BB Jari Veijola

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Mike
  • Aloitettu Aloitettu
Mul on useampi kaveri, jotka ovat entisiä rikollisia ja tulleet uskoon ja ei susi turkistaan silti pääse irti. Kyllä heilläkin tulee väkivalta tunteita edelleen. Itsekkin olen yrittänyt miettiä, miten pääsisin eroon omasta erittäin äkkipikaisesta ja väkivaltaisesta luonteestani, kun hermostun totaalisesti. Täällä olo on yksi tapa kouluttaa itseään, kun joutuu kuuntelee vittuilua, eikä pysty näyttäytymään kasvotusten :LOL: Onneksi oikeassa elämässä, kukaan ei vittuile. Yritän elää kunnollista elämää, mutta kyl mä edelleen teen lieviä rikoksia, kuten verottajan kusettamista jne. Niistä ei koidu kellekkään harmia, mutta onhan ne kummiskin laittomuuksia. Kai sitä on vaan jostain syystä jotenkin kieroutunut mieli, että itselle hyväksyy jotenkin laittomuudet.
"Niistä ei koidu kellekkään harmia"

Tuollaisten juttujen takia olet rikollinen ja väkivaltainen, eli hieman tyhmemmän puoleinen.
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Kukaan meistä ei ole virheettömiä mutta osa meistä ,1-2%,on psykopaatteja.He eivät muutu vaikka mitä tekis.Eivät tunne syyllisyyttä eivätkä näe virheitä itsessään
.Psykiatriakaan ei ole löytänyt mitään auttavaa hoitomuotoa.
 
"Niistä ei koidu kellekkään harmia"

Tuollaisten juttujen takia olet rikollinen ja väkivaltainen, eli hieman tyhmemmän puoleinen.
Haista sä vittu kusipää!!! Tollaset kusipäät joutaakin saada kuulan kalloon! Oot olevinas parempi ihminen kuin muut, mutta oot täys paska. Luultavasti vittuilet ja kiukuttelet muijalles jos on semmoinen. Vittu ku pääsisin sun naaman eteen, niin luultavasti oot kukkakeppi paskahousu, joka ei uskalla vittuila kuin netissä!
 
Tunnen yhden kovan luokan tekijän joka on uskovainen.
Hän sanoo että vaikka hän toimii vastoin lakia niin Jumala siunaa häntä koska hän tekee paljon hyvääkin.On kyllä minulle ihan mukava ja hyvä kaveri ja auttaa tarvittaessa
Tosin saatan sitten jonkun pienen palveluksen joutua tekemään itsekin mutta en mitään kovin kuumottavaa juttua josta olisi pahemmin seuraamuksia.
Ei ole väkivaltarikollinen vaan sen tason yläpuolella ja kyllä yleensä hänen sanottuaan tuntuvat kovemmatkin ganstat velkansa asiallisesti ja mukisematta maksavan.
Tietty vähän pelottavakin yhteys ihan erilaisesta ulkokuoresta ja ystävällisyydestä huolimatta. Kun itsellä meni joku aika sitten liian lujaa niin kieltämättä oli hyvä tietää että oli tällainen henkilö tuttuna jos olisi vääriin porukoihin eksynyt ja hankaluuksia tullut
 
"Niistä ei koidu kellekkään harmia"

Tuollaisten juttujen takia olet rikollinen ja väkivaltainen, eli hieman tyhmemmän puoleinen.
Haista sä vittu kusipää!!! Tollaset kusipäät joutaakin saada kuulan kalloon! Oot olevinas parempi ihminen kuin muut, mutta oot täys paska. Luultavasti vittuilet ja kiukuttelet muijalles jos on semmoinen. Vittu ku pääsisin sun naaman eteen, niin luultavasti oot kukkakeppi paskahousu, joka ei uskalla vittuila kuin netissä!
Kiitos kun todistit Minä itte väittämän todeksi. Mistä tämmöisiä ihmisiä sikiää?
 
Selitäppäs mulle?!
Siis ootko sä tosissasi sitä mieltä että siitä ei aiheudu harmia muille. Kaikkihan vois sit kusettaa verottajaa siten että jättäis puolet veroista maksamatta eikä se vaikuttais kenenkään elämään.

Ei tota moraalisuutta voi mitenkää kattoo on/off tyylillä et kuka on moraaliton ja kuka ei. Siinä moraalisuuden janalla on jokaiselle oma paikkansa. Enkä mä nyt ala jeesustella jos joku pistää veroilmotukseensa ylimääräisiä mut tyhmää kyl sanoo et se ei vaikuttaisi muihin.
 
Haista sä vittu kusipää!!! Tollaset kusipäät joutaakin saada kuulan kalloon! Oot olevinas parempi ihminen kuin muut, mutta oot täys paska. Luultavasti vittuilet ja kiukuttelet muijalles jos on semmoinen. Vittu ku pääsisin sun naaman eteen, niin luultavasti oot kukkakeppi paskahousu, joka ei uskalla vittuila kuin netissä!
Ei jumalauta miten kova jätkä oot kun netissä uhoot, varmaan kyseinen henkilö on nyt peloissaan.

Veikkaan että kasvotusten olet hiljaa aivan kuten muidenkin seurassa.

Säälittävää
 
Selitäppäs mulle?!
Valtio tarvitsee joka tapauksessa tietyn määrä verotuloja. Jos jotkut kusettaa ja maksaa liian vähän, joutuu muut maksamaan sitten enemmän verojen nousun myötä. Eli kusetat rahaa silloin esim töissä käyviltä kavereiltasi. Jos korruptiota, harmaata taloutta ja veropetoksia saataisiin suitsittua voitaisiin laskea kaikilta hieman veroprosenttia.
 
Juuri näin, nk. vapaamatkustaja pahemmasta päästä. Ja henkilö kuitenkin oletettavasti käyttää joitakin julkisia palveluita, mutta ei ole valmis maksamaan niistä senkään vertaa että muiden ei tarvitsisi maksaa niistä enemmän.
 
Julkisia palveluitakin voitaisiin huoletta supistaa äärimmäisen paljon, sillä matalammalla veroasteella suomalaisilla voisi hyvin olla työssä käydessään varaa kustantaa nämä palvelut itse, kun verotusta voitaisiin näin ollen pienentää, jolloin a) työnantaja pystyy maksamaan parempaa palkkaa b) työstä jää enemmän käteen. En todellakaan voi ymmärtää esim. Ylen tukemista julkisilla verovaroilla, kun sama palvelu voitaisiin tuottaa täysin vastaavasti kaupallisella sektorilla.
 
Haista sä vittu kusipää!!! Tollaset kusipäät joutaakin saada kuulan kalloon! Oot olevinas parempi ihminen kuin muut, mutta oot täys paska. Luultavasti vittuilet ja kiukuttelet muijalles jos on semmoinen. Vittu ku pääsisin sun naaman eteen, niin luultavasti oot kukkakeppi paskahousu, joka ei uskalla vittuila kuin netissä!
Voi hyvänen aika sinun juttujasi.
 
Suomen verokiila, sekä kokonaisveroaste on Euroopan suurimpia. Niin kauan kun näitä rahoja käytetään näinkin tärkeisiin asioihin, kuten Afrikan neekereiden hyysäämiseen, tai vaikkapa sukupuolineutraaleihin liikennemerkkeihin, niin pidätän oikeuden itselläni jättää veron maksamatta kaikesta missä se vain on mahdollista.
Näitä rahoja käytetään myös maan koululaitokseen, infrastruktuurin kunnossapitämiseen,yritysten tukemiseen ,terveydenhuoltoon,maanpuolustukseen ja aika moneen asiaan joiden loppuminen tai vaikka karsiminenkin aiheuttaisi kyllä sellaisen tyrmistyksen kuitenkin kohtuu hyvinvoivassa yhteiskunnassa että ehkäpä moni sitä ei käsitä. Nuo nekiereiden hyysääminen ja sukupuloineutraalit liikennemerkit ovat aika pieni asia johon valtion tuloja loppujenlopuksi käytetään.
Lisäksi tämä on vapaa maa Voi matkustaa asustelemaan maihin joissa verotuloja yleisesti pimitetään tai ne jätetään maksamatta niin huomaatte miten loistavasti yhteiskunta toimii sellaisissa paikoissa. Voin sanoa ettei monellakaan ole esimerkiksi korruptiosta mitään käsitystäkään näin Suomen valossa mutta muuttakaapa asumaan vain etelä tai itä Euroopan maihin niin asia on aivan toisessa mittakaavassa.
 
Jep. Sitten näistä ”unelmien” maista missä ei veroja tarvii maksella matkustetaan välittömästi takaisin Suomeen, jos vähänkään pitää saada jotain hoitoja sairauksiin 😅
 
Olisko sellanen hyvä, että jos jää kiinni tahallisesta ja tuottamuksellisesta verovilpistä niin evättäisiin kaikki yhteiskunnan verovaroin ylläpidettävät palvelut 1-5 vuodeksi. :unsure:
 
Suomen verokiila, sekä kokonaisveroaste on Euroopan suurimpia. Niin kauan kun näitä rahoja käytetään näinkin tärkeisiin asioihin, kuten Afrikan neekereiden hyysäämiseen, tai vaikkapa sukupuolineutraaleihin liikennemerkkeihin, niin pidätän oikeuden itselläni jättää veron maksamatta kaikesta missä se vain on mahdollista.
Ne liikennemerkit tietyin väliajoin vaihdetaan muutenkin ja ne päivitetään sitä mukaa. Eli niihin ei kyllä rahaa mene sen enempää kuin normaalistikaan
 
Järjestäytynyt yhteiskunta on toimii periaatteella, jossa pääosa väestöstä sitoutuu noudattamaan enemmistön määrittelemiä sääntöjä. Säännöt voi joskus ottaa kupoliin, mutta niitä kannattaa noudattaa, koska kokonaisuutena tämä on kuitenkin se paras mahdollinen yhteiskuntamalli. Systeemissä on kuitenkin sisäänrakennettu heikkous: se pysyy kasassa vain niin kauan kuin tuo enemmistö on niin suuri, ettei sääntörikkojat onnistu keikuttamaan venettä.

Nykyään sitä arvostaa aivan erityisesti kurinalaisuutta johtuen siitä, että sitä voidaan kohta tarvita ihan tosissaan. Tässä ei välttämättä olla enää niin kovin kaukana tilanteesta, jossa tätä syteemiä on lähdettävä porukalla puolustamaan. Silloin jollain verotuksen vinoumilla on enää hyvin vähän merkitystä.
 
Back
Ylös Bottom