Autojen koeajo?

EAA-valmisjuoma 24-pack

Pineapple Passion Fruit

1€/kpl
Liittynyt
26.8.2009
Viestejä
73
Onkos näillä autoliikkeillä koeajoäivinä mitään rajoja esimerkiksi sen suhteen, että kuinka kauan on omistanut ajokortin? Onko esimerkiksi 18-vuotiaalla täysi oikeus koeajaa autoja kuin muillakin, vaikka kortti olisikin ollut hallussa vasta muutaman kuukauden? Nyt tarkoitan juuri näitä koeajopäiviä, jolloin autoja saa koeajaa vapaammin eikä niin että olisi menossa ostamaan ja sen puolesta koeajaisi niitä. Meinaan tuossa jälkimmäisessä tapauksessa voi olla tilanne hieman eri mutta eikai noissa koeajopäivissä mitään rajoituksia pitäisi olla, vai?
 
Zone-sarja -42%
SUPER WHEY ISOLATE (3,9 kg) -24%
Ei ole rajoituksia.
Sen suhteen voi olla rajoituksia, että miten pitkäksi aikaa sen koeajolle saa, mutta ei sekään iästä ole kiinni. Vain siksi, että mahdollisimman moni ehtisi ajamaan.
Joskus voi olla, että mukaan lähtee koeajattaja/myyjä. Varsinkin, jos kyseessä on jokin erikoisempi, esim erittäin tehokas tms., auto.
 
Ja onhan autoliikkeillä vakuutukset vahinkojen varalle. toki oma vastuut on saatanan isot minkä takia monessa liikkeessä joutuu allekirjoittamaan lapun vahingon varalle, kannattaa oikeasti lukea se lappu ja katsella niitä omavastuu summia hillitsee kummasti kaasujalkaa.
 
Meikäläinen meni ainakin viikko kortin saamisen jälkeen (eli hieman yli 18-vuotiaana) hakemaan heti pariakin autoa koeajoon, autohullu kun olen. Molemmat sain ajoon, peräti tunniksi. Enemmänkin aikaa olisin saanut. Kokemuksesta voin kuitenkin sanoa, että meihin nuoriin suhtaudutaan autoliikkeissä hyvin vaihtelevasti. Itse olen täysi autoholisti, olematta kuitenkaan mikään lippalakkiviiksiamis, ja mikäli automyyjä omaa oikeasti kiinnostusta autoja kohtaan, eikä ole siellä vaan myymässä niitä "tuotteina", koeajolle pääsee omien kokemuksieni mukaan aina, ja myyjä ehtiessään myös mielellään juttelee autoista meikäläisen kanssa, kun huomaa, että sitä oikeata kiinnostusta ja tietoa autoista löytyy. Jopa vaikka ilmoittaakin, että kukkaro ei ikävä kyllä anna myötä sen auton ostoon. Suosittelen tosin kyllä, että jos auton haluaa kunnolla päästä koeajamaan, odottaa, että jokin ensiesittely- tai koeajoviikonloppu on ohi, sillä niiden ollessa käynnissä, auton saa useimmiten max. 20 minuutiksi ajoon, ja esim. stadin Hertsikasta koeajolle lähdettäessä, toi 20min menee usein jo heti kolmessa ensimmäisessä punasessa valossa. -_-
 
18-vuotiaasta lähtien käynyt koeajamassa autoja, ehkä parikymmentä autoa tullut koitettua, ikinä ei ole kyllä tullut tilannetta vastaan ettei olisi koeajoa saanut. Itseasiassa, sitä kun kysyy niin yhtä kertaa lukuunottamatta vastaus on ollut mallia "ilman muuta!", se yksi kerta olikin sitten sellainen että huhheijaa. Kyseessä oli ns. "jobbari"-tyyppinen pulju, joka myi erästä kärryä n. tonnin halvemmalla kuin mitä muut vastaavalla varustelulla keskimäärin. Lisäksi ilmoituksen mukaan kunto erinomainen, kilsojakaan ei paljon mitään. Lisäksi firman nettisivut olivat vielä ihan suhteellisen siistin oloiset, mutta paikan päällä odotti ihan saatanan ahdas pömpeli täynnä autoja, myyjänä oli parikymppinen karjalalippis-amis jolla ei todellakaan ollut mitään hajua asiakaspalvelusta saati auton myymisestä. Kommentti koeajoon oli jotain luokkaa "jos oot tosissas ostamassa", ei kun huviksenihan mä tänne ajoin tunnin matkan kattomaan. Starttasin auton niin kaikki mahdolliset varoitusvalot sytty mittaristoon, bensaa ei ollu nimeksikään, ajoin 50m kunnes huomasin ettei jarrut toimi kunnolla ja ajoin takaisin. Auto vielä suhteellisen tuore ja hinnaltaankin sitä luokkaa ettei voi kuin ihmetellä että millanen edellinen omistaja on ollut. Kun ajoin takaisin liikkeen pihaan, myyjä oli sangen ihmeissään, lisäksi ei ollut tietävinäänkään moisista vioista. Ei tullut kauppoja.

Muuten on aika yleistä, että myyjät ei heti tuu hengittämään niskaan, mutta kun katsekontaktin saa niin siinä vaiheessa on yleensä alkanut varsin hyvä palvelu, varsinkin merkkiliikkeissä (itse en jobbareilta autoja osta, mutta joskus käynyt kuitenkin katsomassa), aina on kyllä "oletettu", että tosissaan ollaan liikkeellä. Toki olen varmasti semmoisen mielikuvan ehkä antanut, koska olen oikeasti myös aina tosissani ollut kiinnostunut jostain autosta kun sitä olen käynyt koeajamassa.

Koeajon pituudet on vaihdellut aika rajusti, yleensä sitä on saanut sen verran kun on kertonut tarvitsevansa. Yhdessä ainoassa merkkiliikkeessä todettiin kylmästi "puol tuntia on maksimi", palvelu tosin oli muutenkin aika huonoa, lisäksi autossa oli vikoja (viat vielä sellaisia ettei välttämättä jokainen edes huomaa puolen tunnin koeajon perusteella). Muuten yleensä 1-2h saanut, nyk. auton ostaessani kävin sitä ensin itse koeajamassa pari tuntia, jonka jälkeen sitten ajoin liikkeeseen ja sain ks. autosta tarjouksen. No, puoliso sattui olemaan töissä tuolloin (itsellä vapaapäivä), soitin tälle ja kerroin sitten auton hinnan yms. (oltiin siis oikeasti ettimässä autoa ja yhdessä tota netistä katottu, enkä mennyt ex-tempore koejamaan ja sitten soittanut tyyliin "vaimokulta...:D"), avokki oli sitten ihan suostuvainen, olis kuitenkin halunnut pari sataa pois hinnasta koska auto oli aika yläkanttiin budjetista. Soitin sitten automyyjälle, sain auton pyynnöstä loppupäiväksi koeajoon, ihan vain jotta voisin näyttää sen avokille (ja mahd. mentäis tekemään kaupat kun avokki pääsee töistä) ja valmiiksi reilusta tarjouksesta lähti vielä pari sataa pois kun myyjä kuuli että avokki oli hintaa kauhistellut :thumbs: No, kaupat sitten käytiin tekemässä avokin töiden jälkeen, ja edelleen samalla autolla ajetaan tyytyväisenä. Palvelu oli nimittäin itseasiassa niin hyvää, että ajattelin jo että myiköhän se mulle ihan paskan koslan kun noin hyvää palvelua sai :D Mutta auto on kyllä vastannut odotuksia täysin, ja se on ihan varma että seuraavaa autoa katsellessa myös katson aina ensin ko. liikkeen myynnissä olevat autot.
 
Mä olen käynyt yhden kerran koeajamassa autoa, ja olin ihan tosissani kyseisen mallista autoa etsimässä. Myyjä kyllä antoi auton koeajoon mutta kyseli että onkos se auton vaihto nyt oikesti ihan ajankohtaista lähiaikoina, eikä vasta muutaman kuukauden päästä, kun auto pitää kuulemma pestä ajon jälkeen (tie kyllä oli vähän kostea) eikä sitä ihan turhaan kehtaa lähteä pesettämään. Aurinkoisella kelillä kuulemma voisi tulla ajelemaan vaikka useampaa.

Myyjä kävi vielä läheisellä huoltsikalla tankkaamassa autoon vähän bensaa, kun tankki kuulemma oli tyhjä. Palattuaan totesi että parikymmentä minuuttia varmaan riittää, ja antoi avaimet.

Vähän vastahankaan tuntui myyjä olevan, eikä jäänyt mitenkään hyvä maku tuosta reissusta. Autossa tosin kuuluikin sitten kolinaa oikein kunnolla etupäästä heti kun ajoi vähänkin epätasaisemmalla tiellä, ja alusta tuntui myös löysemmältä kuin vanha hetekka. Jäi ostamatta.

Voihan tuo olla ihan normaalia, tietäähän se auton siistiminen aika työtä autoliikkeelle (tai ainakin vaivaa kun pitää käyttää pesussa), mutta oman kokemattomuuden vuoksi laitoin sen töykeyden piikkiin.
 
Ok, kiitoksia vastauksista. Täytyypä lähteä koeajamaan kunhan vain tulee näitä "näyttelyitä" ja muita koeajoviikonloppuja.
 
Sen verran lisään tohon omaan tekstiini että ikinä en ole missään koeajotapahtumissa tms. käynyt vaan aina ihan arkipäivinä tallustanut liikkeeseen. Lisättäköön vielä että "uutta" autoa en ole koskaan koeajanut, että en tiedä onko ihan uusissa sitten käytäntö eri, tyyliin koeajot erikseen järjestetyissä vkl tms.
 
Se miten "koeajajiin" suhtaudutaan riippuu hyvin paljon myös miten koeajoa menee pyytämään ja minkä vaikutelman antaa itsestään. Toki liikkeelläkin/myyjällä on vaikutusta.

Paskasissa verkkareissa, amiscorollalla pihaan kaartaen, tuskin kannattaa kovinkaan kalliita autoja yrittää saada ajoon. Vaimo/tyttöystävä mukaan, niin koeajoja suorastaan tyrkytetään.

Kerran on ainoastaan ollut nihkeää saada autoa ajoon, ei meinannut RS4 irrota sitten millään. No irtosi kumminkin ja aika paska se olikin, ei olisi kannattanut antaa. Tuntia myöhemmin samana päivänä toisessa liikkeessä sanottiin, että käyppä kokeileen tuota Porsche 911sta..

"Normiautoja", uusiakin saa kyllä koska vain koeajoon, jos vain koeajoauto on paikalla.

Koeajopäivinä en ole käynyt ajamassa kuin moottoripyöriä, ja sitä vartenhan ne vehkeet on siellä, koeajoja varten.
 
Jännä juttu muuten eri firmojen suhtautuminen henkkareihin. Joissain paikoissa otetaan valokopiot ajokortista ja allekirjoitellaan lappusia yms. Paikallisessa tojotaliikkeessa taas myyjä huikkasi meikälle vain ohimennen "ne avaimet on siellä tiskillä, auto jossain takana..." Kyseessä uusi Avensis.

Mutta nolointa on ollut paikallisessa Skoda/BMW/Subaru kaupassa. Ensinnäkään octavioita ei saanut koeajoon kun auto sattui just olemaan myyjällä viikonloppureissussa. Bemareita ei ollut edes liikkeessä kuin yksi mallina sisällä. Kauppasivat kovasti sitten Subarua meikälle, olisko ollut Impreza. Kysyin sitten että antakaan koeajaa kun en ole ikinä ko. autoa testannut. No ei ollut sitä just ny ajossa mutta tuolla pihalla olis lumen alla käytetty Forresteri, että jos sillä kävis koeajamassa. Ziisus.

Volvokaupassa meni hommasta maku, kun testasin V50:tä. Kaikki meni ok siihen asti kunnes myyjätär totesi "siinä on sitte 500€ omavastuu, ettei kannata kolaroida..." Teki mieli lyödä avaimet takaisin käteen ja sanoa että pitäkää sitte varmuuden vuoksi tallissa ettei tule kolareita. Pienestä se on myyntitunnelma kiinni. Tosin ei meikä ole vieläkään saanut aikaiseksi ostaa sitä uutta autoa, joten ei ne paljoa menettäneet meikässä :D

Mitä ajokortin ikään ja lippikseen tulee, niin autofirman kannattaa kyllä antaa nuortenkin ajaa. Muutaman vuoden päästä kaverit kuitenkin voivat olla ostamassa uutta autoa. Ja aikaisemmat kokemukset firmoista muistetaan kyllä pitkään. Ja pahakello kaikuu kyllä kauas. Ja onhan se niin että jos saan koeajaa uutta E-Mersua niin kynnys ostaa käytetty ko. liikkeestä on myös pienempi. Jos myyjä vittuilee niin sitten kävellään ulos. Eikä ikinä tulla takaisin.

p.s. Skodasta kävin kysymässä tarjouksen naapurikaupungista.
 
3 kpl M-Nutrition EAA+

Mango - Hedelmäpunssi - Sitruuna - Vihreä omena

-25%

500€ omavastuu on sitäpaitsi aika pieni eikö ole? En ole ainakaan kuullut pienemmästä mitä nyt parit autot oon ajanu, 800 ja 1000€ ollu jopa jossain. En sitten tiedä mikä on joku "normaali" omavastuu koeajoautolle, jokatapauksessa vituttais jos tommosen mälläis :D
 
Eipä ole koskaan vielä tullut vastaan noin pientä omavastuuta. 860, 1000, 1400e tullut vastaan..
 
Ite oon käynyt koeajamassa pelkästään uusia autoja yli 50 eri autoa 18-vuotiaasta lähtien ja yhden kerran vain en saanut koeajoon Mazda RX-8:a.
 
Onkos näillä autoliikkeillä koeajoäivinä mitään rajoja esimerkiksi sen suhteen, että kuinka kauan on omistanut ajokortin? Onko esimerkiksi 18-vuotiaalla täysi oikeus koeajaa autoja kuin muillakin, vaikka kortti olisikin ollut hallussa vasta muutaman kuukauden?

Mitään varsinaista oikeutta ei kenelläkään mihinkään koeajoihin ole. Kauppaahan koeajojen avulla yritetään tehdä, ei se mikään autoliikkeiden hyväntahdon ele ole. Ei taida paljoa autoliike siitä hyötyä, että vasta ajokortin saaneet teinit käy huvikseen testailemassa liikkeiden autoja vailla mitään ostotarkoitusta/mahdollisuutta.
 
Ei välttämättä ole hyötyä, ainakaan välittömästi.
Mutta vaatii aika hyvää pelisilmää ja "ihmistuntemusta" automyyjältä, kun pyritään etukäteen arvioimaan, että kuka "teineistä" on vain ajelemassa ja kuka mahdollisesti ihan oikeasti ostoaikeissa.
Moni juuri kortin saanut tuntuu olevan rahoissaan tai rahoittaa auton joko rahoitusyhtiön tai esim isän kautta.
Varmastihan sitä ei pysty sanomaan etukäteen millään.
Ja käyhän siinä niinkin, että vaikka ei olisikaan juuri nyt ostamassa, niin se nuorikin vanhenee joskus ja melko varmasti muistaa autoliikkeen jossa palveltiin asiallisesti myös silloin muutamia vuosia sitten ja palaa mieluummin sinne kuin siihen liikkeeseen, jossa "ei otettu tosissaan".
Kaiken muun lisäksi ihan samalla tavalla niitä renkaan potkijoita ja muita ilmaisen grillimakkaran perässä juoksijoita löytyy vanhemmistakin ihmisistä. Luultavasti enemmän.

Sinänsä boldattu osuus on aivan totta, mutta myyjä tekee aika ison virheen, jos ajattelee noin jo etukäteen.
 
No riippuu ihan täysin liikkeestä ja automyyjästä. Autokaupalla on oikeus valita asiakkaansa. Kyllä minä ainakin autokauppiaana katsoisin hieman kenelle sen antaisin, etenkin jos auto on juuri pesty ja vahattu.
 
Kyllä ite jos oisin myyjä niin antaisin lähes aina auton koeajoon, ainakin kun puhutaan perusautoista. Ensinnäkään sitä ei ulkonäöstä tiedä onko henkilöllä massia tai onko ostamassa, ja vaikkei olisikaan niin minkälainen fiilis jää jos evää koeajon. Voi olla, että sitten kun henkilö on oikeasti ostamassa niin ei tulekkaan samaan liikkeeseen + levittää suullisesti huonoa mainetta liikkeestä.
 
No tottakai riippuu ja on oikeus ja vähän katsotaan jne, mutta... Jos tuo mun ylempi jaarittelu jäi epäselväksi, niin tuossa alla on Forcelta aikalailla sama asia lyhyemmässä muodossa. Pitää ajatella aika paljon isompaa kuvaa kuin juuri pestyn auton uudelleen pesettämistä.

Kyllä ite jos oisin myyjä niin antaisin lähes aina auton koeajoon, ainakin kun puhutaan perusautoista. Ensinnäkään sitä ei ulkonäöstä tiedä onko henkilöllä massia tai onko ostamassa, ja vaikkei olisikaan niin minkälainen fiilis jää jos evää koeajon. Voi olla, että sitten kun henkilö on oikeasti ostamassa niin ei tulekkaan samaan liikkeeseen + levittää suullisesti huonoa mainetta liikkeestä.
 
Oon käynyt koeajamassa audi r8 bmw m5 m3 z4m. audissa omavastuu 500 ja tunti aikaa. Bemmeissä tais olla isompi omavastuu, vaikka olivat halvempia. Jos on noita koeajopäiviä, niin ei muuta kun rohkeesti vaan rullaamaan. enkä todellakaan ollut osto puuhissa, myyjäkin luultavasti sen tajusi...
 
Lexus Kaivokselasta sai Is250:an vuorokaudeksi koeajoon, kun vain käveli sisään ja ilmasi kiinnostuksensa kyseiseen autoon. Ikää oli tuolloin 22v ja erittäin asiallista oli palvelu. BMW:llä oli myös asiallista palvelua ja auton sai koeajoon, mutta aikaa sai vain pari tuntia ja auto piti erikseen varata (ei ollut haettavaa autoa sillon saatavilla).

Skodaa kävin joskus porukoiden kanssa koeajamassa, mutta sai odottaa noin 30min siellä liikkeessä ennen, kuin löytyi edes halukas myyjä keskustelemaan autosta ja lopulta antamaan autoa koeajoon. Vähän jäi nihkeä kuva koko puljusta.
 
Suositut

Back
Ylös Bottom