No mielisairaita (hulluja) me monien mielestä ollaankin kun Jumalaan uskotaan.
Glossolalia on mulle kyllä tuttu termi.
Kuitenkin kristinusko eroaa muista uskonnoista siinä, että kristinuskossa on usein myös ksenolaliaa. Kun Raamatun mukaan ensimmäisen kerran Pyhä Henki ilmestyi helluntaina, se näkyi "tulisina kielinä" jotka asettuivat kunkin rukoilijan ylle ja he alkoivat puhua muuta kuin äidinkieltään.
Toisekseen varsin yleistä etenkin helluntaikirkon tilaisuuksissa on se, että joku selittää sen mitä toinen kielillä puhuu.
Toinen yleinen ilmiö rukouksessa on että joku saa "tiedon sanoja". Varsin usein sen tyylisiä, että se on tarkoitettu jollekin henkilölle tai henkilöille, yleensä rohkaisu jossain vaikeassa elämäntilanteessa tai sairaudessa.
Ja kyseessä on siis toisilleen tuntemattomat tai tilanteesta tietämättömät henkilöt.
Omalta kohdaltani tulee mieleen viime syksyltä aika erikoinen tapaus.
Olin taas reilun viikon kärsinyt alaselkäkivuista (johtuu lääkärin mukaan madaltuneista nikamista, liikaa kyykkyä kasvuiässä tms.)
Olin kerran pari vuodessa joutunut hakeen saikkua ja nappeja että sai kivun hetkeksi kaikkoamaan, pienempien vihlasujen takia en edes vaivautunut lääkäriin.
Tämän lisäksi kävin kerran vuoteen fysioterapeutilla.
Olin sitten lauantai iltana eräässä seurakunnassa käymässä, ja loppurukouksen aikana saarnaaja kesken rukouksen sanoi että hän kokee nyt että joukossamme istuu joku jolla on alaselässä kipuja.
Säpsähdin penkissä, miten se voi puhuu tollasta. En edes tuntenut tuota pastoria, eikä noista sen hetkisistä kivuista tiennyt kuin tyttöystävä.
Lopuksi pastori pyysi että halukkaat saa tulla salin etuosaan hänen rukoiltavakseen. Sen verran juntti kuitenkin olen, että ihan pienestähän en lähde eteen rukoiltavaksi.
Tovin siinä istuin ja mietin, sitten päätin nousta ja mennä sinne eteen koska sielä oli muutamia muitakin.
Kun pastori lopulta tuli mun luo ja kysyi että onko jokin erikoinen aihe josta haluan rukoiltavan, sanoin että tässä on nyt se kaveri jolla on alaselkä kipee.
Hän alkoi samantien rukoilla sen puolesta että se kipu häipyy.
Meni ehkä joitain kymmeniä sekunteja, ja yhtäkkiä tunsin aivan selvästi että ylhäältä alaspäin koko kropan läpi meni jotain, kuin lämmin henkäys.
Samantien se pastori nosti päätään ja kysyi että tunsinko jotain? Nyökäytin vain päätäni. Hän kysyi että sattuuko selkään vielä?
Olin niin hämmennyksissä tapahtuneesta, että en aluksi edes tajunnut että selässä ei tunnu enää sitä viiltävää kipua.
Sanoin että ei satu, ja hän vain nyökkäsi ja jatkoi seuraavan rukoiltavan luo.
Olo oli hiukan epätodellinen, jopa hieman pelokas. Tiesi että nyt olin tekemisissä korkeamman voiman kanssa.
Olen ennenkin Jumalan uskonut, mutta tuo tapaus oli sellainen että mun usko Jumalaan vaan vahvistui.
Sama se millasenä hörhönä muut pitää...
Ai niin, en ole tuon jälkeen käynyt lääkärissä selkäkivun takia, edes yhtään särkylääkettä en ole ottanut... selkätreeniäkin voi taas harrastaa
