Donald Trump

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja makhak
  • Aloitettu Aloitettu
Kiinan vastatullit US elintarpeille iskee hemmetin kovaa punaisiin hillbillyosavaltioihin. Voi vaihtua soijan toimittaja johonkin toiseen maahan.
 
gdpnow-forecast-evolution.gif

Reilussa kuukaudessa melkein -7% bkt:n ennusteeseen. Tätähän tämä on aina, republikaanit perii demokraateilta elpyvän ja nousujohteisen talouden ja sitten romuttavat sen.
 
Haha juuri tätä kirjoitin aiemmin, eka huudetaan että D vetää sp500 taivaisiin, korkeammalle kuin Biden sai sen, ja kun näin ei käykään vaan tulee romahdus niin D fanit on että aivan mahtavaa! Kukaan ei täällä vaalien aikana kirjoittanut miten äänestää D ajamaan pörssiromahduksen.

Koittaisivat edes hetken olla yhdessä narratiivissa eikä vaihdella sitä ihan miten sattuu kunhan D on AINA oikeassa.

Onneksi kaikki myyty muutama päivä sitten.
 
Jos millään voisit ymmärtää, että kaikki nämä pro-magat saa spammistaan palkkaa, koska ne rakentavat sinulle tämän todellisuuden, johon reagoit noin kovalla tunteella.

Turha toivo tietysti. Ja todennäköisesti ajatus siitä, että miljardöörit(ja niiden yläpuolella olevat) tuhoavat tarkoituksella talouden menee myös kirkkaasti yli ymmärryksen...
 
3 kpl M-Nutrition Anabolic Overdrive 6 kg

Orange - Sweet berry - Rasberry kiwi

-25%
I know this is going to ruffle some feathers when I say it, but it really does not matter who the President is when it comes to the stock market. I know most of you reading this article think that is simply preposterous, yet the empirical evidence supports my proposition.

Moreover, in the autumn of 2007, when Alan Greenspan, the former chair of the US Federal Reserve, was asked by a Swiss newspaper which candidate he was supporting in the forthcoming US presidential election, he surprisingly noted that “it hardly makes any difference who will be the next president. The world is governed by market forces.”

At the end of the day, I believe that whomever is heading the United States over the coming years will likely be seen as an ineffective President, since they will be fighting the overall social sentiment which will likely turn quiet negative, and will likely cause a strong downturn which will begin a multi-year, and potentially multi-decade, bear market.

Haha juuri tätä kirjoitin aiemmin, eka huudetaan että D vetää sp500 taivaisiin, korkeammalle kuin Biden sai sen, ja kun näin ei käykään vaan tulee romahdus niin D fanit on että aivan mahtavaa! Kukaan ei täällä vaalien aikana kirjoittanut miten äänestää D ajamaan pörssiromahduksen.

Koittaisivat edes hetken olla yhdessä narratiivissa eikä vaihdella sitä ihan miten sattuu kunhan D on AINA oikeassa.

Onneksi kaikki myyty muutama päivä sitten.
"Onneksi kaikki myyty muutama päivä sitten."

On kyllä aito tuulitakki meno.
 
Simpsa: tuosta kyllä samaa mieltä että noi mekanismit on niin isoja ja noudattaa tiettyjä lainalaisuuksia. Se mihin voi ehkä vaikuttaa on sen rajuus, laajuus ja elvytystoimet, usko tulevaisuuteen yms. Mutta tämä pätee moneen muuhunkin asiaan ja silti bidenin kaudella kaikki oli bidenin vika, mutta donaldin aikana kaikki on edelleen bidenin vika niin en oikein ymmärrä logiikkaa ja tulen huomauttamaan asioista teemalla "ei bidenin aikana" kun tätä argumenttia viljeltiin niin helvetisti.
 
^Kyllä se kiirehdittiin jo tuonne sotaketjun puolelle, tietenkin. Twitteri käy nyt kuumana.

"losses the British military took fighting alongside America in Iraq and Afghanistan (at American request) have been written out of history; their dead comrades disrespected."

Aseveljeys pyyhitty pois historiasta ja kuolleita dissattu. Maximum drama voe mahoton. :LOL:

Kaikin tavoin yritetään nyt ihmisiä kiihottaa Trumpin/Vancen kimppuun.
Eli ns. normipäivä. =D
 
Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom