Musta tuon pojan kuolemaakin mielenkiintoisempi asia on, että miten yhden lapsen katoaminen saa koko Suomen puhumaan asiasta ja kymmenettuhannet ihmiset tykkäämään jonkun täysin tuntemattoman ihmisen muistosivusta facebookissa. Kesti tuo etsintäkin niin pitkään, niin sai iltaroskat mehustella jutulla mukavasti. Mitä nyt vähääkän koko juttua seurasin, niin olihan tämä nyt vitunmoista sosiaalipornoa ihmisille. Saatiin kaikki muna kovana seuraamaan mitä sille koko Suomen pikku-artulle on voinut tapahtua.
Kertokaa nyt joku tällaiselle empatiavammaiselle mikä saa aikuisen ihmisen niin empatiakiimaiseen tilaan, että koetaan tarpeelliseksi esittää tuhansien muiden kanssa tuntemattoman perheen tuntemattomalle lapselle osanotot? Musta ainakin olis suht absurdia, jos joku läheinen kuolis ja seuraavana päivänä olis facebook muistosivu jo pystyssä. Siihen perään 20 000 tykkääjää ja satoja surun valitteluja tuntemattomilta ihmisiltä. Tietystihän tätä ei tapahtuisi, jos lehdistö ei olisi kuolemaa käsitellyt oikein paljon ja surkutellut asiaa kuoleman jälkeen.
Tälläkin hetkellä tuon pojan muistosivulla on yli 2000 osanottokommenttia ja joka minuutti pukkaa uutta. Onko kyseessä vaan julkisuuden hakuisuus, vai onko tuo jotenkin vaan niin mediaseksikästä ottaa osaa johonkin mistä ollaan monet päivät lehdissä jauhettu?
Ja tietysti asia koskettaa lapsien vanhempia, ja silloin koetaan että asia itseään koskettaa. Mutta näitä lasten kuolemia on kuitenkin vuoden mittaan aika paljon, eikä niistä mistään synny samanlaista härdelliä jos niillä ei mässäillä montaa päivää lehdistössä. Olisiko täällä pakkiksellakaan monet ihmiset kirjoittelemassa jotain muistovuodatuksia, jos uutisissa olisi ollut vain semipieni kertomus kadonneesta lapsesta ja sitten juttu siitä kuinka löytyi kuolleena?
Muistuttaa hyvin paljon viime vuoden Karoliina Kesti -juttua. Kymmenissä määrin sattuu vuodessa kuolemia mopoilijoille, ja sitten yhdestä jutusta mässäillään lehdistössä aivan saatanasti ja luodaan traaginen katoamiskertomus koko jutusta ja koko Suomi on suremassa yhtä mopoilijatyttöä.
Viime vuoden joulun tienoilla lähipaikkakunnalla jäi juuri n. 10-vuotias lapsi junan alle ja kuoli, kun olivat leikkineet junaradalla. Vähän oli uutisissa juttua, kun se tapahtui, mutta mässäily puttui. Ja puuttui myös monen kymmenentuhannen ihmisen muistoyhteisöt ja Suomen kansan osanotto armeija. Nyt sitten pikkupoika kuolee lumilinnan alle ja koko Suomi itkee ja suree.
