Ammattiylpeyttä ála Kristiina Elstelä

[Inska]

Ensinnäkin mua vituttaa iltapaskan jatkuva puffaus kyseisestä ohjelmasta.
Vaikka en kyseistä ohjelmaa katso tai lehtiä lue, niin tuo puffaus menee vähän liiaallisuuksiin.

En mä nyt tiedä mitä ihmeellistä tuossa jutussa nyt oikein on. Kyllähän se surullista on aina kun läheinen menehtyy, mutta samanlailla suurin osa muista ihmisistä menee duuniinsa, kouluun, hoitaa perheensä , vainajan asiat jne. kun joku läheinen menehtyy. Tai sitten olen itse vaan niin kylmä ihminen. :jahas: Ja kaikilla ei ole edes sitä mahdollisuutta jättää edellä mainittuja asioita kesken.

 

[kpsk]

kpsk:lla ei ilmeisesti ole omakohtaista kokemusta läheisen menettämisestä?
Ehkä jollekkin ihmisille on paras tapa toipua jatkaa normaalia elämää ja päästä sillä tavoin surun yli, ei saatana mitään terapiaa aina tarvi jos läheisen menettää vaikka kuolema olisikin "epätavallinen"...

Kuolema on täysin normaali asia jota ei ehkä meidän kultturissa kovinkaan paljon ymmärretä, vaan usein ihmiset kuvittelevat "tapahtuman" olevan melkein mailmanloppu joka lamauttaa kyvyn ajatella ja toimia. Ymmärrän kyllä ehkäpä suurimman osan ihmisistä menevän shokkiin ja tarvitsevan apua, muttei todellakaan läheskään kaikki
kpsk:n postaus oli aivan uskomatonta tuubaa IMO

ja kyllä minulla on erittäin omakohtaista kokemusta tälläisestä "tapauksesta"

Juu ei olee kokemusta kuten totesinkin jo. Ei terapiaa aina tarvitsekaan, vaan myös aikaa, kuten toin ilmi. Lähipiirissäni on kuitenkin ihmisiä jotka ovat läheisen kuollessa pitäneet pitkän loman töistä ja joiden elämään kuolema vaikuttaa yhä, vaikka siitä on jo pian vuosi aikaa. Työt eivät mielestäni ole hyvä keino purkaa pahaa oloa. Harvan työ on sellaista että se jotenkin oloa parantaisi. Ehkä tälle naiselle se oli sellaista. Työntekoa ei kuitenkaan pidetä rakentavana coping-keinona, sillä joskus asia on kohdattava, vaikka shokissa voikin mennä ihan hyvin hetken aikaa. Mxm kertoo tästä hyvän esimerkin. Ei läheisen kuolemasta voi päästä ylitse vain sulkemalla mieltään.

Kuolema on yksi luonnollisimmista asioista tällä planeetalla. Länsimaissa ihmiset ovat usein vieraantuneet siitä niin että se tuntuu ylitsepääsemättömältä kohdata. Sitä ei ajatella, ja harvoin puhutaan todella. Kun käytit lainausmerkkejä noin niin luulen että et ymmärtänyt minun tarkoittavan "tapauksella", "tapahtuneella" kuolemaa koko tapahtumaketjun sijasta.

Kenties avarrat maailmankuvaani kertomalla mitkä kohdat edellisessä postauksessani olivat täyttä tuubaa? Kun tuo sinun äskeisesi ei oikein todistanut mitään muuta kuin oikoluvun puutetta.. :piis: Yleisesti ottaen ihmiset jotka eivät mieti lukemaansa saati kirjoittamaansa ovat hieman outoja. Joo joo pätee tähänkin suuntaan, mutta se voi olla haitallista keskustelun kannalta.

 

[Riitu]

Olenko kenties ainoa, joka ajattelee, että ehkä Elstelä olikin poikansa kanssa tosi hyvissä väleissä, ja että poika oli ollut ylpeä siitä, että äiti on mukana ohjelmassa? Silloin tuntuisi luonnolliselta viedä ohjelma loppuun, koska "Niin se meidän Pörrökin olisi toivonut."

 

[Reason]

Ensinnäkin mua vituttaa iltapaskan jatkuva puffaus kyseisestä ohjelmasta.
Vaikka en kyseistä ohjelmaa katso tai lehtiä lue, niin tuo puffaus menee vähän liiaallisuuksiin.

En mä nyt tiedä mitä ihmeellistä tuossa jutussa nyt oikein on. Kyllähän se surullista on aina kun läheinen menehtyy, mutta samanlailla suurin osa muista ihmisistä menee duuniinsa, kouluun, hoitaa perheensä , vainajan asiat jne. kun joku läheinen menehtyy. Tai sitten olen itse vaan niin kylmä ihminen. :jahas: Ja kaikilla ei ole edes sitä mahdollisuutta jättää edellä mainittuja asioita kesken.

Olen täysin samaa mieltä, minusta tästä on tehty aivan liian suuri asia ja oudosti nostetaan jollekin superkunniajalustalle tuo Elstelä. Koko juttua on paisuteltu elämää suuremmaksi asiaksi, yök.

 

[dami420]

...

Oikolukutaito ei ole ehkä parhaasta päästä ja käsitin vähän väärin sun tekstin, kun aloin kauheella vimmalla kirjottaan:piis: mutta mutta ei lisättävää

 

[Tähtityttö]

Juu ei olee kokemusta kuten totesinkin jo. Ei terapiaa aina tarvitsekaan, vaan myös aikaa, kuten toin ilmi. Lähipiirissäni on kuitenkin ihmisiä jotka ovat läheisen kuollessa pitäneet pitkän loman töistä ja joiden elämään kuolema vaikuttaa yhä, vaikka siitä on jo pian vuosi aikaa.

No kyllä olis perin kummallista, jos vuodessa olis päässyt asian yli. Hyvä jos vuodessa tajuaa edes oikeastaan, mitä on tapahtunut. Äiti kuoli reilu 2 vuotta sitten. Okei, perään meni liuta muitakin läheisiä, mutta voin kertoa, että tuo äidin menetys oli suurin ja KYLLÄ, se vaikuttaa yhä ja KYLLÄ olen varma että se vaikuttaa elämääni vielä kauan, kauan, kauan, vaikka "kaikkea mahdollista" on kokeiltu surutyön edistämiseksi.

Työt eivät mielestäni ole hyvä keino purkaa pahaa oloa. Harvan työ on sellaista että se jotenkin oloa parantaisi.

Itse aloin tekemään duunia hullun lailla entiseen verrattuna mutsin kuoleman jälkeen. Työni on fyysistä, joten ehkäpä sen takia tunsin oloni kohenevan. Alkuun olin toki hieman muissa maailmoissa aina välillä, ja työkaverit sen verran reiluja, että auttoivat, kun romahdin. Voin siis omasta kokemuksesta sanoa, että työt ovat erinomainen keino purkaa pahaa oloa, ainakin tuollaista "maailmanlopun" tunnetta.

Työntekoa ei kuitenkaan pidetä rakentavana coping-keinona, sillä joskus asia on kohdattava, vaikka shokissa voikin mennä ihan hyvin hetken aikaa. Mxm kertoo tästä hyvän esimerkin. Ei läheisen kuolemasta voi päästä ylitse vain sulkemalla mieltään.

"Joskus asia on kohdattava". Mitähän tuolla tarkoitat? Onko se asian kohtaamista, jos istuu kotonaan työpaikan sijasta? Siinäkö se asia sitten kohdataan jotenkin erilailla? Itse ainakin olisin tullut hulluksi himassa istumalla ja asiaa vatvomalla. Muistella saa ja pitää tottakai, mutta sitä tekee sitten kaiken aikaa: Bussissa töihin menossa, duunissa työasioiden lomassa, iltaisin, öisin, aamuisin, frendien kanssa, humalassa, selvinpäin, treenien lomassa. Asiaa ei pidä missään nimessä sulkea mieleensä, mutta se, koska, kuinka pian ja millä keinoin ihminen asiaa käsittelee, siihen ei ole mitään yleistä kaavaa olemassa. Piste.

Yleisesti ottaen ihmiset jotka eivät mieti lukemaansa saati kirjoittamaansa ovat hieman outoja.

Yleisesti ottaen ihmiset jotka eivät ole koskaan läheisen kuolemaa kohdanneet, ovat "hieman" vääriä henkilöitä puhumaan sellaisille, joilta läheisiä on mennyt, saati sitten neuvomaan miten pitäisi toimia.

Ja ei, en hae sympatiaa enkä sitä tällä(kään) postauksella halua, vituttaa vaan AIVAN suunnattomasti tuollainen psykologian kirjan suora lainailu ihmisten henkilökohtaisiin katastrofeihin.

 

[kpsk]

No kyllä olis perin kummallista, jos vuodessa olis päässyt asian yli. Hyvä jos vuodessa tajuaa edes oikeastaan, mitä on tapahtunut. Äiti kuoli reilu 2 vuotta sitten. ... Piste.

Ja ei, en hae sympatiaa enkä sitä tällä(kään) postauksella halua, vituttaa vaan AIVAN suunnattomasti tuollainen psykologian kirjan suora lainailu ihmisten henkilökohtaisiin katastrofeihin.

No joo. Psykan kirjoista löytyy kyllä tuotakin, vaiika päästä kirjoittelenkin. Suoraa copypastea tämä ei ole, kaukana siitä...

Asiasta pääsee varmasti paremmin ylitse jos sitä miettii etukäteen, osaa jotenkin valmistautua. Se että toipumisaika on yli vuosi ja enemmän, kertoo juuri länsimaalaisten vieraantumisesta.

Itse olen miettinyt monasti isäni kuolemaa, kun hän tekee vaarallista työtä. Fyysinen rasitus sinänsä on oleellisempaa kuin työ. Jos hieman pohdit niin hyvä olosi tuli siitä että purit itseäsi fyysisesti, työ vain oli se keino saada oloa purettua. Se ei kuitenkaan ollut seisomista lavalla ja yritystä olla alunperinkin tekopirteä. Työ itsessään ei ole hyvä keino kuin todella harvoille, ja muistaakseni sanoin asian ehkä olleen näin tämän naisen kohdalla. Jos sinäkin lukisit alle sata lasissa niin ehkä huomaisit että sinun työsi itsessään ei tainnut antaa rauhaa elämääsi? Mitä teit, kaivoit ojia?

Joskus asia on kohdattava. Et sinäkään ole sitä päässyt pakoon. Kun puhutaan läheisistä ihmisistä, niin se voi tulla piankin, kuten mxm. Jos sinulla on tarve tehdä jotakin koko ajan ettet ajattelisi menetystäsi niin sitten on ok. Tuntuu vain aika oudolta.

Yleistäminen on pahasta mutta oikeutettua. En halua kieltää mitään suoranaisesti, vaikka väheksynkin tässä ilmenneitä tapoja?

On kumma että miten ihminen ei voi omata mitään mielipidettä ilman että hänet leimataan jotenkin vajaaksi. Pidätkö psykologiaa jotenkin huuhaana? Ihmisten tunteet voivat olla todellakin suuri haittatekijä minkään asian järkiperäisessä tarkastelussa.. Miksi koet että ihminen jolla ei ole kokemusta kyseisestä aiheesta on jotenkin huono kertomaan siitä?

 

[Ultimecia]

No joo...siitä?

Kyllä mielipiteitä saa ja pitääkin olla, mutta mun korvaan sinun argumentointitapasi on melko ylimielinen ja vähättelevä. Psykologia ei myöskään ole mikään yksi paketti, jossa kaikkeen on varma vastaus, suuntauksia on monia. Joku lukion yleisoppikirja ei ehkä ole se paras laukomaan jotain juttuja yleisinä totuuksia. Se, että kaikilla on mielipide, ei myöskään tarkoita että mikään niistä olisi oikea, ei sinun sen paremmin kuin minunkaan.

Tämä alkaa saada samoja piirteitä kuin uskontokeskustelu. Mielestäni asenteesi näissä keskusteluissa on ylimielinen, ja tuntuu että luulisit löytäneesi jonkin hienomman totuuden jota me muut tyhmät emme ymmärrä vaikka kuinka yrittäisit olla älykkö. Voin tietysti olla väärässäkin, mutta ihan perustekstianalyysin keinoilla tähän päädyin. En ole mitenkään provosoitunut, mutta tapasi kirjoittaa ei anna muiden mielipiteille sitä tilaa mitä itsellesi vaadit.

 

[reino]

Olen täysin samaa mieltä, minusta tästä on tehty aivan liian suuri asia ja oudosti nostetaan jollekin superkunniajalustalle tuo Elstelä. Koko juttua on paisuteltu elämää suuremmaksi asiaksi, yök.

Inskan ja Reasonin kanssa samaa mieltä, että iltapäivälehtien lööpit ovat tässä(kin) asiassa se mikä vituttaa.

Ihmisiä kuolee ja läheisensä menettäneet toipuvat kukin omalla tavallaan ja tanssivat kenen kanssa tanssivat.

Hienotunteisuuden puutetta iltapäivälehdiltä ruveta retostelemaan tuota asiaa suuntaan tai toiseen. Mitä se kenellekään kuuluu.


Vähän sama kuin: "Pääministeri Vanhanen toipuu sankarillisesti kipeästä ja tuskallisesta avioerosta. Aurinko alkaa jo paistaa kyynelten läpi. Jokainen päivä on koettelemus, mutta urhoollisesti sankarimme jaksaa jo näpytellä treffikutsuja tasankovosuille. Elämä voittaa!"

 

[kpsk]

Kyllä mielipiteitä saa ja pitääkin olla, mutta mun korvaan sinun argumentointitapasi on melko ylimielinen ja vähättelevä. Psykologia ei myöskään ole mikään yksi paketti, jossa kaikkeen on varma vastaus, suuntauksia on monia. Joku lukion yleisoppikirja ei ehkä ole se paras laukomaan jotain juttuja yleisinä totuuksia. Se, että kaikilla on mielipide, ei myöskään tarkoita että mikään niistä olisi oikea, ei sinun sen paremmin kuin minunkaan.

Tämä alkaa saada samoja piirteitä kuin uskontokeskustelu. Mielestäni asenteesi näissä keskusteluissa on ylimielinen, ja tuntuu että luulisit löytäneesi jonkin hienomman totuuden jota me muut tyhmät emme ymmärrä vaikka kuinka yrittäisit olla älykkö. Voin tietysti olla väärässäkin, mutta ihan perustekstianalyysin keinoilla tähän päädyin. En ole mitenkään provosoitunut, mutta tapasi kirjoittaa ei anna muiden mielipiteille sitä tilaa mitä itsellesi vaadit.

Juuh. Psykologia on vain hyvä väline näissä asioissa. Ylimielinen ja vähättelevä. . :( Start of opening. Olen löytänyt hieman suuremman merkityksen tälle maailmalle tästä maailmasta. Siihen sopii muun muassa psykologia kuin nappi silmään. (lukion 7 psykan kurssia muuten tarjoavat aika kattavasti koko psykologian tieteen teoriat pääpiirteissään. Se on ainoa aine, josta saan 10 päästötodistukseen). Miksi kyseenalaistat lukion kirjat? Jos teksti vaikuttaa oudolta, niin se johtuu siitä että minä olen todellakin lukenut näitä juttuja. Se kuulostaa jonkun sellaisen korvaan oudolta, joka on kokenut elämässään jotain muuta. Edustan mielestäni kognitiivisen psykologian suuntausta. Se on hyvä kooste eri tyylisuunnista ja tarjoaa rationaalisen ihmiskuvan. Se ei perustu huuhaalle eikä mielipiteille. On harmi jos minun mielipiteeni poikkeavat siitä jotenkin.

Sille että pari edellistä viestiäni ovat olleet jotenkin töykeitä en voi mitään. Ihmisiä on erilaisia. En yritä olla älykkö. Miksi yrittää olla jotakin mitä ei ole.. Jos tunnet olosi tyhmäksi niitä lueskellessa niin jätä lukematta. Suojelee minäkäsitystäsi. :piis: Ei kaikki tekstini ole vakavaa. Ehkä se poikkeaa valtavirrasta kuten itsekin poikkean ajatusteni tasolla. Keveistä aiheista kevyttä keskustelua, vakavammista painavampaa. Miten tapani kirjoittaa ei anna tilaa? Kun ihmiset ottavat pieniä, väärinymmärtämiään paloja tekstistäni niin mitä pitäisi tehdä? Olla korjaamatta vain? Ja jos ihmiset yrittävät argumentoida (perustella) niitä tavalla jonka koen oudoksi niin miten siihen pitäisi suhtautua?

 

[Tähtityttö]

Asiasta pääsee varmasti paremmin ylitse jos sitä miettii etukäteen, osaa jotenkin valmistautua. Se että toipumisaika on yli vuosi ja enemmän, kertoo juuri länsimaalaisten vieraantumisesta.

Se kertoo siitä, että ne asiat ovat niin isoja, ettei niihin vaan voi etukäteen valmistautua. Varsinkin, jos joku kuolee aivan yhtäkkiä, kuin salama kirkkaalta taivaalta. Kutsu sinä sitä sitten vieraantumiseksi, jos niin haluat.

Olin viikko sitten hautajaisissa (taas vaihteeksi). Papin puhetta: Ajatelkaamme omaa kuolemaamme.. sitten kun me kuolemme.. jos mietimme omaa kuolemaamme.. MIKSI HELVETISSÄ MUN PITÄISI MIETTIÄ MUN OMAA KUOLEMAANI (ei sillä ettenkö sitä joskus olisi miettinyt, mutta)? Sekö tekee siitä jotenkin sitten jotenkin vähemmän vieraantuneen, jos oikein miettimällä mietin omaa kuolemaani? Miksi pitäisi? Tiedän, että kaikki kuolevat joskus. Entä jos en halua kuolla? Vieraantumistako? Ei, vaan elämänhalua.

Joskus asia on kohdattava. Et sinäkään ole sitä päässyt pakoon. Kun puhutaan läheisistä ihmisistä, niin se voi tulla piankin, kuten mxm. Jos sinulla on tarve tehdä jotakin koko ajan ettet ajattelisi menetystäsi niin sitten on ok. Tuntuu vain aika oudolta.

Varmasti se tuntuu sinusta oudolta, kun sinulla ei ole harmainta aavistustakaan miltä esim. vaikkapa yllämainittu isäsi kuolema saattaisi tuntua. Sitä kun et pysty kuvittelemaan, et vain pysty. Se on pahempaa.
By the way sä alat kuulostaa siltä papilta: "Joskus asia on kohdattava, et sinäkään ole sitä päässyt pakoon".. vai missasinko jotain? Todennäköisesti..

Pidätkö psykologiaa jotenkin huuhaana? Ihmisten tunteet voivat olla todellakin suuri haittatekijä minkään asian järkiperäisessä tarkastelussa.. Miksi koet että ihminen jolla ei ole kokemusta kyseisestä aiheesta on jotenkin huono kertomaan siitä?

En pidä huuhaana, en todellakaan. En silti nielisi ihan kaikkea purematta, en todellakaan.

Siksi, koska aihe on sen luonteinen. Miten ihan oikeasti voit väittää, että tiedät miten ihmisen pitää läheisen kuollessa käyttäytyä/yrittää selviytyä kun sinulla ei ole hajuakaan siitä, miltä tuntuu/miten sitä käyttäytyy kun sellaista tapahtuu?

Edit: Olit vastannut Ultimecialle, joten lisäänpä tähän nyt vielä, että psykaa on tullut täälläkin luettua kaikki lukion kurssit ja yliopistolla vielä päälle, joten täysin tietämätön en siis noista sun heittämistäs jutuista ole.

 

[Turandot]

Surureaktiot on hyvin yksilöllisiä, ja selviytymiskeinot. Shokki kestää muutaman päivän, se suojaa ihmistä menetykseltä, sitten tulee reaktiovaihe kun tunteet käynnistyy. Onnistunutkin surutyö voi kestää loppuelämän, sopeutuminen jatkuu. Joillekin on helpompaa mennä töihin ettei tarvi koko ajan ajatella menetystä, jotkut taas halua omaan rauhaan. Ehkä Elstelä oli shokista turta eikä edes ajatellut sen kummemmin, toimi mekanistisesti ja meni töihin. Surureaktio muotoutuu pitkälti sen mukaan, millainen suhde oli vainajaan. Jos oli esim. ristiriitainen suhde, voi reaktio pitkittyä, juuttua esim. aggressiiviseen syyllisten etsintään tai ihminen masentuu täysin. Silloin tarvii ammattiapua. Muutenhan suru ei ole sairaus eikä siihen kannata juuri pillereitä ottaa alkujärkytyksen jälkeen.

 

[Ultimecia]

Sisälukutaidosta sen verran, että minä en pidä itseäni tyhmänä, vaan sinä tunnut pitävän muita. Lukion psykologian olen itse kahlannut läpi kokonaisuudessaan, loppuarvosana taisi olla 9 jos sillä nyt mitään merkitystä on. Yliopistolla valitsin toisen suunnan.

Tietysti pitää korjata, jos kokee tulleensa väärinymmärretyksi. Mutta kenelläkään 18-vuotiaalla ei ole kaikkia vastauksia, eikä 23-vuotiaalla, eikä varmaan satavuotiaallakaan. Minun mielestäni se, että argumentoi jonkin psykologian kentän nurkan mukaan, edellyttää enemmän kuin sitä että ladotaan asiaa tiskiin faktoina, vaikka kuinka olisi kympin oppilas. Minusta näyttää, että yrität korjata toisten mielipiteitä, et sitä miten sinun tekstisi on luettu. Tunnetason asiat ovat sellaisia, että on ihan sama miten kauan selität ja perustelet oikeana pitämääsi mielipidettä, jos toinen tuntee eri tavalla. Tulee käännyttämisfiilis.

En todellakaan yritä haastaa riitaa, mutta surutyö ja juuri se uskonto ovat sellaisia asioita, joissa yksilölliset erot ihmisten välillä tulevat todella hyvin esiin, ja on todella perseestä tuomita muiden selviytymismekanismeja sen perusteella, että jossain kirjassa on lukenut jotain. Hyväksyn ajatuksen jonkinlaisista universaaleista keskiarvoista ihmisen toiminnassa, mutta en niin rankkoja yleistyksiä kuin tässä on esitetty.

Muuten, kukaan ei varmaan ole töissä 24 h vuorokaudessa, joten varmaan riittää aikaa suruun vaikka duunissa kävisikin. Itselläni ei ole kokemusta läheisen kuolemasta (ukkiani en juuri tuntenut joten oli etäinen kuollessaan, menetys ei ollut verrattavissa tutun ja läheisen kuolemaan). Ystäväni äiti on tehnyt itsemurhan ystäväni ollessa hieman alle parikymppinen, häntä varmaan kiinnostaa suunnattomasti kuulla kuinka väärin on surrut.

 

[sade]

kpsk:n jutut ovat kyllä hieman mauttomia; ensin tyrmäävä kommentti tuntemattoman naisen surusta, mikä jo sinänsä on mielestäni epäasiallista, ja päälle vielä "asiantuntevia" perusteluja, jotka revitty jostain lukion psykologiasta. Opiskelen itse pääaineena psykologiaa, eikä meidän vuosikurssilta varmaan yksikään uskaltaisi noin pitkälle meneviä johtopäätöksiä ja tuomioita antaa vastaavasta tilanteesta, vaikka takana on monella vuosia opiskelua (ja varmasti yliopisto-opintojen lisäksi lähes kaikilla lukion oppimäärä käyty läpi kympin ja laudaturin arvosanoilla.. ) Tietoa ei kannata käyttää toisten polkemiseen, vaikka kuinka tekisi mieli päteä jollain tasolla.

 

[Turandot]

Se on kyllä totisinta totta, että surun asiantuntijoita ovat ne, jotka surun ovat kokeneet. Tosin hekin ovat pääasiassa oman surunsa asiantuntijoita. Ymmärrys on joka tapauksessa aivan eri luokkaa kuin menetyksiä kokemattomalla.

 

[quiz]

jotenkin tosi tökeröä käytöstä, että ei jättänyt hommaa kesken.

 

[Typy83]

jotenkin tosi tökeröä käytöstä, että ei jättänyt hommaa kesken.

Jotenkin tosi tökeröä käytöstä edes kommentoida noin. Jokaisen suruprosessi on varmasti erilainen.

 

[j.uhis]

Aivan uskomaton suoritus. Siinä on tädillä hieman eri arvot kuin tavallisella ihmisellä tai vähän epänormaalimmallakin. Huh. Pistää miettimään. Ei voi ymmärtää. Jenkkilä tulee Suomeen. Show ja ura ovat aika monen etusijalla, kun niistä saadaan sisältö elämään.

Puheet tuollaisen shown ja muka-taiteen tärkeydestä ovat mielestäni naurettavia. On sääli että ihmiselle on tullut niin tärkeä asia jostakin tuollaisesta. En tunne myötätuntoa naisen reaktiota kohtaan, varsinkin jos se oli harkittu. Poikaa käy sääliksi. Nainen viettää varmasti tuskaisia hetkiä muutenkin. Ei hän päässyt sekunniksikaan pakoon sitä tosiasiaa...

Olikohan hän poikansa kanssa tekemisissä tai väleissä enää? 25-vuotiaana suurin vieraantuminen äitisuhteesta on jo tapahtunut. Silti pojan kuolema oli ilmeisesti vain pieni hidaste. En usko että shown vetäminen ei ole alkuunkaan paras surutyön keino, päinvastoin. Mitä enemmän mietin tapahtunutta, sitä kauheammalta nainen tuntuu, olkoonkin että ei kykenyt kylmästi vetämään hilpeää settiä.

Ja mikä SINÄ olet tuomitsemaan jonkun toisen teon inhimillisyyden ja järkevyyden kun samalla lyöt lokaa menetyksen kokeneen päälle roppakaupalla!
Aivan sama toimiiko ko. henkilö kirjojen ja "oikeamielisten" oppien mukaan, mutta SINULLA ei ole mitään oikeutta alkaa toista SYYTTELEMÄÄN, etenkään kun vielä spekuloit asioista joista SINULLA ei ole mitään tietoa, eli tässä tapauksessa äidin ja pojan keskinäisistä väleistä.
Mutta tietenkin pitää aina olla niin, että joku haluaa määrätä muidenkin puolesta oikean moraalin suunnan... :jahas:

 

[kpsk]

:D Voi nyt. Pakkiksen mimmit, eläkeläiset ja nuoret käyvät kuumana marginaalin vuoksi.

Ihmiset näkevät asioita eri tavoin. Haluaisin silti huomauttaa etten ole ainoa joka kokee sen naisen ratkaisun oudoksi tai kyseenalaiseksi. Ja että tälle suunnalle, samoin kuin vastakkaisellekin asialle löytyy puoltavia tekijöitä.

Ultimecia: Kyse on muustakin kuin oppineisuudesta. Suivaannuit jo alussa niin paljon etten voinut ottaa sinua erityisen vakavasti.
Ja ratsuväki oli apuna omine kokemuksineen, ja toivot hyviä pointteja esiin. Minä luulen että ihmisten on vaikea olla analyyttisia itseään kohtaan. Saati objektiivisia, ehkä se on kulmakiveni.

Tähtityttö: En ole osannut kirjoittaa tekstiä jonka ymmärtäisit. Totta, en tiedä mitään tapauksestasi ja siksi varmaan sanoin asioita jotka eivät aivan sopineet sinuun.

Säde: Mikä kohtani oli väärin? Voisitko hieman perustella kannanottoasi?

Mies 37v: Mikäs minä olenkaan kommentoimaan? Kerro sinäkin hieman perusteita tuolle postillesi. Kysyt paljon mutta et vastaa.

 

[Rontto]

Tökeröä toimintaa iltapäivä lehdiltä, yrittävät saada tanssi ohjelmalle näkyvyyttä kaikin keinoin.