Meta title: 💥 Aloittelijan peruskysymykset – paikka jossa tyhmät kysymykset muuttuu kovaksi kehitykseksi

Meta description: Keskustelua treenin, ruokavalion ja tekniikan perusasioista – kaikki aloittelijoiden kysymykset yhteen paikkaan ilman turhaa naljailua.

kyselen kavereiden puolesta kun he näin tekevät! itse olen pysynyt G6:ssa

Jos kaverisi ovat aloittelijoita, he vain tuhlaavat aikaansa tuollaisella ohjelmalla. G6 tai vastaava yksijakoinen on paljon tehokkaampi noviisille. Nuo monijakoiset ohjelmat tulee kyseeseen sitten kun ollaan jo päästy niihin isompiin rautoihin ja kehitys alkaa hidastua, jolloin 3 raskasta kokokropan treeniä viikossa voi olla jo haastavaa palautumisen kannalta.
 
Jehukka Jehukka... Vaikka 1-jakoiset ovat aloittelijalle varmasti hyvä vaihtoehto niin en silti voinut olla puuttumatta tuohon kun mollaat monijakoisia. Ei se ole mikään sääntö, että aloittelijan pitää aloittaa ainoastaan G6:lla tai SS:llä ja kaikki muu on turhaa. Yleensä monijakoisia ei suositella kun monesti ne menee sitten pikkuliikkeiden nysväämiseksi mukavuusalueella jolloin perusliikkeet jää paitsioon. Hyvin rakennettu monijakoinen (3 tai 4-jakoinen) on aloittelijalle oikein passeli.
 
1-jakonen on musta parempi motivaationkin kannalta aloittelijalle. Aloittelija kun helposti pystyy heittämään isoissa liikkeissä 2,5 kiloa joka kerta lisää, niin jos kysyy haluatko penkata ja kyykätä +30 kiloa suuremmilla vai +10 kiloa suuremmilla painoilla kuukauden päästä, niin ohan se nyt pirusti siistiimpää saada kunnon kehitystä alussa. Ja ne tekniikat menee helpommin selkärankaan kun kyykätään ja penkataan kolme kertaa viikossa toisin kuin vaikka nelijakosella tulee kyykkyreenejä kuukaudessa vain yksi enemmän kuin 1-jakosella viikossa. Siinä voi kestää saada niitä tuloksia yhtä hyvin, kun ei päästä hiomaan niitä tekniikoita heti paljon, kun treenataan vaan kerran viikkoon isot lihasryhmät.
 
En mä tossa kumpaakaan tyrmännyt, vaan että on niitä aloittelijalle muitakin vaihtoehtoja olemassa kuin ainaiset Golden Six ja SS. Kuten loppuun mainitsin HYVIN rakennettu, eli lihakset treenataan kahdesti viikossa sitten joko epäsuorasti tai lisäliikkeillä. Tosin nytpä tuli mieleen, että PHAT on loistava valinta. Tulee perusliikkeet variaatioineen kahdesti viikkoon. Sitä kehitystähän nyt tulee alussa, siihen ei juurikaan vaikuta teetkö sä sitä penkkiä viis kertaa viikossa vai vaikka vaan kahdesti. Ite alotin aikoinaan 3-jakoisella, penkistä meni 45 kiloa ekalla yrittämällä ja taisi olla alle puoli vuotta niin meni 90kg elopainon noustessa viitisen kiloa kun syömiset oli mitä oli. En usko, että se penkki olisi tuosta tähtitieteellisiä lukuja paremmaksi muuttunut jos olisin 1-jakoisella tehnyt kolmesti viikkoon, tässä niinkun oma näkemys. Ja noi sun 30 kiloa enemmän kuukaudessa sarjapainoihin -puheet ovat aika hupaisia, ei sitä nyt sentään 7,5 kiloa isketä viikossa sarjapainoihin lisää vaikka olis kuinka aloittelija.
 
ei sitä nyt sentään 7,5 kiloa isketä viikossa sarjapainoihin lisää vaikka olis kuinka aloittelija.

No mites ne SS:n kyykyt sitten sun mielestä menee? Eihän se toki loputtomasti jatku, mutta jos oikeasti vetää ohjelman mukaisesti törkeillä plussakaloreilla, ja alottaa niin että alussa jää se toisto-pari varaa, niin kyllä aloittelija voi varmasti toista kuukautta tuohon progressioon pystyä. Eihän ko. ohjelmilla ole tarkoituskaan muutamaa kuukautta pidempää treenata.
 
Haluaisin tietää onko Helsingin keskustassa hyviä old school personal trainereita. Tietämystä ja kokemusta on nimenomaan bodybuilding alalta? Yritin googlaa "personal trainerit" haulla tuli aika paljon naisii ja sellasii muit pikku jätkii jotka on suorittanu koulutuksen mut ei varmaa tiedä mitään asiasta. Ite oon opiskelija joten opiskelijan lompakolle leppoisa. Hakusessa just ehk 1-2kerran viikossa treenit ja sitten ohjeistaa ja opastaa koko treenien aikana ja on tietämystä ravinnosta ja lisäravinteista. Kiitos etukäteen vastauksista.
 
No mites ne SS:n kyykyt sitten sun mielestä menee? Eihän se toki loputtomasti jatku, mutta jos oikeasti vetää ohjelman mukaisesti törkeillä plussakaloreilla, ja alottaa niin että alussa jää se toisto-pari varaa, niin kyllä aloittelija voi varmasti toista kuukautta tuohon progressioon pystyä. Eihän ko. ohjelmilla ole tarkoituskaan muutamaa kuukautta pidempää treenata.

No toki jos sitä SS:ää vaikka 2-3 kuukautta tekee niin joku 30 kiloa sarjapainoihin kyykyssä ja mavessa on ihan mahdollista mutta tuo kuukausi on aika lyhyt aika, tietenkin jos sikabulkilla ollaan ja läskiä otetaan avosylin vastaan niin mikäjottei, joskin silti aika paljolta kuulostaa kuukauteen josta tässä nyt puhe oli. Kyllä mä haluan nähdä sen joka kuukaudessa nostaa sarjapainoja 30 kiloa, jos ei ihan itselleen lelupainoista lähde liikkeelle. Ja mitä kehitystä se on jos aloittaa painoilla joilla jää toistoja varastoon ja ensi kerralla iskee 2,5 kiloa lisää :rolleyes: Ja mikäs tuo sun tarkka parin kuukauden mittainen jakso on, jonka jälkeen ohjelma muuttuu hyödyttömäksi? Sillä ohjelmalla treenataan niin kauan kuin kehitystä tulee, en usko että noilla ohjelmilla saa tehtyä kehitystä sen verran että kuukauden parin jälkeen niillä ei tee enää yhtään mitään...
 
1-jakoisella se pointti nimenomaan on noissa ohjelmissa aloittelijalla se, että lähdetään kevyesti liikkeelle niin omaksuu sen liikkeen liikeradan ja lihakset tottuu siihen, ja nivelet vahvistuu. Miten vitussa sä aiot saada järkevän progression aloittelijalle ilman, että se rikkoo ittensä jos sä heti alusta lähtien vedät tankoon raskaan painon ja ei jätetä toistoja varastoon? Tarkoitus on alussa yrittää pitää se tekniikka kasassa, ei siitä oo mitään hyötyä jos jaksaa kyykätä Ja mietit nyt ihan järjellä, jos otetaan pentti perustreenaaja joka ei ole mitään ihmeellistä liikuntaa elämänsä aikana harrastanut, niin luuletko että niissä jaloissa on kyykkyyn yhtään jerkkua? Että siihen tankoon vois heittää ehkä vitosia enempää painoo? Kyllä siinä kuukaudessa ne voimatasot nousee vaikka ei sikabulkilla vetäiskään, jos on oikeasti aloittelija eikä ole mitään treenitaustaa.
Jos haluaa tekniikat oppia mavessa, kyykyssä ja penkissä niin ei siinä oikein ole muut mahdollisuutta kuin alottaa lelupainoista ja totutella kokoajan painavampiin lasteihin ja ottaa tekniikat haltuun.

edit: kuten Chinz tasso sanoikin puhutaan sarjapainoista ei maksimisarjoista.
 
Puhuttiin sarjapainoista, ei siitä kuinka paljon maksimisarjaan saa lisättyä painoa. Tosin täysin aloittelijalle ei 30 kiloa lisää maksimivitoseenkaan kuuloistais mahdottomalta kun ottaa huomioon että vasta-alkaja saa kyykkyyn ekan kuukauden aikana kymmeniä kiloja lisää jo pelkästään sillä, että oppii kyykkäämään.

En mä sanonut että ne ohjelmat turhaksi muuttuu, mutta kyllä ne lineaarisen progression rajat tulee aika nopeasti vastaan useimmilla, varsinkin kun puhutaan niinkin nopeasta progressiomallista kuin SS:ssä on. Jos siis puhutaan siitä ihan alkuperäisestä SS:stä, eikä jostain intermediate-variaatiosta joita noissa kirjoissa myös on mainittu. Tietysti maltillisempi versio lineaarisesta progressiosta toimii kauemminkin. Oisko ollut 3-6kk, mitä Rippetoe itsekin kirjassa arveli tyypilliseksi ajaksi.
 
Teen nyt tuota G6 ja kyykkyä ei oikea pysty tekemään kun polvet kipeytyy. Polvet ollut vähän aina meikäläisen huono kohta, naksunu ja vihlonu vähän aina. Tänäänkään ei ollut kun parikytä kiloo tangossa ja alko vihlomaan vasenta polvee. viimkes vihlo oikeeta polvee. Jos tekis prässiä, ja koukistuksia vaikka siinä tilalle. Ei noille polville oikeen mitään voi tehä, lämmitelly oon hyvin ja lämppäsarjoja parit alle. tekniikkakin pitäisi olla aika kunnossa, ennenkin kyykkäillyt. Polvet samaan suuntaan kuin varpaat, aika levee asento, eikä ne heilu toistojen aikana.
 
Onko etukyykyssä YHTÄ lihasta joka aktivoituu muita enemmän, eli siis onko etukyykyssä varsinaista kohdelihasta vai halutaanko että tuntuma on tasaisesti koko etureidessä?
 
Onko etukyykyssä YHTÄ lihasta joka aktivoituu muita enemmän, eli siis onko etukyykyssä varsinaista kohdelihasta vai halutaanko että tuntuma on tasaisesti koko etureidessä?

Pääosin moni puhuu että "etureidet" kasvatetaan etukyykyllä. Eli sellasia pieniä pyllistyksiä jalat suht kapealla niin pitäs tulla paras tuntuma. Sitten kaikki tosimiehet tekee etukyykyn ass to the grass ja kyllähän se ottaa pääosin samoihin lihaksiin kuin takakyykky (high bar -versio), mitä nyt pikkuriikkisiä eroja löytyy. Alla vähän tutkimusta aiheesta.

Precision Nutrition » Research Review: Front or back squats
 
Teen nyt tuota G6 ja kyykkyä ei oikea pysty tekemään kun polvet kipeytyy. Polvet ollut vähän aina meikäläisen huono kohta, naksunu ja vihlonu vähän aina. Tänäänkään ei ollut kun parikytä kiloo tangossa ja alko vihlomaan vasenta polvee. viimkes vihlo oikeeta polvee. Jos tekis prässiä, ja koukistuksia vaikka siinä tilalle. Ei noille polville oikeen mitään voi tehä, lämmitelly oon hyvin ja lämppäsarjoja parit alle. tekniikkakin pitäisi olla aika kunnossa, ennenkin kyykkäillyt. Polvet samaan suuntaan kuin varpaat, aika levee asento, eikä ne heilu toistojen aikana.

Ootko kokeillu etukyykkyä, myös mulla polvet kipuilee takakyykyssä, mutta etukyykkyä pystyn tekemään. Mutta eräs fysioterapeutti sanoi, että jos tekniikka on oikea niin syväkyykky on polvikipuiselle paras kyykky muoto. Kokeile myös askelkyykky käsipainoilla on todella tehokas ja itselläni sekään ei polvia rasita.
 
Onko jollakulla kokemusta että kuinka pitkälle kehonrakennuksessa voi päästä ilman steroideja yms? Kun aina kuulee kaikkien sanovan ettei missään kilpailuissa voi menestyä jos ei ole jotain aineita käyttänyt. Oma uskomukseni on että ''luomuna'' pääsee lähes yhtä pitkälle, kylläkin vain vaikeampaa....
 
Back
Ylös Bottom