Donald Trump

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja makhak
  • Aloitettu Aloitettu
Ja silti näistä tilastohuipuista huolimatta on vain ja ainoastaan valtamedian vika, että keskivertopalkansaajalle on kaiken keskellä jäänyt luu käteen ja presidentin uudelleenvalinta on vaakalaudalla? Jokin tässä ei nyt natsaa.

Kyllä niille miljoonille joille työpaikka luotiin jäi palkka käteen eikä luu. Ja palkat ovat nousseet.

Nyt tämän mediakiihotuksen lopputulemana niille joiden kauppa poltettiin, niin heille jäi luu käteen.
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Kyllä niille miljoonille joille työpaikka luotiin jäi palkka käteen eikä luu. Ja palkat ovat nousseet.

Nyt tämän mediakiihotuksen lopputulemana niille joiden kauppa poltettiin, niin heille jäi luu käteen.

Hienosti sä saat yhytettyä kaiken valtamedian syyksi, vaikka paljon järkevämpi selitys on siinä, että todellisuus ei menekään ihan yksi yhteen sen kanssa mitä presidentin kansliasta kerrotaan. Esimerkiksi mitä hyötyä on ennätysalhaisista työttömyysluvuista, jos samaan aikaan työvoiman ulkopuolelle tipahtaneiden määrä takoo myöskin ennätyksiä? Kuinka paljon iloa on uusista työpaikoista, jos ne tarkoittavat vain uusia pätkätöitä, tai osa-aikaisuuksia, vanhojen jatkeeksi? Kyllä ne minimipalkkaansa korotukset saaneet taatusti tietävät mikä taho korotuksesta vastasi - ihan sama kuinka kovasti nykyhallinto yrittää (keskiansioiden nousulla) osavaltioilta kunniaa itselleen varastaa. Tää on suoraa jatkumoa sille toiminnalle, mitä herra presidentti harrasti siviiliurallaan - ei sielläkään mitään suurta menestystarinaa tehty, ainoastaan luotiin illuusio sellaisesta.
 
Tartsan stop with disinformation. Palkat ovat olleet hyvin nousussa Trumpin aikana. Ei teillä Trump vihaajilla ole kuin Trumpin henkilön vihaaminen puolellanne, ehkäpä olette oikeassa että narsistisia piirteitä löytyy tms. mutta presidentin homman hoitanut 10/10. Varmasti se henkilön vihaaminen tuo mielihyvää jota kaikki antamani hyvä talousdata ja tilastot reaalimaailmasta eivät pysty paikkaamaan.

united-states-wages.png
 
katso liitettä 218462

Minkä ihmeen disinformaation? Keskiansioiden nousuun suurimmat vaikuttavat tekijät tähän ovat minimipalkkojen nousu ja rikkaimman väestönosan vaurastuminen. Tämän voi jokainen matematiikkaa osaava halutessaan itse tarkistaa.
Minimipalkkojen nousuun Trumpilla ei ollut mitään osaa eikä arpaa ja hänen edustamansa puoluekin on sitä jyrkästi vastustanut. Rikkaimman prosentin vaurastuminen menee Trumpin piikkiin, mutta sitä luvattua trickle-downia ei sitten koskaan ehditty nähdä.
Onhan se tietysti helppo luoda mielessään sellainen assosiaatio, että keskiansioiden noustessa myöskin keskituloisen tulot (ja ostovoima) paranisivat, mutta näin ei välttämättä ole. Toki tällaisten harhaanjohtavien mielikuvien synnyttäminen ja elossapitäminen on ihan normaalia politiikan tekoa, mutta nykyhallitus on häikäilemättömyydellään vienyt tämän toiminnan ihan uusiin sfääreihin.
 
Väännetään nyt vielä rautalangasta ja isommallla kuvalla:

united-states-wages.png
 
Katopas tota käppyrääsi 10 vuoden aikaväliltä. Voitko väittää näkeväsi trendissä selvän hyppäyksen Trumpin aikana? Ainoa näkyvä klikki on koronan vaikutusta. Mä ymmärtäisin hypetyksesi, jos Trump olisi saanut trendin kulmakerrointa kasvatettua, mutta mitään tällaista ei ole nähtävillä.
 
Työttömyys laskenut ennätysalhaiseksi, mustien työttömyys alin tilastoidussa historiassa ja työllisten määrä suurin koskaan USA:n historiassa vielä helmikuun tilastoissa ennen covidia.
Palkat nousussa, ehkäpä hitaassa sellaisessa mutta kuitenkin.
Trump hoitanut kaiken niin hyvin kuin mahdollista.
 
Käppyrät on kivoja,ajatella että Trump on noin mahtava,en olis uskonu.Mä siis vaivauduin katteleen ne vuosikymmenten taakse ulottuvat tilastot ja Yhdysvalloissahan on jatkunut pikkuhiljaa elintason nousu kuten valtaosassa muitakin maita.Yhdysvaltojahan taidetaan lähinnä kritisoida varallisuuserojen valtavasta kasvusta viime aikoina,siellähän taitaa kohta käydä niin että köyhät on kurjemassa asemassa kuin kehitysmaiden ihmiset.

Luulis ton nyt jotenkin vaivaan tavallista ihmistä,tavallisen duunarin elämä menee mutenkin vaikeaksi sit vielä unelma katoaa näköpiiristä samaa vauhtia kuin rikkaiden superauto lähiöstä kerjälislauman ilmaantuessa naapurustoon.
 
Viimeksi muokattu:
Mä en nyt ymmärrä miksi pörssikurssien nousu on joillekkin niin negatiivinen asia. Ymmärtääkö ne ihmiset edes miten osakemarkkinat toimii? Meidän vasemmistohallitus oli kyllä oikein tyytyväinen valtion saamiin osinkoihin ja luulen että munkin maksamat verotuotot kelpaa niille jotka verotulojen avulla elävät.
 
Just faktapohjaisesti osoitettu, että tuntipalkat nousussa ja että työttömyys lyötiin ennätysalhaiseksi ennen covidia.
= duunarilla menee paremmin.
Pitää ymmärtää että myyräntyötä Trumpin hallintoa vastaan tehdään isoilla mediarintamilla koko ajan. Voin hyvinkin kuvitella, että näiden miellyttävien eli valtamedialle epämiellyttävien totuuksien peittelemiseksi ja faktojen muuttamiseksi muuksi, julkaisevat artikkeleja yksittäisten ihmisten kohtaloista tms. millä luodaan mielikuvaa siitä, että USA:ssa duunarilla menisi huonommin.
Mutta: nimenomaan duunarin olot parantuneet.
Varallisuuserot on toki valtavat, sosiaaliturva ei ole Amerikan vahvuus ollut koskaan ja toisaalta kun USA:n isoimmat yritykset on kokoluokkaa yksi firma = kokonaisen Euroopan maan pörssin arvo, niin tottakai omistajat ovat ihan sikarikkaita. Sinällään se että rikkaat rikastuu ei välttämättä ole oire muusta kuin siitä, että yrityselämällä menee hyvin ja ei ole pois köyhiltäkään.
 
Mä en nyt ymmärrä miksi pörssikurssien nousu on joillekkin niin negatiivinen asia. Ymmärtääkö ne ihmiset edes miten osakemarkkinat toimii? Meidän vasemmistohallitus oli kyllä oikein tyytyväinen valtion saamiin osinkoihin ja luulen että munkin maksamat verotuotot kelpaa niille jotka verotulojen avulla elävät.

+ mikä valtava merkitys eläkejärjestelmälle eli koko yhteiskunnalle sitäkin kautta.
 
Mä en nyt ymmärrä miksi pörssikurssien nousu on joillekkin niin negatiivinen asia. Ymmärtääkö ne ihmiset edes miten osakemarkkinat toimii? Meidän vasemmistohallitus oli kyllä oikein tyytyväinen valtion saamiin osinkoihin ja luulen että munkin maksamat verotuotot kelpaa niille jotka verotulojen avulla elävät.

Eihän se olekaan negatiivinen asia, jos vaan markkinoiden annettaisiin toimia kuten niiden oletetaan toimivan. Keskuspankkien toimet ovat nyt rikkoneet valtionlainamarkkinat täysin ja keskuspankit toimivat jo käytännössä suoraan valtioiden setelirahoittajina, mandaattinsa vastaisesti. Instituutiot nakkaavat rahansa pörssiin, kun valtionlainat ei enää tarjoa vakaata ja varmaa tuottoa. Nautitaan nyt kyydistä niin kauan kuin tämä shit show kestää, mutta ikuista tämä ei ole. Se on jännä, että ekonomistienkin piirissä tälle MMT:lle löytyy yllättävänkin paljon kannatusta, vaikka vastaavanlaiset kyhäelmät ovat aina ennenkin historiassa päättyneet lopulta todella huonosti.
 
Yksittäiset liipaisinherkät poliisit toki välillä tyrii jenkeissä, mutta poliisivoimat eivät käytä brutaalia väkivaltaa mitenkään erityisesti juuri vähemmistöjä kohtaan. Se on valhe, jota sosiologit, media ja vasemmistopoliitikot levittävät mustien yhteisöihin. Missä on todistusaineisto, joka vahvistaa väitteesi poliisivoimien väkivallasta erityisesti vähemmistöjä kohtaan?
Washington postissa on aika kattava kirjotus asiasta sekä linkkejä tutkimuksiin: https://www.washingtonpost.com/opin...tests-when-police-unjustly-kill-white-people/
 
Back
Ylös Bottom