Ei tarvetta ystäville?

[Marinaadi]

Ite oon vähä 50/50. Koen olevani helvetin onnelllinen, kun vietän aikaa yksinäni, ja välillä esimerkiksi tietoisesti hengailenkin parit kolmet illat lähes yksinään. Mutta, yksi elämäni suurimmista iloista on myöskin sosiaalisuus, siksipä liian pitkän yksinolon jälkeen alan taas hakeutua kavereideni seuraan, ja tavallaan jopa koen tuskaa, etten kaikkia haluamiani ihmisiä kerkee tapaamaan. Vain elämää ei sen enempää..:D

 

[J..]

Ehkä hieman offtopic, mutta salilla käymisen myötä alkoi kiinnostamaan aivan erinlaiset asiat kuin ennen ja elämäntavatkin muuttui terveellisempään jne. No kaveri suhteethan siinä kärsii, kun ei voi joka päivä lähteä pullakahveille tai joka viikonloppu ryyppäämään. On mulla kavereita paljonkin ongelma vaan on se, että aina pitäis ryypätä ja rellestää miten sattuu muuten kun ei voi näköjään viettää aikaa yhdessä. Mukavaa olis mennä vaikka nyt kesäisin pelaamaan koripalloa tms. sellaasessa rennossa kaveri porukassa ja jutella niitä näitä, mutta aina se menee siihen, että porukka lähtee hakemaan olutta ja ite lähen siinä vaihees kotiin. Ei vaan enää kiinnosta.

Eli onko muilla samanlaisia kokemuksia asiasta ja mitä teette yleensä ystävien kanssa vapaa-ajalla? Tuntuu vaan, että oon koko vuoden istunut kotona koneella, käynyt koulussa ja salilla, toki myös kavereidenkin kanssa viettänyt aikaa harmittavan vähän. Ikää on 15 ja tunnette nyky nuorison... Kyllähän tää vähän turhauttavaa välillä on. :jahas:

Tuntuu ihan samalta. Olen 17v. Kaikki kaverit, nyt jossain juomassa joko baareissa tai jossain bileissä tai ajelemassa autolla ja rellestämässä. Ku on syntynyt loppuvuodesta nii ei voi mennä ees hengaamaan mihinkään baareihin tai ajella just sillä autolla. Mua ei ees kutsuta mihinkää pippaloihin, ku kaikki ajattelee jo valmiiks et ei sitä kiinnosta. En mä siis jois siellä, mutta kyl seura kelpais. Tullut oikeestaan istuttua koneella tai löhöttyä tyttöystävän kanssa jossain sängyllä...

 

[Rawjunk]

Tuntuu ihan samalta. Olen 17v. Kaikki kaverit, nyt jossain juomassa joko baareissa tai jossain bileissä tai ajelemassa autolla ja rellestämässä. Ku on syntynyt loppuvuodesta nii ei voi mennä ees hengaamaan mihinkään baareihin tai ajella just sillä autolla. Mua ei ees kutsuta mihinkää pippaloihin, ku kaikki ajattelee jo valmiiks et ei sitä kiinnosta. En mä siis jois siellä, mutta kyl seura kelpais. Tullut oikeestaan istuttua koneella tai löhöttyä tyttöystävän kanssa jossain sängyllä...

Tuleeko paljo ite kyseltyy, et mitä tänään ym? Jos kaverit sanoo, että selvinpäin ei tarvihe tulla, niin kannattaa ehkä ehtiä uusia kavereita...

 

[Grishnackh]

kyl seura kelpais. Tullut oikeestaan istuttua koneella tai löhöttyä tyttöystävän kanssa jossain sängyllä...

toihan voi olla yks syy miks ei kukaa kysele

 

[MissEvilEve]

Mä oon varmaan joku ihmeellinen sosiaalinen erakko.

Mulla on hirveästi kavereita ja myös pitkäaikaisia erittäin läheisiä ystäviä (tunnettu n. 26 vuoden ajan jo), siltikään en välttämättä kauheasti vietä aikaa heidän kanssaan. Olen kaveripiirissäni kaiketi aika suosittu, mun seuraan halutaan paljon ja soitellaan ja kysellään että tehdäänkö yhdessä sitä/tätä/tota. Aika harvoin jaksan.

Tuntuu että työpäivän aikana 90% mun sosiaalisista tarpeista täytyy. Oon siellä 8h ihmisten kanssa tekemisissä ja osa työkavereista on mun kavereita myös työpaikan ulkopuolella. Ollaan käyty treenaamassa yhdessä, shoppailemassa, kahvilla, baarissakin joskus ja yökyläilty paristi. Jotenkin kuitenkin tuntuu että työpäivän jälkeen oon kaikesta siitä esiintymisestä ja puhumisesta iha hiton poikki, ja salitreenit ym vie illasta oman aikansa.

Mulle kivoin tapa olla sosiaalinen on netti. Juttelen kavereideni ja ystävieni kanssa paljon koneella ollessani ja se on musta jotenkin mieluisimpia vaihtoehtoja. Mun ei ole pakko lähteä minnekään, voin jutella ja vastailla omaan tahtiini, ja jos en jaksakkaan niin voin mennä offline ja päättää keskustelut. Livenä sitä on jotenkin velvollinen sitten viihtymään jossain tuntikausia ja olemaan aktiivinen vaikkei oikeasti olisi fiilistä.

Töiden ulkopuolella mä teen kaverien kanssa jotain ehkä max kerran viikkoon. Mulle sopii ihan loistavasti. Tarvin paljon omaa aikaa ja tälleen saan olla tilanteen herrattarena aina

 

[sika]

Yllättävä monel näyttäs oleva sama homma ku mulla. Itteäni vois kutsua erakoks vaikka en sitä haluis olla. Koulussa yritän olla sosiaalinen ja kokeilla tutustuu mahollisimma moniin ihmisiin, mutta harvemmin näist uusista ihmisistä tulee hyviä kavereita. Muistan viel ylä-asteel ku olin nii en puhunu vittu kellekkään! Joskus kutosel asia oli just päinvastoin. Jotenki muistan myös että hiljaana pysymistä alettii olettaan multa ja sit vaan omaksuin ton roolin ja joskus ku olin hyvil fiiliksillä koulussa ja aloin jauhaan jostain mulle sanottiin 'mikä sua vaivaa?' kuoleman vakavalla naamalla. Se nyt oli sitä peruskoulumeininkiä; jos joku näyttää paremmalta ja tiietää et sen egoo voi polkee vähä alas nii tehää se.

Viel tos vuos sitte mulla oli pari hyvää jätkäkaverii joitten kans olin joka viikonloput, mutta nytku ne on muuttanu etelään niin ei oo tullu kauheesti nähtyy niitä.

Musta tuntuu, että ku tietokoneet ja naamakirjat on tullu elämään nii niihi tuhlaantuu ihan vitusti aikaa. Allekirjoitan ton. Kuitenki ite yritän olla ihmisten ilmoilla aina vaan ku on mahollista ja en ymmärrä niitä, jotka haluaa olla pitkän aikaa yksin. Se on aika perseestä. Ymmärrän sen jos koulu+kaveritvapaa-ajal -kombo ei onnistu, mutta se jos esim HALUAA olla jonku syysloman tms. yksikseen nii en ymmärrä. Ehkä alkuun voi toimia, mutta pitemmän päälle ei.

 

[Silencio]

Minulla ei ole koskaan ollut vaikeuksia olla yksin. Viihdyn hyvin vapaa-ajan itekseni ja työnkuvakin on semmoinen, että saan olla omissa oloissani. Joskus on pakotettava ittensä mukaan edes jonkinlaiseen sosiaalisuuteen, ettei liikaa ala viheltämään. Ystävyys/kaveruussuhteita en oikein osaa ylläpitää, mutta ne pysyy pitämättä mitkä pysyy. Ja perhe se on kyllä tärkein elementti elämässä. Muulla nyt ei sit loppujen lopuks kauniisti ilmaistuna oikeen oo v**unkaan väliä.

 

[Ozi]

Aina välillä on kivaa olla yksinki. Ei aina jaksa kuunnella kun joku selittää vieressä jotain, vaan rauhottuu vaan yksinään jossain kotona tjsp.
Mutta, toisaalta en ite kestäs kyllä 3-4 päivääkään ilman että tapaisin ketään. Tulisin varmaan hulluksi. Sosiaalisuutta pitää olla, mutta ei liikaa jos sen noin voi nyt sanoa.

 

[noobi]

Mä voisin määritellä itseni sosiaaliseksi erakoksi. En kaipaa isoa kaveriporukkaa ympärilleni, vaikka tunnen paljon ihmisiä. Olen pienestä pitäen tehnyt asioita yksin ja teen niitä vieläkin. Toisinaan kuitenkin kaipaan jotain kaveria, joka tekisi mun kanssa asioita. Välillä olisi kivaa jakaa vaikkapa joku leffa- tai matkakokemus toisen kanssa.

Vaikka mulla on ihan läheisiäkin ja vanhoja ystäviä, niin en aina oikein osaa olla niidenkään seurassa ja vaikka ystävät ovat hyviä, niin heillä on aika erilaisia kiinnostuksenkohteita kuin mulla ja he ovat luonteeltaan toisenlaisia. Toisaalta arvomaailmamme ovat aika samankaltaiset. Ja jos ollaan esimerkiksi isommalla porukalla jossain, niin tune itseni helposti jostain syystä ulkopuoliseksi. Siitäkin huolimatta, että olen puhelias. Toisaalta taas välillä käyttäydyn kuin
Powerhousu, eli olen hyvinkin sosiaalinen.

Nykyään tuntuu siltä, että olen alkanut vähän eristäytymään joistain lähiystävistäkin. Heillä on perheet ja omat menot, mikä toisinaan ärsyttää. Kaipaisin kavereita, jotka voisivat tehdä mun kanssa erilaisia asioita ex-tempore. Toisinaan tuntuu, että muhun otetaan yhteyttä silloin, kun parisuhteessa menee huonosti ja halutaan saada siihen tukea.

Toisaalta myös mulla itselläni on omia kuvioita, joista ystävät eivät tiedä tai joihin he eivät ole osallisia. Ja vaikka ystävyys pitäisi olla antamista ja saamista, niin välillä tuntuu että se voi olla vähän yksipuoleista puolin tai toisin. Joskus itsekkäästi valitsen kaverit tiettyihin hetkiin sen mukaan, kuka sopii mihinkin. Uskon, että he tekevät sitä samaa.

Suurimman osan ajastani olen yksin. Välillä kun kysytään arvoista, niin olen joskus miettinyt sitä, että onko mussa joku vika, jos en osaa laittaa kavereita tai perhettä ykkösasiaksi, jos ne arvot pitää laittaa järjestykseen? Tällaisesta erakkomaisesta luonteesta huolimatta olo tuntuu toisinaan vähän yksinäiseltä. Ennemminkin kaipaan elämääni kuitenkin parisuhdetta, kuin lisää ystäviä.


Tämä nyt ei liity täysin tähän yksinolemiseen, mutta kuinka monella yksinolo liittyy siihen, että on masentunut tai ei vain yksinkertaisesti ole ystäviä, vaikka nitä haluaisi? http://m.hs.fi/inf/infomo?site=hs&v...feed:c=news&feed:i=1305558384142&ref=mob-traf

Täytyy sanoa että olen täysin samanlainen luonteeltani.En ole löytänyt vielä ketään jonka kanssa voisin olla täysin oma itseni.Enkä kyllä kaipaakaan enempää kavereita, kumppania kyllä kaipaisin
Osaan olla kyllä todella sosiaalinen kun siihen on tarvetta, mutta jos joutuu pidempään sosiaalistelemaan niin alkaa ahdistamaan, kaipaan omaa rauhaa.Kuitenkin myös yksin ollessaan tulee joskus
semmoinen olo, että pitäisi olla jossain muualla.On tää elämä joskus vaikeeta :(

 

[jorma123]

Pitkään jo ollut ns. masennusta ja uupumusta, enkä tiedä mitä tämän asian kanssa tekisi. Suorastaan vituttaa oman ikäluokan kaverieni käsitys hauskanpidosta ja sosiaalisesta elämästä, joka tarkoittaa siis jossain vitun teinibileissä ryyppäämistä ja örveltämistä tai baariin menemistä. Tässä on nyt vuodenpäivät mennyt oikeastaan kotona istuessa salila käynnin ja koulussa käynnin lisäksi ja vituttaa kun ei ole mitään tekemistä ikinä ja kaikki vapaa-aika tulee vietettyä mm. tietokonepelien parissa.

 

[Goldust]

Pitkään jo ollut ns. masennusta ja uupumusta, enkä tiedä mitä tämän asian kanssa tekisi. Suorastaan vituttaa oman ikäluokan kaverieni käsitys hauskanpidosta ja sosiaalisesta elämästä, joka tarkoittaa siis jossain vitun teinibileissä ryyppäämistä ja örveltämistä tai baariin menemistä. Tässä on nyt vuodenpäivät mennyt oikeastaan kotona istuessa salila käynnin ja koulussa käynnin lisäksi ja vituttaa kun ei ole mitään tekemistä ikinä ja kaikki vapaa-aika tulee vietettyä mm. tietokonepelien parissa.

Mikä on sinun käsitys hauskanpidosta? Mitä haluaisit tehdä?

 

[J..]

Pitkään jo ollut ns. masennusta ja uupumusta, enkä tiedä mitä tämän asian kanssa tekisi. Suorastaan vituttaa oman ikäluokan kaverieni käsitys hauskanpidosta ja sosiaalisesta elämästä, joka tarkoittaa siis jossain vitun teinibileissä ryyppäämistä ja örveltämistä tai baariin menemistä. Tässä on nyt vuodenpäivät mennyt oikeastaan kotona istuessa salila käynnin ja koulussa käynnin lisäksi ja vituttaa kun ei ole mitään tekemistä ikinä ja kaikki vapaa-aika tulee vietettyä mm. tietokonepelien parissa.

I feel you bro. Itekki tuli vietettyä ne villeimmät teinivuodet salilla muiden ryypiskellessä....

 

[zuici]

I feel you bro. Itekki tuli vietettyä ne villeimmät teinivuodet salilla muiden ryypiskellessä....

Mitäs teinivuosia 18 vuotias sitten viettää? Ite oon 22 ja vietän vieläkin aika villejä aikoja.

 

[J..]

Mitäs teinivuosia 18 vuotias sitten viettää? Ite oon 22 ja vietän vieläkin aika villejä aikoja.

Teini on mun mielestä 13-19, koska englanniksi noissa on se "teen"-pääte. Villeimmät vuodet ois ollu tossa jossain 15-17 paikkeilla, jos teinivuosista siis puhutaan. Silloin oltiin vielä alaikäisiä ja kaikki oli uutta ja ihmeellistä.

 

[lakipiste]

Ite olin aika yksinäinen viel alle 20 vuotiaana, ei paljo kavereita näkyny kyllä, vaikka ois tehny mieli tehdä kaikkee siistii. Nyt on sit pari hyvää frendiä joita näkee ehk kerran kuussa, eli se perus 2 päivän ryypiskely. Riittää mulle hyvin, ja loput vapaa ajat sit muijan ja omien puuhien parissa. Kesäl tosin sit enempi varmaan tulee nähtyä. Kyl se vaan on siistiä vuokraa joku mökki ja paripäivää dokailla hyvässä porukassa ja vetää kylmää maksalaatikkoa/lenkkiä sinapilla paketista ja pari lavaa bisseä. Sanoisin et aika normaalia elämää. Tai vaihtoehtosesti urheilla porukalla tjs. Normaalimpaa ku se et istuu pallit vaahdossa koneella ja juttelee kuulokkeilla tyypeille joita ei ole koskaa nähnykkää.

 

[osku]

Pitkään jo ollut ns. masennusta ja uupumusta, enkä tiedä mitä tämän asian kanssa tekisi. Suorastaan vituttaa oman ikäluokan kaverieni käsitys hauskanpidosta ja sosiaalisesta elämästä, joka tarkoittaa siis jossain vitun teinibileissä ryyppäämistä ja örveltämistä tai baariin menemistä. Tässä on nyt vuodenpäivät mennyt oikeastaan kotona istuessa salila käynnin ja koulussa käynnin lisäksi ja vituttaa kun ei ole mitään tekemistä ikinä ja kaikki vapaa-aika tulee vietettyä mm. tietokonepelien parissa.

Olishan se helppoo jos olis sellasia kavereita että olis samoja harrastuksia yms ja yhteistä tekemistä.Kannattaa kuitenkin yrittää käydä tapaamassa kavereita vaikka ne oliskin dokaavia luusereita.Oon huomannut että jos alkaa liian nirsoks ihmisten suhteen niin sittempä sitä saa olla keskenään ja "nauttia" omasta rauhasta.Kyllä mulla tulee usein istuskeltua selvinpäin jossain mestassa jossa tutut dokaa. Mun mielestä jossain määrin huonokin seura on parempaa kuin ei seuraa ollenkaan.Mulla on ainakin niin että en pysty suoraan valitsemaan kavereitani.Joittenkin seurassa sitä pystyy olemaan rennosti oma itsensä ja niistä tulee sitten niitä kavereita.

 

[proileri]

Meikäläinenki o vähän erakoitunut nykyään, mutta kyllä se o kiva ku o vähän kavereita joitten kanssa voi käyä kahavilla ja jauhaa juttuja edes sen kerran pari viikossa. Huomaa että o paljo pirteämpi olo ku o vähän sosiaalista interaktiota. Netissä kans tulee muutaman kaverin kans jutusteltua säännöllisesti.

Jos tuntuu että baarit, dokaaminen jne. ei houkuta ni mikäs siinä. Voihan sitä harrastusten parissa kaveerata muitten kanssa, sieltä monesti löytyy samanmielistä porukkaa.

 

[Downing]

Lukioaikana ja sen jälkeiset pari vuotta mentiin lähes erakkomaisesti. Yksi ainut hyvä kaveri oli ja muuta ei oikeastaan tarvinnut. Myöhemmin välivuosien jälkeen alkoi koulut ja työssäharjoittelut ja vuoden aikana sain enemmän kavereita kuin koskaan ja tuntui että joka päivälle oli suunniteltu kahvittelua sekä muuta menoa eri tyypin kanssa. Ajan mittaan alkoi tuntumaan että kyllä se oma yksinäisyys on ajanvietteistä kaikkein jalointa. Orkesterihommien kautta tullut lisää uusia tuttavuuksia. En skippaile mitään kutsuja/pyyntöjä tmv ja olen aina menossa kaikkeen mihin ikinä pyydetäänkin, etenkin orkesteritreeneihin. Tämä ns juhliminen/hauskanpito mitä jotkut kutsuvat baareissa örveltämiseksi sekä kännäämiseksi, ovat ainoita joihin en ota osaa, enkä sellaisiin ole kutsuja saanutkaa vuosiin. Kaksi kertaa baarissa, sekä muutaman kerran kännit tullut juotua. Niiden perusteella sanon että koneella datailu tai jopa sohvalla makaaminen kirja kourassa ovat paljon mielenkiintoisempaa puuhaa. Facebookissakin kaverilistalla on vain ne tärkeimmät 15 kaveria/perheenjäsentä joiden kanssa OIKEASTI on tekemisissä OIKEASSA elämässä ja SÄÄNNÖLLISESTI.

 

[tokoro]

Akkojen kanssa sama homma, vedän puoleeni narkkareita, epävarmoja juoppoja jotka kaipaa vaan sitä kainaloa mihin itkeä kun elämä on niin perseestä.

Itse vedän puoleeni vain kasvissyöjiä.

Ihminen vaatii dialogeja, vuorovaikutusta sekä ajatuksilleen kuuntelijoita, siksi tekin tänne kirjoittelette. Toki on jaksoja, jolloin tekee hyvää olla yksin omassa maailmassa.

 

[Homo habilis]

Oon kiitollinen jokaiselle kaverille mitä mulla, on vaikka ne onkin laskettvissa yhden käden sormilla. Kerran viikkoon tosin kahta naispuolista kaveria tulee nähtyä ja viikolla joskus, pitää ainakin järjissä... parin muun kaverin kanssa ei oo hetkeen tullut pidettyä yhteyttä fb:ssä yritin jutella mutta ei oo vastannu vieläkää vaikka useempi päivä menny jo.

Varsinaisesti mitään bestistä mulla ei oo ollut sitten ala-aste aikojen, sekin katkesi muuttoon. Nykyään ainoostaan puolituttu fb kaveri. Koulussa taas ei oo oikeestaa ku yks sellanen jonka kanssa juttelen, muiden kanssa tuun kyllä toimeen mutta en oo osannu jotenkin vaan tutustua kun muutama sellanen vanhta tuttu joiden kanssa ei oo joskus tullut toimeen/muuten oltu tekemisissä. Ja suurin osa porukasta tuntee jo taas entuudestaan toisensa.

summa summarum: kaverit on tärkeitä ja auttaa jaksamaan, kyl mun mielestä tarvii olla ihmisiä tukena ja juttelu kaverina yms...