Meta title: 💥 Aloittelijan peruskysymykset – paikka jossa tyhmät kysymykset muuttuu kovaksi kehitykseksi

Meta description: Keskustelua treenin, ruokavalion ja tekniikan perusasioista – kaikki aloittelijoiden kysymykset yhteen paikkaan ilman turhaa naljailua.


Leuanvedosta, jos saa kaksi.
olen nyt tehnyt 2 neljä kertaa, 2.5 min palautuksilla. eli kahdeksan leukaa. nyt vaihtelun vuoksi kokeiluun yksi ja kolme negatiivista samoilla palautuksilla kuitenkin niin että tekisin 10 leukaa yhteensä onko liikaa/ järkevää.
sitten kandeeko tehdä tuohon lisäksi 90 asteen kulmasuotua tangolla, vai meneekö ihan överiksi. vai pitäisikö vaihdella leukojen ja kulmasuodun välillä, kulma suodussa ajattelin tehdä 5x5 ja kaikki ikään kuin ykkösinä.
kiitos tack
 
Eipä ne nyt ihan samoihin lihaksiin ota. Huomaat kyllä kun teet. Viparit taakse ottaa enemmän takaolkapäihin ja viparit sivulle sivuolkapäihin.

Syy miksi eri paikassa neuvotaan eri tavalla on varmaankin se, että näitä voi tehdä hiukan eri tavalla kuitenkin liikkeen pysyessä samana.

- Vipunostot taakse tehdään niin, että nojaat eteenpäin yläkroppa lattian suuntaisesti ja nostat painoja sivuille. Tän voi tehdä myös makaamalla mahallaan penkillä ja nostamalla painoja sivuille.

- Vipunostot sivulle tehdään yleisemmin seisomalla ja nostamalla painoja sivulle. Tämän voi tehdä myös istuen. Moni pitää käsiä hiukan koukussa kyynärpään kohdalta, mutta harjoittele tekemään kädet suorana, jos mahdollista.

Juu kiitos. Taidanpa alkaa tekemään tuota viparit taakse maaten. Takaolkapäät jääny aika vähälle noissa 1-jakosissa ohjelmissa. Toi maaten tehtävä näyttää vielä semmoselta että sitä on vaikee tehdä väärin :)
 
Ja tee nuo loppuvedot (tai loppuojennukset/pukiltaveto. itse kutsun tuota loppuvedoksi, mutta ei sillä nimellä ny välii) hieman isommilla painoilla kuin normaalisarjat. Esim. jos normaalit sarjapainot olisivat vaikkapa 3x5x100kg, niin nyt loppuvedossa voisi tehdä tyyliin: 1x3x120kg, 1x3x140kg, 1x3x160kg.

Itellä auttoi nuo loppuvedot todella paljon vetotreeniin. Vaikka en oo noin 3 vuoteen tehny loppuvetoja, niin edelleen tuo vedon loppuosa tulee räjähtävästi. Kurko liike :thumbs:

Treenasitko lainkaan normaalia maastavetoa? Vai otitko pelkästään tota loppuvetoa ja hieroit tota heikointa kohtaa?
 
Miten kauan avatut hera, kreatiini ja glutamiini pussit kestää? Mulla seisonut noin puoli vuotta tuossa hyllyillä. Pussin suut "rutistettu" kiini, mutta jos ei hajussa tai rakenteessa näy mitään, niin vieläkö voi vetää? Dieetillä olen ollut ja kalorien takia en noita ole käyttänyt.
Ja sit toinen kysymys koskien täysjyvä pikariisiä. Eli millä tavoin tuo on huonompaa, kuin normaali 35min kypsyvä?
 
Miten kauan avatut hera, kreatiini ja glutamiini pussit kestää? Mulla seisonut noin puoli vuotta tuossa hyllyillä. Pussin suut "rutistettu" kiini, mutta jos ei hajussa tai rakenteessa näy mitään, niin vieläkö voi vetää? Dieetillä olen ollut ja kalorien takia en noita ole käyttänyt.
Ja sit toinen kysymys koskien täysjyvä pikariisiä. Eli millä tavoin tuo on huonompaa, kuin normaali 35min kypsyvä?

Siis kalorien takia jättäny lisäravinteet dieetillä pois, vaikka oikeastaan dieetillähän noiden mahdolliset hyödyt korostuu. Kreatiini, glutamiini ja hera kaikki dieetillä hyödyllisiä.

Säilyvyyteen sen verran että kyllä ne pitkät tovit kestää. Vuosi-pari ei ole vielä mitään.
 
Kaloreiden takia joo, koska muutenkin siinä ja siinä onko 1800-2000kcal kiinteästäkin ruoasta riittävä pitämään nälän loitolla. 300kcal palkkarin katsoin parhaaksi jättää pois ja korvata sen normaalilla aterialla. Tosin dieetin alkuvaiheesssa paino tippui vielä 2500kcal:kin, mutta nyt reilun puolen vuoden jälkeen 1700-1900 kcal tuntuu passelilta. Yli 2000kcal, niin paino junnaa paikoillaan.
 
Itsellä todettiin terveystodistusta havitellessa "lievä vasemmalle konveksi rintarangan skolioosi" elikkä siis selkä taittunut lievästi.

Hoitoon neuvottiin jumppaa ja uintia, kysymys tässä onkin että onko kyykky voinut aiheuttaa tämän ?

En ole aivan varma omasta tekniikasta, pyrin pitämään jalat normaali kävelyleveydellä mutta tosin ne saattavat "taittua" sivuille. Selkä myöskin joskus tahtoo kääntyä eteenpäin kun ei tarkkaan keskity.
 
Torture: -Ei. Kyykkääminen ei aiheuta skolioosia, mitä todennäköisimmin se on ollut olemassaan jo "valuvaiheessa".
 
Treenasitko lainkaan normaalia maastavetoa? Vai otitko pelkästään tota loppuvetoa ja hieroit tota heikointa kohtaa?

No se vähän vaihteli. Joskus tein loppuvedot heti maastavedon jälkeen ja välillä en ottanu vetoa ollenkaan, vaan alotin treenit noilla loppuvedoilla, jonka jälkeen pumppailin muita selkäliikkeitä (ylä-/alatalja). Tuolloin treenasin 4-jakoisella, mutta jos tuota pitäis sovittaa esim. 1-jakoseen ohjelmaan, niin yhdelle treenipäivälle varmaan riittäisi se 3-4 sarjaa loppuvetoja pelkäästään selkäliikkeeksi. Muina treenipäivinä vois sit tehdä vaikka taljoja ym. Sekin varmaan toimisi, jos treenais jokatoinen viikko normivedon ja jokatoinen loppuvedon.
 
Kaloreiden takia joo, koska muutenkin siinä ja siinä onko 1800-2000kcal kiinteästäkin ruoasta riittävä pitämään nälän loitolla. 300kcal palkkarin katsoin parhaaksi jättää pois ja korvata sen normaalilla aterialla. Tosin dieetin alkuvaiheesssa paino tippui vielä 2500kcal:kin, mutta nyt reilun puolen vuoden jälkeen 1700-1900 kcal tuntuu passelilta. Yli 2000kcal, niin paino junnaa paikoillaan.

No ok, proteiinillehan on sinänsä sama mistä sen ottaa, toki siinä treenin ympärillä heran kaltainen hyvä aminohappoprofiili ois ihan hyvä, ei pakollinen. Kreatiinia nyt ei kannata pois jättää minkään syyn takia jos sitä vaan käyttää tykkää.
 
Jos alaselkä pysyy suorana, kannattaako SJMV tehä lähes painot lattiaan asti, vai esim. polvilta? Eli onko hyötyä tehä lattiaan asti, jos kroppa pystyy?
 
Mitä veikkkaatte paljon kerkeää laihduttaa kuukaudessa? Mitat 184cm/82kg. Mietin että kannattaako tässä alkaa enää diettamaan "kesäkuntoa" vai kannattaisko jättää kesälle 2011.
 
Ehkä pari kiloa? Kai se riippuu ihan rasvaprosentistas. Ite oon noin saman pitunen ja 4kg painavampi, r% 15 enkä enää lähtis edes yrittämään mitään kesäkuntoa hakemaan. Ehkä sitten ens kesänä:)
 
Mitä veikkkaatte paljon kerkeää laihduttaa kuukaudessa? Mitat 184cm/82kg. Mietin että kannattaako tässä alkaa enää diettamaan "kesäkuntoa" vai kannattaisko jättää kesälle 2011.

3-4kg helposti. Tuosta suurin osa pitäisi vielä olla rasvaa. Toki voit tiputtaa vaikka 10kg, mutta rasvaa se ei tule olemaan.

Jos ei hirveästi ole ylimääräistä vatsan seudulla(vatsalihakset erottuvat hieman jännittämällä) niinn kyllä tuossa mielestäni kannattaa 'rantakuntoa' tavoitella. Et nyt mitään mahtavaa six packia saa, mutta varmasti rannalle kelpaavan fysiikan. Olettaen tietysti, että tuosta 82kgsta suurin osa ei ole rasvaa...
 
Vaikka en olekkaan enään niin aloittelija, niin päätämpä silti esittää kysymyksen.

Tein ennen hauiksia taljassa sellaisella suoralla tangolla, joka pystyi pyörimään keskeltä (kiinteät tangot huonoja mielestäni). Nyt kuitenkin tuo em. tanko on viety toiselle salille (omistajan uudemmalle salille) ja jäljelle jätettiin sellainen scottipenkin tangon tyylinen taljatanko (siksakki-juttu), jonka olen huomannut ottavan myös hieman selästä, kun tekee hauista taljassa.

Teenkö väärin vai kuuluuko tuon "siksak"-tangon ottaa myös hieman selästä?
 
Se on varmaankin kulmatanko mitä tarkoitat. Jos hauiskääntöjä teet, niin ei sen pitäisi selkään ottaa, oli kahva taljassa mikä tahansa. Kulmatanko on vaan vähän ystävällisempi ranteille kuin suora tanko.
 
Vastatkaahan kokeneemmat. Pitääkö leuat tehdä samana päivänä, vai eri päivinä kun maastaveto, kun teen ne vuoropäivinä minun ohjelmassani? Eikös ne ole selän liikkeitä molemmat, tosin leuat ottaa hauikseen ja maastaveto jalkoihin osittain.
 
Back
Ylös Bottom