Ei tarvetta ystäville?

Itsekin olen jopa luokiteltu Margerison - McCann Team Management Systemsin persoonallisuustestin perusteella aikalailla täydeksi introvertiksi. Toki tuo testaa vain omia mielipiteitä itsestäsi ja nimenomaan työympäristössä. Väittäisin että työpaikaltani löytyy pari minuakin hiljaisempaa ja syrjään vetäytyvämpää tyyppiä jotka eivät saaneet tuosta testistä niin rajua "tuomiota". Vastasin ehkä hieman liikaa yleisten fiiliksien mukaan enkä pelkkää työpaikkakäyttäytymistä. Työpaikalla saan helpostikin suun auki tarvittaessa, ulkomaailmassa en todellakaan. Varsinkaan jos kyseessä on naisen kanssa juttelu :D

Tulen hyvin toimeen yksinäni ja pärjäilen ilman kavereita pitkiä pätkiä. Mutta silti ne tietyt muutamat tyypit on sellaisia joita vaan haluaa aina välillä nähdä ja vaihdella kuulumisia. Joskus kyllä ihan hävettää kuinka vähän pidän yhteyttä muihin ihmisiin töiden ulkopuolella. Sillon kun on vapaata niin monesti tuntuu parhaimmalta vain jäädä yksin kotiin tai jonnekin muualle, ottaa etäisyyttä arkeen ja muihin ihmisiin.
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Mä olen hyvinkin sosiaalinen ja verbaalisesti lahjakas, mutta erittäin surkea ylläpitämään ystävyyssuhteita. Sosiaalinen seurustelu on myös minulle suht raskasta, eli tuon perusteella ei luontevaa. Usein siis huokaisen helpotuksesta kun jotkut illanistujaiset päättyvät, koska jatkuva sosialisoiminen vie voimia.

Tuon perusteella on onni että olen löytänyt puolison, jonka kanssa voi olla myös hiljaa. Eikä hänen kanssaan oleminen rasita.

Läheisiä ystäviä ei ole oikeastaan juuri lainkaan, parhaita ovat ne kaverit joiden kanssa voi olla vaikka vuosi väliä tapaamisilla ja kun saman pöydän ääreen istutaan, juttu jatkuu luontevasti siitä mihin viimeeksi päättyi. En myöskään päästä ihmisiä kovin helposti "lähelle".
 
Erakko ilmoittautuu.. Sosiaaliset tarpeet tulee täytettyä treeneissä ja töissä mä en oikeastaan pidä ihmisistä kovinkaan paljon..

Tollasia kavereita on muutama mitä salinpieninmies kuvaili tossa ja ne riittää mulle, näin on ollut 20v ja varmaan mennään hamaan loppuun asti :)

edit: Minäkin olen muuten sosiaalinen ja verbaalisesti lahjakas erilaisella luonteella varustettuna kavereita olisi todella paljon.
 
Pientä ristiriitaa havaittavissa näissä viimeisissä viesteissä. Se, että tarvittaessa juttu luistaa ja sanavarastokin on kohdallaan, ei automaattisesti tarkoita henkilön olevan sosiaalinen. Sosiaaliseen luonteeseen kuuluu hyvin vahvasti myös se, että aidosti nauttii ihmisten seurasta, rentoutuu kanssakäymisestä ja ottaa siitä positiivista energiaa.
Introverttina mennään täälläkin. Loppuun asti.
 
Pientä ristiriitaa havaittavissa näissä viimeisissä viesteissä. Se, että tarvittaessa juttu luistaa ja sanavarastokin on kohdallaan, ei automaattisesti tarkoita henkilön olevan sosiaalinen. Sosiaaliseen luonteeseen kuuluu hyvin vahvasti myös se, että aidosti nauttii ihmisten seurasta, rentoutuu kanssakäymisestä ja ottaa siitä positiivista energiaa.
Introverttina mennään täälläkin. Loppuun asti.

Verbaalisesti lahjakas, I stand corrected.
 
Miten ton nyt sit korjaisi ? Olen sosiaalinen silloin kun haluan, mitä vanhemmaksi tulen niin näköjään harvenee nää tilanteet :) Lähinnä selittelin sitä ettei "kaverittomuuteni" johdu esim: ujoudesta tai siitä että pelkäisin sosiaalisia tilanteita nämä kun tuntuvat olevan monen yksinäisyyden syitä-
 
Olen itsekin tavallaan pykälän lähempänä introverttiä kuin ekstroverttiä. Päivän pari voin viikosta viettää ihmisten keskellä, mutta sen jälkeen joudun pakostakin latailemaan energiaa loppuviikon yksikseni. Koen siis tarvetta pienelle kanssakäymiselle ja siitä tulee muutenkin aivan mahtava olo, mutta aika äkkiä sieltä haluaa pois. Kämpillä pääse sitten huokaisemaan, että viimeinkin se on ohi.

Muutenkin suuremman osan aijasta tykkään aivan älyttömästi harrastaa ja opiskella kaikkea yksin. Jonkun mielestä voi jopa kuulostaa pahalta, mutta mulla menee ne omat jutut kaikkien ihmissuhteiden edelle. Tästä johtuen esimerkiksi tyttöystävän kanssa asuminen ei tule kuuloonkaan... Kaverit on tavallaan sitten sitä satunnaista viihdettä. Ja niitäkin tulee lempattua melko kovaan tahtiin. Jossain välissä alkaa tajuamaan, että loppujen lopuksi aika harvalla ihmisellä on oikeasti mitään järkevää tarjottavaa sulle. Ja sitähän ihmissuhteet on. Tarjoamista.

Oikeastaan tykkään enemmän pitää ihmisiä enemmänkin sellaisina tuttavina, joita näkee korkeintaan kerran pari kuukaudessa. Sellaisina tuttavina, joiden aikaa osaa arvostaa eikä heistä tule itsestäänselvyyksiä.


Mutta joo.. Katotaan niin viiden vuoden päästä hehkutan kuinka oon onnellisesti naimisissa ja kyselen kuinka saa tussin jäljet pois seinistä.

Niin tässä elämässä aina käy.

Tajusin vähän aikaa sitten miksi viihdyn parhaiten omissa oloissani: kukaan kavereista ei inspiroi tai tuo mitään muutakaan positiivista mun elämään. Ossaa ne notkua baareissa räkä poskella kun rapajuopolla ja vetää norttia. Phyih, ja sitten ihmetellään miksen vastaile luuriin kun yöllä soitellaan.

Tässä on aika hyvin omat mietteet. Ainoa asia mikä vituttaa: en ole ikinä tavannut ihmistä, joka oikeasti inspiroisi minua jollain piirteellään. Lähimmäksi tuota pääsee yksi elämänmyönteinen no-life koodari, jonka seurassa onkin varsin ilo olla. Kertonee aika paljon minusta se, että 5 lähintä (ja eniten arvostamaani) ihmistä joiden kanssa vietän eniten aikaani ovat pikseleitä näytöllä.

Uskonpa vielä, että tämä minun ikäni on vieläpä se vaikein aika. Omankin opiskeluryhmän jutut koostuu lähinnä "Vittu tuo on idiootti jätkä. Tuoki on aivan idiootti", "Vittu tuo on ruma". Sellaista verbaalista pönkitystä. Sitten illalla mennään kotiin, heitetään valmisruoka mikroon, äksyillään vanhemmille, että tuo lusikka ja sitten ollaan tietokoneella muita selailemassa lopun iltaa. Tätä olen luoja ties kuinka monet kerrat ollut todistamassa. Eivät paljoa palvele omaa elämääni.
 
Vedänpä hienon noston aiheeseen. Mistä hankkia uusia kavereita tällä iällä? :jahas:

Ihan vakavissani siis kysyn neuvoa, kun vanhat kaverit on etääntyneet täysin. :(
 
Hyvä topic voin itsekkin avautua yksinäisyydestä. Ammattiin valmistuttua ei ole kavereita ollu. Paljastu että kaverit on kaksnaamasia kusipäitä jotka vaan ryyppää ja jauhaa paskaa. Täs on nyt parivuotta tullu oltua itsekseen. Intistä tuli hyviä kavereita mutta ne asustaa toisella puolella Suomea. Nytkin tulee juteltua lähinnä veljen ja vanhempien kanssa. No mikäs täs töitä vaan pitää ettiä. Toivottavasti nyt löytyisi jostai muualta paikkakunnalta kuin täältä sais sitten kavereita tää on tällänen paikka missä kaikki tuntevat toisensa.
 
" I've found out iron to be my truest friend. It never freaks out, never runs. Friends may come and go but two hundred pounds is always two hundred pounds"
- Henry Rollins

Jos oli jo postattu niin ansaitsee uusinnan :)
 
Vedänpä hienon noston aiheeseen. Mistä hankkia uusia kavereita tällä iällä? :jahas:

Ihan vakavissani siis kysyn neuvoa, kun vanhat kaverit on etääntyneet täysin. :(

Ehkä joku harrastus, jossa tapaa muita ihmisiä? Sikäli kun on jotain harrastusta mitä haluis kokeilla. Sithän on kansalaisopistossa kaikeknäkösiä kursseja, jotka on hyviä tapoja tavata uusia potentiaalisia kavereita. Vaatii tosin myös kiinnostuksen johki sen tarjontaan. Yleensäkin omat kiinnostuksen kohteet on luonnollisesti parhaita paikkoja löytää samanhenkisiä kavereita.
 
2-3 kaveria löytyy joihin kiinnostaa edes etäisesti pitää yhteyttä, tosin tuostakin on yksi hissukseen karsiutumassa ihan vain sen takia että tyyppi ei vapaalla muuta tee kuin kiskoo päihteitä kaksin käsin. Eikä siinäkään toisaalta mitään haittaa olis, mutta nykyisin vetää aina niin överit kuin vain mahdollista. Mutta joo, henk.koht en kauheasti jaksa näin vanhemmiten ihmisiä, viikon kun painaa töissä (sosiaalista ärsykettä jo liiaksi asti) niin mielelläni viettäisin viikonlopun kotona muijan kans enkä liikkuis missään. Suorastaan vituttaa maanantaina jos viikonlopun ollu liikenteessä. Ainoastaan lenkille/salille toisinaan kaivannu kaveria, varsinkin semmoista jonka kans vois vain tehdä/suorittaa sanattomasti viestien.

Halutessani olen kohtuu hyvä tarinoiden kertoja ja pystyn myös älykkääseen keskusteluun, nuorempana jopa ihan oikeasti yritin olla sosiaalinen ja pidettävä ihminen. Nykyisin ei vain vois vähempää kiinnostaa, jo ihan siitä syystä että koen että ihmiset on keskimäärin tyhmiä kuin saappaat.

Jos jostain muutaman miljoonan saisin kasattua, muuttaisin luultavasti jonnekkin kauas korpeen ja viettäisin aikani kalastellen, metsästellen, rautaa nostellen ja pottua kasvatellen.
 
Itsellä tällä hetkellä ei yhtään kunnon ystävää. Oikeastaan vaan yksi kehen tulee pidettyä joskus yhteyttä kahvitusten merkeissä. Sit on muutama sukulainen joita nään vähä useammin kun lähellä asuvat. En opiskele, enkä myöskään ole töissä tällä hetkellä. On ollut masennusta, paniikkihäiriötä, sosiaalisten tilanteiden pelkoa yms. Näin jatkunut jo monta vuotta.

Välillä itsekkin ihmettelen kun ei oikeastaan edes kaipaa ystäviä / parisuhdetta sun muuta. Tulee salilla käytyä 4 krt/vko. Katsotaan miten tulevaisuudessa jatkuu, mutta toiveissa olisi löytää joku työpaikka, ja ystäviä + mahdollisesti elämänkumppanikin.
 
Vedänpä hienon noston aiheeseen. Mistä hankkia uusia kavereita tällä iällä? :jahas:

Ihan vakavissani siis kysyn neuvoa, kun vanhat kaverit on etääntyneet täysin. :(

töistä ja harrastuksista. Silloin kun harrastin nyrkkeilyä, niin sitä kautta sain paljon uusia kavereita(joita kiinnosti muukin kuin ryyppääminen).
 
Mun mielestä on oikeastaan aika surullista, jos joku väittää ettei tarvi ystäviä. Sehän vaan tarkottaa sitä, ettei ole pääse kokemaan niitä hienoja hetkiä kavereiden kanssa tai vastaavasti, jos ei tuollaisia hetkiä osaa kaivata, niin tokkopa niitä on koskaan kokenut. Jokainen joka on joskus ystävien ja kavereiden kans viettänyt sellaisia hetkiä, joita voi muistella ja joista tulee hyvälle tuulelle, ei varmastikaan sano, ettei kaipaa toisten ihmisten seuraa.

Oma kokemus tähän on vähän samankaltainen, kuin monella muulla. Noin seitsemäntoistavuotiaaksi en ryypiskellyt pahemmin ja vaikka vietinkin aikaa ryypiskelevien kavereiden kanssa niin jollain tavalla sitä oli kuitenkin ulkopuolinen. Tottakai sitä koettiin vaikka mitä, mutta kun ei ite ollut ihan samalla tasolla, niin sitä jäi jotenkin jostain paitsi.
Sen jälkeen kun lukiossa vetäsin ekat kännit, niin jostain kumman syystä sitä yhtäkkiä tuntu kuuluvansa ihan eri tavalla porukkaan. Ei siinä ollut kyse siitä, että sillä olisi mudien elämään ollut mitään vaikutusta, itsellä vaan oli se tunne.

Melko erakkomaista elämää siinä tuli vietettyä muutama vuosi, salia, koulua ja vähän kavereita. Sen jälkeen kun korkki aukes, niin ei ole kavereista ollut puute. Jännä homma kuitenkin, koska juopoteltua ei niin hirveän useasti tule, mutta silloin kun tulee niin aina on hauskaa, juurikin kavereiden kanssa. Aina keksitään jotain älytöntä ja sama älyttömyys jatkuu sitten niiden kavereiden kanssa myös arkena.

Aidosti voin sanoa että minulla on useampi sata kaveria, joiden kanssa voin viettää aikaa koska tahansa. Eri paikkakunnilta, pidemmän aikaa olleita kavereita ja lyhyemmän aikaa olleita. Sydänystäviä on muutama, näille voi kertoa ihan kaiken ja vastaavasti he luottavat minuun. On kavereita eri tilanteisiin, reenaamaan, reissuille, lenkille, kahville, juopotteluun, syöpöttelyyn ja sitä rataa. Ei kukaan ole toista huonompi tai parempi kaveri, toisia vaan kiinnostaa eri asiat.

Kyllä ystävät ja kaverit on minun mielestä yksi tärkeimmistä asioista elämässä!
 
Nään kavereita ehkä kerran tai kaks vuodessa. Olen itse aina se joka ottaa yhteyttä. Kaverit asuvat parin sadan kilsan päässä. Ei mulla oikeestaan koskaan oo ollu paljoo kavereita. Mitä vanhemmaks tullu sitä vähemmän kavereiden kanssa tullu hengailtua.
 
Mulla on kyllä yläasteesta asti ollut paljon kavereita ja kyllä oon sitä mieltä että ne on todellä tärkeitä. Lukiossa tajusin että senaikaiset ystävät ei ollutkaan niin hyviä ystäviä kuin uskottelivat, joten päätin sitten pistää kaverit vaihtoon. Hyvä että niin tein, koska edelleenkin mun parhaat ystävät on lukiosta. Näitä ystäviä en ole kuitenkaan nähnyt melkein kahdeksaan kuukauteen muuten kuin Skypen välityksellä. Jotenkin täältä rapakon takaa on ollut vaikea löytää sellaisiä todella hyviä ystäviä, jotka on täysin samalla aaltopituudella. Suomessa taas tämän kanssa ei ole ollut ongelmia sitten ala-asteen, kun olin koulukiusattu. Mulla ystävät on tietämättään auttanut mua niin paljon, etten kyllä vois kuvitella elämää ilman niitä.
 
2-3 kaveria löytyy joihin kiinnostaa edes etäisesti pitää yhteyttä, tosin tuostakin on yksi hissukseen karsiutumassa ihan vain sen takia että tyyppi ei vapaalla muuta tee kuin kiskoo päihteitä kaksin käsin. Eikä siinäkään toisaalta mitään haittaa olis, mutta nykyisin vetää aina niin överit kuin vain mahdollista. Mutta joo, henk.koht en kauheasti jaksa näin vanhemmiten ihmisiä, viikon kun painaa töissä (sosiaalista ärsykettä jo liiaksi asti) niin mielelläni viettäisin viikonlopun kotona muijan kans enkä liikkuis missään. Suorastaan vituttaa maanantaina jos viikonlopun ollu liikenteessä. Ainoastaan lenkille/salille toisinaan kaivannu kaveria, varsinkin semmoista jonka kans vois vain tehdä/suorittaa sanattomasti viestien.

Halutessani olen kohtuu hyvä tarinoiden kertoja ja pystyn myös älykkääseen keskusteluun, nuorempana jopa ihan oikeasti yritin olla sosiaalinen ja pidettävä ihminen. Nykyisin ei vain vois vähempää kiinnostaa, jo ihan siitä syystä että koen että ihmiset on keskimäärin tyhmiä kuin saappaat.

Jos jostain muutaman miljoonan saisin kasattua, muuttaisin luultavasti jonnekkin kauas korpeen ja viettäisin aikani kalastellen, metsästellen, rautaa nostellen ja pottua kasvatellen.

Joka vuosi huomaan viihtyväni paremmin ja paremmin omissa oloissani. Nuorempana oli tärkeää päästä joka ilta kahveille, tai muuten vaan näkemään kavereiden kanssa, viikonloppuisin sitten baareihin ja hölmöilemään.

Koulussa juoksin kaikki kissanristiäiset ja vähänkin kiinnostavat tapahtumat. Nyt tilanne on kääntynyt päälaelleen.

Olen selvästi muuttunut, kaveripiirini on muuttunut ja huomaan nauttivani eri asioista kuin aikaisemmin.

En koe että ystäväni olisivat tyhmiä, nautin vaan muista asioista nykyään enemmän.

Hyviä ystäviä minulla on 3-5, kavereita enemmän.
 
Yksi introvertti ilmoittautuu. Kavereita löytyy ihan tarpeeksi ja nautin ihmisten seurasta, mutta viihdyn myös erinomaisesti yksin. Itse asiassa, jos haluan rentoutua ja ladata akkuja aivan kunnolla, niin tarvitsen siihen omaa rauhaa. Himassa yksin omien mielipuuhiensa toteuttaminen, kuten lukeminen ja pelaaminen on parhautta. Esimerkiksi kavereiden kanssa tehdyn mökkiviikonlopun jälkeen, joka on ollut suorastaan hulvattoman hauska reissu, odotan innolla, että voin viettää aikaa yksin.

Vaikka sanoinkin nauttivani ihmisten seurasta, niin oma sisäänpäinkääntyneisyys näkyy esimerkiksi siinä, etten ole koskaan viihtynyt baareissa tai minkäänlaisissa juhlissa. Heh, en mennyt edes lakkiaisiin tai pitänyt Yo-juhlia. Oli paljon mukavampaa hakea todistus pari päivää myöhemmin kansliasta ja painua sen jälkeen salille. Monissa tai oikeastaan kaikissa tuntemissani henkilöissä tämä toimintamalli herätti suurta kummastusta, mutta tunnen itseni ja en olisi voinut olla tyytyväisempi ratkaisuuni.

Viime kesänä tuli vietettyä aika paljon aikaa yksin johtuen kesätöistä. Työskentelin autististen ja kehitysvammaisten lasten- ja nuorten parissa. Se oli niin sosiaalista työtä, että 8h työpäivän jälkeen minunlaiseni introvertti ei vain löytänyt puhtia työn ulkopuoliseen sosiaalisointiin. Sitten kun oli vähintään parin päivän vapaita, niin ne tuli vietettyä aika usein tiiviisti kavereiden kanssa.

Yhteenvetona: Niin kavereiden, opiskelun ja harrastusten kautta tapahtuva sosiaalinen kanssakäyminen on itselleni tärkeä voimavara, mutta nautin myös suuresti yksinolosta. Eikä siinä ole mitään pahaa. Monta vuotta kuvittelin olevani outo, kun esimerkiksi baareissa ravaaminen tai ylipäätänsä jokapäiväinen kaverien näkeminen ei kiehtonut minua samalla tavalla kuin ikätovereitani. Mutta kaikkien mutkien ja lyhyen elämäni aikana kokemien ylä- ja alamäkien kautta olen oppinut hyväksymään itseni.

I don't hate people. I just feel better when they aren't around.
 
Yksi introvertti ilmoittautuu. Kavereita löytyy ihan tarpeeksi ja nautin ihmisten seurasta, mutta viihdyn myös erinomaisesti yksin. Itse asiassa, jos haluan rentoutua ja ladata akkuja aivan kunnolla, niin tarvitsen siihen omaa rauhaa. Himassa yksin omien mielipuuhiensa toteuttaminen, kuten lukeminen ja pelaaminen on parhautta. Esimerkiksi kavereiden kanssa tehdyn mökkiviikonlopun jälkeen, joka on ollut suorastaan hulvattoman hauska reissu, odotan innolla, että voin viettää aikaa yksin.

Vaikka sanoinkin nauttivani ihmisten seurasta, niin oma sisäänpäinkääntyneisyys näkyy esimerkiksi siinä, etten ole koskaan viihtynyt baareissa tai minkäänlaisissa juhlissa. Heh, en mennyt edes lakkiaisiin tai pitänyt Yo-juhlia. Oli paljon mukavampaa hakea todistus pari päivää myöhemmin kansliasta ja painua sen jälkeen salille. Monissa tai oikeastaan kaikissa tuntemissani henkilöissä tämä toimintamalli herätti suurta kummastusta, mutta tunnen itseni ja en olisi voinut olla tyytyväisempi ratkaisuuni.

Viime kesänä tuli vietettyä aika paljon aikaa yksin johtuen kesätöistä. Työskentelin autististen ja kehitysvammaisten lasten- ja nuorten parissa. Se oli niin sosiaalista työtä, että 8h työpäivän jälkeen minunlaiseni introvertti ei vain löytänyt puhtia työn ulkopuoliseen sosiaalisointiin. Sitten kun oli vähintään parin päivän vapaita, niin ne tuli vietettyä aika usein tiiviisti kavereiden kanssa.

Yhteenvetona: Niin kavereiden, opiskelun ja harrastusten kautta tapahtuva sosiaalinen kanssakäyminen on itselleni tärkeä voimavara, mutta nautin myös suuresti yksinolosta. Eikä siinä ole mitään pahaa. Monta vuotta kuvittelin olevani outo, kun esimerkiksi baareissa ravaaminen tai ylipäätänsä jokapäiväinen kaverien näkeminen ei kiehtonut minua samalla tavalla kuin ikätovereitani. Mutta kaikkien mutkien ja lyhyen elämäni aikana kokemien ylä- ja alamäkien kautta olen oppinut hyväksymään itseni.

I don't hate people. I just feel better when they aren't around.

Itse viihdyn baarissa, mutta muuten kyllä täysin peilikuva omasta elämästäni. Nautin kavereiden ja tuttujen kanssa olemisesta tiettyyn pisteeseen asti, mutta jossain vaiheessa tarvitsen omaa aikaa, jolloin keskityn täysin kiinnostuksen kohteisiini. Treenaaminen, lukeminen tai leffojen katselu yksin on täydellinen "akkujen lataus" pitkän sosialisointituokion jälkeen.
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom