Olen ajatellut että alkaisin käydä salilla ihan vain painoa nostaakseni. Nyt olen hieman alipainoinen ja se näkyy. Kaveri miettinyt kans saliharjoittelun aloittamista, mutta kylvää aina samaa lausetta: "En uskalla mennä sinne, kun en oo lihaksikas ja ne muut nauraa mulle." Tuon tyypin takia itekkin vierastan (vielä) salilla käyntiä niin sanokaa te miten on.
Kertokaa myös miten en näyttäisi ihan aloittelijalta ja/tai pelleltä. Antaa tulla vaan vinkkejä otetaan vastaan. ;)
1. Ne muutkin on olleet aloittelijoita joskus.
2. Suurin osa siellä salilla ei ole mitään massiivisia lihaskimppuja ellet nyt satu jollekin ammattilaisten suosimalle salille juuri osumaan.
3. Treenaamalla niitä lihaksia tulee, turha siis jahkailla.
Pelle-vaikutelman välttämiseksi toimi seuraavasti.
1. Jätä ego kotiin. Nosta hyvällä tekniikalla, eli aluksi liikkeet tutuiksi. Selällä heijattu hauiskääntö ei kasvata sitä habaa ja näyttää vain tyhmältä. Lisäksi siinä voi sattua selkään.
2. Ota tasapuolinen, koko kehoa harjoittava ohjelma käyttöön. Aloita 1/2-jakoisella ohjelmalla ja isoilla perusliikkeeillä. Mitään järkeä ei ole hinkata jotain epäkkäiden huippuja* tai pakaran kolmatta sivusäiettä* optimaalisesta kulmasta.
3. Lue, omaksu, lue lisää.
4. Katso youtubesta tekniikoita, terve kritiikki ja maalaisjärki muistaen.
5. Uskalla puhua ja kysyä muilta salillakävijöiltä. Harva kykenee lukemaan ajatuksia, joten ne "voinko tehdä välissä?"/"Onko sinulla monta sarjaa vielä jäljellä?"/"Voitko varmistaa?"/"Voitko katsoa tekniikkaa?" -kysymykset kannattaa esittää ääneen. Helpottaa kummasti elämää ja vähentää hampaiden kiristelyä.
6. Treenaa. Tulee hiki, väsyttää ja vähän voi sattua. Älä korvaa sitä epämukavaa mavea jollain taljavitkutuksella mukavuudenhalun iskiessä. Ne perusliikkeet on oikeasti hyviä.
*merkityt kohdat kuvastavat aloittelijoiden suosimaa eristävien superliikkeiden käyttöä, eivät oikeita liikkeitä.