Minä ainakin aikuistuin vasta isäksi tultuani: ei se työ, asuntolaina, vaimo, koira ja farmariauto vielä aikuiseksi tee. Tuskinpa ne aikuiset juuri sen kummempia ole kuin muutkaan, vähemmän aikuiset, mutta muutama juttu on mielestäni olennaisia:
- Ensinnäkin aikuisetkin puhuvat pillukullikakka-huumoria. Ihme ajatus joillain threadin nuorilla miehillä, että "en halua aikuistua tai saada lapsia, sillä sitten ei voi enää käyttäytyä lapsellisesti ja heittää tyhmää alatyylistä läppää". Totta helvetissä perheellisetkin sitä tekevät, mutta eihän sitä nyt tokikaan lasten edessä tehdä! Ne vanhemmat, jotka eivät ole vanhemmuuden myötäkään aikuistuneet, taas saattavat tehdä sellaistakin. Samoin kuin he saattavat dokata himassa pienten lasten edessä överikännit. Tästä päästäänkin vanhemmuuden ja aikuistumisen ytimeen, joka seuraavassa ranskalaisessa viivassa (kannattaa lukea)
- Vastuunkanto. Se tekee aikuisen. Se himasta muuttaminen, sängyn petaaminen itse, omien pikku vaikeuksien voittaminen ja oman pikku elämän hallinta aina ruoanlaitosta laskujen maksamiseen ei vaadi todellakaan kovin järisyttävää vastuunottoa, saati vaadi "aikuisuutta". Normi tolkulle kaverille noi perusasiat on helppoja hoitaa. On totta, että vanhemmaksi tuleminen vakavoittaa hieman suurinta osaa äideistä ja isistä. Tai ainakin tilannetaju ja harkintakyky paranee. Vanhemmuuden myötä tapahtuva aikuistuminen on sitä, että pystyy oikeasti laittaa aika ajoin KAIKKI omat tarpeensa sivuun ja elää täysin toisen ehdoilla. Se todella kasvattaa. Ja se ei ole helppoa, sitä ei voi kellekään kuvailla, se pitäisi itse kokea jotta sen vastuun määrän ymmärtäisi. Sen vastuun, jonka kunnialla kantamiseen vaaditaan oman kokemukseni ja käsitykseni mukaan aikuisuutta. Ja mainitsemani "toisen ehdoilla eläminen" ei tarkoita nalkuttavaa akkaa tai kusipäätä ukkoa, vaan sitä lasta. Pientä lasta, joka on 100% riippuvainen sinun huolenpidosta, joka hetki aina silloin kuin lapsi ei nuku. Kun se puoliso lähtee työmatkalle päiviksi ja kummankaan vanhemman isät ja äidit ei asu samalla paikkakunnalla että niiltä saisi hoitoapua, niin se se vasta on kova paikka. Kaikki omat tarpeet on heitettävä sivuun, aivan pienen lapsen kanssa saattaa meinata omat ruokailutkin unohtua kun niin kiirettä pitää 24/7. Niin, voitte kuvitella, että silloin ei lähdetä kavereiden kanssa mökkireissulle, ei baariin, ei salille, ei edes röökille terassille. Se on monelle musertava hetki tajuta. Siitä päästäänkin kolmanteen ja viimeiseen aikuisuuden olennaiseen asiaan:
- Tilan antaminen toiselle. Olet kaikesta lasten hoitamisesta, duuneista, kotitöistä jne niin saatanan väsynyt, että "nyt on mun vuoro tehdä sitä ja tätä ja saada omaa aikaa, vittu mä lähden ulos nyt!". Sillä hetkellä ei osaa ajatella, että ehkä se toinen on vielä väsyneempi kuin sinä. Molempien pitää kaikesta kiireestä ja univelasta huolimatta jaksaa ajatella, että minä sain omaa aikaa tuolloin, toinen saa tällöin ja yhdessä tehdään asioita tuolloin. Monilla alkaa riidat siitä, kun ei osata antaa tilaa toiselle tai vastaavasti toinen haluaa koko ajan vapauksia omille tarpeilleen ihan kuin toinen ei tarvitsisi niitä ollenkaan yhtä paljon. Tästä on lukuisia esimerkkejä, mies muka saisi ravata baarissa joka viikonloppu ja salilla kolmesti viikossa ja naisen ei tarvitsisi päästä edes kampaajalle joka toinen kuukausi. Aikuinen pystyy aidosti rakastaa jotain toista ihmistä enemmän kuin itseään. Ei-aikuisetkin tuohon pystyvät, mutta tosi-aikuisen on pakosti pystyttävä.
Lasten saaminen on aivan ehdoton aikuistumisen edellytys monelle. Ja sen vanhemmuuden vastuun hoitaminen kunnialla vaatii aivan huikeaa aikuisuutta. Kansan syvät rivit on täynnä myös niitä, jotka eivät siihen aikuisuuteen ole kypsyneet edes lapsen saannin myötä. Se, että olet sukukypsä ja hedelmöität munasolun (eli et heitä lasteja naamalle vaan ruiskautat cumshotin sen kusilorton römpöttimeen), josta syntyy lapsi, ei vielä tee sinusta aikuista. Biologisia isejä ja äitejä on miljoonia Suomessakin, mutta vastuullisia vanhempia hieman vähemmän. Huomasitko törkytekstin tässä viimeisessä kappaleessa? Olenko minäkään sittenkään aikuinen? Aikuisuus ei ole vitsien tasosta kiinni tai siitä osaako ottaa kunnolla viinaa tilaisuuden tullen. Niitä oikeita aikuisuuden merkkejä löytää noista ranskalaisista viivoista yllä.
