhkasi pikkusiskoa puukolla. Ja muita ehkä vähemmän vakavia tapauksia. Oon kyllä monesti ihmetellyt, että mahtaako isä edes tietää puolistakaan asioista, mutta eipä olla viitsitty kertoa. Meitäkin on neljä sisarusta ja ihan hyviä meistä on tullut. Ihme. Onneksi.
 
Muutama vuosi sitten vakava masennus vei lähes kaiken mennessään; itsetunnon, elämänhalun, voimat, ystävät (jotka sitten eivät todellisuudessa olleetkaan ystäviä) ja ns normaalin syömisen. Pahimmasta selviydyttyäni, kiitos vanhempien ja sairaalan henkilökunnan tuen, ymmärsin, ettei mikään ole itsestäänselvyys. Ei edes hengittäminen. Kiitos -sana onkin tullut yhdeksi tärkeimmäksi sanavarastossani.
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom