- Liittynyt
- 31.1.2006
- Viestejä
- 401
V-I-T-T-U! Ajoin taajamassa kohti liikennevalo-ohjattua risteystä, oikealla valoissa oli auto odottamassa vihreää nuolta että voisi kääntyä oikealle, samalle kaistalle kuin minä.Itellä vauhtia 60km/h ja kun olen melkein valojen kohdalla, tämä IDIOOTTI ajaa surutta päin punaisia. Siis oli pysähtyneenä valoihin pitkän aikaa, mutta lopulta kyllästyi odottamaan ja ajoi SUORAAN eteeni. Lukkojarrutus pelasti, enkä osunut tähän autoilevaan sekasikiöön. Ajoin sitten tämän perässä hetken aikaa töötti pohjassa ja rämpytellen pitkiä. Kuskista ei näkynyt edes päätä, joten oletettavasti kyseessä oli eläkeläismummo. :curs:
). Haaveilin myös maailmasta, missä olisin voinut käydä liikennevaloissa vetämässä ratin takana olevan apinan autosta pihalle ja pyyhkiä sillä asfalttia ilman mitään seurauksia.
Yleensä tästä seuraa valoshow, kun ottaa niin koville. :lol2: