Elämänne rankin kokemus?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Örkki
  • Aloitettu Aloitettu
Ehrmannin rahkat oli loppu paikallisesta valintatalosta :D <Size="1"> (vitsi, vitsi) </size>

Itse olen onnekas ja kiitollinen siitä, etten vielä mitään kovin dramaattista ole joutunut kokemaan. Edessähän näitä huonoja hetkiä on kaikilla meillä! Sitä odotellessa :(

Pitkä ja tuskanen ero exäni kanssa (tiedän, että pieni asia), mutta mulle tosi suuri ja edelleenkin ei ole päivää milloin en tätä asiaa miettisi...
Se vaan tais olla se oikee, mutta ei voi enää mitään.
 
GAZOZ.FI
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Ilman huonoja hetkiä hyvät hetket eivät tuntuisi miltään.

Omakohtainen esimerkki sairaalasta:
Sairaalaan jouduttuani jouduin tekemään isonhädän sängyssä hoitajan avustuksella, joka ei todellakaan ollut kivaa. Arvatkaa oliko :david: fiilis? Vaikkakin oli mahtavaa saada maha toimimaan kunnolla.

Mutta arvatkaa oliko miehekästä kun pääsi ekakerran pyörätuolilla vessaan omin avuin ja vielä siirrettyä itsensä posliiniselle pytylle (vaikkakin kivut oli melkoiset, oli kaikesta huolimatta sellainen olo kuin oli kiivennyt K2, eli voittaja fiilis) :rock:

Sairaalassa todellakin oppi arvostamaan itsestään selvyyksiä...
 
L0b0 sanoi:
Pitkä ja tuskanen ero exäni kanssa (tiedän, että pieni asia), mutta mulle tosi suuri ja edelleenkin ei ole päivää milloin en tätä asiaa miettisi...
Se vaan tais olla se oikee, mutta ei voi enää mitään.
Click to expand...

Myös omalla kohdalla taitaa olla ero eräästä exästä, johon oli todella rakastunut kaikista rankimpia asioita tässä elämässä. Siis jos meinaa rankalla sitä, mikä on tuottanut pitkäkestoisimman ja voimakkaimman vitutuksen.

Se on mennyt jopa isöäidin kuoleman ja äidin vakavan sairastumisen edelle. Tosin mummo oli jo aika vanha, ja äiti parani.

Jostain olen lukenut, että sydänsurut oli rankattu kaikkein suurimmaksi suruksi, mitä ihminen voi tuntea. Meni jopa läheisen ihmisen kuoleman edelle. Tämä siis siinä tapauksessa, että itse on jätetty osapuoli, ja tunteita on vielä jäljellä. Tämä siis johtuisi siitä, että jätetty ei ainoastaan menetä läheistä ihmistä, vaan myös joutuu henkilökohtaisen loukkauksen uhriksi esim. huomaa olevansa exän silmissä huonompi, kuin joku "ihan turha kynis".

Jos taas meinaa rankalla jotain fyysistä, missä henki meinannut lähteä, niin se on astmakohtaus, jonka sain 2-vuotiaana. Kuulemma saivat elvytettyä henkiin sairaalassa, kun pistivät adrenaliinipiikin sydämeen. Tämän jälkeen vietin viikon happiteltassa. Luonnollisesti mitään en muista. Eikä aivoonkaan kai mitään pahempaa vammaa tullut.
 
ainaista taistelua faijan ja kohta myös broidin alkoholismia vastaan. ainaista pelkoa äidin henkestä. ainaista epäonnistumista ihmissuhteissa. ainaista syyllisyyden tunnetta, etten asu kotona ja ole ns. faijan, broidin ja äidin välissä ettei ne tapa toisiaan, kun faija ja broidi ryyppää. ainaista ahdistusta, että jotain pahaa tapahtuu. ainaista mitätöintiä, ettet sä ole tarpeeksi hyvä jne. terapiassa käydään kiitos vain porukat! ehkä joskus naurattaa, kun miettii kuinka näki autosta, jossa siis nukuin talvellakin kun talon sisällä ei voinut rauhassa nukkua, miten faija ja broidi mättivät toisiaan nyrkein. ja näitä asioita mä yritän käydä läpi niin etten tuntisi syyllisyyttä kun haluan elää omaa tervettä elämää. ei edes exä tajunnut mitä vitun kaikkea paskaa käyn läpi, vaikka sitä tukea olisin just siltä tarvinnut. mutta se mikä ei tapa, pitäisi vahvistaa. vituttaa ainakin niin perkeleesti. eniten ehkä nää sydänsurut on melkein kuolemaksi tällä hetkellä.

pahin asia varmaan, mitä on tapahtunut on veljen putoaminen pienenä pieneen lampeen. sain häntä kädestä kiinni, eikä pahemmin onneksi käynyt. broidi jäänyt myös auton alle, mutta mustelmalla selvisi. toiseksi pahin asia on kun sain kuulla, että silloin kun äitini odotti mua, faija oli hakannut äidin aivan mustelmille ja potkinut vatsaan vaikka äiti oli viimeisillään ja minä vatsassa. syy tähän oli kun äiti ei antanut avaimia faijalle, ettei tää olis lähtenyt kännissä ajamaan autoa. että on tää sitä elämää, kun on juostu pakoon pakkasessa ja nukuttu autossa -30 asteen pakkasessa ohut peitto vain lämpönä. tai kun on menty mutsin ja faijan väliin, kun faija mätönnyt mutsia 6-0, niin että veri lentänyt kasvoista jne.. pakosti tulee mieleen murheellisten laulujen maa- biisi. mutta musta tulee vahva, on pakko.

eugen: mä voin ymmärtää ainakin vähän mitä olet käynyt läpi. vaikka jokainen tuntee kaiken omalla tavallaan, mut kuiteski.
 
Kaikista rankin kokemus on ollut 4 vuotta nuoremman veljen itsemurha pari vuotta sitten ja toisena hyvänä kakkosen tulee oma ero puoli vuotta sitten. Nämä kaksi asiaa on pysäyttänyt ja pakottanut laittamaan asioita tärkeys järjestykseen.
 
Rankkoja on kyllä osan kokemukset, ite oon näköjään eläny ihan pumpulissa. Pysäyttävimpiä juttuja on ollut kun ajoin auton aika kovasta vauhdista katon kautta ympäri, ei tosin käynyt muuta kuin tuli pieniä pintanaarmuja. Auttoi kuitenkin ajattelemaan asioita vähän laajemmassa perspektiivissä silloin nuorempana, kun tuli tehtyä kaikkea muutakin tyhmää. Toinen oli kun exän hyvä kaveri kuoli, eikä ite oikein voinut tehdä mitään lohduttaakseen muuta kuin kuunnella ja halata.
 
Aylah sanoi:
eugen: mä voin ymmärtää ainakin vähän mitä olet käynyt läpi. vaikka jokainen tuntee kaiken omalla tavallaan, mut kuiteski.
Click to expand...

Mun selviytysmisstrategia oli täydellinen välinpitämättömyys ja turtuminen. Eipä ne itsemurha-uhoilut enää tuntuneet missää, kun tajus, et toi vaan huutaa apua kun on niin paska olla. Kylhän mää kävin sitten auton sammuttamassa, kun mutsi yritti kaasuttaa ittensä hengiltä, vaikka uhoilin itsekseni, että antaa mennä, ei kiinnosta. Faijan alkoholismius pisti perheen (=mutsin) sekaisin ja tajusin itse lopulta, että se ei ole mun vika mitä noi tekee. Siitä syystä, kun sukulaiset oli huolissaan niistä mä vaan sanoin, että ettette te voi niitä auttaa. Sä et voi aylah syyttää itseäsi siitä mitä joku toinen tekee!!! Tai voit, mutta silloin lähdet siihen kierteeseen, että saat pestä sitä toisten likapyykkiä koko elämäs. Tästä syystä mulla on tänä päivänä aika viileät välit vanhempiin. Mutsi yrittää leikkiä nyt äitiä, mutta mulla ei ole mitään tunteita häntä kohtaan. Faijalle lyön aina luurin korvaan kun soittaa mulle kännissä. Se on mun apu mun isälle, jos haluat puhua poikasi kanssa, niin voit soittaa selvinpäin tai sit voit puhua sille pullolles. Elä elämääsi aylah ja jätä noi taakse, sullakin on koko elämä vielä edessäs!

Ja kaikille teille teineille, jotka luette tätä. Mä en olis mitään muuta rakastanut niin paljoa, kuin olis ollut joku huolehtiva mutsi huutamassa perään, että tulet himaan sitten klo 22:00. Sain mennä ja tulla niinkuin halusin. Ketään ei kiinnostanut. Ja olin kateellinen toisten mutseille, kun ne itse vaan tilitti miten mutsi hyysää. Joo kaikkeen tottuu, mutta silti. No, omassa elämässäni rakastan tulevia lapsiani sitten senkin edestä ja pidän hyvänä prinsessani. Elämä on ollut kaikkien noitten koettelemusten jälkeen kyllä hienoa, on tullut jopa paikoin fiilis, että onni on liiankin hyvä. Ehkä se on se karma, että kun kaikki skeida tuli nuorena, niin nyt saa paistatella auringossa.
 
Porukalle on tapahtunut tosiaan kaikenlaista ja olen vilpittömästi onnellinen että olette selvinneet siitä. Itse en olisi välttämättä pystynyt samaan nuorempana.. :(

Omista kokemuksista kuitenkin on puhuttava joten turha sitä suurennella sen kummemmin. Pahin kokemus on ehdottomasti ollut jätetyksi tuleminen naisen osalta. Sukulaisia on kuollut ja olen sairaalassakin maannut, mutta mulla edellä mainittu vie voiton kaikista. :itku:
 
Ero 8 vuoden jälkeen kun lapsi oli 1.5 vuotias. Aikaa kulunut vuosi ja edelleen painaa masennus päälle.
Isän kuolema -96, samaan aikaan selvisi, että sen aikainen tyttöystävä oli pettänyt 2.vuotta toisen kaverin kanssa. (seurustelin viisi vuotta)
Siistiä... :D
 
Ei voi sanoa että rankkaa olis ollu aiempiin verrattuna mutta paskaa on tullut niskaan itsellekin.
Rankimpia kokemuksia ovat varmaan(muillakin kuin mulla) koulukiusaus.
- Kakarana vedettiin ympäri korvia AINA jos poistui ovesta ulos ja kavereiden luo sai hiipiä paska housussa, hakkaajina olivat minua 5-10 vuotta vanhemmat kollit. Olin tuolloin alle kouluikäinen.
- Samat jampat tai sama porukka veteli ja hakkasi välillä pahastikin koulussa, puolet ala-aste ajasta.
- Samojen naamojen kanssa tappelu jatkui ylä-asteelle asti.
- Sitte mä päätin että enää en ota turpaan.
- Lukuisia pahoinpitely syytteitä, tutkintavankeutta, rikoksia, aseiden kanssa heilumista,päihteitä kaikilla mausteilla ja järjettömiä vahingontekoja. Kiusattu kaverini tappoi myöhemmin yhden narkkarin ilman syytä ku oma pää oli niin pehmee kiusaamisesta.
- Kaksi kaveria kuoli vuoden sisään, kolariin ja yliannostukseen.
- Aloin uskomaan Jumalaan ja jätin "kaiken hauskan". ;)
- Ehdottomasti kuitenkin rankin kokemus on tähän mennessä rakkaidensa loukkaaminen ja kärsimisen katsominen kun tietää että on itse syyllinen siihen. Se todella ahdistaa. Tekee mieli tappaa ittensä.
Eugenille ison käsi, hurjaa tekstiä kerta kaikkiaan.
 
Kovia juttuja, tsemppiä paranemiseen ketjun aloittajalle.

Omalla kohdalla kovin pysäys sattui kun pojalla todettiin sydänvika heti synnytyslaitoksella. Reikä kammioiden välissä, mentiin sitten parin päivän jälkeen ouluun lastenpolille jossa oltiin viikonloppu hirveässä piinassa ennen kuin specialisti katsoi tilanteen maanantaina. Varsinaista hengenvaaraa ei ollut mutta kun sanotaan että lapsella on reikä sydämessä mitä ei kuulu olla ei sekään helpota oloa yhtään... Oli elämäni pisin viikonloppu odottaa. Tuli maanantai ja erikoislääkäri totesi tilanteen olevan mutta leikkausta ei tässä vaiheessa tarvittaisi. Poika söi ja jaksoi hyvin. Päästiin kotiin ja elettiin normaalisti. Kontrolleja oli useasti ja tilannetta seurattiin.

Sitten tuli 3 vuotisneuvola.

Muistan tapauksen ikäni, oli sama lääkäri ja sitten tälläinen kandiko se on harjoittelija. lääkäri luki lapuista että reikä kammioiden välissä, käski harjoittelijan kuunnella. Tämä kuunteli ja totesi että kyllä sivuääni kuuluu...

Lääkäri kuunteli ja totesi että virhearvio siinä mielessä että reikä on kasvanut umpeen. Sama todettiin heti ultrassakin... Se oli sellainen hetki että jalat meinasivat mennä ilosta alta. En ollut uskoa todeksi sitä. Valtava taakka putosi sydämeltä. Nyt poika täyttää kesällä 6v eikä tietenkään itse muista koko asiaa mutta ei sitä itse voi unohtaa ikinä.

Omat lapset menevät aina kaiken edelle.
 
Hgu sanoi:
Miten pääsit yli ja kauan kesti? Oma koira kohta 11 vuotias...
Click to expand...

Ei helkutti, oma koirakin 13vee ja pelkkä ajatuskin kuolemasta pelottaa liikaa. Tulee olemaan todella surullista aikaa sitten kun kohtalon käsi heilahtaa koiralleni :(

Antakaas vinkkejä miten siitä sitten selvii.
 
WhiteExorcist sanoi:
Kaverin itsemurha, ja se tapa millä hän lähti..ei vittu
Click to expand...

Mullakin lähti kaveri oman käden kautta reilu vuosi sitten. Ja yks sukulaispoika kans. Nuo on kyllä ihan uskomattomia juttuja, kummastakaan ei ois ikinä voinu kuvitella tommosta. Pahinta on se että kummastakaan en vieläkään tiedä, mikä oli lopullinen syy tähän päätökseen. Päällisin puolin molemmilla asiat oli vitun hyvin.
 
Niimpä niin.. eihän se kipu satu vaan häpeä :)
Kyllähän noista ehkä rankimmat johtuu nimenomaan tuosta vastakkaisesta sukupuolesta (perkele)
 
Aylah sanoi:
olis vain niin ihanaa, jos olis joku tukemassa, että jaksaisi eteenpäin ja silloin tuntuikin asiat kaikin puolin olevan hyvin kun olin tän yhden kanssa vielä yhdessä, mut nyt sit taas kaikki tuntuu menevän päin helvettiä. sen takia tuntuukin vielä prkleen pahalta, kun ei voi käpertyä oman kullan kainaloon kun paha olo iskee. ettei tää exä taida ymmärtää mitä hän merkitsi mulle kun tunsi olevansa turvassa kaikelta pahalta ja että hän välitti musta.. mutta ei ni ei. pakko jaksaa, kun ei voi periksikään antaa. vaihteeksi huono päivä.
Click to expand...

Aylah ja Eugen, uskomattomia suorituksia. Ihan järjettömästi tsemppiä teille molemmille (niin kuin kaikille muille vastaavaa kokeneille), tuollaiset asiat varmasti jättävät jälkensä ihmiseen. Uskon, että nämä tänne kirjoitetut tarinat varmasti herättävät tunteita ja pistävät ihmisiä kenties hetkeksi ajattelemaan.

Aylah, se exä lienee exä sen takia, että asiat eivät olleet oikeasti hyvin. Sinä, toisin kuin useat muut, olet uskaltanut tehdä ratkaisun parantaaksesi omaa elämääsi ja hyvinvointiasi. Kuulostaa kliseiseltä paskalta, mutta se uusi tuki ja turva löytyy ajan kanssa. Tsemppiä!

Mitä omiin rankkoihin kokemuksiin tulee, niin aika sanattomaksi jää tällaisten tarinoiden jälkeen. Toki kasvavalla nuorella sydänsuruja yms. tulee, mutta ei helvetti. Toisilla on oikeasti ollut rankkaa.
 
-Nuorempi poika oli ihan viittävaille kuolla 3 kk ikäisenä aivokalvontulehdukseen

-Itse nukahdin (pari sek.) rattiin ja ajoin keskellä siltaa olevaan liikenteenjakajaan - olisin voinut ajaa päin rekkaa tai sillalta alas.

-Yksi äijä räjäytti kämpän ja itsensä aika lähellä (no, tuo liittyi töihin)


Pääosin ei kuitenkaan juuri mitään, hirveen helpolla päästy ja turvallista elämää vietetty.
 
Kärsimys saa elämän näyttämään elämisen arvoiselta.

Vastoinkäymisten kanssa kamppaillessa on lupa toivoa, että kunhan tästä vain selvitään, niin nurkan takana odottaa paremmat ajat.

Mutta jos saa kaiken valmiina, jos ymmärtää ettei mitään enää puutu, on vaarassa huomata kuinka vähän elämällä loppujen lopuksi on tarjottavaa.
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom