Meta title: 💥 Aloittelijan peruskysymykset – paikka jossa tyhmät kysymykset muuttuu kovaksi kehitykseksi

Meta description: Keskustelua treenin, ruokavalion ja tekniikan perusasioista – kaikki aloittelijoiden kysymykset yhteen paikkaan ilman turhaa naljailua.

On ihan ok opetella itse kuuntelemaan sitä sun kroppaa. Tässäkin tilanteessa vain se ratkaisee, koska ton sepustuksen perusteella on lähes mahotonta sanoa mikä sun tilanne on.. Jos oot sen byyttailun jälkee onnistunu pitämään ruokaa sisällä jo pidemmän aikaa, eikä heikota niin mene ja tee. Myöskin jos tuo oksentelu johtui jostain krampista tai muusta ei terveydellisestä syystä niin go for it. Jos taas tunnet itsesi kipeäksi ja heikoksi ja kenties paskakin lentää löysänä niin paranna itsesi ensin. Ei ole vaikeaa.

Kyllä sitä on ruoka pysynyt sisällä, hieman tulee huono olo syömisen jälkeen, ja maha vieläkin kiukuttelee. Ei taida olla ainakaan samanpäivän salitreenistä palautunut hyvin, kun on takareidet ja selkä aikas hiton kipeät. Fiksumpaa varmaan kuitenkin lepäillä sen yhden päivän, vaikka vituttaahan se vaan paikallaan olla. Kuitenkin ennemmin parantelee yhden päivän, kuin väkisin vääntää ja sitten palauttelee useamman päivän...
 
Nyt olisi pari kysymystä laihdutukseen ja salillakäymiseen liittyen:

Tarkoitus olisi saada läskejä pois ja samalla nyt ainakin ylläpitää lihaskuntoa. Olen kylläkin vielä sen verran aloittelija että ehkä sitä lihasmassaa kertyisi painonpudotuksen ohella vielä jonkun aikaa, mutta kuitenkin, laihdutus on tämänhetkinen päätavoite. Salitreeniä 4 kertaa viikossa, koitan lisätä ohjelmaani jotain juoksu -tai edes kävelylenkkiä. Syömistä tarkkailen ja pyrin syömään järkevästi, alle kulutuksen ja riittävästi proteiinia pieninä annoksina päivän mittaan.

Ne kysymykset sitten: Ensinnäkin, nuilla yllämainituilla tavoitteilla, minkälaisilla toistomäärillä olisi järkevä jatkaa? Tähän asti olen tehnyt ns. isoja liikkeitä 8 toiston sarjoissa, pienempiä liikkeitä sitten 10 toistoa per sarja. Toiseksi, työpaikkani vaihtui tässä taannoin, ja työkuva muuttui suht kevyestä varastotyöstä huomattavasti kuormittavampaan tehdastyöhön. Oisko mitenkään mahdollista arvioida, miten tuo vaikuttaa päivän kulutukseen kahdeksan tunnin työajalla?
 
Hyviltä kuulostaa toistot. Kulutuksesta en osaa arvioida.

- - - Updated - - -

Mihin ojentajan osaan ojentajadippi käy? Gymlogissa näytettiin useita liikkeitä, mikä käy mihinkin, mutta dipeistä ei kerrottu?

Nyt en osaa sanoa. Luulisin että noin "iso" liike ottaa vähän joka paikkaan. Ainakin sitä kannattaa tehdä :)
 
Mihin ojentajan osaan ojentajadippi käy? Gymlogissa näytettiin useita liikkeitä, mikä käy mihinkin, mutta dipeistä ei kerrottu?

Perusliikkeenä suuren voimantuoton vuoksi voidaan olettaa sen käyvän kaikkiin osiin voimakkaasti, eli eka tuota ja sitten halutessa noita "painottavia eristäviä" liikkeitä päälle
 
Haittaako, jos skippaan kreatiinipurkin ohjeistuksen "latausjakson" kokonaan ja siirryn saman tien käyttämään kreatiinia sen 5g päivässä?
 
Haittaako, jos skippaan kreatiinipurkin ohjeistuksen "latausjakson" kokonaan ja siirryn saman tien käyttämään kreatiinia sen 5g päivässä?

Ei muuten, mutta kestää pidempään että kreatiinivarastot täyttyvät niin paljon, että siitä on jotain iloakin.
 
Millä liikkeillä saisi treenattua nuita käsivarsia? Nyt on yksi liike käsivarsille eli tuommonen ranteenkääntö käsipainolla mutta olisi mukava saada joku muukin liike niille. :)
 
Perusliikkeenä suuren voimantuoton vuoksi voidaan olettaa sen käyvän kaikkiin osiin voimakkaasti, eli eka tuota ja sitten halutessa noita "painottavia eristäviä" liikkeitä päälle

Jooh no teen sitten dippien jälkeen pushdowneja vastaotteella, sillä sisäojentaja(?) on törkeästi jäljessä :)
 
Millä liikkeillä saisi treenattua nuita käsivarsia? Nyt on yksi liike käsivarsille eli tuommonen ranteenkääntö käsipainolla mutta olisi mukava saada joku muukin liike niille. :)

Se on kyynäsvarsi, ihan jatkoa ajatellen tiedoksi. Laitat vaikka youtubeen "forearm workout" niin löytyy. Aloittejalle en kyllä suosittele, että niitä erikseen hinkkaa ellei välttämättä halua, mavessa yms. liikeissä saa kyllä kyytiä hyvin. Tuossa yksi esimerkki http://www.exrx.net/WeightExercises/WristExtensors/BBReverseWristCurl.html
Ja sama toisin päin, http://www.exrx.net/WeightExercises/WristFlexors/BBWristCurl.html
 
Tarkoitukseni olisi ostaa kotiin penkki jolla voisin treenata niin vatsa kuin selkälihaksia. Nettiä selatessani huomasin paljon erilaista keskustelua tästä laitteesta http://www.netanttila.com/webapp/wc...Id=10006&compartmentId=10045&categoryId=10459

Onko tosta laitteesta mihinkään vai kannattaako suosiolla ostaa se penkki vatsalihasten treenaamiseen? Lattialla en siis pysty treenaamaan vatsalihaksia alaselän kipeytymisen takia.
 
Onko tosta laitteesta mihinkään vai kannattaako suosiolla ostaa se penkki vatsalihasten treenaamiseen? Lattialla en siis pysty treenaamaan vatsalihaksia alaselän kipeytymisen takia.

Älä tee rutistuksia. Kyllä lattialla voi tehdä todella paljon erilaisia vatsalihasliikkeitä, jotka ovat tehokkaita eivätkä kuormita alaselkää samalla tavalla kuin normaalit rutistukset.
 
Paljonkoha 65kilosella 175cm pitkällä kaverilla kuluis töissä kaloreita ku pitää sellasia 40kg ja 15kg kivilasteja nostella ja työnnellä? Uskon että 8tn töistä n. 6t on sitä. Sen verta osaan vaan sanoa, että kyllä siinä vähän hiki tulee. Ehkä noin 20% työstä on 40kg kivilastin nostamista ja 80% 15kg kivilastin työntelyä, pyörittelyä, kantamista jne.
 
Peruskulutus vajaa 2000 ja siihen päälle 6h syke koholla. Eiköhän tuolla ainakin jonnekkin 3500-4000 kcal päästä päivätasolla.
 
Back
Ylös Bottom