Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Sitä samaa yritetään täälläkin suunnalla, keksiä että mistä löytäisi jotain muuta tekemistä kun himorääkin saadakseen samanlaiset kiksit. Let the Force be with us.
Itellä kesti aika kauan siinä tyhjiössä kun tuntuu että liikunta on se ainut mistä ne kiksit saa, ja se ainut asia mikä on poissuljettu listalta. Kyllä se tunne menee ohi, kun riippuvuus himorääkkiin vähenee. Siinä menee aikansa,niin kuin vieroituksessa yleensäkin, mutta kun silmät aukeaa niin sitä vaan ihmettelee miten on pystynyt vetämään sellasta settiä, mikä ylikunnon aikanaan aiheutti.Mites muuten Moksu jakselee nykyisin?
Kroppa alkaa olla ku kreikkalaisella pronssijumalalla ja treeni kulkee ku tauti. Periaatteessa voi jumpata mitä vaan, mutta koviin treeneihin ja kilpaurheilumentaliteettiin musta ei enää oo, enkä missään nimessä haluaisikaan. Kaikista parhaiten viihdyn punttihommien parissa ja viime vuonna tuli juostua aika paljon, mikä oli myös mukavaa. Vanha lajini ei saa oikein minkäänlaisia sykähdyksiä aikaan, vaikka yritin tuossa paikallisen painiseuran kisaporukassa käydä muutaman kuukauden vääntämässä.

En tiiä onko mulla jotain yliharjottelua vai ylikuntoa taas päällä. Lopetin itse vapaaottelun nyt jalkojen takia ja tuntu heti että lähti iso stressi niskasta, ei tarvinnut enää treenata 8 kertaa viikossa. Aattelin heti, etten halua jäädä paikoilleen märehtimään, vaan lähden samantien tekemään sitten punttia kovemmin. Tarkotus oli treenata 4-jakosella kroppa läpi viikossa. Harjottelusta tuli lähes viikon totaalitauko ennen kuin alotin "punttaamisen". Nyt on kaks päivää vedetty kovaa puntilla ja unettomuus alkaa vaivaamaan. Kovina vapari treenikausina oon joutunu unilääkkeisiin ennenkin turvautumaan, enää ei jaksais sitä rumbaa. Mulla tuntuu olevan ongelmana se, että en osaa millään rentoutua ennen nukkumaanmenoa. Sänkyyn mentäessä tuijotellaan kelloa ja lasketaan tunteja joita saadaan nukutuksi. Jotenkin tuota ei osaa lopettaa vaikka tietää kuinka typerää se on.
Joskus ajattelin että ongelma johtuu paskoista testotasoista tai jostain muusta vastaavasta, mutta eipä tunnu kauheasti muita oireita ton levottomuuden ja unettomuuden lisäksi olevan, jotka siihen viittais. Voiko olla, että kroppa vaan pelästy kun alotti kovan puntin yhtäkkiä? Vaikka ennen treenasin paljon useammin, ei se lajinomainen treenaaminen ja lenkkeily varmasti ole läheskään niin kovaa hermostolle kuin puntti. Vaparia treenatessakin unettomuus useimmiten tuli juuri puntti päiville. Kellään mitään vinkkejä, neuvoja tai ajatuksia asiasta?

No aika tarkkaan ja terveellisesti siis oon koittanu syödä, vähän koitan kiinteyttää kroppaa. Mutta kuitenkin todella maltillisilla miinuksilla (päivässä maks. 500 kcal miinuksella). Ihmettelin vaan sitä että se kroppa voi reagoida noinkin nopeasti... Täytyy miettiä jos sais aamuun saleilut tungettua, tuntuu että sillon ehtii illalla tarpeeksi rentoutua. Tällä nykysellä tyylillä ehdin salille vasta hieman ennen seitsemää, käytännössä yhtään ei ehdi istahtaa kun töistä tulee. Aamulla tulee myös herättyä töihin siinä kaheksan paikkeilla, eli voiskohan sekin sitten sitä aikaista nukahtamista haitata.Mitenkähän sinulla nuo ravintoasiat? Itelläni meni ainakin metsään kovaa reenatessaan tossa syksyllä liian alhaiset kalorit about 6kk ajan, painokin tippu 10kg ja reeni kulki kunnes tuli stoppi. Nimenomaan alko unet lähtee ja vitutuskaamos valtaamaan päät ja reeni ei kulkenu. Selvästihän toi unettomuus liittyy jotenkin hermostolliseen yliaktiivisuuteen, ja itelläkin tapana rueta stressaamaan siitä, tuleeko nyt nukuttua tarpeeks ja se on vihoviimenen ajatusmalli, koska sillonhan sitä ei varsinkaan nuku kunnolla jos siitä ottaa kunnon paineet itselleen, ainakin mulle käy näin aika useinkin. Ja jos oot pitäny vaan viikon tauon ja sit alkanu tykittää punttia täysillä, en pidä minään ihmeenä että se reagoi miten reagoi.
Nyt on kaks päivää vedetty kovaa puntilla ja unettomuus alkaa vaivaamaan. Kovina vapari treenikausina oon joutunu unilääkkeisiin ennenkin turvautumaan, enää ei jaksais sitä rumbaa. Mulla tuntuu olevan ongelmana se, että en osaa millään rentoutua ennen nukkumaanmenoa. Sänkyyn mentäessä tuijotellaan kelloa ja lasketaan tunteja joita saadaan nukutuksi. Jotenkin tuota ei osaa lopettaa vaikka tietää kuinka typerää se on.
Heissan, Sen huomaa itsessään, että kun alkaa tuntua kroppa suht hyvältä, heti alkaa mieli huutamaan että nyt sitten pääsee kunnon treenirytmiin ja eikun molskille ja salille mars! Eli mind control tuleekin avainasemaan tässä,ainakin omalla kohdallani, saa nähdä miten onnistuu. Peace.

Heips, tässähän tämä menee. Päivä kerrallaan. Olen huomannut että selkä on aivan perkeleen jumissa. Pahimmissa venytyksissä meinaa silmissä pimetä kun ovat nuo lihakset niskasta, lapojen välistä alaselkään asti niin tautisen jumissa. Lisäksi alkanut taas tajuamaan sitä miten huonossa kondiksessa on koko rintaranka. Venyttelyä venyttelyä, se vaan jotenkin maistuu niin puurolta ilman treeniä. Tietysti venyttely voisi avata taas ovet terveemmälle tavalle urheilla. Sama kysymys on pyörinyt omassakin mielessä jo tovin, eli koska sitä sitten on tarpeeksi terve taas lähteäkseen liikkumaan ja voiko siihen omaan tuntoon luottaa. Mitä nyt tässä on omaa oloaan kuulostellut, niin kyllä mä taidan tämän kesän vielä himmailla ja katsella sit uudelleen syksymmällä, ellei tuo venyttely nyt tee jotain ihme muutosta omaan oloon. Kävelyä, meditaatiota ja venyttelyä, siinäpä se kaiketi tällä erää.Heissan, kertokaas toipujat että miten kelläkin tässä vastikään kropan toimimattomuuden kanssa painineilla hurisee?