Maahanmuutto

Meta title: 💥 Maahanmuutto – yksi aikamme kuumimmista yhteiskuntakysymyksistä ilman silkkihansikkaita, mutta faktoihin nojaten

Meta description: Keskustelua maahanmuutosta, integraatiosta, talous- ja turvallisuusnäkökulmista – näkemyksiä ja kokemuksia laidasta laitaan asialinjalla.

Kalle Aaltonen:

Salpausselän koulussa on ilmeisesti puukotettu oppilasta. Viilto on tullut saamani tiedon mukaan kyynärvarteen ja mitään sen pahempaa ei ole onneksi käynyt. Oppilaat on päästetty kotiin koulusta.

LISÄYS: Olen saanut useammasta suunnasta lisää tietoa tapauksesta ja näiden mukaan tekijä oli yrittänyt osua toista osapuolta kaulaan, mutta uhri sai onneksi käden väliin. Kyseessä on ollut minulle kerrotun mukaan velkatilanne, joka liittyy alkoholiin. Tekijä on minulle kerrotun mukaan erotettu jo aiemmin koulusta. Kuvassa on kuulema tekijän veli, joka oli haettu jokunen aika sitten.

Valitettavasti lapsilla ja nuorilla on koko ajan enemmän puukkoja yms. välineitä mukanaan ja kynnys niiden käyttöön ei ole välttämättä kovin korkea. Suuntaus on sama mitä näemmä ympäri Eurooppaa ja toivottavasti Suomessa ymmärrettäisiin reagoida näihin asioihin vielä kun hommat eivät ole lähteneet ihan lapasesta. Ei nimittäin ole mitään syytä olettaa, että meillä asiat menisi jotenkin erilailla kuin muualla.

Surullisinta tässä kaikessa on se, että Suomessa tilanne on vielä pelastettavissa ja riittäisi kun tekisimme nyt vapaaehtoisesti ja ennakoivasti, niitä samoja asioita, joita muualla tehdään tällä hetkellä pakon sanelemina.

Huom. Passi-asia on kuvakaappaus minulle tulleesta viestistä ja iän tiimoilta olen saanut heti paljon viestiä vanhemmilta, ennen kuin mitään oli tullut julkisuuteen. Pidän erittäin hyvänä asiana, mikäli tämä asia selvitetään myös kunnolla, kun ei ole tainut olla ihan yksi tai kaksi kertaa, kun yläasteilla on ollut sinne ikänsä puolesta kuulumatonta väkeä lasten/nuorten seassa.

katso liitettä 275036
Ei kyl pystyis oleen poliisina, kun näkis tätä degeneraatiota päivittäin ja pitäs vaan olla hiljaa tai saat välittömästi potkut.
Pää hajoaa jo kun näkee lööppejä aina välillä.
 
Mikähän ihme siinä on, että näitä rauhan uskonnon ihmisiä pitää hyysätä kun samaan aikaan soppajonoissa ennätysmäärin kantiksia.
Pekoni kansallisruoaksi ja joka aterialle niin alkaa itku loppumaan

Juhlapaikan hakijat ne jaksaa marmattaa

Nurmen mukaan laitosruoka ei aina miellytä eri maista ja kulttuureista lähtöisin olevia ruokailijoita, joiden ruokatottumukset poikkeavat paikallisista.
Maahanmuuttoviraston mukaan ruoka on kuitenkin ravitsevaa. Kanttiinista asiakkaat voivat ostaa lisäksi muun muassa pakastepitsoja, Thai-kuutioita ja hedelmiä.

– Säilöönottoyksikössä tarjotaan tietenkin myös lämpimiä laitosaterioita kaksi kertaa päivässä. Annoskoko on säilöönottoyksikössä vähän tavanomaista suurempi, sanoo Nurmi.
 
Jotain edistystä tähänkin asiaan. Nyt vaan vielä oleskelulupa pois, jos sossun elättinä on pitemmän aikaa.
Kannattaa ehkä herätä todellisuuteen ja tajuta, että se vallankumous tapahtui jo. Siksi kosher-teatteri nyt.

Ammutaanko loput eurooppalaiset monttuun vai ei on saman tekevää, koska jokaisessa maassa ne tulevat olemaan vähemmistö vuosisadassa.

View: https://x.com/Yggdras75071080/status/1978580879250260268
 
Matu raiskannu vammaisen miehen

Marwan Nejres, 47, tuomittiin raiskauksesta kahdeksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen.

Hovioikeus määräsi Nejresin korvaamaan uhrilleen 7 000 euroa kärsimyksestä, 1 200 euroa kivusta sekä 4 000 euroa psyykkisestä haitasta. Valtiolle hänen tulee korvata reilut 4 500 euroa oikeudenkäyntikuluja.
 
Kivaa, kun saan ihan omilla verorahoillani maahantuotua naapuriksi jengiä ketkä raiskaa vammaisia! Just tätä varten sitä duunia tehdään.
 
Matu raiskannu vammaisen miehen

Marwan Nejres, 47, tuomittiin raiskauksesta kahdeksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen.

Hovioikeus määräsi Nejresin korvaamaan uhrilleen 7 000 euroa kärsimyksestä, 1 200 euroa kivusta sekä 4 000 euroa psyykkisestä haitasta. Valtiolle hänen tulee korvata reilut 4 500 euroa oikeudenkäyntikuluja.
Järjestyksenvalvoja löysi huonovointisen ja hätääntyneen uhrin wc-tiloista hetkeä myöhemmin. Šokissa oleva nuori mies kertoi järjestyksenvalvojalle, että hänet oli raiskattu.

Raiskaaja oli jo poistunut paikalta. Järjestyksenvalvoja ilmoitti asiasta sekä hätäkeskukseen että uhrin äidille. Asiassa kirjattiin rikosilmoitus.

Nelikymppinen mies sai lopulta syytteen raiskauksesta. Asiaa aikoinaan käsitellyt Helsingin käräjäoikeus kuitenkin hylkäsi syytteen.

Käräjäoikeus katsoi, ettei miehen ole näytetty toimineen tilanteessa tahallisesti. Seksuaaliväkivaltakin jäi käräjäoikeuden arvion mukaan näyttämättä.
Vahingossa toimi varmaan. Eikä varmaan raiskauskaan, kun milloinkas sitä ei lähtisi random ohikulkijamamulta ottamaan parrua kakkoseen ostoskeskuksen vessaan, minkä jälkeen huvin vuoksi heti valehtelisi vartijalle tulleensa raiskatuksi. Olisko käräjäoikeudella suojaväri painanut vaakakupissa enemmän kuin maalaisjärki.
 
Mistä herääkin kysymys, moniko näistä tapauksista on tuomatta julki, jos käräjät vaan onkin todenneet että näyttö ei riitä..
 
Vahingossa toimi varmaan. Eikä varmaan raiskauskaan, kun milloinkas sitä ei lähtisi random ohikulkijamamulta ottamaan parrua kakkoseen ostoskeskuksen vessaan, minkä jälkeen huvin vuoksi heti valehtelisi vartijalle tulleensa raiskatuksi. Olisko käräjäoikeudella suojaväri painanut vaakakupissa enemmän kuin maalaisjärki.
Siellä on varmaan joku hesen sharia käräjälaitos vaan kattonut muualle.
 
Kuinka vammainen tämä mamuseksiä vastaanottanut 20v mies lienee ollut? Lähtökohtaisesti jos sinulle sanotaan että nyt lähdetään panemaan ja sinä lähdet panemaan en pidä raiskauksena.
 
Noinko se meni?
En tiedä kun en ollut paikalla enkä luota mediaan. Ilta-pulun artikkelissa tosiaan lukee että Mehmet näytti peniksen kuvaa, ehdotti seksiä ja käveli panemaan miestä ilman suurempaa vastustusta.

Siksi pohdinkin onko kyseessä ollut oikeasti kyvytön päättämään mistään vai jollakin kevyellä muotimielisairaudella labeloitu mies.
 
Hesarissa on tästä lisätietoa.

Vessassa tuomittu ohjasi miehen perimmäiseen koppiin, työnsi tämän lattialle polvilleen ja raiskasi. Tuomittu myös puri miestä niin, että uhrin kasvoihin jäi mustelmia.

Mies yritti saada teon loppumaan ja poistua kopista, mutta tuomittu esti poistumisyritykset.

Saatuaan siemensyöksyn vessan lattialle tuomittu poistui paikalta.

Uhri jäi vessaan, josta järjestyksenvalvoja löysi hänet tultuaan tutkimaan ilmoitusta huonossa kunnossa olevasta miehestä vessassa.

Järjestyksenvalvoja soitti paikalle uhrin äidin, jolle mies kertoi tulleensa raiskatuksi. Uhri kävi tutkimuksissa Seri-keskuksessa.

Tuomittu myönsi Helsingin käräjäoikeudelle uhrin kieltäneen häntä englanniksi. Hän ei kuitenkaan omien sanojensa mukaan tiennyt uhrin sairaudesta tai pakottanut häntä seksiin.

Uhri kertoi Helsingin käräjäoikeudelle sosiaalisten tilanteiden olevan hänelle vaikeita Aspergerin syndrooman vuoksi.

Oikeus kuuli myös järjestyksenvalvojaa, joka kuvaili 21-vuotiaan uhrin vaikuttaneen ikäistään nuoremmalta ja selvästi lapsekkaalta.

Ja hulluinta on se, että käräjäoikeus ei pitänyt tätä raiskauksena. :eek:

Käräjäoikeus totesi, että tapahtumahetken lainsäädännön perusteella teko ei täyttänyt raiskauksen määritelmää ja että teon tahallisuus ja pakottaminen jäivät näyttämättä.

Muun muassa toisen ympäri kääntäminen voi käräjäoikeuden mukaan olla raiskauksen tunnusmerkistön täyttävää väkivaltaa, mutta myös osa vapaaehtoista seksiä.

Käräjäoikeus vapautti tuomitun syytteistä.
 
Lähtökohtaisesti tuon käräjä"oikeuden" tyyppejä olisi syytä laittaa syytteeseen, koska vastuutehtävät on laiminlyöty ties minkä takia.
101% varmaa että jotain bätre folk suvakkia istumassa noissa riveissä ja matukiima vie voiton kaikesta.
 
Onhan tuo aivan eriskummallinen tarina.

Eli mies ei ollut vammainen vaan hänelle on diagnosoitu autismi. Yritti väitetysti poistua seksin aikana. Miksi käveli vessaan panokutsun jälkeen? Miksei yrittänyt poistua tilanteesta ennen väitettyä raiskausta? Tai hissisuutelun jälkeen? Miten raiskaus tapahtui? Oraalisesti, anaalisesti, jotenkin muuten?

Minun on vaikea tuntea myötätuntoa ihmistä kohtaan jos tämä lähtee panemaan muslimia ja huomaa kesken leikin ettei ollutkaan mun juttu.
 
Aha. Itseasiassa tuo autismi taas helposti kertoo siitä ettei kaveri vain pystynyt tekemään mitään ja tuo matu hyväksikäytti tätä ominaisuutta.
Ehkä pelkäsi tai aivot veti niin solmuun, että ei vaan tehnyt mitään.

Varmaan moni nainenkin joutunut samaan tilanteeseen missä kirjaimellisesti "suostuvat" eli eivät vain uskalla tai voi tehdä mitään koska pelkäävät jne.
 
Tai ehkä halusi homoseksiä muslimin kanssa vessassa.
Suosittelen jälleen katsomaan Dave Chappellen "how old is 15 really".

Edit. Toki moni myöntyy kamaliin asioihin pelkuruuttaan. Mieti vaikka koronatoimia. Jossain vaiheessa se rokotehaitta on kuitenkin jo oma vika. Ihminen on vastuussa omasta elämästään.
 
Sähän olet ihan mulkku.

Ei mielestäni kovin paljon käsityskykyä vaadi mitä tässä varmaankin on tapahtunut ja minkä hovioikeus myös sitten havaitsi kuten kuuluikin.
Ehkä kyse ei ole nyt #me_too menosta missä raiskauksia tuodaan oikeuteen ilman oikeaa syytä.
 
Back
Ylös Bottom