Ahmiminen/syömishäiriö

[Pakkis2000]

Oon uusi täällä ja pyydän heti jeesii. Mun suhde herkkuihin on kahden vuoden aikana muuttunut niin että syön herkkuja niin paljon että tulee huono olo, itseinho, vitutus ja lupaus siitä etten enää tee noin.
Ennen söin herkkuja aika harvoin ja kohtuudella. Elämäntilanne ollut pari vuotta epävakaa; parisuhde mietityttää jne, mutta salilla treenit kulkee hyvin ja töissä kaikki hyvin.

Olen 32v, 164cm ja painoa tällä hetkellä 60kg.
Eilen viimeksi ajattelin koko päivän suklaata ja koska sitä oli kaapissa, niin illalla en enää voinkt vastustaa sitä vaan söin sitä jonku 150g ja sit etsin kaapista vielä keksejä joita söin muistaakseni 8kpl. Sen jälkeen tuli vatsa kipeeksi ja nuo em inhottavat "oireet". Pahin oireista on itseinho ja kuvotus itseä kohtaan.

En ole kertonut krnellekään tästä, vaan syön salaa ja yksin. Edes mieheni ei tiedä.
En pärjää tämän kanssa yksin enkä tiedä kuinka saisin ahmimisen hallintaan.

Haaveissa on lihaksikas kroppa ja tyytyväisyys. Lihaksia onkin jo hiukan hankittu (salitaustaa noin 4 vuotta) ja nyt dieetti päällä jonka tarkoituksena vielä pari kiloa pudottaa painoa. Ahmiminen ei johdu dieetistä kosks ei ole nälkä ja tämä on ollut jo ennen dieettiä.

Osaisiko joku antaa vinkkejä/jeesiä?

 

[inoksi]

Ehdottomasti suoraa ammattilaisen puheille. Enkä tarkoita ammattilaisella somemeritoitunutta fitnesspersoonaa.

Toinen on lakata ehdottomuus, sallii ruokavaliossa pienet herkut silloin tällöin, totaalikieltäytyminen aiheuttaa ruokafokusta ja sortaa mättöön

 

[Multivita]

Ehdottomasti suoraa ammattilaisen puheille. Enkä tarkoita ammattilaisella somemeritoitunutta fitnesspersoonaa.

Toinen on lakata ehdottomuus, sallii ruokavaliossa pienet herkut silloin tällöin, totaalikieltäytyminen aiheuttaa ruokafokusta ja sortaa mättöön

Jep, ei todellakaan pt:n tms juttusille. Jos on työterveyshuollon kautta saumaa päästä psykalle, niin se olisi mainio tapa kartoittaa tilannetta ja jatkosteppejä.

Yksin ei kannata kärvistellä pakkomielteiden/-oireiden kanssa. Vaikka varmasti vaikeaa, niin kannustan kertomaan puolisolle koko homman. Jos on suhde kunnossa, niin varmasti jeesaa tilannetta, vaikka puoliso ei todennäköisesti asiaa osaa ratkaistakaan. Eikä kuulukaan osata. Mutta ettet olisi yksin asian kanssa.

Tsemiä!

 

[Pakkis2000]

Ehdottomasti suoraa ammattilaisen puheille. Enkä tarkoita ammattilaisella somemeritoitunutta fitnesspersoonaa.

Toinen on lakata ehdottomuus, sallii ruokavaliossa pienet herkut silloin tällöin, totaalikieltäytyminen aiheuttaa ruokafokusta ja sortaa mättöön

Jep, ei todellakaan pt:n tms juttusille. Jos on työterveyshuollon kautta saumaa päästä psykalle, niin se olisi mainio tapa kartoittaa tilannetta ja jatkosteppejä.

Yksin ei kannata kärvistellä pakkomielteiden/-oireiden kanssa. Vaikka varmasti vaikeaa, niin kannustan kertomaan puolisolle koko homman. Jos on suhde kunnossa, niin varmasti jeesaa tilannetta, vaikka puoliso ei todennäköisesti asiaa osaa ratkaistakaan. Eikä kuulukaan osata. Mutta ettet olisi yksin asian kanssa.

Tsemiä!

Mulla on asiakkuus psykalle ja hänelle tästä sivulauseessa mainitsin mutta oli niin paljon muuta silloin ettei siihen paneuduttu. Olette oikeessa, pakko varmaan kertoa miehellekin..
Vaikeeta on. Ja toki tää ei oo mikää terapiapaikka, mutta en muutakaan keksinyt.

 

[Multivita]

Mulla on asiakkuus psykalle ja hänelle tästä sivulauseessa mainitsin mutta oli niin paljon muuta silloin ettei siihen paneuduttu. Olette oikeessa, pakko varmaan kertoa miehellekin..
Vaikeeta on. Ja toki tää ei oo mikää terapiapaikka, mutta en muutakaan keksinyt.

Kerro ihmeessä Harvoin vaikean asian kertominen läheiselle mitään pahaa aiheuttaa. Enemmän probleemia tuo asioiden pimitys ja siitä aiheutuva oireilu.

Ja kyllähän tämä yhdenlainen terapiapaikka on

 

[inoksi]

Mulla on asiakkuus psykalle ja hänelle tästä sivulauseessa mainitsin mutta oli niin paljon muuta silloin ettei siihen paneuduttu. Olette oikeessa, pakko varmaan kertoa miehellekin..
Vaikeeta on. Ja toki tää ei oo mikää terapiapaikka, mutta en muutakaan keksinyt.

Voi kai tätäkin käyttää palstana asiasta puhumiseen ja puimiseen, muistaa vaan, että netissä on monenlaista "auttajaa"

 

[Pakkis2000]

Kerro ihmeessä Harvoin vaikean asian kertominen läheiselle mitään pahaa aiheuttaa. Enemmän probleemia tuo asioiden pimitys ja siitä aiheutuva oireilu.

Ja kyllähän tämä yhdenlainen terapiapaikka on

Kerroin just, mutta vain eilisestä syömisestä. Ei hän pitänyt sitä ihmeellisenä asiana. En uskaltanu viä kertoo et tätä on ollu jo paljo ennenminki.
Niin, onhan tämä, mut ehkä 99,9% kyselee tää treeneistä

Voi kai tätäkin käyttää palstana asiasta puhumiseen ja puimiseen, muistaa vaan, että netissä on monenlaista "auttajaa"

Just tämä. Ei toki kaikkee kannata uskoo, mut hyviä neuvoja nyt jo oon saanut ja kun täältäkin treenijuttuja lukee, saa motivaatiota siihen, että minäki voin joskus voittaa tämän ruokahäiriön ja saada bodarin kropan.

 

[Randomnoo]

Tosi hieno juttu että olet nyt puhunut puolisolle ja että kirjoitit tänne. Kyllähän nämä syömiseen liittyvät jutut kuuluvat tänne siinä missä muutkin ja sitä vartenhan foorumi juuri onkin.

Olet itse huolissaan asiasta, se on hyvä juttu. Sillon asiaan on helpompi tarttua vaikka se ei helppoa olekaan. Nyt vaan siellä psykalla otat asian pöydälle uudelleen, että tästä pitää nyt puhua. Mitä aiemmin siihen tarttuu, sen helpompaa se on, omasta kokemuksesta tiedän. Tsemppiä asian kanssa!

 

[Solid10]

Muistaakseni tälläkin palstalla on pari BEDistä kärsivää ainakin pyörinyt, ties vaikka rohkaistuisivat huutelemaan kokemuksiaan.

 

[Kojo Mika]

Mulla tulee usein syötyä niin paljon että laatta lentää sen jälkee, ja se on jotain herkkuja

 

[Solid10]

Mulla tulee usein syötyä niin paljon että laatta lentää sen jälkee, ja se on jotain herkkuja

Mulla tulee dieetillä joskus tommosia, etten pysty lopettamaan jos talosta löytyy yhtään mitään mikä edes haisee makealle. Laattaamiseen asti en ole päässyt. Normiruokavaliolla pysyy jotenkin kurissa mäsäyttelyt onneksi.

 

[Kojo Mika]

Mielummin överit kuin vajarit

 

[Pakkis2000]

Tosi hieno juttu että olet nyt puhunut puolisolle ja että kirjoitit tänne. Kyllähän nämä syömiseen liittyvät jutut kuuluvat tänne siinä missä muutkin ja sitä vartenhan foorumi juuri onkin.

Olet itse huolissaan asiasta, se on hyvä juttu. Sillon asiaan on helpompi tarttua vaikka se ei helppoa olekaan. Nyt vaan siellä psykalla otat asian pöydälle uudelleen, että tästä pitää nyt puhua. Mitä aiemmin siihen tarttuu, sen helpompaa se on, omasta kokemuksesta tiedän. Tsemppiä asian kanssa!

Menee alkusyksyyn varmaan seuraava aika, mutta olen samaa mieltä: asiaan pitää saada jo nyt apua. Kiitos kannustuksesta ja tsempistä❤

Muistaakseni tälläkin palstalla on pari BEDistä kärsivää ainakin pyörinyt, ties vaikka rohkaistuisivat huutelemaan kokemuksiaan.

Toivottavasti. Ja Facessa saattaisi olla ryhmiä tähän liittyen.

 

[Powerhousu]

Tuli mieleeni, että kutsutaanko tätä ahmimiseksi? Jos näin on, niin olen kärsinyt syömishäiriöstä koko aikuisikäni tietämättäni. 150 g suklaata ja muutama keksi ei ole mitään. Ainoa ero on siinä, että mulle ei tule itseinhoa eikä katumusta enkä tee sitä salaa. Sallin sen siis itselleni. Vai onko siinä just ero epäterveiden syömistottumusten ja syömishäiriön välillä?

Mutta minähän siis teen niin, että jos nyt on sellainen tilanne, että en saa herkutella, niin silloin kotoa ei löydy mitään sellaista enkä niitä kaupasta osta. Tämä tarkoittaa yleensä normaalia arkea. Viikonloppuna sit taas lähteekin mopo herkästi käsistä ja silloin antaa itselleen luvan.

 

[Pakkis2000]

Tuli mieleeni, että kutsutaanko tätä ahmimiseksi? Jos näin on, niin olen kärsinyt syömishäiriöstä koko aikuisikäni tietämättäni. 150 g suklaata ja muutama keksi ei ole mitään. Ainoa ero on siinä, että mulle ei tule itseinhoa eikä katumusta enkä tee sitä salaa. Sallin sen siis itselleni. Vai onko siinä just ero epäterveiden syömistottumusten ja syömishäiriön välillä?

Mutta minähän siis teen niin, että jos nyt on sellainen tilanne, että en saa herkutella, niin silloin kotoa ei löydy mitään sellaista enkä niitä kaupasta osta. Tämä tarkoittaa yleensä normaalia arkea. Viikonloppuna sit taas lähteekin mopo herkästi käsistä ja silloin antaa itselleen luvan.

Mun mielestä ero on just siinä, miten sen tekee, miltä se tuntuu ja mitä tapahtuu sen jälkeen. Ennen saatoin syödä joskus karkkia paljonkon kerralla, mutta tein sen seurassa, hyvällä fiiliksellä, ilman katumusta.
Nyt teen sen yksin, salaa, siihen on hirveä himo ja sen jälkeen tapahtuu itseinho ja moraalinen krapula. Ihan kuin alkoholistilla.

 

[Hashiriya]

Tuli mieleeni, että kutsutaanko tätä ahmimiseksi? Jos näin on, niin olen kärsinyt syömishäiriöstä koko aikuisikäni tietämättäni. 150 g suklaata ja muutama keksi ei ole mitään. Ainoa ero on siinä, että mulle ei tule itseinhoa eikä katumusta enkä tee sitä salaa. Sallin sen siis itselleni. Vai onko siinä just ero epäterveiden syömistottumusten ja syömishäiriön välillä?

Mutta minähän siis teen niin, että jos nyt on sellainen tilanne, että en saa herkutella, niin silloin kotoa ei löydy mitään sellaista enkä niitä kaupasta osta. Tämä tarkoittaa yleensä normaalia arkea. Viikonloppuna sit taas lähteekin mopo herkästi käsistä ja silloin antaa itselleen luvan.

Tuota ei kutsuta ahmimiseksi/syömishäiriöksi koska et koe siitä häpeää/itseinhoa eikä se hallitse elämääsi.

 

[inoksi]

Mun mielestä ero on just siinä, miten sen tekee, miltä se tuntuu ja mitä tapahtuu sen jälkeen. Ennen saatoin syödä joskus karkkia paljonkon kerralla, mutta tein sen seurassa, hyvällä fiiliksellä, ilman katumusta.
Nyt teen sen yksin, salaa, siihen on hirveä himo ja sen jälkeen tapahtuu itseinho ja moraalinen krapula. Ihan kuin alkoholistilla.

Tämän takia kannattaisi unohtaa se ehdottomuus, ei pidä ajatella että "haluan lihakset ja kovaan kuntoon enkä SAA SYÖDÄ HERKKUJA"

Pitäisi ajatella enemmän sitä 80/20 linjaa, 80% laaturavintoa ja 20% vapaammin

 

[Pakkis2000]

Tämän takia kannattaisi unohtaa se ehdottomuus, ei pidä ajatella että "haluan lihakset ja kovaan kuntoon enkä SAA SYÖDÄ HERKKUJA"

Pitäisi ajatella enemmän sitä 80/20 linjaa, 80% laaturavintoa ja 20% vapaammin

Oot periaatteessa oikeessa, mutta jos sitä ei hallitse, ehdottomuus voisi olla parempi? Kokeilin olla kuukauden herkkulakossa keväällä. Onnistuin, mutta sen jälkeen vedin taas herkkuöverit.
Kokeilin myös sitä, että söin vaan yhden suklaakarkin niin, että keskityin sen makuun tarkasti. En syöny enempää. Parin tunnin päästä tein saman uudestaan ja siitä parin tunnin päästä aattelin, että vielä kerran. No, se lähti lapasesta ja söin kaiken mitä oli. Ällöö.

 

[Powerhousu]

Tuota ei kutsuta ahmimiseksi/syömishäiriöksi koska et koe siitä häpeää/itseinhoa eikä se hallitse elämääsi.

Näinkö se tosiaan menee? Kun jos tähän yrittää käyttää logiikkaa, niin sen mukaan syöminenhän ei ole tässä se ongelma, vaan se, että siitä tehdään ongelma. Se olisi vähän sama kuin sanoisi, ettei alkoholisti ole alkoholisti, jos se vain tykkää vetää viinaa joka päivä ja sillä on alkoholiongelma vasta, kun se on sille ongelma.

Anoreksia ja bulimia esimerkiksi on ihan oikeita syömishäiriöitä. Mutta onko huonon omatunnon poteminen siitä, että veti suklaalevyn, syömishäiriö, vai joku muu häiriö?

Oot periaatteessa oikeessa, mutta jos sitä ei hallitse, ehdottomuus voisi olla parempi? Kokeilin olla kuukauden herkkulakossa keväällä. Onnistuin, mutta sen jälkeen vedin taas herkkuöverit.

Kuka tahansa jolla on taipumusta herkutteluun, vetää kuukauden karkkilakon jälkeen herkkuöverit, kun se on taas vihdoin sallittua. Ei niillä ole silti syömishäiriötä.

 

[Pakkis2000]

Näinkö se tosiaan menee? Kun jos tähän yrittää käyttää logiikkaa, niin sen mukaan syöminenhän ei ole tässä se ongelma, vaan se, että siitä tehdään ongelma. Se olisi vähän sama kuin sanoisi, ettei alkoholisti ole alkoholisti, jos se vain tykkää vetää viinaa joka päivä ja sillä on alkoholiongelma vasta, kun se on sille ongelma.

Anoreksia ja bulimia esimerkiksi on ihan oikeita syömishäiriöitä. Mutta onko huonon omatunnon poteminen siitä, että veti suklaalevyn, syömishäiriö, vai joku muu häiriö?

Kuka tahansa jolla on taipumusta herkutteluun, vetää kuukauden karkkilakon jälkeen herkkuöverit, kun se on taas vihdoin sallittua. Ei niillä ole silti syömishäiriötä.

Omalla kohdallani sanoisin, että ongelma on syöminen JA se, että siitä on tekeytynyt mulle ongelma.
Alkoholistivertaus: se on just noin. Voi juoda vaikka päivittäin kaljan tai pari ilman katumusta. Alkoholistille jo kaljan ajattelu on ongelma (terveisin alkoholistiperheestä tuleva).
Ja tiedän, että anoreksia ja bulimia on ihan oma, vakava juttunsa eikä tämä tokikaan ole niihin verrattavissa.