Ärsyttävät asiat liikenteessä

V-I-T-T-U! Ajoin taajamassa kohti liikennevalo-ohjattua risteystä, oikealla valoissa oli auto odottamassa vihreää nuolta että voisi kääntyä oikealle, samalle kaistalle kuin minä.Itellä vauhtia 60km/h ja kun olen melkein valojen kohdalla, tämä IDIOOTTI ajaa surutta päin punaisia. Siis oli pysähtyneenä valoihin pitkän aikaa, mutta lopulta kyllästyi odottamaan ja ajoi SUORAAN eteeni. Lukkojarrutus pelasti, enkä osunut tähän autoilevaan sekasikiöön. Ajoin sitten tämän perässä hetken aikaa töötti pohjassa ja rämpytellen pitkiä. Kuskista ei näkynyt edes päätä, joten oletettavasti kyseessä oli eläkeläismummo. :curs:
 
Juuri tulin kotia skootterilenkiltä. Ajelin siinä farkku nissanin perässä tasan nopeusrajoitusten mukaisesti, koska papparainen edellä ajeli farkku nissanilla tasan 40:iä. No liikenneympyrän jälkeen tympäännyin ja kiihdytin ympyrästä eteenpäin nopeammin kuin papparainen edellä ja ohitinkin tämän kys. nissankuskis. Eiköhän papparainen lyö tyytin pohjaan kun olen ohi päässyt. Kai sitä ketutti, kun ohitetaan. Jos se, että ohitetaan ottaa noin itsetunnon päälle ei ehkä kannattaisi lähteä liikenteeseen laisinkaan. Ja taas, vaikka ehkä ylitinkin sallitun nopeuden niin mitä se sille papparaiselle kuuluu, itse hän niin ikään rikkoi lakia siinä missä minäkin käyttäessään äänimerkkiä lain vastaisesti. Harmittaa kun en lähtenyt perään kyselemään mikä papparaisella oli ongelmana.
 
Haha jotenkin tyyppilistä suomalaista. Jos joku pääsee bussikaistalla etenemään nopeammin niin heti ollaan itkemässä.

Tosin niille en kyllä mitään maanteiden sankarin arvonimeä suo, jotka (oikeudetta) ohittelevat jonon bussikaistaa pitkin ja samalla takaisin väliin kiilatessaan hidastavat ja pidentävät sitä jonoa entisestään. Minäminäkusipäisyyden ilmentymä on se.

-k
 
Ihan vinkkinä vaan, että kannattaa ehkä pitää silmät ihan koko ajan auki, kun suojatietä ylittää. Vaikka miten palais jalankulkijoille vihreä valo, mutta silti sieltä saattaa joku maanteiden kuningas puskea vanhoilla vihreillä.

Ennen kun lähet syytteitä nostamaan, niin mieti oisko sun pitäny vaikka taluttaa se pyörä siitä suojatien yli?

valitettavasti mun näkökenttä on vaan bout 120' ja tärkeämpää on seurata niitä autoja jotka kääntyy vihreillä oikealle suojatien yli. mutta jos en seuraisi ympäristöäni niin ois pyöräilyt loppunut jo kymmenisen kertaa sairaalareissuun.

taluuttaa pitäiis periaatteessa joo, mutta käytännössä oisin ollut yhtä nopeasti taluttamalla sen auton alla joten siitä ei olis ollut apua. ja auto tuli tosiaan niin takaviistosta että ei näkökenttä yksinkertaisesti riitä 360' laajuiseen havainnointiin koko ajan.

ja vaikka en taluttanut, se ei poista sitä faktaa maailmasta että ne punaset oli palanut kaverille 10-20sek (eli tosi vanhat vihreät vai?) jonka jälkeen kaveri päätti vielä ajaa risteykseen.

tekis mieli sanoa sulle rumasti mutta hillitsin itseni.
ihan kiva että yritit syyllistää mua tapahtuneesta. valitettavasti en voi ottaa vastuuta siitä..
ens kerralla tekis mieli vahingossa horjahtaa kengänpohja edellä auuton kylkeä päin.. ja saatte ajaa punaisia päin niin paljon kun tahdotte mun puolesta jos ette ylitä samalla suojatietä..
 
Mitähän vielä. Kuulostaa kyllä aika uskomattomalta, että punaset palaa 20 sekunttia ja sitten joku vielä ajaa niistä läpi...

Enkä mä mitään syyllistä. Totta kai se autoilija oli tässä tilanteessa syyllinen ja mulkku. Mutta ihan semmosia ajatuksia vaan yleisesti, että voi se jalankulkija/pyöräilijäkin joskus miettiä onko omassa toiminnassa mitään parannettavaa.
 
Punaisia päin ajaminen autoilla ja sekä kävelijöillä punaisia päin käveleminen.
Ottaa niin aivoon, kun itse sitä autoilee paljon ja niin moni uhmaa henkeään hyppäämällä suoraan auton eteen, kun punainenvalo jalankulkijoille palaa.
 
Nyt loppu autoilijoilta kolmion takaa etten tuleminen! Asentelin prätkään tommosen 130db ulos antavan töötin. Seuraavalla kerralla ajelen perässä ja kattelen kuinka kauan kestävän helvetinmoista meteliä. :dance:
 
Mua vituttaa johdonmukaisuuden puute nopeutta valittaessa suhteessa nopeusrajoitukseen. Ja nyt puhutaan ihan täydellisestä kesäkelistä, eli mitään kelivaraa ei näissä ole - näin vaan on "tapana" näillä teillä. Duunimatka on hyvä esimerkki. Kolmenkympin alueella ajetaan viittäkymppiä, neljänkympin alueella ajetaan viittäkymppiä, viidenkympin alueella ajetaan viittä-kuuttakymppiä. Kun päästään motarille, niin satasen alueella ajetaan 90-100km/h mittarin mukaan, kun tullaan 80kympin alueelle niin ajetaan edelleen 90-100 mittarin mukaan. Ja kaikki tämä toimii myös toiseen suuntaan ajaessa; kun "motarilla" on 80 rajoitus ajetaan 100:aa mittarin mukaan. Ja kun alkaa satasen alue ajetaan edelleen 100:aa.

Ja vuodatetaan tähän nyt vielä tuo ikuisuusaihe - ajonopeus liityttäessä moottoritielle. Jumankauta kun pelottaa vetää näiden juustojen perässä kuutta-seitsemääkymppiä 100:sen-120:n tielle.
Täysin samanlaisia kokemuksia joka vitun päivä. Työmatkalle sijoittuu 30km/h rajoituksen omaava tietyöpätkä, moottoritie sekä ihan normaalia 50km/h aluetta. Moottoritielle kiihdytetään yleensä ihan vitun hitaasti ja liitytään vasta kiihdytyskaistan lopussa, vaikka tilaa olisi. Kun itse liityn takaa jo alusta rivakasti kiihdyttäen, niin sitten kun nämä köröttelijät saavat vauhdin päälle niin moni tulee kontissa kiinni sen jälkeen kuitenkaan menemättä ohi.
Sitten ne tietyöpätkät, kun itse hidastan siinä 40km/h mittarin mukaan ja tänäänkin takana tuli bussi, niin ei muuta kuin aivan konttiin kiinni vaikka tuota ennen välimatkaa oli helposti se toista sataa metriä.
 
Nyt loppu autoilijoilta kolmion takaa etten tuleminen! Asentelin prätkään tommosen 130db ulos antavan töötin. Seuraavalla kerralla ajelen perässä ja kattelen kuinka kauan kestävän helvetinmoista meteliä. :dance:
Johtunee mahdollisesti siitäkin, että prätkät eivät näy välttämättä kovin hyvin, eli kaikki eivät välttämättä tahallaan tule eteen ja toiseksi kuulostaa varmaan tuo sun "tööttis" paljon kovemalta sun korvissas kuin eristetyssä kopissa (lue auto).
 
Täysin samanlaisia kokemuksia joka vitun päivä. Työmatkalle sijoittuu 30km/h rajoituksen omaava tietyöpätkä, moottoritie sekä ihan normaalia 50km/h aluetta. Moottoritielle kiihdytetään yleensä ihan vitun hitaasti ja liitytään vasta kiihdytyskaistan lopussa, vaikka tilaa olisi. Kun itse liityn takaa jo alusta rivakasti kiihdyttäen, niin sitten kun nämä köröttelijät saavat vauhdin päälle niin moni tulee kontissa kiinni sen jälkeen kuitenkaan menemättä ohi.
Sitten ne tietyöpätkät, kun itse hidastan siinä 40km/h mittarin mukaan ja tänäänkin takana tuli bussi, niin ei muuta kuin aivan konttiin kiinni vaikka tuota ennen välimatkaa oli helposti se toista sataa metriä.
Tämän lisäksi myös autoilijat, jotka luulevat, että auto kippaa katolleen, jos ajaa rampissa yli 40 km/h (esim. Turkuunpäin mentäessä ramppi Kehä II:lle länteenpäin).
 
mopoautot.... yks kaunis kerta ku käännän ympäri kaikki mitkä nään...
 
Jälleen tilitystä tänne..
Uskomattomat kusipäät liikenteessä. Sunnuntaina nähty kyrpä otsassa ajavia perheenisiä, mikäs siinä vetää peräkärryn kans pujottelua autoletkassa 120km/h ja ohitukset niin että kaikki saa polkea jarrua, kun isillä on kiire!
Tänään sitten jotain apinatarhasta karanneita juuri kortin saaneita, kolmion takaa suoraan eteen, ihan vittuilun vuoksi jarruttelua edessä ym mielenkiintoista.
Onneksi olen itse täydellinen kuski (=auto on niin laiska että nopea ohitus ja edessä jarrujen polkeminen jäi haaveeksi nykyisellä autolla, muutenhan tuo olis tullu tehtyä :nolo:). Haaveilin myös maailmasta, missä olisin voinut käydä liikennevaloissa vetämässä ratin takana olevan apinan autosta pihalle ja pyyhkiä sillä asfalttia ilman mitään seurauksia.
 
Vitutti tukkirekan kuskin puolesta mikä joutui väistämään todella pahan näköisesti pientareelle hiacen ohittaessa minut, yhden henkilöauton ja venettä vetävän traktorin tuplakeltaisilla todella pimeässä kurvissa.
 
henkilökohtasesti menny monta kertaa hermot sellasiin kuskeihin jotka ajaa alinopeutta ja sitten kun itse saa hyvän ohituspaikan, niin ei päästetä ohi-->vaaratilanne...kun omasta autosta tota puhtia ei niin kauheesti löydy että ihan heittämällä ohi mentäis.. :( Mikä siinä on että pitää kiihdyttää kun näkee että tyttö on menossa ohi pienellä punaisella hopalla?
 
Se on niitä keski-ikäisten äijien harvoja huveja. Jos vain jotenkin mahdollista joskus, niin hanki 300 heppanen pyssy. Yksi maailman nautittavimmista asioista on vetästä ohi, vaikka papparainen yrittää estää. :kuola: Yleensä tästä seuraa valoshow, kun ottaa niin koville. :lol2:
 
Kyllä auto on monasti viimesiään vedelly ja ohi on pakolla menty vaikka ykkösvaihteella jos on rekka tulossa keulaan...ja muutenkin.

edit. kun oon iso ja mulla on rahaa ostan jonkun semmotteen kärryn joka on a)niin nopea että ohi pääsee tai b) niin iso että väistetään jo kunnioituksesta :D
 
eniten vituttaa nuo jotka puskevat jostain huoltsikan pihasta eteen vaikka olen 30 metrin päässä ja ajan 80km/h. siinä saa jo melkein iskeä jarrut pohjaan, jossei ohituspaikkaakaan ole. viimeviikolla kävi juuri näin; oli vielä oikeen joku saatanan vene peräkärryssä, ettei se ruoska kiihtyny sitäkään vähää. siinä sitten pää punasena huutelen ja ohituspaikan tullessa pyyhällän ohitse vaikka tässä vaiheessa tällä venehirmulla olikin jo nopeusrajoitusten mukainen vauhti. vitutti vaan niin vitusti.
 
Mikähän on että en ole tähän asti vielä törmännyt tuollaisiin ohituksen estäjiin? Niitä ei vissiin vaan huomaa jos vauhtia on tarpeeksi.

Sunnuntaina hetken kylmäsi kun ohittamani kuormuri päätti lähteä itsekin ohittamaan juuri kun olin rinnalla. Todennäköisesti ei nähnyt meikäläistä taikka katsonut peileihin ylipäänsä, joten mitä siitä kimmastumaan selvästä vahingosta.
 
Back
Ylös Bottom