Meta title: 💥 Aloittelijan peruskysymykset – paikka jossa tyhmät kysymykset muuttuu kovaksi kehitykseksi

Meta description: Keskustelua treenin, ruokavalion ja tekniikan perusasioista – kaikki aloittelijoiden kysymykset yhteen paikkaan ilman turhaa naljailua.


Mihin tämä nyt vastasi? Ei ainakaan väitteeseen, että lihasmassa kasvaa myös nollilla/miinuksilla.

No, se on aika yksinkertaista että vain syömällä ylikulutuksen keho saadaan anaboliseen tilaan, eli se korjaa/kavattaa itseään, oli se sitten lihaksen tai rasvan muodossa. Kukaan ei voi osua päivän nollakaloreihin, koska kulutusta ei tarkalleen voi edes tietää, ja täten muka "nolla" kaloreilla syömällä voi hitaasti kasvattaa lihasta. Miinuksilla taas ei löydy teoriaa miksi se kasvaisi pidempään treenanneella. Aloittelijalla (tekstissä puhutaan jopa ½ vuoteen asti) voi kasvattaa paljon lihasta suurin piirteen syömättä koska treeni on niin suuri ärsyke keholle, että tavallaan otetaan muualta energiaa että saadaan paikattua vauriot, vähän kuin joku haavan paraneminen.
 
No, se on aika yksinkertaista että vain syömällä ylikulutuksen keho saadaan anaboliseen tilaan, eli se korjaa/kavattaa itseään, oli se sitten lihaksen tai rasvan muodossa. Kukaan ei voi osua päivän nollakaloreihin, koska kulutusta ei tarkalleen voi edes tietää, ja täten muka "nolla" kaloreilla syömällä voi hitaasti kasvattaa lihasta. Miinuksilla taas ei löydy teoriaa miksi se kasvaisi pidempään treenanneella. Aloittelijalla (tekstissä puhutaan jopa ½ vuoteen asti) voi kasvattaa paljon lihasta suurin piirteen syömättä koska treeni on niin suuri ärsyke keholle, että tavallaan otetaan muualta energiaa että saadaan paikattua vauriot, vähän kuin joku haavan paraneminen.

Fuhrer tuntuu olevan vahvasti eri mieltä ja haluaisinkin mielelläni kuulla lisää aiheesta. Uskon kyllä itsekkin, että kehonkoostumus voi muuttua myös ilman plussakaloreita ja näin ollen lihasmassa siis voi kasvaa ilman plussia. Jos miettii vaikka Arskaa, joka treenasi jopa 8 tuntia vuorokaudessa, niin tuskinpa hänkään söi yli kulutuksen kaiken aikaa. Jos salitreeni kuluttaisi 300kcal tunnissa, 8h salia olisi jo 2400kcal lisää kaiken muun kulutuksen lisäksi. Ja onhan näitä tyyppejä nähty jotka vetelee tonnikalaa ja nuudeleita 2000kcal edestä päivässä ja kasvavat silti ihan silmissä.
 
Joo, Arska varmasti treenasikin 8 tuntia päivässä. Niin aina.

2000kcal voi olla jollekin jo yli kulutuksen syömistä. Jokaisella on erilainen aineenvaihdunta (riippuen muustakin kuin painosta, sukupuolesta ja iästä).
 
Moro, nyt oon aloitellu ekaa diettiäini ja tarkoituksena on laskea kehon paino 98kilosta hieman päälle 90kg (tällä hetkellä 96kg koska oon jo pari viikkoa pudottanut painoa). Kaloreita en ole laskenut mutta hiilareiden määrää oon laskenut aika reippaasti ja olen vähentänyt maidon juontia huomattavasti(enne väh 2litraa päivässä. nyt 0.8l). Kalorit ajattelin laskea tänä iltana mutta tarkotuksena on kysyä että onko ruokavalioni runko kunnossa

tässä mun eiliset sapuskat:

aamupala:maitorahka 250g ja kauraryynejä 1dl sekoitettuna maitoon. + kahvi

lounas: ½jäävuorisalaatti kimppu, jauhelihaa 200g lasi rasvatonta maitoa

välipala: maitorahka 250g ja 2 siivua realia, lasi rasvatonta maitoa

palkkari:30g heraa ja 30g maltoa

illallinen: makaronilaatikkoa 250g + tomaattia ja salaattia + rasvatonta maitoa lasillinen.

iltapala: maitorahka 250g lasi rasvatonta maitoa.

Ihan asiallista kommenttia toivoisin, lähinnä välipalojen laatua olen miettinyt koska lämpimiä aterioita on paha mennä muokkaaman koska syön sitä mitä mamma ja koulu tarjoaa :).
 
Morjesta, olen uus foorumilla nii suokaa anteeks ryssin jotai.

Mutta sellanen kysymys ois että kuinka usein käytte tai on järkevää ylipäätään käydä salilla? Ite tuli aikanaan pumpattua ja sit oli piiiitkä tauko ja nyt pari kuukautta sitte alottanu taas. Tuntuu nää välipäivät nii piinalta kun tekis vaa mieli pumpata joka päivä ja laittaa lihakset rääkkii.
 
Morjesta, olen uus foorumilla nii suokaa anteeks ryssin jotai.

Mutta sellanen kysymys ois että kuinka usein käytte tai on järkevää ylipäätään käydä salilla? Ite tuli aikanaan pumpattua ja sit oli piiiitkä tauko ja nyt pari kuukautta sitte alottanu taas. Tuntuu nää välipäivät nii piinalta kun tekis vaa mieli pumpata joka päivä ja laittaa lihakset rääkkii.
kirjota et millanen ohjelma sulla ja kuinka kovaa reenaat.
 
Moi! Joo olen uus tällä foorumilla ja pyydän anteeksi jos tässä tulee jotain ryssimistä tms. Olen 13w 167 cm ja 51 kg. Haluaisin aloittaa treenaamaan kun nämä siimani on aivan naurettavat. Ei tarvisi kun laittaa koukut päähän ja sieltä alkaisi kalaa tulee. Minkä ikäinen voi mielestänne mennä salille? Minkä ikäistä sielä on nuorin porukka? Katsotaanko heitä jotenkin pahalla tai jotain O.o? Millä painoisilla painoilla kannattaa aloittaa penkkipunnerrus? Kertokaa neuvoja ja mielipiteitä jos viitsitte! Kiitokset etukäteen!
 
Minkä ikäinen voi mielestänne mennä salille?

Sen ikäinen, että pystyy toimimaan jollain lailla järkevästi ja pitkäjänteisesti eikä yritä millään typeryyksillä kahdessa viikossa rantakuntoon kyllästyäkseen, kun ei onnistunutkaan tai huonommassa tapauksessa rikkoakseen itsensä.

Minkä ikäistä sielä on nuorin porukka? Katsotaanko heitä jotenkin pahalla tai jotain O.o?

Varmaan suunnilleen sun ikäistä. Ketään ei katsota pahalla, jollei siihen anna jotain erittäin painavaa syytä (=perseile ehdoin tahdoin muista välittämättä).


Millä painoisilla painoilla kannattaa aloittaa penkkipunnerrus?

Alussa vaikka pelkällä tangolla kokeillen ja opetellen ja siitä sitten vähitellen rohkeasti rautaa lisää, kun alkaa sujumaan niin kyllä ne oman tason mukaiset painot aika pian löytyy.
 
kirjota et millanen ohjelma sulla ja kuinka kovaa reenaat.

kovaa tulee kyl treenattuu. Nipin napin menee vika sarja loppuu jos menee... Ihan vakio ohjelmaa ei ole, mut normaalisti sillei et ekana yläkroppa ja sit seuraavalla treenillä jalat jne. Alkuusa tein vakio ohjelmalla mut kun välil on nii paskana joku paikka et turha edes koittaa tehä... Vois koittaa sitä ohjelmaa myöhemmin kirjottaa, nyt ei kerkee, pitää välillä töitäki tehä. :worship:
 
Mistähän voi johtua tämmönen ihmeellinen polte/väsy/"hapoille meno" yläselässä (lapojen välissä)? Tuntuu että kun istuu tai tekee leipää tai ihan mitä vaan niin polttaa lapojen välistä niinku ois joku sarja menossa. Onkohan kyse jostain lihasepätasapainosta, kireydestä tai jostai.
 
Ettei olis ylitreenauksesta? Itellä poltteli joskus viis vuotta samal taval ja istues kans. Meni sitten ohi kun antoi lepoa. Tuli paukuteltua tasoon nähden silloin liikaa selkätreeniä monta kertaa viikossa niin ihmekkös tuo.
 
Jos kulmasoutua tekee käsipainoilla:

- Käsipaino lasketaan suoralle kädelle, jossa selkä ei tunne venytystä
- Käsipaino lasketaan niin alas, että selässä tuntuu pieni venytys ja sitten ylös

Kumpi näistä on oikea metodi?
 
Moro taas!

Nyt on reilu pariviikkoa puskettu menemään tahdilla:
Ma - Ke - Pe: Punttis (Golden six, todella pienillä painoilla mutta todella pitkillä sarjoilla)
Ti - To - La - Su: 5,2km lenkki. Aluksi meni puhtaasti kävellen, mutta tänään meni jo kevyesti 3/4 hölkäten. kunhan koko reissu menee hölkäten niin ruvetaan repimään lisää nopeutta ja matkaa

Tossa lenkillä ollessa rupes ihmetyttää, että mikäs on kun tuo juoksu tyssää aina pohkeiden loppumiseen kesken, henki kulkee kevyesti ja pumppu takoo ~170bpm mutta pohkeet on aivan jumalattomassa tulessa. Tämä aiheuttaa tuon 1/4 kävelyn, eli kun muutaman hetken kävelee, pohkeet tuntuu taas noormaaleilta joten pystyy taas hölkätä. Onko pohkeet vaan niin heikossa hapessa vai mikäs ton voi aiheuttaa ?

Vielä sellainen ihmettely, mitenkäs on, kun tuon 5.2km käveli (syke ~140bpm), aika meni ~1h ja kaloreita palo ~800 (suunto:n sykemittarin mukaan) nyt kun siitä hölkkää suurimman osan, aikaa meenee ~50min ja kaloreita palaa ~550... Eikös kovemmalla tahdilla kaloreitakin pitäisi palaa enemmän vaiko kuinka ?

Loppuun pieni hehkutus:
reilu pari vk takana paino 77 -> 75, rinnanympärys 97 -> 92, vatsanympärys 100 -> 95 , peilissä tosin ei vielä mitään muutosta havaittavissa, mutta yleisesti fiilis on aivan fantastinen. Aamulla jaksaa nousta paljo helpommin ylös, ja muutenkin päivällä koko ukko on paljon energisempi \o/

Tavoiteena olis jaksaa elokuuhun asti (kesäloma), ja siihen mennessä saada hukkattua tota vatsalle kertynyttä elintasoa sen verta että kehtais ensimmäisen kerran pienen elämäni aikana ottaa paidan pois rantsussa julkisesti :)
 
Jos kulmasoutua tekee käsipainoilla:

- Käsipaino lasketaan suoralle kädelle, jossa selkä ei tunne venytystä
- Käsipaino lasketaan niin alas, että selässä tuntuu pieni venytys ja sitten ylös

Kumpi näistä on oikea metodi?

Väittäisin että alempi. Yleensä pidän ainakin itse kaikissa liikkeissä koko ajan jännityksen/venytyksen treenattavassa lihaksessa. Poislukien tosin leuanveto, jossa menen aina deadhangiin asti.
 
Miksi sitä sanotaan, että istumaannousua ei saisi tehdä jalat suorana? Lonkankoukistajathan rasittuu ainakin enemmän nimenomaan tuossa koukistaessa vai?
 
Mikä on suomeksi Lever Incline Row? t-kulmasoudulla löytyy lähinnä niitä tangon kanssa tehtyjä mutta nyt olisi hakusessa se koneella tehtävä, että saisi vinkkiä oikeaan tekniikkaan ja mihin sen edes pitäisi lopulta ottaa sen liikkeen. Selkään jonnekkin luulisin... :)
 
Hei,

mulla on opiskelujen kiireisen vaiheen takia semmonen elämäntilanne ettei juuri jää aikaa eikä rahaa salilla käymiseen tällä hetkellä. Oisko jollain linkkiä johonkin hyvään treeniohjelmaan, jolla voisi käydä koko vartalon läpi mahdollisimman tehokkaasti askeettisilla treenivälineillä. Käytössä minulla on yksi iso tanko johon jonkin verran painoja ja oma huone.
 
Back
Ylös Bottom