2 viikkoa putkeen treeniä

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja SpudWebb
  • Aloitettu Aloitettu
3 kpl Basic Nutrition EAA -25%
Liittynyt
23.7.2006
Viestejä
164
Noniin eli kesällä kun sattuu aikaa olemaan turhankin paljon olen päättänyt aloittaa kunnon panostus-ohjelman :rock:
Eli siis käyn salilla 2 viikon sisään 12-16 krt pitäen 0 tai 1 lepopäivää tämän kahden viikon aikana. Joka treenissä on jotain rasitusta käsille, esim. tänään hauiksille oli leuat leveällä myötäotteella ja soutu tangolla, eli ei siis suoraa rasitusta ollenkaan. Ojentajille 3 sarjaa penkissä, sekin leveällä otteella hakien tuntumaa lähinnä rintaan.Muuten pari sarjaa pohkeille, kyykky ja vähän vatsoja.
Sarjoja teen per treeni 8-12, liikkeitä 4-8. toistot 6-12 jättäen aina väh. 2 toistoa varastoon. Eli siis en vedä itseäni piippuun asti kertaakaan, vaan jätän aina toistoja varastoon, pitäen nostotempon mahdollisen nopeana.
Ruokapuoli tän kahden viikon ajan n. 3200kcal per päivä plus palautusjuomat. Kahden viikon jälkeen väh. viikon tauko jolloin syödään PALJON puhdasta ruokaa. Kahden viikon päästä uskon olon olevan depressiivinen, joka paikkaan luultavasti sattuu, voimatasot varmasti laskevat, lihat häviävät jne. Se on tarkoituskin. (joku ehkä tietää mistä ohjelma on otettu ;) ) Palautusjuomassa perushera, hera-isolaatti, malto, dekstro ja joka päivä 5-15g BCAA.

Mielipiteitä? Vinkkejä? Korjausehdotuksia? Muilla aikaa lähteä samanlaiseen projektiin? :D

tunnen itseni :david: -ksi
 
Vedä toi miinus kaloreilla niin voimatasot tippuvat paremmin ja lihasta lähtee enemmän jos se kerta on tarkoitus. Niin ja älä tee ollenkaan alkulämmittelyjä äläkä venyttele niin sattuu vielä enemmän:whip:
 
Täytyisi välillä muistaa että enempi ei tarkoita parempaa. Vaikka varmasti saisi hyvän fiiliksen kun reenaa lujaa pari viikkoa putkeen, muttakun lihas tarvitsee silti aikaa palautua, niin mitään järkeä...
 
muttakun lihas tarvitsee silti aikaa palautua, niin mitään järkeä...
Kyllä tuollaiselle harjoittelulle on ihan selkeät perusteet, vaikka ihan noin äärimmäisellä tavalla hommaa ei välttämättä tarvitse toteuttaa. Luitko lainkaan tuota linkittämääni artikkelia?
 
Kyllä tuollaiselle harjoittelulle on ihan selkeät perusteet, vaikka ihan noin äärimmäisellä tavalla hommaa ei välttämättä tarvitse toteuttaa. Luitko lainkaan tuota linkittämääni artikkelia?

Olen kyllä lukenut tuon aiemmin ja luin sen kyllä nytkin :) Ehkäpä itse olen sen verta laiska kokeilemaan treenausta tuohon tyyliin, vaikka varsin mielenkiintoiselta vaikutti. Kai tuotakin melkein voisi kokeilla. Miten itse, oletkos tehnyt kokeillut tehdä tuollaista treeniä?
 
Miten itse, oletkos tehnyt kokeillut tehdä tuollaista treeniä?
En mitään noin radikaalia, mutta käytän tuota samaa periaatetta hyväkseni aina ennen kevennystä. Planned overtraining on ihan peruskauraa treenisuunnittelussa.
 
Sarjoja teen per treeni 8-12, liikkeitä 4-8. toistot 6-12 jättäen aina väh. 2 toistoa varastoon. Eli siis en vedä itseäni piippuun asti kertaakaan, vaan jätän aina toistoja varastoon, pitäen nostotempon mahdollisen nopeana.

Missä vaiheessa tuossa muka mennään yli? Olen itsekin reenannut monesti pitkään ilman lepopäiviä ja treenit olivat rankkuudeltaan ihan kohtuullisia. Ei se treenifrekvenssi ketään tapa. Treenit vaan pitää suunnitella sen mukaisesti, että reenataan usein.

Ja siis teet 2 viikkoa tollaista normaalia treeniä ja sitte pidät koko viikon taukoa? Ei hän tuossa nyt ole mitään järkeä. Sen kevennyksen tajuaa jos oikeastiin vedetään se 2 viikkoa kovaa, mutta eihän tuossa nyt sellaisesta ole kyse.

Ja minkä ihmeen takia voimatasot tuossa putoaisi tai lihat katoaisi?
 
M-Nutrition Sports Greens 1, 210 g, Lemon-Lime

Todella tykki viherjauhe

-33%
IMO kannattaa se 2 viikkoa vetää täysiä kaikki treenit ja sarjat. Kokeilen just tota ohjelmaa mihin hulkki laitto linkin ja huomenna ois eka lepopäivä. Sopii mulle hyvin ku oon aina tykänny treenata junttimaisesti eli kaikki sarjat mahd. kovaa ja failureen. Tosin vaatii kyllä pientä itsekäskemiskykyä mennä ysin maissa nukkuu ja herääaamu viideltä tekee 10 sarjaa kyykkyä.

Ainakaan vielä en oo huomannu painonputoamista muussa kuin sarjapainoissa.
Aattelin nyt kokeilla tätä tyyliä muutaman kierron ja kattoo paljon kuihtuu =)
 
Missä vaiheessa tuossa muka mennään yli? Olen itsekin reenannut monesti pitkään ilman lepopäiviä ja treenit olivat rankkuudeltaan ihan kohtuullisia.

Ja minkä ihmeen takia voimatasot tuossa putoaisi tai lihat katoaisi?

Eli siis käyn salilla 2 viikon sisään 12-16 krt pitäen 0 tai 1 lepopäivää tämän kahden viikon aikana.

Onhan se aika paljon, jos pelkkiä punttitreenejä tulee ka. enemmän kuin 1/päivä, ainakin paikallisesti (käsiä joka treenissä). Ehkä kuitenkin viikon totaalilepoa pienemmälläkin kevennyksellä pärjäisi.
 
Mul menee nyt kierto sillee että viikkoon tulee 9 treeniä joista kolmena päivänä 2 ja 3 1, lepo, ja sama uusiks ja 5 päivää lepoa ja ylisyömistä ja sit kokeilee uusia sarjapainoja. Käsille en tee mitään omia liikkeitä vaan pelkkiä leukoja, dippejä, soutuja ja punnerruksia. Kyl niitten pitäis siitäkin vähän turvota. En usko et kannattaa alkaa mitää käsipainokääntöi harrastella tämmösis ohjelmissa, ainakaan muutama ekan kierron aikana.
 
Noniin eli kesällä kun sattuu aikaa olemaan turhankin paljon olen päättänyt aloittaa kunnon panostus-ohjelman :rock:
Eli siis käyn salilla 2 viikon sisään 12-16 krt pitäen 0 tai 1 lepopäivää tämän kahden viikon aikana. Joka treenissä on jotain rasitusta käsille, esim. tänään hauiksille oli leuat leveällä myötäotteella ja soutu tangolla, eli ei siis suoraa rasitusta ollenkaan. Ojentajille 3 sarjaa penkissä, sekin leveällä otteella hakien tuntumaa lähinnä rintaan.Muuten pari sarjaa pohkeille, kyykky ja vähän vatsoja.
Sarjoja teen per treeni 8-12, liikkeitä 4-8. toistot 6-12 jättäen aina väh. 2 toistoa varastoon. Eli siis en vedä itseäni piippuun asti kertaakaan, vaan jätän aina toistoja varastoon, pitäen nostotempon mahdollisen nopeana.
Ruokapuoli tän kahden viikon ajan n. 3200kcal per päivä plus palautusjuomat. Kahden viikon jälkeen väh. viikon tauko jolloin syödään PALJON puhdasta ruokaa. Kahden viikon päästä uskon olon olevan depressiivinen, joka paikkaan luultavasti sattuu, voimatasot varmasti laskevat, lihat häviävät jne. Se on tarkoituskin. (joku ehkä tietää mistä ohjelma on otettu ;) ) Palautusjuomassa perushera, hera-isolaatti, malto, dekstro ja joka päivä 5-15g BCAA.

Mielipiteitä? Vinkkejä? Korjausehdotuksia? Muilla aikaa lähteä samanlaiseen projektiin? :D

tunnen itseni :david: -ksi

Kiinnostais kovasti kuulla vähän taustoitasi SpudWebb.. Ootko kauan treenannu ja missä siinä mennään? Ootko lähellä tätä kuuluisaa natumaksimia?
Tossa tekstissä se koutsi sanoo, että toimii EHKÄ ammattilaisilla.. Viittaa ilmeisesti siihen, että antaa keholle vaadittavaa rasitusta kun ollaan tilanteessa, jossa on kroppa reenattu ihan äärimmilleen (ja siksi ilmeisesti kuuluu myös Hulkin harjoitusmenetelmä-arsenaaliin)...Ja älä unohda jakaa kokemuksiasi kanssamme, kun tulokset selviää.. Ja en siis tarkoittanut tätä dissauksena vaan ihan oikeesti kiinnostaa.. Kyselen sitten enemmän kun saan lisäinfoo aiheesta..

Ja tietysti tämä on täysin eri asia jos kyseistä menetelmää käyttävillä sotureilla on tapana vetää jotain muutakin kuin pulkkaa...
 
Ja tietysti tämä on täysin eri asia jos kyseistä menetelmää käyttävillä sotureilla on tapana vetää jotain muutakin kuin pulkkaa...

:lol2:

Tämä on kyllä aina hyvä muistaa kun lueskelee näitä kemikaaleilla pumpattujen ammattilaisten ohjelmia, ei välttämättä sovi ihan joka mattimeikäläiselle..
 
Ja on myös hyvä muistaa että aina ei tarvitse miettiä kemikaalien osuutta joka asiaan mikä liittyy lihasmassan lisäämiseen. Itse kokeilen nyt tätä ja jos kuihtuis vaikka 3kg eikä tulis takas niin tiedän että en kokeile uudelleen ainakaan samallalailla. Ei voi tietää mikä on tarpeeks ennenku on saanu liikaa. Se on toinen syy miks en jaksa hinkuttaa mitään perus 2-jakosta vaan mieluummin kokeilen jotain tämmöstä. Sori..
 
No kyllä niiden lääkkeiden merkitys on vaan dramaattinen mm. palautumisen kannalta, mikä tällaisessa rankassa ohjelmassa on se suurin kompastuskivi.

Mutta kokeile toki ihmeessä, voihan ollakin että saat ohjelmasta jotain irti :thumbs:
 
Ja on myös hyvä muistaa että aina ei tarvitse miettiä kemikaalien osuutta joka asiaan mikä liittyy lihasmassan lisäämiseen. Itse kokeilen nyt tätä ja jos kuihtuis vaikka 3kg eikä tulis takas niin tiedän että en kokeile uudelleen ainakaan samallalailla. Ei voi tietää mikä on tarpeeks ennenku on saanu liikaa. Se on toinen syy miks en jaksa hinkuttaa mitään perus 2-jakosta vaan mieluummin kokeilen jotain tämmöstä. Sori..

Toisaalta, loogisempi vaihtoehto olisi varmaan ensin kokeilla "hinkuttaa" sitä perus 2-jakoista ja jos tuntuu että kovempaa menoa tarvitaan niin lisää sitten vauhtia. Kannattaako riskeerata kuihtumista, loukkaantumisia, ylikuntoa ja hitaampaa kehitystä ihan sen takia ettei vahingossakaan treenaisi liian vähän...
 
Kokeilen koko aika. Vituttaa oikeesti semmonen paskanjauhanta että kaikki yhtään normaalitreenistä poikkeava on heti kemikaalien ansiota ja ilman niitä ei voi palautua. PASKAT! Minkälaisen kroonisen ylikunnon luulet kehittyvön 2 viikossa JOS ei ole mitään aikaisempia oireita edes ylitreenaamisesta. Tässähän on ihan selvä logiikka millä tää toimii. Ihmiskroppa kestää ihan mieletöntäkin rääkkiä keskimäärin 7-10 viikkoa. Jos sulla on hermosto ja lihaksisto levännyt hyvin ennen tätä 2 viikon rupeamaa ja sen jälkeen levätään ja syödän hyvin niin miksi ei toimis. Ja tässäkin on idea saada t-tasot putoamaan ja kroppa muutenkin melko tilttiin jotta sitä seuraava ylikompensaatio olisi mahdollisimman voimakas=lihasmassan lisäys. Haluaisin kuulla yhdenkin fiksun perustelun miksi ei sovi natutreenarille.
 
Toisaalta, loogisempi vaihtoehto olisi varmaan ensin kokeilla "hinkuttaa" sitä perus 2-jakoista ja jos tuntuu että kovempaa menoa tarvitaan niin lisää sitten vauhtia. Kannattaako riskeerata kuihtumista, loukkaantumisia, ylikuntoa ja hitaampaa kehitystä ihan sen takia ettei vahingossakaan treenaisi liian vähän...

En siis tarkottanutkaan että heti ekan treenikuukauden jälkeen ruvettais tömmöseen. Itse en vaan tunnu saavan oikeen mitään irti "normaali"treenistä.
Oon aina ollu heikkona semmoseen mielipuoliseen treenaamiseen. Siks varmaan oonkin niin pieni =) Mutta IMO kannattaa kokeilla kaikkia mahdollisia ja mahdottomia treenityylejä niin tietää mikä on itelle paras. Mul on tähän asti tuntunu että mitä idioottimaisempia treenejä ollaan tehty niin sitä paremmin on kehittyny. kaikkea pitää kokeilla..
 
Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom