Eipä hätää, voin tähän kertoa ohjeet miten saat ittes tikkiin parissa kuukaudessa.
Muuten en voisi, mutta kun ei tässä ihan perusbodailun vinkkelistä taideta asiaa katsella niin päästään helpolla.
Kerronpa oman tarinan viime kesältä niin saadaan kokemuksen syvää rintaääntä mukaan tähän hommaan:
Tuli ongelmia ja rupesin dokaamaan alkukesästä. Lähtökohtana en ollut lihava, ihan perus 17% rasvat ja pientä bodailua siis taustalla milloin mitenkin.
Noh, kesähän sitten meni radattaessa, mutta kävin kuitenkin pienen puntin ja pienen lenkin vetäisemässä 2 kertaa päivässä 1-2 päivän välein olin sitten kännissä/krapulassa tahi en.
Dokaillessa en syönyt käytännössä mitään, enkä juonut vettä jurikaan.
Vettä olisi kyllä ollut järkevä juoda enemmän niin olisi ollut energiaa ja aineenvaihdunta olisi nopeampi. Toki jatkuvalla syötöllä kun juo bisseä niin kiertäähän se tavara toki noinkin.
Noh joka tapauksessa, Multa lähti kymmenen kiloa kuukauden aikana lihoja pois.
Vatsapalikat tuli näkyviin ja jonkinlaista pattia ilmeisesti näkyvissä koska kommenttia alkoi tulemaan kaikilta kavereilta. Skrodeksi kehuivat ja että "Äijä on treenannu ihan älyttömästi". Melkoinen vaikutus tuolla rasvaprosentilla siis.
Omituinen kirjoitus tuli taas kerran, mutta pointtina siis se, että ei muuta kuin tuplaamalla treenin määrän ja jättämällä jotakuinkin kaiken muun paitsi proteiinin pois pääset nopeasti rantakuntoon jos haluat näin tehdä.
Tärkeinpänä kuitenkin ehkä se, että pieneen ruokamäärään tottuu parissa päivässä koska mahalaukku ei ole venyneenä. Tästä jää, jos hyvin käy, Loppuelämäksi terveempi tapa syödä jatkossa.
Ironisesti joudut sitten myöhemmin taas opettelemaan syömään enemmän, kun aloitat sen kunnon bodailun sieltä mukavan tiukasta kuosista ylöspäin.