Meta title: 💥 Aloittelijan peruskysymykset – paikka jossa tyhmät kysymykset muuttuu kovaksi kehitykseksi

Meta description: Keskustelua treenin, ruokavalion ja tekniikan perusasioista – kaikki aloittelijoiden kysymykset yhteen paikkaan ilman turhaa naljailua.

Tervehdys! Olen nyt viimeiset 2kk käynyt salilla 5-6 kertaa viikossa ja jäädyt TODELLA koukkuun kuntosali harjoitteluun. Olen toki ennenkin käynyt säännöllisen epäsäännöllisesti punttia nostamassa lähinnä penkkihauis-kaavalla. Nyt olen kuitenkin treenannut järkevästi koko kroppaa 2-jakoisella ohjelmalla (punttia 4xvko + aerobinen 1-2xvko). Suurin kysymysmerkki minulle kuitenkin on ravintopuoli. Olen ollut siinä uskossa, että syön alle kulutuksen jolloin rasvaa häviää ja samalla lihakset kasvaa kunhan vain käy nostamassa rautaa. Näin ei kuitenkaan taida olla? :face: Syön monipuolisesti ja proteiinia tulee n. ~200g/pvä. Olen 187cm/87kg ja rasvaprosenttini on n. 20, joten löysää löytyy liika etenkin vatsan alueelta. Tavoitteeni olisi kasvattaa lihasmassaa, joten minun tulisi syödä yli kulutuksen? En haluaisi tästä enää pulskistua, mutta läskiä taitaa kertyä väistämättä eikä kaikki ylimääräinen energia mene lihaskasvuun? Jos lihaskasvun edellytyksenä on ottaa myös läskiä kylkeen niin sitten sitä otetaan. Patti kuitenkin on saatava kasvamaan. Mitään lyhyen aikavälin tuloksia en tavoittele ja olen valmis tekemään töitä paremman vartalon eteen.
Onko mitään järkeä vetää plusmiinusnolla kaloreilla? Onko mahdollista, että läski alkaisi ajan myötä korvautumaan lihaksella? Vinkkejä otetaan viisaimmilta vastaan. :)

No eihän se ihan niin ole, että jos sydään ALLE kulutuksen että lihakset kasvaa, koska ne ei kasva ellet syö tarpeeksi! Ja jos haluat olla plussalla ja sinulla on jo mielestäsi ylimääräistä, niin miksi et siirry dieetille? Läski ei lähde muuta, kun polttamalla rasvaa pois, eli sinun täytyisi syödä alle kulutuksen, että alkaisi rasva palamaan.

- - - Updated - - -

Jerkku kerkeskin kommentoida jo :D
 
Hei kuinka moni täällä jengistä yleensä sekottelee itse palkkarin?
Itse rupesin tossa viikko sitten sekottelemaan itse palkkarin,
laitoin tämmöstä:http://www.turkufs.fi/tuotteet.html?id=92/524 3mitallista ja
2Dl whey 80 prodea niin onko toi linkkamani tuote yhtä hyvä ku fitnesstukun http://www.***************/5/fi/artiklar/malto-flex-pure-4-kg
Viimeksi käytin Serious Mass palkkarina:D Ja treenaan 3pv putkeen kannattaako?
 
Jees,eli olen monesti miettinyt että miksi leukoja ylistetään korvaamattomiksi yläselän liikkeeiksi, sillä eikö ylätalja ole täysin sama liike ?
 
Joo. Vähän niin kuin Seat ja Bentley ovat kumpikin Volkkareita.
Sent from my RM-825_eu_finland_290 using Board Express
 
Saanko kysyä suoraan onko joku teistä nähnyt mua ihan kasvokkain?
Ettei rupea turhaan Missään Pakkiksen foorumil Pitämään mua tyhmänä?
Jos on jotakin mua vastaan niin voi tulla kertomaan että mitä on!
Kerran kysysin neuvoa ! En taida enää kysyä täältä paikasta mitään,
Kun ei voida neuvoa alokasta vaan pitää heti olla epäkohtelias...
 
Mitä sä selittelet?:O Kysysin vaan että sekotteleeks kuin iso jengi täällä paikas itse palkkaria?
Ja miten niin olen julma? Ite mua kohtaan ollaan oltu täällä nii vittumaisia.

- - - Updated - - -

Oletpa julma,enkä edes ole automiehiä. Selventäisitkö ?

Tiedoksesi tarkotin lähinnä sitä että kysysin neuvoa?
Ja aikamoni täällä taitaa pitää mua tyhmänä? Kerran eivät suostu neuvomaan...
 
Mitä sä selittelet?:O Kysysin vaan että sekotteleeks kuin iso jengi täällä paikas itse palkkaria?
Ja miten niin olen julma? Ite mua kohtaan ollaan oltu täällä nii vittumaisia.

:hyper: Tuohon zipan viestiin tässä yritin vastata, en vaan näköjään hallitse viestiin vastaamista.
Noh,toivon että ymmärrätte kömpelyyteni. t.20 minuuttia pakkotoistoa käyttänyt.
 
Jees,eli olen monesti miettinyt että miksi leukoja ylistetään korvaamattomiksi yläselän liikkeeiksi, sillä eikö ylätalja ole täysin sama liike ?

Ei ne nyt täysin sama liike ole. Ylätaljassa voit tukea itseäsi niihin reisitukiin ja käyttää kehoa vastapainona. Siinä kun heijataan taaksepäin niin saadaan jo painopakka liikkeelle eikä kohdelihakset tee vielä edes työtä. Leuanvedossa taistelet painovoimaa vastaan ja siinä et voi samalla tavalla huijata. Toki voit jaloilla ja keholla hakea apua, mutta liikkeenä se on silti huomattavasti vaativampi.
 
Ahaa, jotain tälläistä ajattelinkin. Tänks!
 
Hei kuinka moni täällä jengistä yleensä sekottelee itse palkkarin?
Itse rupesin tossa viikko sitten sekottelemaan itse palkkarin,
laitoin tämmöstä:http://www.turkufs.fi/tuotteet.html?id=92/524 3mitallista ja
2Dl whey 80 prodea niin onko toi linkkamani tuote yhtä hyvä ku fitnesstukun http://www.***************/5/fi/artiklar/malto-flex-pure-4-kg
Viimeksi käytin Serious Mass palkkarina:D Ja treenaan 3pv putkeen kannattaako?

Osa sekoittelee itse palkkarin, osa käyttää valmista palkkaria ja osa vetää ihan vain heraa. Osa ei käytä palkkaria ollenkaan ja osa juo litran maitoa. Kysymyksenä siis täysin irrelevantti. Mitä taas tulee tuohon tekemääsi sekoitukseen niin kuulostaa aika massiiviselta palkkarilta jos sinne kaksi desiä heraa ja kolme desiä dekstroa lyöt. Vähempikin riittää jos se ruokailu on kunnossa. Mitä taas tulee kysymykseen siitä, onko järkevää treenata kolme päivää putkeen niin se riippuu täysin ohjelmasta. Joillain ohjelmilla on, toisilla ei. Jos kysyt ohjeita ohjelmia koskien, kannattaa myös kertoa mitä ohjelmaa itse käyttää.

Saanko kysyä suoraan onko joku teistä nähnyt mua ihan kasvokkain?
Ettei rupea turhaan Missään Pakkiksen foorumil Pitämään mua tyhmänä?
Jos on jotakin mua vastaan niin voi tulla kertomaan että mitä on!
Kerran kysysin neuvoa ! En taida enää kysyä täältä paikasta mitään,
Kun ei voida neuvoa alokasta vaan pitää heti olla epäkohtelias...

Kirjoitusasu, samojen kysymysten esittäminen uudestaan ja uudestaan sekä kykenemättömyys yksinkertaisten asioiden sisäistämiseen kieltämättä antaa vaikutelman hiukan vähälahjaisemmasta henkilöstä. Lisäksi tunget kysymystä kysymyksen perään tänne, vaikka asiat on sinulle jo useampaan kertaan selitetty ja yksinkertaisesti stickyt lukemalla olisit saanut moniin niistä kysymyksistä vastauksen. Ei täällä kukaan jaksa loputtomiin neuvoa, jos ne neuvot eivät mene edes perille.

Ja aikamoni täällä taitaa pitää mua tyhmänä? Kerran eivät suostu neuvomaan...

Eivät suostu neuvomaan, koska kokevat sen olevan ajan haaskaamista. Kannattaa hetki miettiä, miksi muut suhtautuvat näin sinun posteihisi.
 
Osa sekoittelee itse palkkarin, osa käyttää valmista palkkaria ja osa vetää ihan vain heraa. Osa ei käytä palkkaria ollenkaan ja osa juo litran maitoa. Kysymyksenä siis täysin irrelevantti. Mitä taas tulee tuohon tekemääsi sekoitukseen niin kuulostaa aika massiiviselta palkkarilta jos sinne kaksi desiä heraa ja kolme desiä dekstroa lyöt. Vähempikin riittää jos se ruokailu on kunnossa. Mitä taas tulee kysymykseen siitä, onko järkevää treenata kolme päivää putkeen niin se riippuu täysin ohjelmasta. Joillain ohjelmilla on, toisilla ei. Jos kysyt ohjeita ohjelmia koskien, kannattaa myös kertoa mitä ohjelmaa itse käyttää.

Kirjoitusasu, samojen kysymysten esittäminen uudestaan ja uudestaan sekä kykenemättömyys yksinkertaisten asioiden sisäistämiseen kieltämättä antaa vaikutelman hiukan vähälahjaisemmasta henkilöstä. Lisäksi tunget kysymystä kysymyksen perään tänne, vaikka asiat on sinulle jo useampaan kertaan selitetty ja yksinkertaisesti stickyt lukemalla olisit saanut moniin niistä kysymyksistä vastauksen. Ei täällä kukaan jaksa loputtomiin neuvoa, jos ne neuvot eivät mene edes perille.

Eivät suostu neuvomaan, koska kokevat sen olevan ajan haaskaamista. Kannattaa hetki miettiä, miksi muut suhtautuvat näin sinun posteihisi.

Hei Treenaan näin:
Ma : Rinta+Ojentajat
Ti: Selkä+Hauis
Ke: Jalat
 
Hei Treenaan näin:
Ma : Rinta+Ojentajat
Ti: Selkä+Hauis
Ke: Jalat
teetkö nuo ja yks välipäivä ja uudestaan vai ma ti ke ja sit loppuviikko vapaata ja sit taas ma ti ke? jos teet tollain toiseksi mainitulla tavalla niin tulee vähän turhan paljon vapaata. jos 3 kertaa viikkoon teet nii vaikka ma ke pe?
 
okei haluisin tehä näin ma ti ke to lepo
pe la su jne
 
Mites kun tota dieettiä suositellaan yleensä, kun rasvat on 20% pinnassa.. Mulla on oman veikkauksen mukaan nyt aika lähelle (inbody-mittaus tulossa maaliskuussa, veikkaan että nyt on 16-18%), mutta lihasta ei juurikaan ole lyhyen saliuran takia. Eli mun mielestä olis kyllä parempi syödä vaan maltillisilla plussilla ja kasvattaa sitä lihasta, koska meinaan vieläkin lentää tuulen mukana. Pituus/paino on about 176cm, 70kg.
Kysymys siis on: Kasvaako lihas hyvin, vaikka mentäisiinkin sen 20% yli? Mulle ei tässä vaiheessa kevättä se sixpack ole tärkeä, kunhan saisin hieman lisää massaa ja polttelisin enimmät fläsät pois kesäksi.
Auttaakseni teidän vastaamista kaivoin vielä treenipäiväkirjan viimeiset tiedot esille :D

Takakyykky 4x6x90
Vinop. Kp 4x10x21
Kapea penkki 4x10x42,5
Hauisk. tanko 4x10x22,5
Kulmas. tanko 4x8x60

Kiitos etukäteen vaivannäöstä.
 
Back
Ylös Bottom