Hyvin tasaisesti ja monen mielestä liian hitaasti tullut massaa. Harva muistaa, että 2007/kesäkuu-2011/joulukuu välisenä aikana en kisannut enkä treenannut kauhean tavoitteellisesti vaan treenaaminen oli ylläpitävää, sellaista hyvän fiiliksen antavaa treenaamista. 2012-2015 taasen mentiin tosissaan ja omistauduttiin lajille ja sinä aikana esim saatiin jalkaosastoa parempaan balanssiin. Kyllä se kehitys on paljon kiinni siitä, miten paljon pystytään antamaan lajille ja treenaamiselle aikaa ja vaivaa.
Ei kehitystä voi suhteuttaa kokonaisvuosiin, että on aloittanut treenaamisen vuonna x ja treenivuosia on tullut kaiken kaikkiaan vaikka 20 jona aikana paino noussut xx kiloa, joten lihasta tullut tietty määrä vuodessa keskimäärin. Ei se mene niin. Jotkut kehonrakentajat esim saattavat lopettaa hetkeksi koko bodauksen ja siirtyä pelailemaan nettipelejä. :D Ei siinä voi suhteuttaa treenivuosia ja kehitystä per vuosi.
Pääasia on, että joka kerta kilpaillessaan, kisaaja tuo paremman paketin lavalle. Sellainen kertoo paljon enemmän, kuin jotkut kilogrammat. Kisapaino voi olla sama kuin edellisenä vuonna mutta kunto täysin eri.