Maahanmuutto

Meta title: 💥 Maahanmuutto – yksi aikamme kuumimmista yhteiskuntakysymyksistä ilman silkkihansikkaita, mutta faktoihin nojaten

Meta description: Keskustelua maahanmuutosta, integraatiosta, talous- ja turvallisuusnäkökulmista – näkemyksiä ja kokemuksia laidasta laitaan asialinjalla.


Ihan epistä! Paska työnantaja!

547004174_1395182478644687_7855437731763705188_n.jpg
 
Poliisin tuore tilasto kertoo, että Suomen suurista kaupungeista kolme turvattominta ovat Vantaa, Jyväskylä ja Tampere, kertoo Yle.

Vantaa on ollut poliisin turvattomuustilastoissa kärkipaikalla jo useita vuosia, mutta kakkossijalla olevaa Jyväskylää voidaan pitää eräänlaisena yllätyksenä.

Turvallisuustilannetta poliisi seuraa häiriöindeksillä. Jyväskylässä indeksi pomppasi heinäkuussa.


Vantaalla peukku kyllä näkyy kanssa.
 
Kyl se peukku on levinnyt Jyväskyläänkin, siellähän oli hiljattain paloittelumurhan käräjät, missä murhaaja oli ilmeisesti käyttänyt peukkua. Tai ainakin sitä oli vähän aiemmin haettu Helsingistä.
 

Toinen merkittävä uudistus on se, että jatkossa maahanmuuttajan tulee osoittaa kelpoisuutensa tuen hakijaksi muun muassa lapsilisän ja asumistuen kohdalla. Kelpoisuuden voi osoittaa esimerkiksi asumalla Ruotsissa vähintään viiden vuoden ajan tai tekemällä tarpeeksi hyväpalkkaista työtä. SVT:n mukaan tämä kohta ei koske Euroopan unionin sisältä muuttavia.

Jää kuitenkin nähtäväksi, toteutuvatko hallituksen suunnitelmat. Merkittävimpien uudistusten alkupäiväksi on merkitty 1.1.2027, mutta Ruotsissa käydään parlamenttivaalit ensi syksynä. Mikäli oppositiossa istuva vasemmistoblokki nousee valtaan, uudistukset saatetaan perua.
 
Tässä vielä tämä a-studio. Käsittämätöntä miten vankilaan kuuluva Kiuru voi edelleen olla mukana näissä kuvioissa.
 
Lienee tehty taas yksi kotouttamisen perusvirhe, eli ei olla huomioitu eri heimo- tai uskontokuntataustoja. Se on toki isäntien moka.

Shiiat ja sunnit varmaan joo ottamassa matsia keskenään. Suvakit sivuuttaa senkin ettei noi elukat tule edes keskenään toimeen, saati sit minkään länsimaisten sivistysvaltioiden arvoja kunnioittavien ihmisten kanssa.

Olisko ollut A-studiossa just kun joku totesi, että maat, joissa poltetaan eniten rahaa "kotouttamiseen" ovat epäonnistuneet eniten "kotouttamisessa"

Ihan vitun absurdi käsite edes koko kotouttaminen 🤦‍♂️. Kyllä ne ketkä haluaa on aina päässeet mihin tahansa yhteiskuntaan mukaan, paitsi tietysti nämä rauhan uskonnon maat ja niiden asukit
 

Tuolloin mies otti tytön ja tämän 13-vuotiaan ystävän kyytiinsä ja raiskasi molemmat öiseen aikaan syrjäisellä parkkipaikalla Hyvinkäällä. 16-vuotiaan raiskaukseen osallistui myös miehen ystävä, jonka kanssa hän oli autolla liikkeellä.

Miehet itse kiistivät oikeudessa raiskaussyytteet, mutta oikeus ei pitänyt heidän kertomustaan uskottavana.

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi nykyisin 37-vuotiaan Farid Asgharin parkkipaikan tapahtumiin liittyen törkeästä lapsenraiskauksesta ja törkeästä raiskauksesta 6 vuoden 6 kuukauden pituiseen vankeusrangaistukseen. Miehen ystävä, nykyisin 40-vuotias Mujtaba Adam Khan tuomittiin puolestaan 3 vuodeksi ja 7 kuukaudeksi vankeuteen. Helsingin hovioikeus piti käräjäoikeuden tuomion voimassa.

Laivan tapahtumiin liittyen Helsingin hovioikeus tuomitsi Asgharin vielä kahdesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä 1 vuodeksi ja 2 kuukaudeksi vankeuteen. Yhteensä hänelle siis tuomittiin seksuaalirikoksista 7 vuotta ja 8 kuukautta vankeutta.
 
Back
Ylös Bottom