❄️ ICE CAGE FIGHTING ❄️

Meta title: 🔥🥶 ICE CAGE FIGHTING 🥶🔥

Meta description: Räjähtävä pakkanen ja raaka kontakti yhdistyvät – pysy kärryillä kylmimmistä matseista ja tuoreimmista uutisista.


Minulla on jonkin verran sisäpiiritietoa palkkioista, mutta en tietenkään voi yksilöidä niitä tarkemmin, joten voitte luottaa minuun tai olla luottamatta. Tilanne on kuitenkin suunnilleen seuraava.

Alakortin ottelijoiden palkkiot ovat satasista noin tonniin. Pääkortin ottelijoiden palkkiot ovat tonneissa ja ne joiden nimellä ja kasvoilla tapahtumaa myydään saavat +10 000 €. Tuskin kuitenkaan hirveän montaa kymppitonnia. Kyse ei myöskään ole ottelijoiden taidoista vaan nimenomaan näkyvyydestä markkinoinnissa.

Kannattaa huomata, että kun ottelee alakortillakin täyden jäähallin ja ison striimiyleisön edessä (alakortilla Youtubessa lähes 400 000 näyttökertaa) on paljon helpompi kerätä sponsseja kuin salikisoihin. Ottelija voi aivan hyvin saada 500 € ottelupalkkiota ja 5000 € sponsseja, mikä muuttaa kannattavuuslaskelmaa aika paljon.

Niin ja tämä on siis tilanne tällä hetkellä. Jos joku lukee tätä kahden vuoden päästä, niin tilanne voi olla aivan erilainen.
Juuri tuollaista palkkiokaavaa epäilin itsekin. Eli kun sanotaan että Ice Cage mahdollistaa elämisen kamppailulla tarkoitetaan sitä että Ice Cagen kautta saatu näkyvyys mahdollistaa elämisen somen kautta eli tehdä rahaa youtubessa, instagramissa ja tiktokissa. Kuitenkin päätyö on silloin influensseri. Jollei sometus syystä tai toisesta taivu, kuten se ei kaikilla taivu, niin silloin on tehtävä päivätöitä elannon eteen.
 
Eihän kukaan ottelupalkkioilla elä vaan niillä yhteistöillä ja tukijoilla joiden logot on paidoissa sekä somepostauksissa
Ei taida Suomessa juuri missään lajissa elättää itseään jos ei ole sponsoreita pl. ehkä jääkiekko (sm liiga tasolla). Taitaa monikin ammattiurheilija painaa ns. normiduunissa.

Joten ne sponsorit on Suomessa tärkeitä.
 
Ei taida Suomessa juuri missään lajissa elättää itseään jos ei ole sponsoreita pl. ehkä jääkiekko (sm liiga tasolla). Taitaa monikin ammattiurheilija painaa ns. normiduunissa.

Joten ne sponsorit on Suomessa tärkeitä.
Joo juurikin näin.
Ja siis turhaan korostaa Suomea kun ihan maailmalla normaali käytäntö
 
Tonnien luokkaa olevat sponssit eivät kyllä vielä edellytä mitään päivätyöksi laskettavaa influensseritoimintaa. Toki jonkinlainen näkyvyys pitää olla, mutta ei tarvitse joka viikko puskea uutta vlogia tai mitään Theon tyylistä aktiivisuutta. Siinä ollaan sitten jo eri luokassa.

Periaatteessa jos tienaisi ottelupalkkio+sponssit kymppitonnin kerta ja ottelisi kolmesti vuodessa, niin olisi 30 000 € bruttotulot. Sillä eläisi jo vaatimattomasti. Etenkin jos ei asu Helsingissä, ei pidä autoa ja puoliso maksaa osansa asumismenoista.

Toki tällainen olisi kauhean epävarmaa, kun voi tulla loukkaantumisia tai muita esteitä ottelemiselle. Tuo on kuitenkin suunnilleen se alaraja oikealle ammattilaisuudelle.
 
Tietysti sellainenkin kysymys voidaan esittää että tarvitseeko urheilu-uran tuottaa taloudellisesti ainakaan siinä vaiheessa kun ei ole vielä saavutettukaan mitään erityistä? Soutaja Joel Naukkarinen sanoi jossain haastiksessa että olympiaunelman metsästys on tuottanut toistaiseksi pankkivelkaa 200 000€ (vai oliko se peräti 300k) ja vielä on matkaa rengaskisoihin. Toki Naukkarinen on ammatiltaan lääkäri ja kohta myös lääketieteen tohtori joten hänellä tuskin tulee olemaan ongelmia maksaa velkaansa pois. Pointti oli kuitenkin se, että jos urheilussa haluaa päästä pitkälle niin on pakko ottaa koviakin taloudellisia riskejä. Veikkaan että lähimpänä UFC:n ovea kolkuttelevat Omar ja Omran tuskin tällä hetkellä tienaavat "edes" tuota 30k vuodessa mutta pystyvät silti olemaan täysammattilaisia.
 
Viimeksi muokattu:
Immun oma palkkio oli varmasti ennen kuulumaton Suomessa mutta nk. oikeiden ottelijoiden liksojen yhtäkkiseen nousuun on vaikea uskoa. Otteluillat on markkinatalouden alaista liiketoimintaa jossa ottelijoille maksetaan tasan sen verran mikä niille on pakko maksaa. Ei Suomessa toistaiseksi ole ketään kv staraa jolle olisi pakko maksaa kymmeniätuhansia koska muuten se lähtee ottelemaan muualle. Jos ottelija X sai aiemmin ottelusta 1k, jolla summalla hän olisi siis valmis nousemana kehään, niin miksi Ice Cage yhtäkkiä maksaisikin 5k?

Se porukka joiden liksat on epäilemättä taivaissa ja kasvaa edelleen on showottelijat. Siinä ryhmässä on luonnollisesti pakkokin maksaa kovia liksoja koska ne ei muuten nouse kehään ollenkaan. Eiköhän Niemelle ja Karimuksella maksettu enemmän kuin kaikille muille otelijoille yhteensä eli samalla kaavalla kuin Immulle.
Max kyllä entisenä kamppailijana myös ymmärtää ottelijoiden tilanteen, ja tämänkin takia maksaa parempaa palkkiota. Ei sen takia että joku toinen organisaatio ottaisi ottelijan itselle, vaan sen takia että pitää huolta ja haluaa omaa organisaatiota rakentaa.

Vaikka Max vaikuttaa vähän sekopäiseltä, niin uskon että kyseessä on taloudellisesti sekä liiketoiminnallisesti erittäinkin fiksu kaveri.
 
Back
Ylös Bottom