Meta title: 💥 Aloittelijan peruskysymykset – paikka jossa tyhmät kysymykset muuttuu kovaksi kehitykseksi

Meta description: Keskustelua treenin, ruokavalion ja tekniikan perusasioista – kaikki aloittelijoiden kysymykset yhteen paikkaan ilman turhaa naljailua.

Olen pidempään miettinyt, että mitä varsinaisesti on hermotus?

Olen yrittänyt searchilla jo katsella, mutta mistään ei tunnu löytyvän varsinaista selitystä.
 
Olen pidempään miettinyt, että mitä varsinaisesti on hermotus?

Lihassolujen yksittäiset supistukset ovat erittäin lyhytaikaisia. Kun motorisen yksikön kautta lihassoluun välittyvien hermoimpulssien tiheys on riittävä, sulautuvat yksittäiset nykäykset yhtäjaksoiseksi supistukseksi. (esim. nostetaan rauta ylös)

Lihaksen tuottama maksimaalinen voima riippuu lihaksen poikkipinta-alan lisäksi ennen kaikkea motoristen yksiköiden syttymistaajuudesta. (suurempi taajuus, suurempi voima)

Tätä ominaisuutta voidaan harjoitella hyvinkin pitkälle - seurauksena on hämmästyttävä voima suhteessa lihaksen kokoon.

Lainattu ja tiivistetty kirjasta: MASSAA! VOIMAA! -Tie Jatkuvaan Kehitykseen.
 
mikä ois hyvä liike/liikkeet kasvattamaan alempia rinta lihaksia
Tasapenkki käsipainoilla/tangolla, flyesit, ristikkäistalja, pec deck.
About tossa järjestyksessä.
 
Tasapenkki käsipainoilla/tangolla, flyesit, ristikkäistalja, pec deck.
About tossa järjestyksessä.
alaviistopunnerrukset,dipit
 
Heippa, osaisikohan joku asiantuntija kertoa minulle, että onko järkeä vuorotella kahdella erilaisella treeniohjelmalla kahden viikon välein? Eli siis ideana olisi tehdä kaksi viikkoa kaksijakoista, seuraavat kaksi viikkoa yksijakoista ja sitten taas kaksi viikkoa kaksijakoista jne..?
 
kannattaa ettiä se sopivin ohjelma itelle. minkä takia haluisit vaihdella noin nopeeseen tahtiin?
 
kannattaa ettiä se sopivin ohjelma itelle. minkä takia haluisit vaihdella noin nopeeseen tahtiin?

No siis vaihtelu virkistää. Ja oon myös ajatellu sitä sillä tavalla, että jos ei antais niitten lihasten tottua yhdenlaiseen ohjelmaan vaan antais erilaista raistusta? Onkohan siinä mitään pointtia? Vai pitäisikö niiden lihasten nimenomaan keretä tottua siihen tiettyyn rasitus-palautumis-rytmiin?
 
Onko se niin että jos on dietillä ja käy salilla, niin lihakset kasvavat, mutta eivät yhtä nopeasti jos ois bulkilla.
__________________
 
Puhuisin ennemminkin lihastenkunnon ylläpidosta. Lihakset kuitenkin tarvitsevat sitä rakennusainetta ja sitä dieetillä harvemmin ainakaan kokeneempi salikaveri saa. Paitsi siinä "kynis"tapauksessa. :D
 
Olisikos jossakin ohjelmaa ihan simppeleille liikkeille jotka voisi heittää kotonakin. Opiskelijan budjetti ei tahdo riittää tuolla kaupungin kalliilla salilla ravaamiseen.

Kotoa löytyy: leuanvetotanko, käsipainot (20kg maksimi), yksi pidempi tanko. Painot riittävät itselleni varsin hyvin, mutta pitäisi tuota ohjelmaa saada tekaistua.

Sitten vielä kysymys palautusjuomasta: Otan tällä hetkellä FAST:in Whey+ mutta ajattelin vaihtaa nyt vähäksi aikaa FAST:in Muscle +:aan. Muscle +:sta saisi n. 5g kreatiinia (100g annos) ja myös n. puolet proteiineista Whey+:aan verrattuna. Kysymys kuuluukin, mihin aikaan pitäisi kyseinen juoma yleensä ottaa ? Ja pitäisikö kreatiinia ostaa vielä tuohon lisänä ? Painoa 66kg, joten pitäisikö tuohon vielä syödä 5g kreatiinia lisänä ?

Ja kuinkas paljon kaloreita mun pitäisi päivässä saada about, niin osaisi hieman laskeskella ruokakustannuksia.

Kiitän. :david:
 
Löysin tuolta jostain FAQ threadista tälläsen:

Koko kroppa kerralla by Arc:

Kyykky / Prässi 2 x
Jalkojen koukistus / SJMV 2 x
Pohkeet istuen / Pohkeet seisten 2 x

Kulmasoutu tangolla / Kulmasoutu käsipainolla / Alatalja 2 x
Leuanveto / Ylätalja 2 x

Vinopenkki / Penkki 2 x
Viparit sivuille / Pystysoutu 2 x

Ranskalainen punnerrus tangolla / Ranskalainen punnerrus käsipainoilla 1 x
Scott hauiskääntö / Hauiskääntö käsipainoilla 1 x

Jalkojen nosto / Vatsarutistus 1 x

Ohjelman voi tehdä vaikka ma-ke-pe.

Eli siis jos koko kroppa läpi kolme kertaa viikossa niin onko se alottelijalle liian rankka? Entä jos salille ehtii vain 2 kertaa viikossa niin mitä muutoksia tohon ohjelmaan kannattais tehdä? Yks sarja lisää jokaiseen?
 
Toi on erittäin hyvä alottelijalle, ei oo faqissa turhaan. Jos pääset jonain viikkona vaan 2 kertaa niin voit tehdä just extrasarjan noihin liikkeisiin. Jos aivan alottelija oot, niin kannattaa vähän kuunnella kehoo ettet mee lihakset aivan paskana reenaan. Tohon ohjelmaan pitäis tottua kyllä aika nopeesti.
 
Back
Ylös Bottom