Asuntolaina
- Keskustelun aloittaja luumu
- Aloitettu
- Liittynyt
- 5.6.2003
- Viestejä
- 29 697
No enkös mä nyt selvästi sanonut, että OLEMASSA OLEVA OMAISUUS SUOJATAAN AVIOEHDOLLA? Ja sitten siitä yhdessäelon aikana tienatusta rahasta maksetaan yhdessä menot. Ei mun mielestä kannata edes lähteä pienituloisen kanssa samaan talouteen jos ei kestä sitä, että suurituloisempana joutuu suhteessa enemmän maksamaan menoista. Kannattaa etsiä jo alunperinkin suurinpiirtein samassa tuloluokassa oleva kumppani.
- Liittynyt
- 26.9.2003
- Viestejä
- 1 041
:dance: Tiliote ensi-treffeille mukaan:hyvä:
- Liittynyt
- 1.6.2004
- Viestejä
- 16 113
Niin, tai sitten jos baareja verrataan ja oma kantapaikkasi on Teatteri, et lähde etsimään hoitoa Roskapankista :D
Tosin itsekin olen käynyt useasti roskapankissa, oli ehkä hieman huono vertaus, mutta kuitenkin... Ei kai toi nyt niin tärkeää ole kunhan ei jonkun spurgun kanssa avioidu, tietty olettaen ettet itsekin ole spuge. :kippis1: ...mutta sitten et kirjoittelisi tähän asuntolaina -ketjuunkaan ;)
- Liittynyt
- 18.3.2005
- Viestejä
- 2 682
Nää on ihan mielipideasioita ja sä kuulunet enemmistöön. Täällä yksi vähemmistön edustaja (enkä ole se varakkaampi osapuoli). Me ostetaan yhä kaikki erikseen: sinä ostat tuon ja minä tämän ja... Eikä se ole mitenkään hankalaa tai tunnu omituiselle, paitsi ehkä muiden mielestä.
Sama meno jatkuisi, vaikka mentäisiin naimisiin, että ei ole muotoseikoista tai luottamuksesta kiinni meidän kohdalla. Tuttavapariskunta erosi jokunen aika sitten ja heillä oli kaikenkattava avioehto. No, rahoja oli kuitenkin käytetty osittain yhteisesti ja soppahan siitä sitten syntyi. Opetus: pitäkää rahat joko yhteisinä tai reilusti erillään.
Edit: ruuat ja sähköt tietysti maksetaan puoliksi. Eipä taida muita "yhteisiä" menoja olla.
- Liittynyt
- 22.10.2006
- Viestejä
- 478
Mä olen ihan samoilla linjoilla. Tosin meillä ei ole edes avioehtoakaan, koska kummallakaan ei mitään erityistä omaisuutta ole ollut ennen avioon menoakaan.
Ja jos jotain perintöä ym. joskus saa niin eikös perinnön- tai lahjanantaja voi rajata aviopuolison oikeuden siihen perintöön/lahjaan pois.
Mutta avioehto voi olla ihan hyvä, jos toisella on huomattavasti enemmän omaisuutta.
Mutta itsekin ajattelen niin, että sekin voi olla hyvä syy eroon, jos joka penni jaetaan ja kytätään aina, ja varmistetaan, että i toinen vain maksa liikaa tai liian vähän. Jos on naimisiin asti menty ja varsinkin lapsia hankittu niin ei siinä helvetti voi enää laskea kaikkea niin tarkasti.
Tiedän pariskuntia, jotka ostavat omat margariinipurkitkin, ja ei todellakaan voi ennustaa enää kovin pitkää tulevaisuutta heille yhdessä. Tuo voi olla jotenkin ymmärrettävää suhteen alussa, mutta 4 vuoden jälkeen menee vähän liian pitkälle.
- Liittynyt
- 18.3.2005
- Viestejä
- 2 682
Varmaan jos vain toinen osapuoli kyttää ja haluaa pitää rahat erillään, se voi vähän kiristää toisen osapuolen hermoja. Mutta jos kyse on yhteisestä ratkaisusta kuten meillä, en näe miten se ennustaisi meille eroa lähitulevaisuudessa. Ei meistä kumpikaan halua jakaa omia rahojaan, ei entisiä, nykyisiä eikä tulevia.
- Liittynyt
- 18.12.2007
- Viestejä
- 290
Ruuat jne ovat tottakai yhteisessä taloudessa yhteisiä, ja niissähän voi sitten se suurempituloinen osallistua hieman enemmän. Itse näen omistusasunnon myös sijoituksena. Moniko ostaa myös osakkeet puoliksi?
Nämä ovat niitä asioita, jotka ymmärtää vasta jos ne kokee tai näkee tarpeeksi läheltä.Jo yhden kunnon riitely/toisen maksimaalisen vahingoittamisen avioerokeissin läheltä seuraaminen avaa kummasti silmiä, vaikka eihän kukaan mene naimisiin erotakseen ja "eihän mulle voi käydä noin".
Jos lähtökohtaisesti pystyy hyväksymään merkittävänkin taloudellisen menetyksen, asia on täysin ok. Rahaahan se vain on ja elämässä on paljon muitakin tärkeitä asioita.
Nämä ovat niitä asioita, jotka ymmärtää vasta jos ne kokee tai näkee tarpeeksi läheltä.Jo yhden kunnon riitely/toisen maksimaalisen vahingoittamisen avioerokeissin läheltä seuraaminen avaa kummasti silmiä, vaikka eihän kukaan mene naimisiin erotakseen ja "eihän mulle voi käydä noin".
Jos lähtökohtaisesti pystyy hyväksymään merkittävänkin taloudellisen menetyksen, asia on täysin ok. Rahaahan se vain on ja elämässä on paljon muitakin tärkeitä asioita.
- Liittynyt
- 12.10.2006
- Viestejä
- 1 021
Tää menee ehkä jo jankkaamisen puolelle mutten edelleenkään ymmärrä suhteita jotka perustuvat sille että kuitenkin erotaan ja lusikat menee jakoon.
Lähtökohtaisesti pitäisi ajatella että yhdessä pysytään. Sellaisissa suhteissa joissa näin ei ole, en harkitsisikaan yhteisen asunnon ostoa vaan järjestelisin asiat muuten. Aikaisempi omaisuus kannattaa toki aina turvata, sen pitäisi olla ihan itsestäänselvyys. Se on kunnioitusta omia vanhempiaankin kohtaan jos heidän kautta on vaikka perintöä saatu että se pidetään "suvussa" myös eron sattuessa. Myös itse hankittu omaisuus.
Meillä homma toimii niin, että ruoka- ja päivittäistavarat ostetaan yhteiseltä tililtä johon molemmat siirtää rahaa palkkapäivänä. Suunnilleen saman verran siirretään tällä hetkellä tuloista riippumatta. Sit jos itse haluan ostaa itselleni auton tai moottoripyörän, maksan sen tietenkin omista rahoistani ja se on minun. Jos myyn, rahat tulee minulle. Näin on myös omien sijoitusteni kanssa. Vastaan siis toki omista veloistani ja omaisuudestani.
Puolisoni tekee erittäin tärkeää työtä, siitä nyt vaan maksetaan aika tarkkaan puolet siitä mitä omasta työstäni. Miten ihmeessä häneltä voisi vaatia että hän ottaa oman lainan ja suoriutuu sen lyhennyksistä, sekä kantaa ja suurelta osin hoitaa tulevat lapsemme, tai häntä rangaistaan siitä eväämällä häneltä oikeus yhteiseen asuntoomme. En ymmärrä. Aika pienistä rahoista kuitenkin puhutaan kuitenkin siinä vaiheessa jos ero tulee. Muutama kymmenen tuhatta, esimerkiksi 30 vuoden ajalta. Yks isompi perheauto.
Tässä nyt täytyy puhua "normaaleista" liitoista. Eri asia on sitten liitot jossa ollaan täysin eriarvoisia eikä esim avioehtoa olla tehty ollenkaan ja toinen pyrkii mahdollisesti jo suhteen alusta asti hyötymään toisesta, elämään siivellä ja viemään rahat.
Miettikääpä kaikki jotka tienaatte puolisoanne enemmän ja haluatte turvata jokaisen perheeseen sijoittamanne sentin miltä se tuntuisi teistä jos tilanne olisi toisinpäin. Eli teette matalapalkkaista työtä, joudutte mahdollisesti useammaksi vuodeksi työttömäksi (=äitiysloma), hoidatte talouden ja lapset ja tämän lisäksi teillä on tuloihin nähden suhteeton velkataakka tai vaihtoehtoisesti oikeus vain pieneen osuuteen yhteisestä omaisuudesta. Ja puoliso joka on niin itsekäs ja epävarma suhteesta että haluaa pitää "kaiken itsellään".
Lähtökohtaisesti pitäisi ajatella että yhdessä pysytään. Sellaisissa suhteissa joissa näin ei ole, en harkitsisikaan yhteisen asunnon ostoa vaan järjestelisin asiat muuten. Aikaisempi omaisuus kannattaa toki aina turvata, sen pitäisi olla ihan itsestäänselvyys. Se on kunnioitusta omia vanhempiaankin kohtaan jos heidän kautta on vaikka perintöä saatu että se pidetään "suvussa" myös eron sattuessa. Myös itse hankittu omaisuus.
Meillä homma toimii niin, että ruoka- ja päivittäistavarat ostetaan yhteiseltä tililtä johon molemmat siirtää rahaa palkkapäivänä. Suunnilleen saman verran siirretään tällä hetkellä tuloista riippumatta. Sit jos itse haluan ostaa itselleni auton tai moottoripyörän, maksan sen tietenkin omista rahoistani ja se on minun. Jos myyn, rahat tulee minulle. Näin on myös omien sijoitusteni kanssa. Vastaan siis toki omista veloistani ja omaisuudestani.
Puolisoni tekee erittäin tärkeää työtä, siitä nyt vaan maksetaan aika tarkkaan puolet siitä mitä omasta työstäni. Miten ihmeessä häneltä voisi vaatia että hän ottaa oman lainan ja suoriutuu sen lyhennyksistä, sekä kantaa ja suurelta osin hoitaa tulevat lapsemme, tai häntä rangaistaan siitä eväämällä häneltä oikeus yhteiseen asuntoomme. En ymmärrä. Aika pienistä rahoista kuitenkin puhutaan kuitenkin siinä vaiheessa jos ero tulee. Muutama kymmenen tuhatta, esimerkiksi 30 vuoden ajalta. Yks isompi perheauto.
Tässä nyt täytyy puhua "normaaleista" liitoista. Eri asia on sitten liitot jossa ollaan täysin eriarvoisia eikä esim avioehtoa olla tehty ollenkaan ja toinen pyrkii mahdollisesti jo suhteen alusta asti hyötymään toisesta, elämään siivellä ja viemään rahat.
Miettikääpä kaikki jotka tienaatte puolisoanne enemmän ja haluatte turvata jokaisen perheeseen sijoittamanne sentin miltä se tuntuisi teistä jos tilanne olisi toisinpäin. Eli teette matalapalkkaista työtä, joudutte mahdollisesti useammaksi vuodeksi työttömäksi (=äitiysloma), hoidatte talouden ja lapset ja tämän lisäksi teillä on tuloihin nähden suhteeton velkataakka tai vaihtoehtoisesti oikeus vain pieneen osuuteen yhteisestä omaisuudesta. Ja puoliso joka on niin itsekäs ja epävarma suhteesta että haluaa pitää "kaiken itsellään".
- Liittynyt
- 18.3.2005
- Viestejä
- 2 682
1.Mutta suhteen aikana kerättyyn omaisuuteen ei olekaan enää oikeutta? Että oman varallisuuden kerääminen suhteen aikana on itsekästä? Siis 2000-luvun Suomessa miesten ja naisten pitäisi luopua oikeudesta omaan yksityiseen omaisuuteen, kun alkavat seurustella?
2.Ja kuitenkin voi olla omaa velkaa ja omaisuutta. Ilmeisesti puolison taloudellinen tukeminen on kuitenkin ensisijaista ja jos jotain jää, sen voi laittaa sitten omaan säästöön?
3.Ei voikaan vaatia. Jos toisella puoliskolla ei ole varaa lainaan, varakkaampi ostakoon kämpän jos niin haluaa, maksakoon ja omistakoon sen. Suhteessa tai ei, kukin eläköön varojensa mukaan ellei puoliso nyt satu olemaan tosi kiltti ja antelias. Tätä ei häneltä mielestäni kuitenkaan voi vaatia, se tulee kaupan päälle jos on tullakseen.
4.Jos 30 vuoden aikana ei onnistu kerryttämään enempää omaisuutta kuin auton verran niin voi voi. Useimmat kuitenkin onnistuvat säästämään asunnnon verran ja se minkä itse maksaa, se itselle kuuluu.
5.Lapset ja niihin menevät kulut sekä tuloerot voisi mielestäni rajata tämän keskustelun ulkopuolelle sillä edellytyksellä, että lapset hommattiin yhteisellä päätöksellä. En myöskään tajua, miten minulla olisi oikeus vain pieneen osaan YHTEISESTÄ omaisuudesta? Jos se on yhteistä, omistan siitä puolet. Jos en ole siitä puolta maksanut, en omista siitä puolta.
Siis tulot tai pikemminkin menot pitäisi jakaa jotenkin tasaisesti sen sijaan, että saisi kuluttaa ja säästää oman mielen ja tulojen mukaan? Outo ajatus. Ja mä kuvittelin itseäni vasemmistolaiseksi.
- Liittynyt
- 12.10.2006
- Viestejä
- 1 021
1. On toki. Jos ostan omilla rahoillani osakkeita tai vaikka uusia sijoitusasuntoja, ei niiden omistussuhde ole automaattisesti 50/50. Vaikka todennäköisesti niistäkin saatava hyöty käytetään tulevaisuudessa yhteiseksi tai lasten hyväksi.
2. Ei silloin tueta puolisoa taloudellisesti jos mahdollistetaan perheelle sopivan asunnon hankinta niin ettei siitä aiheudu kummallekaan osapuolelle ylitsepääsemättömiä hankaluuksia vaan sitä maksetaan oman maksukyvyn mukaan siitä huolimatta että omistusosuudet ovat tasan.
3. Ei, vaan kämppä ostetaan perheenä, perheelle, ja sitä maksetaan parhaan kyvyn mukaan. Näin saadaan paras mahdollinen asunto. Kaikki kantaa kortensa kekoon ja kerryttää omaisuutta ja on tyytyväisiä.
4. Laskin esimerkkinä 300000 euron asunnon omistussuhteilla 60/40. Toinen on maksanut 60000 enemmän, pari tonnia vuodessa. Vaikka parhaimmillaan tienaa kymmeniä tuhansia enemmän. Toi on ihan peanuts noin pitkällä ajalla, kuten sanoin, yhden ison auton verran.
5. Ei voi kun ne kuuluu perheeseen. Voihan mieskin ne hoitaa jos uranainen hoitaa perheen päätulot. Jos näin olisi niin olisiko keskustelu ehkä toisenlainen?!
Tässä ketjussa (jonka nimi on asuntolaina) puhuttiin parin yhteisen asunnon hankintaa varten otettavasti asuntolainasta. Tällöin yhteiselläkään lainalla kukaan ei eurollaan saa enempää kun toinen koska mä lähden edelleenkin siitä olettamuksesta että ostetaan sitä yhteistä jota ei koskaan tartte laittaa puoliksi. Nää kaikki muunlaiset ajatukset jo lähtee siitä lähtökohdasta että joskus laitetaan omaisuutta puoliksi ja sellaisessa suhteessa en halua elää vaikka se maksaisikin mulle joskus jotain.
Jättäisin siis pikemminkin käsitteet säästäminen, kuluttaminen ja sijoittaminen tämän keskustelun ulkopuolelle.
- Liittynyt
- 18.3.2005
- Viestejä
- 2 682
Rahan käyttöön kuuluu termit säästäminen, kuluttaminen ja sijoittaminen. Toisekseen kaikilla asunnonostajapariskunnilla ei ole lapsia, joten kyse ei aina ole perheeseen panostamisesta. Kolmannekseen, asuntoa ei ole pakko ostaa vaan muitakin asumisvaihtoehtoja on olemassa. Mielestäni asunnon ostaminen on siis aina myös taloudellinen sijoitus, vaikka moni sen ihan kodiksi ostaakin. En minä osta maatilaakaan vain saadakseni ruokaa halvemmalla.
Mielenkiintoista katsella asioita eri näkökulmista. En osaisi itse ajatella kantavani korteni johonkin yhteiseen kekoon välittämättä, paljonko toinen osapuoli kekoon laittaa. Palatakseni alkuperäiseen aiheeseen eli asuntolainaan: meillä on erilaiset tulot (pätkätyöläisenä tulot voivat myös vaihtua eri vuosina), erilainen omaisuus ja erilaiset kulutustottumukset niin oli jotenkin itsestäänselvää ottaa kaksi eri lainaa. Molemmat saa sitten hoitaa omansa itselleen sopivimmilla maksuerillä yms. Molemmat saa myös kerryttää omaa omaisuuttaan tai tuhlata, miten vain. Olemme yksilöitä, emme yksikkö. ;)
- Liittynyt
- 5.6.2003
- Viestejä
- 29 697
No entä sitten kun se hyvätuloinen on maksanut osuutena ja se pienituloinen kitkuttaa edelleen 20 vuoden lainansa kanssa? Sitten tekeekin mieli lähteä vaikka reissuun, ostaako se huonotuloisempi reissunsa sitten vaikka luottokortilla ja taas kitkuttaa maksuerien kanssa muutaman vuoden, vai lainaako se sitten siltä hyvätuloiselta matkarahat? Vai käykö niin, että se ei voikkaan lähteä matkalle kun ei ole yksinkertaisesti rahaa. Jos ei muuta, niin ainakin kiusalliseen tilanteeseen tossa joutuu ja vähemmästäkin varmaan menee ne lusikat jakoon jossain vaiheessa.
Ja Aleksein kanssa olen ehdottomasti samaa mieltä siitä, että suhde pitäisi perustaa siihen, että yhdessä ollaan jos kerran yhteistä kotiakin hankitaan.
Ja esim. sijoitukset, joista joku kysyi, on meillä mun nimissä kun minä niitä hoidankin. Mutta en edes oleta, että ne jäis 100% mulle jos ero tulis, vaikka olen ne pääosin omista tuloistani ostanutkin.
Ja entä sitten vaimon eläkeasiat? Aikalailla ison loven tekee eläkkeeseen, jos vaikkapa 5-6 vuotta on lasten kanssa kotona (helpppo nakki jos on esim. 3 lasta)? Onko se vaan sen naisen voivoi, että mitäs joutui oleen kotona, pääasia että hyvätuloinen mies saa pidettyä isoilla tuloillaan hankitun omaisuuden ja ison eläkkeensä? Oletteko näitä asioita ajatelleet ja jos niin miten?
- Liittynyt
- 18.3.2005
- Viestejä
- 2 682
1.Saa ihan itse valita. Jos ei ole varaa sekä lainanmaksuun että reissuun, pitää vissiin jäädä kotiin. Damn, elämä on täynnä valintoja. Kaikkea ei voi (eikä tarvitse) saada. Jos hyvätuloinen HALUAA maksaa reissun, varmaan köyhempi ei kieltäydy, mutta en ymmärrä ett hyvätuloisella olisi mitään velvollisuutta tarjoutua maksumieheksi tai -naiseksi.
2.Lasten aiheuttamat kustannukset pitää tasata, kuten aiemmin jo totesinkin. Se kumpi on töissä on velvollinen tasaamaan tuloeroja. Enpä ole asiaa paljon miettinyt, kun ei kiinnosta tehdä lapsiakaan.
Periaatteessa olen kyllä sitä mieltä, että kotipuolison homma on työtä siinä missä "oikea" palkkatyökin ja valtio saisi tukea lasten kotihoitoa aika reilulla kädellä hoitaen mm. kunnolliset eläkemaksut kotonaoloajalta niille, joilla on vakituinen työpaikka. Edelleen: alunperin puhuin vain lapsettomien pariskuntien talouden hoidosta. Lapset muuttaa tilanteen myös taloudellisen vastuun osalta mun pääkopassani.
- Liittynyt
- 28.11.2003
- Viestejä
- 515
Hei kulta, lähdetäänkö 20-vuotis häämatkalle? Ai jaa sinulla ei ole varaa, no voi voi, minä vaikka soittelen sinulle sieltä Thaimaasta, ei voi mitään, elämä on valintoja täynnä, kaikkea ei voi saada, soitellaan sitte "kulta".
No, jokainen taaplaa tyylillään, mutta epäilen, että tuolla tyylillä ei tule 20-vuotis hääpäiviä, mutta tuskin on tarkoituskaan.
- Liittynyt
- 28.5.2006
- Viestejä
- 2 065
Siis jos mun lauseesta jäi sellanen kuva, että meillä on omat lainat niin korjataanpa. Meillä on siis laina, joka on puoliks molempien ja asunto joka on puoliks. Eli maksetaan just saman verran molemmat joka kk ja reissurahat tms. tottakai säästetään yhdessä. En mä nyt noin "kyrpä" oo, et lähtisin tai tekisin mitä huvittaa ku rahaa jää enemmän käteen lainan jälkeen ku muijalla. Ei näin.
- Liittynyt
- 18.3.2005
- Viestejä
- 2 682
Ei tarvitse alkaa ilkeäksi. Osoitat vain oman kapeakatseisuutesi kun et pysty ymmärtämään, että joku (esim. minä) ajattelee toisin kuin sinä itse. Jos mies haluaa lähteä reissuun, mutta minä maksan mielummin silläkin rahalla lainaani, niin minä sitten skippaan sen reissun. Tai jos mies on ollut tosi säästäväinen ja maksanut lainansa nopeammin kuin minä, mikä helvetin velvollisuus sillä olisi maksaa vielä minunkin reissuni?
Moni halusi turvata perinnön avioehdolla. Entä jos toinen puolisko haluaakin maksaa oman osuutensa lainasta pois sillä perinnöllä? Muuttuuko se silloin yhteiseksi omaisuudeksi? Entä jos kyse on siitä, että oma puolikas siitä asunnosta onkin ikäänkuin perintöä vanhemmilta?
Mä mielummin myös kituutan muutaman vuoden ilman reissuja, kun olen velallisena vielä 20-vuotishääpäivänäkin...
- Liittynyt
- 12.10.2006
- Viestejä
- 1 021
Alunperin oli kuitenkin kysymys siitä kun pari ostaa asunnon ja ottaa siihen lainan. Voidaan siis olettaa että laina otetaan täysimääräisenä, eikä ole mitään perintöä tmv. Eli lainat otetaan joko erillisinä tai yhteisenä mutta koko summalle. Jos toinen toisi siinä vaiheessa huomattavasti enemmän rahaa niin siinähän saattaisi tulla jotain veroseuraamuksia, jos omistussuhteeksi merkitään 50/50. Tästä en tiedä, olisi kiva tietää kyllä.
Jotenkin vaan tuntuu että eri suhteessa teilläkin voisi olla asiat toisin. Voin olla väärässäkin. Jos olen, pahoitteluni siitä. Eli onko tämä sinun nimenomainen valinta olosuhteista riippumatta vai puolustatko kivenkovaan tätä näkemystä sen takia että elät itse sellaisessa tilanteessa jossa on päätetty syystä tai toisesta näin toimia.
Ymmärrän että monet haluaa nyky-yhteiskunnassa olla riippumattomia toisesta mutta suhteessa voi olla mielestäni hyvin paljon "omaa" vaikka asuntolaina olisikin yhteinen ja siitä yhdessä huolehdittaisiin.
- Liittynyt
- 21.10.2005
- Viestejä
- 10 950
Asumisessa maksaa muukin kuin lainanmaksu.
Se paremmin tienaava voi maksaa, vastikkeet, sähköt, yms ja muutenkin osallistua reilusti enemmän juokseviin kuluihin.
Ei se niin voi mennä, että laina olisi esimerkiksi 80/20 ja vastikkeet ja muut menisivät puoliksi.
Se paremmin tienaava voi maksaa, vastikkeet, sähköt, yms ja muutenkin osallistua reilusti enemmän juokseviin kuluihin.
Ei se niin voi mennä, että laina olisi esimerkiksi 80/20 ja vastikkeet ja muut menisivät puoliksi.
- Liittynyt
- 18.3.2005
- Viestejä
- 2 682
Eihän lainaa tarvitse ottaa koko summalle, vaan osan voi maksaa heti käteisenä pois. Esim. että toinen ottaa omalle puoliskolleen lainan ja toinen maksaa omansa heti pois tai ottaa lainan, jonka maksaa muutamassa isossa erässä pois. Meillä ei siis kummallakaan ole tarkoitus maksaa lainoja miljoonaa vuotta tasaisesti, vaan molemmat pystymme tekemään isompia lyhennyksiä ajoittain. Eikö kukaan täällä käytä säästöjään asunnon maksamiseen?
Me olemme molemmat hyvin yksimielisiä siitä, että talous hoidetaan näin, eli että molemmilla on omat rahat. Se ei siis ole ollut toisen ehdotus, johon toinen on suostunut, vaan alunperinkin olimme samalla linjalla. Toisena vuonna toisella on isommat tulot ja toisena vuonna toisinpäin, eli ei ole edes kyse siitä, että toinen olisi se hyvätuloisempi vaan sekin vaihtelee ja tulee vaihtelemaan ehkä vielä kauankin.
Ja kun päätimme ostaa kämpän, sekin oli itsestäänselvää molemmille, että otamme omat lainat ja hoidamme ne itseksemme. Alunperin halusinkin tuoda esille juuri tämän, koska jotenkin tässä keskustelussa tulee jatkuvasti esille, etteivät molemmat VOI haluta pitää erillisiä rahoja vaan että toinen jossain vaiheessa kypsyy tilanteeseen ja lähtee kävelemään. Ehkä me sit ollaan kummajaisia... No, onneksi löysimme toisemme. :haart:
Niin joo siis veroseuraamuksia, jos kämppä on 50/50 mutta toinen maksaakin siitä kerralla ison osan? Tällöin kai se kuuluu lahjaverotuksen piiriin. Paitsi jos pari on naimisissa, tällöinhän omaisuus on yhteistä eikä omistusoikeudellakaan ole vissiin niin väliä.