No niin, saatana. Meikäläinen onkin kovempi jätkä kuin suurin osa teistä löysäpöksyistä. Kävin eilen vetämässä Jack The Roosterin death burgerin. Ja voitin.
No jaa, tosta kovuudesta voi olla kyllä toista mieltä, jos jatkat lukemista:
Olin siis suunnitellut sitä jo viikon verran ja kun vihdoin se päivä koitti, niin jännitti niin pirusti. Siinä kun pöydässä istuin ja sain sen eteeni ja rankalaisista aloitin, niin tokaisin vaimolle, että en saa tätä alas, kun jännittää niin saatanasti, että ruokahalu on tiessään. Jouduin niitä rankalaisiakin tunkemaan väkisin turpaluukusta alas. No, vihdoin koitti burgerin vuoro ja uskokaa tai älkää, niin ei se ole "niin tulinen". No, kaikki on suhteellista, mutta meikäläinen on vetänyt tuoreita habanerojakin moneen kertaan, niin ei toi niin paha ole ollenkaan. No, kyllähän siitä tavallinen "kyllä mä tulisesta ruoasta tykkään" -tallaaja tekee kuolemaa heti ensimmäisestä suupalasta, mutta ei se chilipäälle niin ihmeellinen ole. Mutta se tulisuus ei olekaan se juttu, vaan se määrä. Sitä on vain niin paljon, että jossain kohtaa alkaa tökkiä. Puolivälin jälkeen oli ihan saatanan vaikeaa saada tungettua se kurkusta alas, kun kroppa rupesi pistään vastaan. Väkisin veden kanssa nieleskelin ja aina meinasi tulla hissi ylös. Oli kamala tahtojen taistelu se homma. Meni joku 5 minuuttia rankalaisiin ja hampurilaiseen 20 minuuttia, eli peliaikaa jäi 5 minuuttia. Tarjoilija perkele kiusasi vielä, että kaavi koko lautanen tyhjäksi. Kaverille, joka veti samalla saman haasteen, hyväksyi toinen tarjoilija suorituksen, vaikka sillä oli varmaan 100 grammaa salaattia lautasella.
No niin, hampurilainen tuli selätettyä ja pari minuuttia siinä pöydässä keikuin ja tunsin kuinka kaikki ei ole "ihan okei". Sanoin seurueelle, että meikä lähtee nyt palkittamaan ja juoksin siitä vessaan. Ja sehän sitten olikin varsin hauska kokemus. Onneksi yksi wc oli vapaana ja juoksin sinne. Pari kertaa yskäisin ja sitten lensi pitkä sylki kamalalla voimalla. Ja tietysti osa nenänkin kautta, niin kuin aina oksentaessa. Ja se oli sitä hauskaa. Helvetin vahvaa chiliä nokkaan ei kuulkaas poijaat tunnu kovin eroottiselta. Poltti sopivasti ja limakalvot turposivat saman tien umpeen. Hengittäminen ei onnistunut kuin suun kautta ja sieltäkin lensi laattaa edelleen. Voi hitsin vitsi, kun oli mukavaa. Kun sain about puolet tavarasta oksennettua ulos, alkoi maha laantua ja pääsin niistämään nenää. Oli kuulkaa nenä niin tukossa, että niistäminenkin oli oikein työn takana. Sai pinnistää kaikki keuhkoista, että sai yhtään chiliä ulos nenästä. No niin, homma hoidettu ja ei kun pesemään naamaa. Ensimmäinen vilkaisu peiliin ja meinasi pärähtää paskatkin housuun. Nenächili-episodin jäljiltä oli puoli lärviä - eli nenän ja silmien ympäriltä - aika lujaa turvoksissa. Näytin ihan siltä, kuin olisin vetänyt viikon rännin ja tämä on ensimmäinen selvä aamu. Ja olo oli sama. Maailman nopein krapula, ajattelin.
Kävelin takaisin pöytään ja muu seurue siinä naureskeli äijän ulkonäköä. Olin varmaan viisi minuuttia siinä pöydässä ja taas oli mentävä, kun nenästä valui jotain eritteitä. Niistin seuraavan puolen tunnin aikana niin paljon, että nenä tuli araksi, ihan niin kuin flunssassa. Puolen tunnin jälkeen alkoi vähän jo happikin kulkea nenän kautta, mutta olo oli edelleen ihan hirveä. En uskaltanut enää oksentaa, vaan kärvistelin sitten mielummin. Maha oli sen oloinen, kuin olisin jalkapallon syönyt. Jonkun tunnin verran palauduin tästä kaikesta ja päästiin vihdoin kotia kohti. Tämä kaverini, joka myös haasteen veti, istui muuten koko sen ajan vessassa, kun sillä puski toisesta päästä ulos. Ja seurueen ämmät (kyllä, pahasti sanottuna ämmät) kehtasi vielä ihmetellä, miten voi noin kauan istua vessassa. No vedä vittu itse sama setti, niin katsotaan mitä tapahtuu. Saatanan apinat. Parisen tuntia meni siihen, että mahakin alkoi tuntua jotenkuten normaalilta ja turvotus laski. Ajattelin, että selvisin voittajana. VÄÄRÄ LUULO!
Hampurilainen oli syöty noin kahdeksan aikaan ja puolilta öin lampsin nukkumaan, niin kävin vielä juuri ennen sitä savella. Persettä poltti jo nyt niin perkeleesti, mutta se oli vasta alkusoittoa. Kun polttelu lakkasi, sain nukuttua. Nukuin kuin vauva vain herätäkseni kolmelta siihen, kun mahaa polttaa. Vähän aikaa siinä kieriskelin ja poltto vain voimistui aina kun liikahdin. En ollut ollenkaan varma onko poltto ihan vain sitä, että maha on sekaisin, vai korvensiko chili sisuskaluja. Olin epätoivoinen. Sain kerättyä sen verran voimia, että raahauduin vessaan ja siinä istuessani maha myllersi niin saatanasti, että peilikaappikin taisi täristä. Hetken myllerryksen jälkeen tuntui siltä, että kohta tulee takapäästä jotain. Otin hyvän asennon, nappasin pytyn reunoista kiinni ja ammuin sellaisella voimalla märkää kakkaa ympäri pytyn reunoja, ettei tainnut yhtään kikkaretta osua veteen asti. Perän poltto oli jotain ihan kamalaa. Ja uskokaa tai älkää, niin kuseminenkin kirveli. Yksi haasteen aiemmin vetänyt varoitteli tosta, mutta en oikein meinannut uskoa. Miten se kapsaisiini muka voi päästä virtsarakkoon? Senhän pitäisi mun käsityksen mukaan silloin imeytyä vereen ja poistua virtsan kautta. Ei vaikuta kivalta, mutta kuitenkin kirveli ihan sopivasti. No, olin kuitenkin selvinnyt voittajana ja pyyhin rikkinäistä persettäni, kun huomasin, että nyt vähän taas mahassa myllertää, mutta tiesin ettei sieltä mitään vielä tule. Vedin housut jalkaan ja painelin sohvalle odottelemaan. Menin siihen makoilemaan ja vedin viltin päälle. En viitsinyt mennä makuuhuoneeseen, ettei eukko herää, kun tiesin joutuvani käymään vessassa ainakin pari kertaa vielä.
Siinä sohvalla makoillessa oli aika voittaja fiilis. Persettä poltti, jormaa poltti ja mahaa poltti. En pystynyt nukkumaan, vaikka maha hetkittäin rauhottui sen verran, että olo oli melkein normaali. Tiesin kuitenkin, että kohta kouristelee taas. No, puolisen tuntia siinä kärsittyäni tuli sellainen olo, että nyt on vihdoin seuraava lasti valmiina toimitettavaksi ja hiippailin vessaan. Siellä sama rumba sillä erotuksella, että tällä kertaa rikki revitty perse oli vieläkin kipeämpi. Taas olo vähän normalisoitui, mutta päätin mennä sohvalle, kun pelkäsin, ettei tämä vielä tähän loppunut. Ja olin oikeassa. Hetken kuluttua oli taas myllerrys käynnissä. Pitkähkön ajan kuluttua pääsin taas veskiin ja toivoin tämän jo loppuvan. Toimituksen suoritettuani raahasin itseni taas sohvalle ja juuri kun pääsin makuulle, kramppasi maha taas niin saatanasti. Ajattelin, että ei voi vittu olla mahdollista. Miten kauan tätä kestää? Mutta parikymmentä minuuttia siinä makoiltuani päättelin, että se oli vain jonkinlainen jälkipoltto ja kaikki on nyt kunnossa. Vihdoinkin olin oikeassa ja komen tunnin paskomisen jälkeen pääsin nukkumaan. Kaikki oli tullut läpi alle puolessa vuorokaudessa. Heräsin aamulla tyytyväisenä. Naama oli kyllä aamulla taas turvonnut, mutta muuten olo on normaali ja on edelleen, kun tässä kirjoittelen. On jopa nälkä.
No, nyt on paita muistona ja nimi seinällä, mutta en voi olla edelleenkään varma, että kannattiko. Toista kertaa en mitään tällaista tee. En enää ikinä. Olo oli niin kamala pitkän aikaa. Ja hampurilainenkin muuten maistui ihan perseen sisäpuolelta. Ymmärrettävästä syystä. Ei ne kastikkeet mitään herkkua ole kauhatolkulla annosteltuna. Ja niistin muuten vielä yöllä paskalla istuessani chilin paloja nenästä. Ei hyvä.