Meta title: 💥 Aloittelijan peruskysymykset – paikka jossa tyhmät kysymykset muuttuu kovaksi kehitykseksi

Meta description: Keskustelua treenin, ruokavalion ja tekniikan perusasioista – kaikki aloittelijoiden kysymykset yhteen paikkaan ilman turhaa naljailua.

Tuloksia syntyy mutta missä massa?

Moi

Ongelmani on seuraava: tuloksia syntyy kun teen toistoja 8-12 ja lihasryhmää kohden 2-3 liikettä. Kerran viikossa siis kutakin lihasta. Näin olen saanut kiitettävästi tuloksia syntymään säännöllisesti koko sen ajan kun olen treenannut. Mutta painoni pysyy samana ja näkyviä lihaksia ei ole tullakseen..miten on mahdollista että kehitystä tapahtuu mutta lihakset eivät kasva, ainakaan ulospäin:(? missä vika?
 
Mahdoton sanoa noilla tiedoilla, mutta jos jotain pitäisi lähteä arvailemaan niin sanoisin että et syö riittävästi.
 
Re: Tuloksia syntyy mutta missä massa?

Voima kehittyy myös miinuskaloreilla, lihas taasen ei. Ei vaadi kuin kalorit reippaasti ylös ja proteiinia 1,5-2g per painokilo.

Edit. Ja tosiaan, tämänkin kysymyksen olisi pystynyt esittämään 'Ravinto-osion yleiset kysymykset' -ketjussa.
 
Kiitos vastauksista. Alkuperäinen kysymys tuli mieleen, kun meikän salilla alkaa loppumaan painot kesken tuossa reisien koukistuksessa. Teen siis jo 20 toiston sarjoja koko pakalla siinä vekottimessa ja tekniikka on kunnossa sekä hitaasti tulee niitä toistoja, joten tarvitsisin jotain korvaavaa liikettä ja ajattelin, että meneekö sitten jotenkin epätasapainoon tuo takareisitreeni, jos korvaa koukistuksen juuri mainitsemillani liikkeillä eli leveällä prässillä tai tuolla reverse hackilla. Niin sanottuna pääliikkeenä on romanialainen mave, joka on jo lantionojennus. GHR penkkiä ei salilla myöskään ole, eikä oikein hyvää paikkaa lattiallakaan, jossa sen voisi tehdä.
 
kannattaisko haubereille pitää omaa päivää? tänääki tein selkä+hauis ja puhti loppu selän jälkee et piti vitkutella pienillä painoilla ja tekniikkaki meni vituiks?:(
 
Vuosi ei kyllä todellakaan riitä. 2vuotta alkaa jo lähenteleen totuutta. Toi äijjä näyttää muutenkin jo siltä ns "natumaksimin" saavuttaneelta mihin menee tosiaan sellaset 2-3vuotta.

Näist kuvist huomaa kans hyvin ton kunnon
http://pictures.4ever.eu/people/actors-and-actresses/seann-william-scott-128678
http://img.omgstars.com/cat/seann-william-scott/seann-william-scott-g1.jpg

kannattaisko haubereille pitää omaa päivää? tänääki tein selkä+hauis ja puhti loppu selän jälkee et piti vitkutella pienillä painoilla ja tekniikkaki meni vituiks?:(

Ei tarvitse, kerta ne hauikset saavat siinä selkätreenissä jo hyvin kyytiä.
 
kannattaisko haubereille pitää omaa päivää? tänääki tein selkä+hauis ja puhti loppu selän jälkee et piti vitkutella pienillä painoilla ja tekniikkaki meni vituiks?:(

Ei ne välttämättä omaa päivää tarvi, mutta hauikset voi tehdä ojentajien tai vaikkapa rinnan kanssa omana päivänään. Selän jälkeen niitä ei ole pakko tehdä.
 
aika paljon failia onnistuit saamaan yhteen lauseeseen

natumaksimi :D hhuoh

- - - Updated - - -

Vuosi ei kyllä todellakaan riitä. 2vuotta alkaa jo lähenteleen totuutta. Toi äijjä näyttää muutenkin jo siltä ns "natumaksimin" saavuttaneelta mihin menee tosiaan sellaset 2-3vuotta.

Näist kuvist huomaa kans hyvin ton kunnon
http://pictures.4ever.eu/people/actors-and-actresses/seann-william-scott-128678
http://img.omgstars.com/cat/seann-william-scott/seann-william-scott-g1.jpg

Ei tarvitse, kerta ne hauikset saavat siinä selkätreenissä jo hyvin kyytiä.

hyvä trolli

natumaksimi :D sanakin on jo typerä ja vielä että sen saavuttamiseen 2-3 vuotta.........
 
Mites heitin tossa keskiviikkona pohkeille treenin aivan loppuun. Eilen oli pohkeet aikas jumissa, mutta nyt tuntuu että olisi vielä enemmän. Ovatko nyt rasittuneet tavallisesta kävelystä ja muusta eilen? Miten saisi jumin pois, vai läheteekö kun vain venyttelen? :D
 
Maanantai
Etureidet
Kyykky: 4 sarjaa (12, 8, 6, 3)
Jalan ojennus: 3 sarjaa (10, 8, 6)

Takareidet
Maaten jalan koukistus: 3 sarjaa (10, 8, 6)

Pohkeet
Pohkeet seisten: 3 sarjaa (15, 12, 8)

Keskiviikko
Rinta
Penkkipunnerrus: 4 sarjaa (12, 8, 5, 5)
Dippi lisäpainoilla: 3 sarjaa (10, 8, 6)

Olkapäät
Pystypunnerrus istuen: 3 sarjaa (10, 8, 6)
Vipunostot sivuille: 3 sarjaa (12, 10, 8)

Ojentajat
Ranskalainen punnerrus maaten: 3 sarjaa (10, 8, 6)
Ojentajapunnerrus taljassa: 3 sarjaa (10, 8, 6)

Perjantai
Selkä
Maastaveto: 5 sarjaa (20, 15, 12, 8, 2)
Kulmasoutu: 3 sarjaa (8, 6, 6)
Leuanveto myötäotteella: 3 sarjaa (10, 8, 6)

Hauikset
Hauiskääntö tangolla: 3 sarjaa (10, 8, 6)
Hauiskääntö istuen käsipainoilla: 3 sarjaa (10, 8, 6)

mites ton ohjelman vois sitte muuttaa jos tekis ton rinnan ja hauiksen samana päivänä?
 
Tuli pari tälläistä juttua mieleen. Eli käsipainopenkki, kumpi on siinä tärkeämpi, venytys alhalla vai kunnon supistus ylhäällä? Ja samalla kyynärpään asento siinä, normaalisti näen sitä tehtävän niin että olkavarsi on n.80-90 astetta kehosta, kun taas eräs henkilö suositteli pitämään kyynärpään lähellä kehoa suuremman rasituksen rinnalle tuottavana. Mikäköhän näistä nyt sitten on se eniten olkapäitä säästävä ja sopiva tyyli alottaa rintatreeni?
 
Kiitos vastauksista. Alkuperäinen kysymys tuli mieleen, kun meikän salilla alkaa loppumaan painot kesken tuossa reisien koukistuksessa. Teen siis jo 20 toiston sarjoja koko pakalla siinä vekottimessa ja tekniikka on kunnossa sekä hitaasti tulee niitä toistoja, joten tarvitsisin jotain korvaavaa liikettä ja ajattelin, että meneekö sitten jotenkin epätasapainoon tuo takareisitreeni, jos korvaa koukistuksen juuri mainitsemillani liikkeillä eli leveällä prässillä tai tuolla reverse hackilla. Niin sanottuna pääliikkeenä on romanialainen mave, joka on jo lantionojennus. GHR penkkiä ei salilla myöskään ole, eikä oikein hyvää paikkaa lattiallakaan, jossa sen voisi tehdä.
Tee reidenkoukistusta yksi jalka kerrallaan? Kestää varmaan hetken ennen ku on taas koko pakka käytössä.
Ja kai nyt joka salilla pitäis pystyä tekemään GHR:ää? Eihän tuohon tarvii ku jonkun maton jonka päälle menee makaamaan ja levytanko vaikka nilkkojen päälle ja eikun tekemään :)
 
Tervehdys, tässä olisi ihan aloittelijan kysymyksiä;

Omistan käsipainot, joilla olen hiukan jumpannut.
Painoa on n. 6kg per paino.

Elikkäs.. Onko tuo painonnostelu turvallista, ilman, että kyynerpäitä tukee jotenkin, esim. reittä vaste?
Ja onko tuolainen reaktio, että vatsa heittää kuperkeikkaa, alkaa pyörryttää ja oksennus tulee suuhen, niin onko ihan normaalia? Tämä tunne tulee silloin, kun vetää väkisin viimeiseen asti toistoja
 
Oon nyt pitäny tätä viikkoa ihan totaali lepoja bodailusta kun tuli selkä ikävän kipeeks...

Onko jotain syytä huolestua ja miten jatkaa treeniä ens viikolla kun esim nyt jos vedän lavat tai siis lapaluut taakse nii sattuu ikävästi. Myös kun painaa kädellä siitä kohtaa selkärankaa missä kohtaa tanko on kun kyykkää niin tuntuu... neuvoja?
 
natumaksimi :D hhuoh

- - - Updated - - -

hyvä trolli

natumaksimi :D sanakin on jo typerä ja vielä että sen saavuttamiseen 2-3 vuotta.........

Eiks ollukki hyvä trolli? :D :D :D

:face: Huomaa "ns. "natumaksimi"". Tiedän ettei natumaksimia ole olemassa, vaan sillä yleensä viitataan siihen kehitykseen, minkä jälkeen lihasta alkaa saamaan suunnilleen 1-2kg per vuosi. Oman käsitykseni mukaan tuon vaiheen saavuttaa noin 2-3 vuodessa. Toki voin olla väärässäkin. Mutta etkös sinä olisi voinut korjata tuota minun virhettäni? Päätit vain alkaa pätemään ilman mitään kunnon perusteluita.
 
Back
Ylös Bottom