Ei tarvetta ystäville?

Kyllä kai sitä pärjäis, mutta mulla ainakin on mahoton tarve puhuu asioista ja naiset juoruilee ja jauhaa paskaa.. En mä jokapäivä ketään ystäviä näe enkä jokapäivä soittele niille, välimatkaa kun hyviin ystäviin on se parisataa kilsaa. Mutta kyllä ne on hienoja hetkiä kun taas nähää ja pystyy puhuu kaikesta ja kertomaa asioista ja kuuntelee miten ystävilllä menee. Kyllä mä tykkään mun ystävistä. En mä vois ainakaa elää ilman niitä :D
 
GAZOZ.FI
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Mä mielelläni jätän vaan vastaamatta puhelimeen kun se soi, ei aina vaan jaksa. Enkä lähde kovin mielelläni extempore yhtään mihinkään, tuntuu että päivät on aamuvarhaisesta yömyöhään täynnä kaikenmaailman actionia enkä koskaan ole hetkeäkään rauhassa paikallaan vaan. En ole ihan vaan itsekseni juuri mihinkään vuorokauden aikaan. Jos olen kotona ja mies on ulkona, mulla on kaverina koira. Never alone.

Kavereita kyllä tarvitsen. En tiedä miten muuten sitä kuuluisi olla jos ei ole seuraa kenen kanssa sitten mennä ulos, vaikka vaan tuopille. En ole luonteeltani ihminen joka oikeastaan viihtyy kotona, mielummin olen jossain tekemässä jotain. Ja tähän toimintaan tarvitaan kyllä kavereita.
 
jebou sanoi:
Kyllä kai sitä pärjäis, mutta mulla ainakin on mahoton tarve puhuu asioista ja naiset juoruilee ja jauhaa paskaa..
Click to expand...

Lopettakaa välittömästi :D

Ilman frendejä ei elämästä selviä !
 
Täällä myös yksi kaveriton erakko. Aika harvoin sitä tulee arkisin vapaa-aikana mitään sosiaalista tehtyä. Töissä nyt "joutuu" toki muille puhumaan, viikonloppusin taas tulee yleensä tavattua perhettä, eli ihan täysin ilman ihmissuhteita en ole. En mä oikein osaa mitään kavereita kaivatakaan, kun ei ole niitä koskaan ollutkaan. Kyllä mä saan vapaa-aikani kulumaan ihan hyvin itsekseni.
 
En tuu toimeen ikäisteni kanssa. Ikää 17 vuotta ja suorastaan oksettaa kuunnella ja kattoa muita nuoria. Juttujen laadusta puhumattakaan. Kaverit on ihan ok viihdettä ja mielelläni puhelen kerran viikossa, mutta ei ne oikeasti paljoa kiinnosta.

E: Ei muutenkaan siedä junnaamista samojen naamojen kanssa, sillä tiedän etteivät ne tarjoa mitään uutta, ikinä. Sen sijaan kun avaat suusi iäkkäälle kalastajalle, niin tulee kyllä korvat kuumottaen kuunneltua. Tuntemattoman luonteen mietteiden kuuntelu on varsin palkitsevaa henkisesti.
 
Tunnistin itseni heti tosta otsikosta. Sama tarina, viihdyn yksin, enkä oikein edes kaipaa muiden seuraa. Opiskeluissa tulee arkisin tehtyä hommia muiden kanssa ja omalta osalta se riittää. Opiskelukulttuuriin tosiaan liitetään se jatkuva juominen ja biletys. Itse en sitä kaipaa, joten juhlimaan ei oo tullu lähdettyä. Olen kuitenkin myös sitä mieltä, että välillä on hyvä puhua muiden kanssa asioistaan. Helposti yksin ollessa jää pyörittelemään joitain juttuja liiaksi.
 
Opiskelen joten näen joka päivä kavereita ja ystäviä koulussa, harvoin tosin enää iltasin olen heidän kanssaan ihan siitä syystä ettei ole aikaa kun pitää myös tyttöystävää nähdä, käydä salilla ym mitä nyt pitääkin tehdä. Viikonloppuna kuitenkin monesti käydään sitten kavereiden kanssa kaljalla. On se pirun rentoa istuskella lämpimänä kesäiltana nurmikolla ja mennä nukkumaan vasta kuin aurinko taas nousee. Viihdyn myös paljon yksin, pitkä pelisessio yksin lauantai-iltana on myös hauskaa, enkä tarvitse siihen muita ihmisiä ympärille.
 
Mulla on kaksi eri puolta. Vapaa-aikanani haluan yleensä olla yksin neljän seinän sisällä, vetää verhot eteen ja pussin päähän ja pitää turpani kiinni, ja arvostan hiljaisuutta myös muilta lähelläni olevilta. Emännänkin kanssa vietetään aika paljon aikaa eri huoneissa, kun se tietää ettei mua kiinnosta jutella turhanpäiväisiä. Ulkopuolinen saa musta äkkiä vääränlaisen kuvan, koska en juuri puhu muuten kuin kysyttäessä ja silloinkin vastaan just siihen mitä kysyttiin, enkä muuta. Tämä siis kaikki viittaa siihen, että en todellakaan tarvitse, enkä edes jaksa kavereita. No, siitä huolimatta mulla on kavereita ja joskus niiden kanssa jossain käynkin, mutta harvemmin omasta tahdostani, vaan enemmänkin kohteliaisuudesta niitä kohtaan.

Sitten se toinen puoli. Eli silloin kun otan hapanta, niin musta kuoriutuu sosiaalisuuden huipentuma ja olen koko ajan äänessä ja vauhti päällä johonkin menossa ja kaipaan ympärilleni ihmisiä ja toimintaa.
 
Mä voisin määritellä itseni sosiaaliseksi erakoksi. En kaipaa isoa kaveriporukkaa ympärilleni, vaikka tunnen paljon ihmisiä. Olen pienestä pitäen tehnyt asioita yksin ja teen niitä vieläkin. Toisinaan kuitenkin kaipaan jotain kaveria, joka tekisi mun kanssa asioita. Välillä olisi kivaa jakaa vaikkapa joku leffa- tai matkakokemus toisen kanssa.

Vaikka mulla on ihan läheisiäkin ja vanhoja ystäviä, niin en aina oikein osaa olla niidenkään seurassa ja vaikka ystävät ovat hyviä, niin heillä on aika erilaisia kiinnostuksenkohteita kuin mulla ja he ovat luonteeltaan toisenlaisia. Toisaalta arvomaailmamme ovat aika samankaltaiset. Ja jos ollaan esimerkiksi isommalla porukalla jossain, niin tune itseni helposti jostain syystä ulkopuoliseksi. Siitäkin huolimatta, että olen puhelias. Toisaalta taas välillä käyttäydyn kuin Powerhousu, eli olen hyvinkin sosiaalinen.

Nykyään tuntuu siltä, että olen alkanut vähän eristäytymään joistain lähiystävistäkin. Heillä on perheet ja omat menot, mikä toisinaan ärsyttää. Kaipaisin kavereita, jotka voisivat tehdä mun kanssa erilaisia asioita ex-tempore. Toisinaan tuntuu, että muhun otetaan yhteyttä silloin, kun parisuhteessa menee huonosti ja halutaan saada siihen tukea.

Toisaalta myös mulla itselläni on omia kuvioita, joista ystävät eivät tiedä tai joihin he eivät ole osallisia. Ja vaikka ystävyys pitäisi olla antamista ja saamista, niin välillä tuntuu että se voi olla vähän yksipuoleista puolin tai toisin. Joskus itsekkäästi valitsen kaverit tiettyihin hetkiin sen mukaan, kuka sopii mihinkin. Uskon, että he tekevät sitä samaa.

Suurimman osan ajastani olen yksin. Välillä kun kysytään arvoista, niin olen joskus miettinyt sitä, että onko mussa joku vika, jos en osaa laittaa kavereita tai perhettä ykkösasiaksi, jos ne arvot pitää laittaa järjestykseen? Tällaisesta erakkomaisesta luonteesta huolimatta olo tuntuu toisinaan vähän yksinäiseltä. Ennemminkin kaipaan elämääni kuitenkin parisuhdetta, kuin lisää ystäviä.


Tämä nyt ei liity täysin tähän yksinolemiseen, mutta kuinka monella yksinolo liittyy siihen, että on masentunut tai ei vain yksinkertaisesti ole ystäviä, vaikka nitä haluaisi? http://m.hs.fi/inf/infomo?site=hs&v...feed:c=news&feed:i=1305558384142&ref=mob-traf
 
No mikäs siinä jos pärjää yksin ja tykkää tehdä asioita yksin eihän se ongelma silloin olekaan jos ei siitä itse kärsi. Itsekin tykkään yksin tehdä asioita ja minulle riittää pari hyvää ystävää joiden kanssa tutustuin jo lapsena.
 
Iän myötähän sitä tulee passivoiduttua, ja halu tutustua uusiin ihmisiin vähenee. Osaltaan näkisin tilanteen niin, että oppii lukemaan sosiaalista peliä paremmin. Monestihan tilaisuuksien kulun voi ennustaa ihan kohtuullisesti ihmisten naamoista. Nätit pojat on hierarkiassa korkella, ja saavat paljon huomiota sekä miehiltä että naisilta. Tämmöset rososemmat kaverit saa olla enemm'än rauhassa. Sitä tulee ajan kanssa tietosemmaksi omista rahkeista ja kyvyistä. Ite en esim. oikein tykkää baareista- ne on nättijussien pelikenttää.


Tietystihän sitä voisi kehittää itseä sosiaalisesti ja esteettisesti, mutta mikä olisi hyötysuhde? Paljon vaivaa voisi merkitä vain hyvin pientä kohennusta lopputulokseen. Ei siinä, kyllähän sitä aja saa kulutettua muutenkin. Täytyy vain hylätä ympärsitön asettamia paineita, ja tehdä sitä,mikä tuntuu hyvältä.
 
aja_tollah sanoi:
Nätit pojat on hierarkiassa korkella, ja saavat paljon huomiota sekä miehiltä että naisilta. Tämmöset rososemmat kaverit saa olla enemm'än rauhassa. Sitä tulee ajan kanssa tietosemmaksi omista rahkeista ja kyvyistä. Ite en esim. oikein tykkää baareista- ne on nättijussien pelikenttää.
Click to expand...

Oon kyllä hirmuisen nätti, mutta en silti saa paljon huomiota. Ehkä oon sitten liiankin söötti tms. Mutta huomannut tässä ketjussa, että monella täsmälleen samoja ajatuksia kun itselläkin ton sosiaalisen elämän kanssa. mm anonymity ja powerhousu.
 
Tunnen paljon hengenheimolaisuutta Pekkaa kohtaa, jonka kanssa on tullut muutama kerta raatattuakin Nellimissä. Olen aina ollut suosittu niin tyttöjen kun poikienkin keskuudessa, mutta tietoisesti hakeudun välillä pitkiksikin aikaa omiin oloihini jotta pystyn keskittymään täysillä esim. treenaamiseen ja muihin rutiineihin, taikka sitten saatan lähteä kalareissulle ja valita paikaksi sellaisen erämaa-alueen jossa ei ole tullut vastaan ainuttakaan ihmistä esim. kuukauden reissulla. Moni ei tällaista ymmärrä, mutta kaikkien se pitäisi kokea IMHO. Kauemmas kaikesta, lähemmäs itseä ja sitä alkuperäistä ihmisluontoa. TODELLA terapeuttista. Saa elää kuin ihmiset ennen; korven kätköissä, mettän turvissa. Hongat humisee ja erämaajoet on kuin pieniä helmiä siellä täälä kairaa jotka tarjoaa ruokaa yksinäiselle kulkijalle. Yksin ja kaukana, mutta silti keskellä kaikkea. Vilponen tuuli vaan sillontällön kuiskii korviin jotain. Se on sitä mistä mie tykkään. Myös se, siis.
 
Yksi kesäloma valmistumisen jälkeen työttömänä ja kaverit menivät omille teilleen; lomalle,muutto eri paikkakunnalle, töihin tai muuhun --> ei pahemmin silloin soiteltu edes ja työkkärin täti ainoa sosiaalinen kontakti ja kaupan kassa --> meinasi oma pipo kierähtää.

Eli jos nyt on "ihan ok" työ- tai opiskelukaverit, niin pitäkää yhteyttä myös vapaa-aikana, jos vaikka työ menee alta..

Jos aika ei riitä, niin hyvä olla edes se yksi ystävä, jonka seurassa viihtyy hyvin
 
Ehkä hieman offtopic, mutta salilla käymisen myötä alkoi kiinnostamaan aivan erinlaiset asiat kuin ennen ja elämäntavatkin muuttui terveellisempään jne. No kaveri suhteethan siinä kärsii, kun ei voi joka päivä lähteä pullakahveille tai joka viikonloppu ryyppäämään. On mulla kavereita paljonkin ongelma vaan on se, että aina pitäis ryypätä ja rellestää miten sattuu muuten kun ei voi näköjään viettää aikaa yhdessä. Mukavaa olis mennä vaikka nyt kesäisin pelaamaan koripalloa tms. sellaasessa rennossa kaveri porukassa ja jutella niitä näitä, mutta aina se menee siihen, että porukka lähtee hakemaan olutta ja ite lähen siinä vaihees kotiin. Ei vaan enää kiinnosta.

Eli onko muilla samanlaisia kokemuksia asiasta ja mitä teette yleensä ystävien kanssa vapaa-ajalla? Tuntuu vaan, että oon koko vuoden istunut kotona koneella, käynyt koulussa ja salilla, toki myös kavereidenkin kanssa viettänyt aikaa harmittavan vähän. Ikää on 15 ja tunnette nyky nuorison... Kyllähän tää vähän turhauttavaa välillä on. :jahas:
 
^^Sama täällä, pullaa ja kahvia kyllä päiväsä menee, mutta juurikin se, että aina pitäisi pyöriä jossain 20 hengen laumasa ympäri kylää ei houkuttele yhtään. Ikää sentään 17v, mutta silti ne kaverit pärisee ympäri kylää..
 
Powerhousu sanoi:
Mulla on kaksi eri puolta. Vapaa-aikanani haluan yleensä olla yksin neljän seinän sisällä, vetää verhot eteen ja pussin päähän ja pitää turpani kiinni, ja arvostan hiljaisuutta myös muilta lähelläni olevilta. Emännänkin kanssa vietetään aika paljon aikaa eri huoneissa, kun se tietää ettei mua kiinnosta jutella turhanpäiväisiä. Ulkopuolinen saa musta äkkiä vääränlaisen kuvan, koska en juuri puhu muuten kuin kysyttäessä ja silloinkin vastaan just siihen mitä kysyttiin, enkä muuta. Tämä siis kaikki viittaa siihen, että en todellakaan tarvitse, enkä edes jaksa kavereita. No, siitä huolimatta mulla on kavereita ja joskus niiden kanssa jossain käynkin, mutta harvemmin omasta tahdostani, vaan enemmänkin kohteliaisuudesta niitä kohtaan.

Sitten se toinen puoli. Eli silloin kun otan hapanta, niin musta kuoriutuu sosiaalisuuden huipentuma ja olen koko ajan äänessä ja vauhti päällä johonkin menossa ja kaipaan ympärilleni ihmisiä ja toimintaa.
Click to expand...

Mitäs vttua, kirjoitinko minä tuon? Olisin nimittäin voinut kirjoittaa, koska olen ihan samanlainen. Avokin kanssa tosin joutuu olla liikaa samassa huoneessa koska se on yltiösosiaalinen ja se hieman kuormittaa:D

Tänään vappu puskee päälle ja ryyppäminen ei kauheasti kiinnosta, mutta ehkä sitä juurikin tuosta kohteliaisuudesta harvoja kavereita kohtaan tulee mentyä jonnekkin. Mutta jos seuraisin itsepäisesti omia mielihalujani, lähtisin esim. fillarilla pitkälle lenkille, kokkaisin hyvää sapuskaa itselle ja lukisin hyvää kirjaa kunnes uni voittaa.

Viikonloppuisinkin tulee mentyä usein töihin ihan vaan sen takia, että saa omaa rauhaa edes hetkeksi. Täällä saa kaikessa rauhassa duunailla kaikenlaista eikä ketään ole ympärillä. Kaupungissa kun ei ole muutakaan tekemistä jos et ole töissä tai treenailemassa. Täytyy muuttaa takaisin landelle...
 
Minä olen melko sosiaalinen supliikkimies, ja tutustun uusiin ihmisiin aika helposti. En kuitenkaan jaksa nähdä vaivaa viedäkseni tutustumista yhtään sen pidemmälle. En myöskään jaksa plääsätä puhelimessa vaihtamassa kuulumisia yms. Kaikki vanhat hyvät ystävät ovatkin vuosien saatossa muuttuneet enemmän hyvän päivän tutuiksi, kun en itse pidä käytännössä mitään yhteyttä kehenkään enkä yleensä lähde mihinkään vaikka kutsutaan. Hassua kyllä itseäni tuo ei haittaa yhtään.

Jos joku kutsuu katsomaan esim. leffaa, niin tulee kauhea paine keksiä tekosyy ettei tarvitsisi mennä. Vaikka viihdyn ihmisten parissa ja juttelen mielelläni ihmisten kanssa, viihdyn silti parhaiten vapaailtana ihan vain omassa seurassani. Toki perheellisenä sitä ei kauheasti ehtisikään sosialisoimaan muualla, ja päivät on täynnä luontaisesti tulevaa muuta aktiviteettia. Töissä saa turista ihmisten kanssa ihan tarpeeksi.
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom