Koronavirus, COVID-19

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Deleted member 43228
  • Aloitettu Aloitettu
Meta title: 💥 Koronavirus, COVID-19 – maailmanlaajuinen kriisi joka mullisti arjen, talouden ja politiikan kertaheitolla

Meta description: Keskustelua COVID-19:n vaikutuksista, tutkimuksista, rokotteista ja arjen muutoksista – kokemuksia ja näkemyksiä ilman paniikkia tai alakehää.

Rokotepassi?

  • Kyllä

    Votes: 90 27,8%
  • Ei

    Votes: 234 72,2%

  • Total voters
    324
Puheilla rauhanomaisuudesta eloapinatkin yrittävät hakea oikeutusta yhteiskunnalle aiheuttamalleen haitalle eiku siis rauhanomaiselle kansalaislaistottelemattomuudelle. Itse olen ehdottomasti sitä mieltä, että demokratiassa jokaisella pitää olla oikeus osoittaa mieltään vaikka 24/7/365. Tämä on perusoikeus, jota pitää vaalia ja se kyllä toteutuu Kanadassakin.

Tilanne kuitenkin muuttuu siinä vaiheessa, kun mielensä osoittamiseen yhdistyy muiden perustuslaillisten oikeuksien evääminen. On hyvin aggressiivinen temppu estää ihmisten ja tavaran vapaa liikkuminen. Suomessa jo yksi kadunpätkällä istunut mielenosoittajaporukka aiheutti sinua vähemmän suvaitsevien joukossa vitutusta aika tavalla. Convoy sulutti ison alueen kaupungista ja tukki rajanylityspaikkoja. Tästä aiheutui mittavaa vahinkoa lukuisille tahoille. Itse olen sitä mieltä, että kynnys sallia mielenosoittajaporukoille oikeus tehdä mielivaltaista haittaa yhteiskunnalle pitää olla erittäin korkea. Olipa tuo haitanteko sitten paikkojen sotkemista/rikkomista, laillisen liiketoiminnan estämistä tai ihmisten/tavaran liikkumisen pysäyttämistä, niin sille ei mielensä osoittaminen anna oikeutta. Tuolle linjalle jos lähdetään, niin se on Somalian polku. Neukkulakin sai syntynsä, kun vähemmistö nimesi itse itsensä enemmistöksi ja alkoi harrastamaan kansalaistottelemartomuutta. Tyypillisesti tuossa pelissä voittamiseen vaaditaan joko ylivoimaa aseissa tai henkilömäärissä. Convoylla ei ollut kumpaakaan valttikorttia hihassaan.
Eli esim. 30-luvun Saksassa jos ihmiset olisivat blokanneet mielenosoituksilla mm. tavaran liikkumisen ja estäneet liiketoimintaa puolustaakseen juutalaisten oikeuksia tasavertaisina kansalaisina, se ei olisi ollut hyväksyttävää?
 
Siellähän taitaa olla rintataskussa koko pakka syvän punaisia kortteja. Ensin rauhanomainen mielenosoitus ja nyt natsikortti. Joko seuraavaksi ehdottelet, että valta pitäisi keskittää rekkamiesten muodostamalle neuvostolle?

30-luvun Saksalle on varmaan joku osuvampikin otsikko, minkä alla tuota keskustelua voi käydä. Itse puhun nyt 2020-luvun Kanadasta.
 
Olen NHB:n kanssa samoilla linjoilla. Convoyssa näkyi sama tarkoitus pyhittää keinot -mentaliteetti jota me juurikin vastustetaan hallituksen taholta. Convoyssa olisi ehdottomasti pitänyt jättää yksi kaista vapaaksi esimerkiksi hälytysajoneuvoja varten.

Se että me ollaan noita hallituksen ja WEF:n psykopaatteja ja niiden menetelmiä vastaan, ei tarkoita sitä että meidän täytyy alentua heidän tasolleen.
 
Siellähän taitaa olla rintataskussa koko pakka syvän punaisia kortteja. Ensin rauhanomainen mielenosoitus ja nyt natsikortti. Joko seuraavaksi ehdottelet, että valta pitäisi keskittää rekkamiesten muodostamalle neuvostolle?

30-luvun Saksalle on varmaan joku osuvampikin otsikko, minkä alla tuota keskustelua voi käydä. Itse puhun nyt 2020-luvun Kanadasta.
Niin olisiko se ollut hyväksyttävää mainitsemassani tilanteessa vai ei? Rauhanomainen mielenosoitus juutalaisten perusoikeuksien puolustamiseksi, joka olisi tukkinut liikenteen ja estänyt liiketoimintaa? Samalla tavalla kuin rauhanomainen mielenosoitus Kanadassa 2022, joka tukki liikenteen ja esti liiketoimintaa, koronarokottamattomien perusoikeuksien puolustamiseksi. Mielestäni ihan validi vertaus.
 
En pidä melkein 100 vuotta sitten ollutta kovan luokan fasistin diktatuuria validina vertauksena vuoden 2022 demokratialle. Diktatuurin ja anarkian sijaan kannatan suoraa demokratiaa.
 
Niin minäkin kannatan.

Et siis näe, että Trudeaun plandemian varjolla tekemät toimenpiteet voisivat johtaa mihinkään epädemokraattiseen lopputulokseen? Ei häiritä miekkareilla ja unacceptable viewseillä, vaan annetaan työrauha toteuttaa sitä mitä ikinä onkaan toteuttamassa?
 
Edustuksellisen demokratian luonteeseen sisältyy mahdollisuus sille, että demokraattisesti valittu hallinto tekee päätöksiä, joilla ei ole enemmistön tukea. Kansa kertoo sitten mielipiteensä lopputoluksesta seuraavissa vaaleissa.

Näetkö sinä anarkiassa mitään epädemokraattista?
 
En minä mitään anarkiaa kannata vaan oikeutta osoittaa mieltä, varsinkin rauhanomaisesti, kuten Kanadan convoy teki. Oikeus osoittaa mieltä kuuluu demokratiaan. Jos Truedau saa ajattua kontrollijärjestelmänsä sisään mm. social creditin muodossa, niin se ei tule koskaan poistumaan kävi vaaleissa miten vaan. Sen takia pitää nousta vastarintaan ennen kuin on liian myöhäistä.
 
Joo ei kuulu orpo sinne ,joskus kun valitettavasti on kuulunut. Ai tää meni taas tähän mv lehti, venäjä. Ei tää johda mihinkää.
MV-lehden voimakaksikko ja Ano ovat odotetusti aktivoituneet kunnolla jakamaan Kremlin ilosanomaa nyt, kun positiivinen venäjäpöhinä voi olla vähissä. No ainakin Ano, Johan ja Anus tekevät parhaansa.
 
Liitteet

  • Screenshot_20220224_021537.webp
    Screenshot_20220224_021537.webp
    63,8 KB · Katsottu: 108
  • Screenshot_20220224_021523.webp
    Screenshot_20220224_021523.webp
    53,1 KB · Katsottu: 107
Kumma kun maatilojen annetaan haihtua pois,rahaa kyllä lapataan esim.kehitysapuun ja yleen.Onko järkee vai ei

Kaikki halutaan saada globaalien yritysten alle. Tulevaisuudessa suomikin varmaan saa siemenensä monsantolta, joita sitten pitää ostaa uudestaan ja uudestaan, koska ne on muunneltu niin, etteivät ne tuota uusia siemeniä.

Liha sen sijaan tulee kallistumaan niin paljon, ettei siihen ole enää varaa.
 
Liittovaltioon matka käy..
Jyri Häkämies fiksuna miehenä aikoinaan myi kemira grow hown norjalaisille,se veto vain paheni tilallisten elämää.
Suomen etujen ajaminen on heikkoa ollut jo vuosia.
 
Tilanne kuitenkin muuttuu siinä vaiheessa, kun mielensä osoittamiseen yhdistyy muiden perustuslaillisten oikeuksien evääminen. On hyvin aggressiivinen temppu estää ihmisten ja tavaran vapaa liikkuminen. Suomessa jo yksi kadunpätkällä istunut mielenosoittajaporukka aiheutti sinua vähemmän suvaitsevien joukossa vitutusta aika tavalla. Convoy sulutti ison alueen kaupungista ja tukki rajanylityspaikkoja. Tästä aiheutui mittavaa vahinkoa lukuisille tahoille. Itse olen sitä mieltä, että kynnys sallia mielenosoittajaporukoille oikeus tehdä mielivaltaista haittaa yhteiskunnalle pitää olla erittäin korkea. Olipa tuo haitanteko sitten paikkojen sotkemista/rikkomista, laillisen liiketoiminnan estämistä tai ihmisten/tavaran liikkumisen pysäyttämistä, niin sille ei mielensä osoittaminen anna oikeutta. Tuolle linjalle jos lähdetään, niin se on Somalian polku. Neukkulakin sai syntynsä, kun vähemmistö nimesi itse itsensä enemmistöksi ja alkoi harrastamaan kansalaistottelemartomuutta. Tyypillisesti tuossa pelissä voittamiseen vaaditaan joko ylivoimaa aseissa tai henkilömäärissä. Convoylla ei ollut kumpaakaan valttikorttia hihassaan.
Juurikin noita boldattuja kohtia nyt kaikki "vapaiden" länsimaisten demokratioiden valtaapitävät toteuttavat ja sitä vastaan yritetään epätoivoisesti taistella. He ovat nimenomaan evänneet perustuslailliset oikeudet ja estäneet ihmisten/tavaran vapaan liikkumisen ilman mitään todellisia perusteita. Näitä oikeuksia ei tulla koskaan saamaan automaattisesti takaisin, ne pitää vaatia takaisin. Koronan tasoinen tauti ei ole lähimainkaan validi peruste tämän tason toimille.

Vallassa olevia ei voisi vähempää kiinnostaa ihmisten terveys ja hyvinvointi, ainut mikä kiinnostaa on ihmisten oikeuksien polkeminen ja oman vallan pönkittäminen. Tästä yhtenä todisteena esim se että koronasekoiluun käytetyillä rahoilla olisi helposti voinut rakentaa lisää sairaaloita, tuplata hoitajien palkat ja palkata lisää hoitajia. Nyt päinvastoin irtisanotaan hoitajia ilman mitään todellisia perusteita mikä johtaa siihen että ihmisiä jää hoitamatta ja kuolee enemmän. Ministereiden onni että n. 97% ihmisistä ei tajua tätä edes selitettynä vaan aina kaikessa taipuvat Orwellilaiseen kaksoisajatteluun ja uskovat kaiken mitä heille ylhäältä päin sanotaan.

Vapaaseen demokratiaan kuuluu että niin convoylilaiset kuin valtioiden valtapyrkimyksiä tukeva elokapina saa osoittaa mieltään vaikka se vituttaisi molempien vastapuolia.
 
Puheilla rauhanomaisuudesta eloapinatkin yrittävät hakea oikeutusta yhteiskunnalle aiheuttamalleen haitalle eiku siis rauhanomaiselle kansalaislaistottelemattomuudelle. Itse olen ehdottomasti sitä mieltä, että demokratiassa jokaisella pitää olla oikeus osoittaa mieltään vaikka 24/7/365. Tämä on perusoikeus, jota pitää vaalia ja se kyllä toteutuu Kanadassakin.

Tilanne kuitenkin muuttuu siinä vaiheessa, kun mielensä osoittamiseen yhdistyy muiden perustuslaillisten oikeuksien evääminen. On hyvin aggressiivinen temppu estää ihmisten ja tavaran vapaa liikkuminen. Suomessa jo yksi kadunpätkällä istunut mielenosoittajaporukka aiheutti sinua vähemmän suvaitsevien joukossa vitutusta aika tavalla. Convoy sulutti ison alueen kaupungista ja tukki rajanylityspaikkoja. Tästä aiheutui mittavaa vahinkoa lukuisille tahoille. Itse olen sitä mieltä, että kynnys sallia mielenosoittajaporukoille oikeus tehdä mielivaltaista haittaa yhteiskunnalle pitää olla erittäin korkea. Olipa tuo haitanteko sitten paikkojen sotkemista/rikkomista, laillisen liiketoiminnan estämistä tai ihmisten/tavaran liikkumisen pysäyttämistä, niin sille ei mielensä osoittaminen anna oikeutta. Tuolle linjalle jos lähdetään, niin se on Somalian polku. Neukkulakin sai syntynsä, kun vähemmistö nimesi itse itsensä enemmistöksi ja alkoi harrastamaan kansalaistottelemartomuutta. Tyypillisesti tuossa pelissä voittamiseen vaaditaan joko ylivoimaa aseissa tai henkilömäärissä. Convoylla ei ollut kumpaakaan valttikorttia hihassaan.
Vähän täytyy kyllä ihmetellä tätä näkemystä. Äijä on selvästi nähnyt isoa maailmaa, mutta meinaatko, että Trudeaun toimien olevan täysin linjassaan sekä hyväksyttäviä ja kansan olisi vaan syytä alistua, koska onhan kyseessä virus johon voi kuolla. Onhan meillä rokote, joka ei estä levittämästä tautia, eikä saamasta tautia. Tautiin, joka lieventynyt jo niin lieväksi, että siitä ei enää ole vaaraa suurimmalle osalle alle 50v terveistä ihmisistä jos ikinä olikaan.

Miten sitä mieltä olisi pitänyt sitten mieltä, kotona istumalla kyltti kädessä? Siinä ei sitten olisi estetty ihmisten ja tavaran vapaata liikkumista.
Kun Trudeau kieltää viruksen takia ihmisiltä näitä samoja perusoikeuksia (vapaata liikkumista, oikeutta käydä töissä jne...) jos ei ole ottanut rokotteita heidän määräämää määrää niin se on täysin ok?
Rokotepakko on aivan absurdi ajatus. Siis totaalisen absurdi.
Vai onko tosiaan Kanadassa ollut niin, että suurin osa kansasta on Trudeaun linjausten kannalla? Haluaako kansa tosiaan, että Trudeaun hallitus voi päättää kuka on tukenut rahallisesti vääriä mielipiteitä ja sulkea heidän pankkitilinsä. Tällaisillekö toimille on kansan suuri tuki?

Mitä mieltä tästä puheesta?

View: https://twitter.com/PierrePoilievre/status/1495483086225788929
 
Korona uutiset hävinneet ku tuli toi Ukraina homma. Suunnitelma etenee
Nyt tarkkana ja katotaan mitä kaikkea paskaa nyt koitetaan ajaa tämän savuverhon alla covid ja varsinkin passeihin liittyen.
Koska tämä käytetään kovaa hyödyksi.

Pakolaiskriisi? = passit kovempaa käyttöön? Uutta flussavarianttia? Tai sitten "yleistä terrorismia" vastaan nyt sodan varjolla lakeja uusiksi ja dystopia etenee?
 
Back
Ylös Bottom