Mä olen ollut jossain vaiheessa työni takia tekemisissä lähes päivittäin (vuosia) kuoleman, kuolleiden sekä kuolleiden omaisten kanssa ja siksi tämän tyyppiset asiat eivät "järkytä" mua yleensä juuri mitenkään. Kuolema on mulle osa elämää, kohtasi se sitten lasta tai aikuista.
Jostain syystä tämä tapaus kuitenkin tuntui vähän pahalta. Lähinnä juuri siksi, kun ajattelin tuota lapsen hätää juuri ennen kuolemaa. Olen myös nähnyt kuolleiden lasten vanhempia, joiden surua on melko mahdotonta verrata mihinkään. Se on sydäntä riipaisevaa ja todella lohdutonta. Jos aikuinen ihminen kuolee ja läheisille viedään kuolinviesti, on suhtautuminen yleensä erilaista. Omanlainen juttunsa on se, kun ihminen katoaa ja kun läheisillä sekoittuu epätietoisuuden, surun ja toivon tunteet. Odottaminen ja epätietoisuus ovat pahinta.
Tavallaan olen näistä Artun tapauksen luomista tuntemuksistani tietyllä tapaa "hyvilläni", sillä se kertoo mulle siitä että joku asia vielä vaikuttaa muhun. Sinällään tämä yllätti minut itsenikin, koska en yleensä reagoi tällaisiin pahemmin. Nyt kävi kuitenkin niin, että saatoin käydä netissä varta vasten katsomassa, kuuluuko Artun löytymisestä mitään.
Se, että jollekin muulle ei tule näitä tuntemuksia, on mulle ihan ok. Ei tarvitsekaan tulla. Toisaalta en ymmärrä sitä, miksi ihmiset eivät saisi kohtuuden rajoissa omaisia kunnioittaen tuoda esille omaa pahaa mieltään tällaisissa tapauksissa, vaikka kyse on tuntematomasta pienestä pojasta?
Uskon myös, että koska Arttua ei löytynyt heti ja hän ehti olemaan kateissa,on merkistystä ihmisten voimakkaaseen reagointiin. Jos lehdessä olisi ollut vain uutinen siitä, että pikkupoika kuoli romahtaneen lumilinnan alle, ei se olisi puhuttanut ihmisiä niin paljoa. Samoin sillä on ollut varmastimerkitystä, että katoaminen, löytyminen ja kuolema tapahtuivat juuri joulun alla, jolla on ihmisten mielessä suuri merkitys perhejuhlana. Media on nyt aina osannut ottaa osansa näistä jutuista ja sen voi jättää omaan arvoonsa.