Itse en ollut omana alokasaikana mikään varusmiesjohtajien paras kaveri, eikä kiinnostanut nöyristellä. Simputuksesta puheenollen, alikessut käskivät olemaan polviasennossa niin kauan kun suostun taas tekemään jotain vitun typerää, (tekemään ilmoituksen jollekin vitun puukalikalle) joten siinähän sit oltiin polviasennossa ja rynkky tähtäysasennossa... sattui aivan saatanasti ja hyvä ettei kyyneleet valuneet. Pakko oli kestää, sillä palvelustoverit kannustivat vieressä ja alikit supisivat "ettei voi kestää ruokailuun asti". Kestin, sillä tunto lähti jalasta ja eipä sillä enää ruokalaankaan kävelty. Kaverit
kantoivat veksiin. Illalla turposi polvi kaksinkertaiseksi vaikkei enää kipeä ollutkaan. Voitte vaan kuvitella miten alikit olivat paskat housussa ja kaikki kävi pyytelemässä vuorotellen anteeksi, tietysti siinä pelossa että kerron siitä eteenpäin...
No enpä siitä mitään kiksejä olisi saanut jos siitä jollekin olisin itkemään mennyt, joten en kertonut kellekkään. Tästä tuntui olevan kiitollisia myös alikit, sillä kertaakaan ei enää nakki viuhunut siinä komppaniassa. Oman johtajakauden aikana alokkaat tuli enemmän kavereiksi kuin alaisiksi ja ainuita nakkeja jota jaoin niin oli korkeintaan kännikuskiksi iltavapaille. Paljon mukavampi oli viettää johtajakausikin kun alaiset veti kanssani yhtä köyttä (yksi inttiaikainen alaiseni on firmassani tälläkin hetkellä töissä). Jätin nakit muille... johtuu tosin siitäkin ettei koko intti kiinnostanut paskan vertaa ja vitutti päiväpäivältä enemmän.
Alkuperäiseen aiheeseen: Ei ole keneltäkään pois pieni kyykyttäminen, se vaan kasvattaa vitutuksen sietoa. Olisi itselläkin tehnyt monta kertaa mieli vetää johtajia tai skappareita korville, mutta näin jälkeenpäin muistaa noita paskahetkiä lämmöllä. Tee työtä jolla on tarkoitus