Aikuistuminen

[Sininenporkkana]

Miksi ei ole aikuinen tai aikuistunut jos pyytää apua isiltä, äidiltä, siskolta, vaarilta, täditä tai serkun kaimalta? Silloin kuin kun tilanne on pahimmillaan, niin eikö se juuri esitä kyspyyden merkkiä kun voi pyytää apuja tai neuvoja muilta? Eikä vain ylimielisenä sano että vittu kyllä mä yksin pärjään. Samahan toimii tietysti toisinpäin, kun olet jo tarpeeksi "aikuinen", niin sinulta pyydetään apuja ja neuvoja?

 

[pekuu]

Miksi ei ole aikuinen tai aikuistunut jos pyytää apua isiltä, äidiltä, siskolta, vaarilta, täditä tai serkun kaimalta? Silloin kuin kun tilanne on pahimmillaan, niin eikö se juuri esitä kyspyyden merkkiä kun voi pyytää apuja tai neuvoja muilta? Eikä vain ylimielisenä sano että vittu kyllä mä yksin pärjään. Samahan toimii tietysti toisinpäin, kun olet jo tarpeeksi "aikuinen", niin sinulta pyydetään apuja ja neuvoja?

Jos on asiat päin vittua eikä osaa pyytää apua on se juurikin merkki siitä, että siinä henkisen kypsyyden saralla ois vielä varaa kehittyä.

Se, että taas tietoisesti kusee asiansa ja loisii muiden avulla on myös merkki siitä epäkypsyydestä.

 

[Axelpass Tommi]

Vastuunkanto on joo aika hyvä mittari. Esim. talousasiat täytyy osata hoitaa jos itsensä mieltää aikuiseksi. Pitää pystyä luopumaan asioista jos ei ole varaa sen sijaan että ostaa vaikka luotolla. Tuo on IMO yksi aika hyvä mittari, että vähän pystyy suunnittelemaan ja tekemään jopa uhrauksiakin että saavuttaa pidemmällä aikavälillä jotain. "Minä minä, nyt heti kaikki mulle" ajattelu jää pikkuhiljaa pois.

Näinpä. Ottaa vastuu omista päätöksistä ja niiden seurauksista. Minusta noin yleensä se, että syyttää aina muita ei ole aikuisen kypsä piirre.

 

[Timba79]

Miksi ei ole aikuinen tai aikuistunut jos pyytää apua isiltä, äidiltä, siskolta, vaarilta, täditä tai serkun kaimalta? Silloin kuin kun tilanne on pahimmillaan, niin eikö se juuri esitä kyspyyden merkkiä kun voi pyytää apuja tai neuvoja muilta? Eikä vain ylimielisenä sano että vittu kyllä mä yksin pärjään. Samahan toimii tietysti toisinpäin, kun olet jo tarpeeksi "aikuinen", niin sinulta pyydetään apuja ja neuvoja?

Olen täysin samaa mieltä kanssasi. Tästä pitää tietysti erottaa ne, jotka eivät vaan ikinä tunnu oppivan oman talouden pitoa ja aina ollaan isän, äidin, mummon, papan ja kummisedän lompakolla käsi ojossa. Tästä touhusta on aikuisuus kaukana.

Aikuinen osaa pyytää apua kun sitä tarvii ja jokainen sitä joskus tarvii vaikka siinä talousasioissa tai sitten ihan missä tahansa murheessa tai hankalassa tilanteessa.

Itselläni on kaksi poikaa. Sillä tavalla tuntee olevansa aikuinen. Mutta en mä silti osaa käyttäytyä. Kupilla ollessa tulee usein otettua liikaa. En tiedä sitten johtuuko se stressitä vai mistä kun ei sitä tietoisesti lähde vetämään perseitä olalle. Ja toisaalta sitän on osannut ainakin tähän asti olla erittäinkin vastuuntuntoinen esim. talousasioissa ja duunissa. No eikai kukaan sentään täydellinen ole?

En mä osaa sanoa olenko aikuinen? Jossain asoissa olen ja jossain taas täysi kakara. Lienee tosin kohtuu yleistä tämäkin...

 

[Krice]

Eiköhän se ole sitä kun saa pään pois omasta navastaan eli ymmärtää sen, että ei ole ehdottomia totuuksia (nk. oma totuus) vaan erilaisia näkemyksiä asioista. Tuo kun valkenee niin sitä onkin jo paljon viisaampi ja aikuisempi ihmisenä. Hassua kyllä tuo ei ole itsestäänselvä kehityskulku, vaan yllättävän monet ihmiset jää siihen vaiheeseen, jossa oma totuus on ainoa ja oikea.

 

[Super5]

Mikä on aikuinen? Se oma objektiivinen näkemys jostain jämerästä hommat hoitavasta kaverista? Joka taas itse kuitenkin on myös epävarma, vaikkei sitä ulkoa näe. Ihmiset on ihmisiä ja kasvavat ympäristön, kokemusten ja vaikutteiden mukaan, ei ole mitään käännekohtaa mihinkään "aikuisuuteen".

 

[Krice]

ei ole mitään käännekohtaa mihinkään "aikuisuuteen".

Minulla se käännekohta oli totuuden luonteen ymmärtäminen. Jokainen ihminen haluaa olla oikeassa, mutta kenen näkökulmasta se mitataan? Heti kun ymmärsin tuon niin lakkasin myös väittelemästä tai pikemminkin riitelemästä ihmisten kanssa. Eihän siinä ole mitään järkeä jos jokainen on omasta mielestään oikeassa. Silti ihmiset (aikuisetkin) riitelee jatkuvasti, vuodesta toiseen.. riitelyt laajenee joskus myös kansainvälisiksi, kuten terrorismin vastainen sota. Kumpikin osapuoli yrittää saavuttaa omaa totuuttaan omalla tavallaan, mutta kaikki päätyy siihen, että aikuiset(?) ihmiset tappavat toisiaan.

 

[carcayu]

Mulle aikuistuminen on jatkuva prosessi. Mä koen kehittyväni ihmisenä ja miehenä jatkuvasti. Kehitys etenee harppauksittain. Aina välillä tapahtuu jotain tai tajuaa jotain uutta, jonka jälkeen tuntee taas olevansa astetta kypsempi. Odotan suurella innolla vanhemmuutta, josta tredissä on paljon puhuttu.

 

[fish]

En aina muista olevani aikuinen, ja mielessäni olen edelleen timmi kaksnelonen, vaikka vanhin lapsista on murrosiässä.

 

[Nightkin]

Aikuisuuden varmin merkki on se, että kun vetää kännejä tekee mieli enemmän pubityyppisiin olosuhteisiin ku yökerhoon. Toinen on se, että ymmärtää Dilbert -sarjakuvaa.

Oikeastaan muita aikuisuuden merkkejä en ole havainnut muuta ku tulotasossa, keskivartalossa ja oman alan substanssiosaamisen lisääntymisessä. Huumorintaju edelleen pääosin kuin 5v sitten.

Eräänlainen muutos on myös se, että pakkiksella heiluu eniten OT-ketjuissa. Itsetunto on siis ehkä jossain muualla kuin tämän jumalaisen kehon rakentamisessa.

 

[SIC-]

Miksi ei ole aikuinen tai aikuistunut jos pyytää apua isiltä, äidiltä, siskolta, vaarilta, täditä tai serkun kaimalta? Silloin kuin kun tilanne on pahimmillaan, niin eikö se juuri esitä kyspyyden merkkiä kun voi pyytää apuja tai neuvoja muilta? Eikä vain ylimielisenä sano että vittu kyllä mä yksin pärjään. Samahan toimii tietysti toisinpäin, kun olet jo tarpeeksi "aikuinen", niin sinulta pyydetään apuja ja neuvoja?

Sä ymmärsit vähän väärin. Ei avun pyytäminen ole lapsellista, vaan se että ei osata tehdä itse päätöksiä, vaan soitetaan äitille joka asiasta. Se ei ole minusta kovin aikuismaista. Se kertoo, että henkilö ei ole tarpeeksi kypsä päättämään omista asioistaan. Ei osata seistä omilla jaloillaan vaan tarvitaan vanhempien tukea.

 

[Cooper]

Aikuisuuden varmin merkki on se, että kun vetää kännejä tekee mieli enemmän pubityyppisiin olosuhteisiin ku yökerhoon. Toinen on se, että ymmärtää Dilbert -sarjakuvaa.

Kyllä.


Tuo on myös aika hyvä, että ei syytä aina muita ongelmistaan. Ei se ole yhteiskunnan tai naapurin Pertin vika ettei musta tullut huippupalkattua lääkäriä, mä vaan olen liian tyhmä ja laiska ja päädyin IT-alalle.

 

[Jenni]

Aikuisuuden varmin merkki on se, että kun vetää kännejä tekee mieli enemmän pubityyppisiin olosuhteisiin ku yökerhoon.

Osittain joo, mutta itseä ei varsinaiset yökerhot ole hirveästi houkuttaneet oikein ikinä huonon musiikin vuoksi. Kuuntelen enimmäkseen rokkia ja metallia, enkä oikein sen takia viihdy paikoissa joissa huudatetaan jotain David Guettaa tms. (no joo, en tiedä mikä on juuri nyt jossain klubeilla soitetaan eikä hirveästi kiinnosta ottaa selvää). Huono musiikki -> huono fiilis. Ei siinä varmaan silti aikuisuudesta ole kyse? Tosin muistan kyllä 18-19 -vuotiaana Rihannan rytmiin persettä ketkuttaneeni ja se tais olla ihan hauskaa, nykyään ei niinkään tee mieli tanssia vaan huvittaa enemmän nämä pubityyliset istuskelumestat, joissa voi seurustella. Tai sitten rock- ja metallikeikat joissa soi hyvä musiikki ja isolla.

Yksi aikuisuuden merkki on kun osaa (tai ainakin yrittää edes) perustella mielipiteitään.
"Onpahan paskaa ja vääryyttä!"
-Ai mitenniin?
"No ku on vaan!"

 

[kanaelmaco]

Aikuisuuden varmin merkki on se, että kun vetää kännejä tekee mieli enemmän pubityyppisiin olosuhteisiin ku yökerhoon.

Ennemminkin tuo on merkki kyllästymisestä, tai siitä että on kokenut tai nähny samaa asiaa tarpeeksi usein kokematta mitään erikoista. Mulla meni fiilis kokonaan suomen yökerhoista thaimaan reissun jälkeen, koska siellä yökerkerhot olivat miljoona kertaa siistimpiä ja paljon hauskempi meininki. Nytten tekee mieli vain mennä hengaamaan johonkin pubiin ja pelaamaan bilistä täällä.. Toisaalta alkoholin käyttö on vähentynyt itselläni huomattavasti vuosivuodelta ja usein tulee hengattua yökerhoissa, tai pubeissa vain tissuttelu linjalla tai selvinpäin. Itse en laita tuota kuitenkaan aikuistumisen piikkiin. Joillakin kavereillani, jotka ovat hieman vanhempia kuin minä tuo alkoholin käyttö tuntuu lisääntyvän mitä vanhemmaks he tulevat ja yökerhot tuntuvat kutsuvan heitä enemmän ja enemmän.

 

[SirMax]

Thaikkulan jälkeen ni mikään Suomen yökerho tai pubi tai tissibaari ei tunnu miltään!

 

[Qvistus]

Muistan kuinka lapsena, siskoni kanssa puimme päällemme vanhempiemme vaatteet ja laitoimme isot kengät jalkaan ja leikimme aikuista. Joskus tuntuu edelleen täysin samalta kuin silloin - teeskentelemme olevamme jotenkin viisaampia ja vahvempia kuin olemme. Lapselle isä ja äiti ovat jumalia, mutta jälkikäteen olen ymmärtänyt, kuinka vajavaisia ja eksyneitä omatkin vanhemmat ovat varmaan olleet. Oma esikoiseni on pian syntymässä ja olen miettinyt tulevaisuutta ihan saatanasti. Vielä muutama vuosi sitten perheen hankkiminen oli vain utopistinen päiväuni, mutta nyt kun se on todellisuutta, niin täytyy myöntää, että vähän hirvittääkin. Toisaalta uskon 100-prosenttisesti, että me ollaan perheenä niin vahva, että selviämme mistä tahansa vaikeudesta. Onhan siitä lapsenhankinnasta moni jäänyt jopa henkiin.

Jos taas aikuisuus tarkoittaa sitä, että pitää alkaa kiinnostumaan jostain puoluepolitiikasta tai metsäteollisuuden tilasta, niin en halua aikuistua. Eihän ihmiset oikeasti muutu mihinkään - ne vaan oppii uusia kujeita ja tulee vahvemmiksi. Mä oon yhä sama ihminen, jota kiinnostaa vaan tissit ja inkkarileikit.

 

[Columbu]

Hyvää juttua Qvistukselta.

Toisinaan mua ärsyttää sellaiset kahdenkympin vaiheilla olevat tytöntylleröt, jotka ovat kovinkin aikuisia olevinaan. Edelleen voi kuitenkin pinnan alla nähdä ne samat 6-vuotiaat penskat, jotka laittaa salaa kylppärissä äitin meikit pitkin poskia.

Mä en oo ainakaan mikään vastuullinen aikuinen vielä, ja myönnän sen ihan mielelläni. Katsotaan sit viiden vuoden päästä, onko kypsymistä/rauhoittumista tapahtunut.

 

[bustedi]

Mieleltäni olen pentu joissain asioissa vieläkin (ja tuskin kovin äkkiä siitä kasvan), mutta siitä lähtien olen kokenut olevani jollainlailla aikuinen kun kenenkään muun ei ole tarvinnut maksaa penniäkään minun elämästäni, asumisestani, autostani, jne. Eli pärjään ns. täysin omillani ilman mitään apua tai tukia.

Lisäksi kun pitää huolta omista koirista niin sekin tuntuu siltä että ittensä lisäksi pystyy myös huolehtimaan jostain muustakin.

e: juttujen taso nyt ei koskaan tule nousemaan lukiolaisten yläpuolelle :D

 

[Mehustaja]

Kyl mä tunnen olevani aikuinen, vaikka toisinaan äänittelenkin pieruja luurilla ja lähettelen kavereille, samoin jos tulee väännettyä komeet tortut niin pitäähän siitä kuva ottaa ja pistää eteenpäin. Ja muutenkin huumori juuri tota homopillukullipaska-juttua.
Mutta elän omillani ja päätän itse mitä teen milloinkin, niin sehän on aikuisuutta juurikin se, vaikka luonteeltaan oiskin vähän lapsellinen.

 

[rullaverho]

Ajankohtaisohjelmista ja yhteiskunnallisista asioista kiinnostuminen. A-talkit ja ykkösaamut on sitä parasta viihdettä. 18-vuotiaana kiinnosti enemmän autot ja naiset.