Becca Swanson penkkasi 227.5 kg (501 lbs)

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja massa
  • Aloitettu Aloitettu
hunter killer sanoi:
Sinusta siis on oikeasti normaalia, että nainen tekee noin kovia tuloksia? Sinusta se ei viittaa mihinkään muuhun kuin lahjakkuuteen??Oliko sinun suosikkimaa yleisurheilussa aikoinaan kenties DDR?Minusta on vain sairasta ihannoida sellaista, jossa oma terveys asetetaan toisarvoiseksi, vain sen takia että saavutetaan kovia tuloksia.
Tokihan tätä tapahtuu myös miesten puolella, en sitä nyt yritäkkään väittää, ja joo kaikki päättää omasta elämästään. Minun omastakin ikäluokasta eräs oma kilpakumppanini kuoli sydänkohtaukseen muutama vuosi sitten alta 30v vain sen takia, että halusi olla kova penkkaaja.
Mutta mikäpä minä olen sanomaan, kaikkihan me kuollaan joskus.
Elämässä on kuitenkin muutakin kuin levytanko...tai ainakin pitäisi olla.

Ei tietenkään ole normaalia, silloinhan kaikki tekisivät samanlaisia tuloksia.
Lahjakas pekka on, sitä ei voi kukaan kiistää. Ja jos kaikki olis samalla viivalla ja käyttämättä aineita, niin pekka olisi siltikin paras.. Näin ainakin uskoisin.
Mistä tiedät, että kilpakumppani kuoli sen takia että halus olla kova penkkaamaan? Oletko saanut diagnoosin käteen, että kuoli aineisiin eikä jostain muusta johtuvaan sydäriin?
Sanoit, että on sairasta ihannoida sellaista joka asettaa terveyden toissijaiseksi.. Eli sä et ihannoi ketään huippu-urheilusta, koska et voi olla varma käyttääkö vai ei?! Ja jos ihannoit, niin olet itsekin sairas. :)

Mutta nyt saa riittää offi, eipä tämä enää pekkaan liity.
 
Raven sanoi:

Olen samaa mieltä tosta, että paras hän olisi vaikka kaikki olisikin samalla viivalla.
Ja toisekseen, kaveri jolla ei ole synnynnäistä sydänvikaa kuolee noin 2v sen jälkeen kun alottaa käytön...AORTAN repeämiseen...niin no, voihan olla että olen väärässäkin.
Sivuoireista hän oli puhunutkin jo pitkään.
Mutta eihän niitä kukaan aikuisen miehen mieltä käännä, jos ei mies itse.
 
Raven sanoi:
Ei tietenkään ole normaalia, silloinhan kaikki tekisivät samanlaisia tuloksia.
Lahjakas pekka on, sitä ei voi kukaan kiistää. Ja jos kaikki olis samalla viivalla ja käyttämättä aineita, niin pekka olisi siltikin paras.. Näin ainakin uskoisin.
Tämä on mielenkiintoinen väite joka aina vedetään esiin ja jolla yritetään lopettaa keskustelu!
Itseasiassa aivan yhtätodennäköistä on että kyseessä on kilpailija joka ei pärjää omilla eväillä,ja on valmis tekemään seurauksista piittaamatta mitä vain.
Lahjakkaampi kilpakumppani ei tähän ryhdy koska tietää olevansa hyvä.
Tämä on vain näkökulma eikä päde kaikkiin mutta uskoisin että aika moneen kuitenkin.
 
hunter killer sanoi:
Minusta on vain sairasta ihannoida sellaista, jossa oma terveys asetetaan toisarvoiseksi, vain sen takia että saavutetaan kovia tuloksia..

Kun Tämä on mielipide niin kannattaa lopettaa huippu-urheilun seuraaminen.
 
Kupla sanoi:
Kun Tämä on mielipide niin kannattaa lopettaa huippu-urheilun seuraaminen.

Vähän niinku et jos lauseen ensimmäisen sanan eka kirjain kirjoitetaan isolla, niin sen toisen sanan eka kirjain kirjoitetaan yleensä pienellä?:hyper:
No ei vainen, tottahan sinä puhut.Loppujenlopuksihan huipulla tuulee...olipa laji mikä tahansa.Voimailulajit vaan nostetaan aina asioista puhuttaessa esille.Tästäpä se sitten johtuu, että tavan Jamppa Tuomisille kaikki punttaajat on mömmömiehiä yms.
 
Kuli sanoi:
Tämä on mielenkiintoinen väite joka aina vedetään esiin ja jolla yritetään lopettaa keskustelu!
Itseasiassa aivan yhtätodennäköistä on että kyseessä on kilpailija joka ei pärjää omilla eväillä,ja on valmis tekemään seurauksista piittaamatta mitä vain.
Lahjakkaampi kilpakumppani ei tähän ryhdy koska tietää olevansa hyvä.
Tämä on vain näkökulma eikä päde kaikkiin mutta uskoisin että aika moneen kuitenkin.

Tästäkin voi olla montaa mieltä, itse kumminkin uskon niin ettei esim.minusta tulisi maailman parasta esimerksi voimanostossa, vaikka söisin kilon hirvenpaskaa joka päivä.
Ei lahjattomasta tule maailmanmestaria, vaikka tekis mitä.
Ompa tuo tullut kokeiltua tuo kisapuolikin..ja näimpä voi ainakin omasta puolesta sen sanoa....
 
Raven sanoi:
" Liian suurien voimien ohessa ei saa myöskään olla liikaa lihasta. Naisella rasvaprosentin on oltava minimissään 20% ja lihaksia ei saa olla enempää kuin yhdelläkään miehellä.. Tähän pykälään kuuluu myös kynäniskat"

*kihkihkih*

Raven sanoi:
Mut sää pääsetkin haaardkore liittoon sit mun seuraksi.

Jos olisin homo tietäisin kenen kanssa tällä foorumilla haluaisin naimisiin ;)

-H0
 
hunter killer sanoi:
Sinusta siis on oikeasti normaalia, että nainen tekee noin kovia tuloksia? Sinusta se ei viittaa mihinkään muuhun kuin lahjakkuuteen??Oliko sinun suosikkimaa yleisurheilussa aikoinaan kenties DDR?Minusta on vain sairasta ihannoida sellaista, jossa oma terveys asetetaan toisarvoiseksi, vain sen takia että saavutetaan kovia tuloksia.

Kärjistetysti sanottuna: älä seuraa urheilua televisiosta taikka lehdistä. Huippu-urheilulla ei ole mitään tekemistä oman terveyden kanssa.

Määrittele normaali?

Elämässä on kuitenkin muutakin kuin levytanko...tai ainakin pitäisi olla.

Ihmisillä on erilainen arvomaailma. Yksi tykkää nostaa rautaa, toinen pelata shakkia. Joku haluaa elättää itsensä bodaamalla ja nostamalla rautaa, joku olemalla paskakuski. Kysymys on valinnoista ja uhrauksista, jokainen tehköön omansa.
 
hunter killer sanoi:
Elämässä on kuitenkin muutakin kuin levytanko...tai ainakin pitäisi olla.

:)
Joo ei sillä 20kg tai 25kg tangolla pelkästään jaksa höylätä - sitä alkaa pian kaipaamaan mukaan myös levyjä..

-H0
 
Sumu sanoi:
Kärjistetysti sanottuna: älä seuraa urheilua televisiosta taikka lehdistä. Huippu-urheilulla ei ole mitään tekemistä oman terveyden kanssa.

Määrittele normaali?

Ihmisillä on erilainen arvomaailma. Yksi tykkää nostaa rautaa, toinen pelata shakkia. Joku haluaa elättää itsensä bodaamalla ja nostamalla rautaa, joku olemalla paskakuski. Kysymys on valinnoista ja uhrauksista, jokainen tehköön omansa.

No jos olet sitä mieltä, että ihmisillä on erilainen arvomaailma, niin miksi et voi hyväksyä minun arvoja???MInun pitäisi olla perustelemassa sinulle joka asiaa ja plaa plaa yms,jne...
Mitä jos sovitaan niin, että ollaan kukin omilla tahoillaan erimieltä?
Minä olen aikaisemmissa viesteissä sanonut sanottavani ja varsin selväksi on tullut, ettei se miellytä muutamia henkilöitä.
Sitten kheiin tulee tämä pakkiksen vakio meininki: Rakentavan keskustelun sijasta tyydytään keräämään porukkaa haukkumaan sitä, joka uskaltaa olla omaa/eri mieltä asioista.Vaikka se rakentava keskustelu olisikin nyt ollut offtopikkia.
 
hunter killer sanoi:
No jos olet sitä mieltä, että ihmisillä on erilainen arvomaailma, niin miksi et voi hyväksyä minun arvoja???MInun pitäisi olla perustelemassa sinulle joka asiaa ja plaa plaa yms,jne...

No älä ylläty jos saat voimailufoorumilla murskaavan palautteen jos arvostelet suureen ääneen jotain punttimaailman huippua. Kokeiles mennä arvostelemaan jeesusfoorumille kirkon oppeja.

Sitten kheiin tulee tämä pakkiksen vakio meininki: Rakentavan keskustelun sijasta tyydytään keräämään porukkaa haukkumaan sitä, joka uskaltaa olla omaa/eri mieltä asioista.Vaikka se rakentava keskustelu olisikin nyt ollut offtopikkia.

Kuten juuri yllä selitin. Punttifoorumilla pääasiallisesti arvostetaan punttaamista, hihhulifoorumilla jotain muuta ja palaute on sen mukaista. Jos avaat silmäsi, niin huomaat että jokaisella foorumilla suhtaudutaan kärkevästi siihen oman jutun arvosteluun, ei se ole pelkästään pakkotoisto.comille ominaista.
 
Kuten juuri yllä selitin. Punttifoorumilla pääasiallisesti arvostetaan punttaamista, hihhulifoorumilla jotain muuta ja palaute on sen mukaista. Jos avaat silmäsi, niin huomaat että jokaisella foorumilla suhtaudutaan kärkevästi siihen oman jutun arvosteluun, ei se ole pelkästään pakkotoisto.comille ominaista.[/QUOTE]

No joo, mutta luulisi että punttifoorumilla vierailee muutama muukin, joka jakaa samat ajatukset minun kanssa.(uskontofoorumeilla olisin jo varmaan ikuisessa kadotuksessa tms)..kaikki kun ei ole näitä HÄÄRD KÖRENOU LIMITS-miehiä/naisia.
Eipä tästä tämän enempää, minusta kyllä olisi hyvä jos täällä sais(tai saahan täällä, mutta keskustelu yleensä siirtyy tappeluosastoksi/piikittelyksi molemmin puolin)i myös kritisoida huippuja/tai jotain muuta alaan liittyvää.
Mutta jos ei, niin pidetään jatkossa turpa kiinni.Jos ei muuta hyötyä ole itelle, niin pääseepähän helpommalla....kun ei tarvitse väitellä kenenkään kanssa.
Tämä tästä, tämän tästä.
 
Kyllä varmasti monikin on kanssasi samaa mieltä, kuten minä. Ei tätä kannata ottaa niin vakavasti tämähän on tälläinen "hihhuli" threadi ;)
 
Olihan tuo Becca aika maskuliininen näky ja nyt ei puhuta kehonrakennusmielessä. Käytös oli aika miesmäistä ja luotaantyöntävää ainakin nostojen jälkeen ja ennen. Kukin tavallaan, on sitä friikimpiäkin nähty kuten Valentino.

Mitä tuloksiin tulee, niin eihän noita erkkikään voi vertailla, joten miksi vaivautua. Suurimman osan tulokset putoaa aivan homona ilman varusteita ja jopa varusteiden vaihdolla. Tuo on oma lajinsa ja thats it. Raw on se mikä voiman näyttää kuitenkin loppupeleissä.

Maastavedossa ollaan sentään aika lähellä oikeata voimaa.
 
Mike sanoi:

Beccahan nyt on oikeasti vahva, meinaan että vetokin on aika pirun kova. Suurinosahan näistä ammattilaisiliittojen tyypeistä tekee hirveät tulokset juuri kyykyssä ja penkissä, joissa varusteet ovat pääosassa. Maastanosto onkin sitten toista luokkaa...poikkeuksiakin onneksi on niinku Ano, Bolton yms...Benny Magnussonin mavehan on kans aivan kauhea, mutta miten lie muiden lajien laita?Tuskinpa tuo nyt aivan surkea on niissäkään...
 
hunter killer sanoi:
Eipä tästä tämän enempää, minusta kyllä olisi hyvä jos täällä sais(tai saahan täällä, mutta keskustelu yleensä siirtyy tappeluosastoksi/piikittelyksi molemmin puolin)i myös kritisoida huippuja/tai jotain muuta alaan liittyvää.

Mitä ihmettä tässä oikein pitäisi tehdä? Ilmeisesti et tosiaan ymmärtänyt, että tällä foorumilla suuri osa ihmisistä fanittaa noita "friikkejä" ja pienempi osa on sitten jotain muuta mieltä. Eli taistelet mielipiteelläsi 1 vs 9 tilanteessa ja siinä ei mielestäni ole mitään kummallista.

Niin puolesta kuin vastaan mielipiteitä voi kirjoittaa, mutta foorumin käyttäjäkunnasta johtuen palaute on aika murskaavaa. Se ei välttämättä tarkoita sitä, että sinun mielipidettäsi ei arvosteta. Tämä on keskustelua, joku on puolesta, joku vastaan.
 
hunter killer sanoi:
Suurinosahan näistä ammattilaisiliittojen tyypeistä tekee hirveät tulokset juuri kyykyssä ja penkissä, joissa varusteet ovat pääosassa. Maastanosto onkin sitten toista luokkaa...

:offtopic:
Hmmm.. luulempa et niistä kavereista jotka tekee kovia tuloksia vain jollain maagisilla ammattilaisvarusteilla, niinkun tässä annat ymmärtää tekis kovia tuloksia myös ihan yksinkertaisilla varusteilla - harva saa hyötyjä tuplapaidoista yms. jotka alkaa oikeesti toimia vasta kolmensadan yli menevissä penkeissä yms. varsinkin jos on joku laminoitu ja kankaat täysin yhdessä oleva ratkaisu, Suomessa ehkä Kalliola osaa parhaiden ottaa paidastaan irti lähes kaiken mahdollisen - hyvä tekninen nostaja.. kyykystä en voi hirveesti sanoa mitään muuta että näyttäisi trendi siirtyneen paljonkin takaisin kanvaasin käyttöön, eli ylöstuloon hyötyjä on haettava jostain muualta kuin elastisesta potkusta - jota se ei anna.. En kiistä ettei joillakin olisi selkeästi huonompi veto kuin esim penkki laskikin että 4% kohdalla kilpailijoista WPO:ssa oli näin, mutta se on mielestäni jo ihan yksilötason homma, eikä sinäänsä tarkoita kaikkia.. Ja jos näin on että välineet ratkaisee ja maastaveto on oikea mittari voimaan, mistä välineistä syyt esim Tibor Mészárosin ja Bennin näinkin suureen eroon? - Sinäkun näytät olevan oikein erikoistunut tässä ammattilais dissaamisessa, niin jos pyytäisin sinua tutustumaan esim Suomen ammattilaisporukkaan ja näin avoimena kutsuna tule GoMetal gymin pikkujoulupenkkareihin joulukuun toinen viikonloppu todennäköisesti helsingin salille - luulen et saat kokeilla ihan niin tylyä riepua kuin haluat... Ja huomaat et koko porukka puhaltaa samaan hiileen, ketään ei dissata - ei puhuta pahaa edes muista liitoista. Keskitytään nostamaan ja sen jälkeen syömään ja nauttimaan ehkä hieman virvokkeita :) Jos kiinnostaa niin ilmoittaudu Anolle...

-H0

Pidä ystävät lähelläsi, viholliset vielä lähempänä
 
hunter killer sanoi:
Suurinosahan näistä ammattilaisiliittojen tyypeistä tekee hirveät tulokset juuri kyykyssä ja penkissä, joissa varusteet ovat pääosassa. Maastanosto onkin sitten toista luokkaa

Voiskohan joidenkin kohdalla myös välitykset vaikuttaa asiaan? Omalla kohdalla penkki kulkee ihan ok, kyykynkin saan varsin nopeaan ylös.. Mutta se veto.. Vaikka kuinka hinkkaisin sitä, niin tiettyyn pisteeseen se nousee ja sitten ei millään enempää.. Kun taas sen sijaan penkki ja kyykky jatkais kehittymistään. Aika hyvin tilannetta kuvastaa se, että aikoinaan kun enemmän treenasin vetoa ja kyykkyä, niin kyykky oli parempi kuin veto.. Kyykyssä ja vedossa ihan salihousut jalassa, ei mitään kireitä/tukevia trikoita. Kyykky oli edelle n.40kg.
 
Back
Ylös Bottom