Ylikunto

Meta title: 🔥 YLIKUNTO – KUN KONE HYYTYY KESKEN KOVIMMAN AJON 🔥

Meta description: Ylikunto hiipii salakavalasti: treeni kulkee, kunnes ei kulje enää. Väsymys, hermoston ylikuorma ja motivaation romahtaminen iskevät yhtä aikaa...


Olenkohan ylirasituksessa? n, kaksi viikkoa nukkunut 5-7tunnin unilla, ikää 15. Joka päivä 4km lenkkiä ja punttitreenit päälle. Nyt tuntuu rintalastan alapuolella, vasemmalla puolella kylkiluun juuressa pistävää kipua liikkuessa. Tosin mitään ylimääräisiä, väsymyksiä paljoa ole... paitsi toi sietämätön kipu joka tulee melkein jo kävelemisessä.

Pitäiskö pitää lepoa vaikka seuraava viikko 9h unilla?
 
Joka päivä 4km lenkkiä ja punttitreenit päälle.

2 viikkoa täyslepoa. Sen jälkeen alat treenaamaan vuorotellen juoksua ja punttitreeniä eri päivinä. Mieluiten lepopäiviä väliin, jos ei muuten niin vaikka viikossa muutama lepopäivä. ps. Oikeastaan tuon rintakivun vuoksi voisit käväistä lääkärissä varmuuden vuoksi.
 
joo... kolme päivää jo lepäilly ja kävellrssä oireilu kadonnut. Joten urheilun unohdan

Kipu voi johtua myös siitä, että rintalasta jumissa. Venytteleppä kunnolla ylävartaloa.
 
Päivitellään nyt taas vähän tilannetta. Ehkä jollekkin siitä hyötyä oman palautumisen vertailussa tms. Eli nyt sykkeetkin ruvenneet laskemaan. Viime viikon erotus pyöri siinä 20 pinnassa ja tänään oli parhaat lukemat mitä olen mitannut 56/85/71/15 (lepo 5min ka/maksimi/seisonta 3min ka/erotus). Syke tosiaan seisonnassa alkaa pyöriä siinä mitä se on esim. iltapäivällä seistessä eli kuten jo aiemmin sanoin sitä (varmaan) voi käyttää vertailussa esim. itsellä normaalisti 60-70 seisonnassa ja tänään syke laski n. 30sec ylösnousun jälkeen jo alta 70. Ja kyllähän sen huomaa testissä tuntuuko normaalilta vai hakkaako pumppu jne.
 
Päivitellään nyt taas vähän tilannetta. Ehkä jollekkin siitä hyötyä oman palautumisen vertailussa tms. Eli nyt sykkeetkin ruvenneet laskemaan. Viime viikon erotus pyöri siinä 20 pinnassa ja tänään oli parhaat lukemat mitä olen mitannut 56/85/71/15 (lepo 5min ka/maksimi/seisonta 3min ka/erotus). Syke tosiaan seisonnassa alkaa pyöriä siinä mitä se on esim. iltapäivällä seistessä eli kuten jo aiemmin sanoin sitä (varmaan) voi käyttää vertailussa esim. itsellä normaalisti 60-70 seisonnassa ja tänään syke laski n. 30sec ylösnousun jälkeen jo alta 70. Ja kyllähän sen huomaa testissä tuntuuko normaalilta vai hakkaako pumppu jne.

Hyvä et tuntuu lähtevän rullaamaan sulla tuo homma.

Mä kusin ite tilanteeni ja lähen oikeestaan alusta. Kävellen taas liikutaan. Sykevariaatiomittauksessa palautuminen huonoa ja heikolla tasolla.

Seuraavan kerran kun pääsen alkuun niin pitää lähtä kyllä ihan helvetin maltilla ja pitkällä tähtäimellä ja käydä lukeen se sun kokoama viesti elpymisestä.
 
Jep ootat rauhassa vaan, että ne sykkeet on siellä alhaalla ja sitten maltillinen reenimäärä aluksi eli esim. 2 punttia ja 2 pk-lenkkiä viikossa ja joka kolmas viikko puntit kevyenä.

Puoli vuotta sitten jos olisi ollut tälläinen olo kuin nyt niin olisin jo reenaamassa 'kunnolla' ja sitten taas parin kolmen kuukauden kuluttua illalla täristään :D Eli tuntuu, että vihdoin oppinut tuon levon merkityksen.
 
Pannaanpas nyt tännekin, mimmien puolella tuntuu olevan suht hiljaista... Olen miettinyt tässä aihetta melko tavalla lisää, ja palaan siihen myöhemmin. Eli Nainen ja ylikunto -ketjusta:

Tätä en olisi kyllä koskaan uskonut, mutta nyt munkin täytyy hypätä tähän trediin selvittelemään. Pitkin syksyä mulla on ollut aina välillä kurkku kipeä ja nuhaa, vaikka flunssaa ei ole ollut. Joulun aikaan pidin parin viikon pakkotauon salilta, koska puolet perheestä oli kunnolla kipeänä. Oma olokin oli ikävä. Tauolle jäin tosi vastentahtoisesti, toisaalta sitä oli kuitenkin helpottunut että on joku hyvä syy olla menemättä salille. Kummallista. Sitten ehdin treenata koko kropan läpi kerran (kolme treeniä: alakroppa, intervalli juoksumatolla, yläkroppa) kun iski kunnon muka-flunssa taasen. Nämä treenit tein toki perättäisinä päivinä, koska tolkku on ilmeisesti jossain hukassa... Mutta siis, viimeaikaisia oireita:

- Jatkuva kurkkukipu ja kurkun voimakas kutina
- Jatkuva nuha
- Univaikeudet
- Pää kipeä lähes joka päivä
- Huimausta ja ajoittaista pahoinvointia (piti oikein kokeilla että onko se kierukka vielä paikoillaan.....)
- Järjetön mässyhimo ja ruokahalu muutenkin
- Jatkuva janontunne ja siitä johtuva vessassa juokseminen
- Koko kropan lihakset - erityisesti isot lihasryhmät - tuntuu jotenkin omituisesti väsyneiltä
- Äärettömän kuivat limakalvot
- Oikein mikään ei huvita
- Suurimman osan ajasta käyn ylikierroksilla, loppuajan olen todella väsynyt

Pakkaa sekottaa ihan mukavasti semmoinen pikkuseikka, että mulla on kaksi lasta joiden hoitaminen on sekä henkisesti että fyysisesti melkoisen rankkaa. Siis ovat ihan tavallisia perusterveitä lapsia, mutta pieniä: 2v4kk ja 6kk. Vauvan kanssa tietysti heräilen öisin imettämään jne. Tuo imetys on toinen joka sekottaa pasmoja, mitkähän mun oireista nyt sitten mahtavat olla ihan hormonijuttuja? Toisaalta imetin ekaakin eikä silloin ollut tällaista. Yhden lapsen kanssa en tietenkään muuten ollut lähellekään yhtä kovilla kuin nyt kahden.

Viime kesä oli ihan täyttä helvettiä, koska tämä nuorempi itki elämänsä ensimmäiset kuukaudet. Treeneistähän mä en tietenkään höllännyt, se oli ainoa keino purkaa stressiä. Itse asiassa jaksoin pitää taukoa synnytyksen jälkeen peräti reilun viikon. :jahas: Univaje on ollut ihan kunnollinen jo pitemmän aikaa, vaikka vauva nukkuu välillä hyvin ja välillä vähemmän hyvin. Tähän päälle olen sitten vetässyt kunnollisen voimatreenikauden, jolla treenipainot onkin nousseet mukavasti. Mä en treenaa mielestäni määrällisesti paljon, en mä edes ehtisi. Salitreeni 3 krt/vk ja juoksutreeni 2 krt viikossa. Voin kyllä myöntää että treenitehojen kanssa on mennyt överiksi.

Mutta nyt tuntuu lyhyesti sanottuna siltä, että olen aivan romuna. :( Se vain mietityttää, että mikä osa tästä nyt onkaan vääränlaisen treenaamisen ansiota. Siitä tärkeimmästä henkireiästä ei kyllä pysty päästämään irti.
 
Ei niitä asioita voi oikein eritellä eli se kokonaisuus (psykologinen ja fyysinen) ratkaisee. Henkinen ja fyysinen ylikuormitus on loppupeleissä oireiltaan lähes samanlaista, mikä onkin aika loogista, kun samaa pakettia ihminen on. Suosittelen tuota Moksun useasti mainitsemaa matalatehoista aerobista (alle 60% maksimisyke eli käytännössä alta 130) 2-3 kertaa viikossa olon mukaan. Tuota niin kauan, kun olo on oikeasti hyvä ja muutkin asiat sillä mallilla, että oikeasti voi harjoitella myös kovaa eli pystyy lepäämään riittävästi (fyysisesti, sekä myös henkisesti).
 
Tuota niin kauan, kun olo on oikeasti hyvä ja muutkin asiat sillä mallilla, että oikeasti voi harjoitella myös kovaa eli pystyy lepäämään riittävästi (fyysisesti, sekä myös henkisesti).
Eli mun tilanteessa joskus tossa kuuden vuoden päästä... Tilanne ei ainakaan tästä helpotu, kun menen äitiyslomalta takaisin töihin.

Voishan sitä tietysti ajatella, että siinä vaiheessa kun ollaan aamulla siellä kofeiinitabupurkilla jotta ylipäätään jaksais taas yhden päivän, ei välttämättä kannata lähteä tekemään niitä maksimivoimatreenejä? Mikä siinä on että tämä tulee mun mieleen vasta nyt? Oikeestaan siitä lähtien kun sain ekan lapseni, oon ollut jatkuvassa stressitilassa. En vaan pysty päästään irti ja rentoutuun. Taidan tästä lähteä soittamaan jollekin kallonkutistajalle. Mä kun oon luullut että kovatehoiset treenit on vain loistavaa vastapainoa tälle kaikelle... muulle. Väärin taas vissiin?

Tilanne nyt se, että univaikeudet pahenee entisestään, tuli kunnon flunssa päälle ja uutena oireena nyt sydämentykytykset. Hyvä minä.
 
Joulun aikaan pidin parin viikon pakkotauon salilta, koska puolet perheestä oli kunnolla kipeänä. Oma olokin oli ikävä. Tauolle jäin tosi vastentahtoisesti, toisaalta sitä oli kuitenkin helpottunut että on joku hyvä syy olla menemättä salille. Kummallista.

Tässä on aikalailla ydinkohtaa siitä, mitä sun pitää tehdä. Jos tunnet helpotusta siitä, ettei sun tarvi harjoitella kun olet saanut selitettyä sen itsellesi jollain verukkeella, se kertoo siitä, että et aidosti ja aikuisten oikeesti halua mennä salille. Se on se pienen pieni ääni, jota hyvin harva osaa itsessään kuunnella.

Ne ovat eri asioita kun harjoitellaan halusta, velvollisuudesta ja pakosta. Useat meistä, jotka ovat jo treenanneet kauemmin pyrkivät tuohon velvollisuus-puolelle. Oot tottunu sitä tekemään, pidät siitä, mutta et osaa kuunnella kroppaasi kun se haluaa sun pysähtyvän. Se, että verukkeella saa sen helpotuksen pysyä poissa salilta, kertoo mun mielestä kaikista parhaiten sen oman todellisen motivaation: velvollisuuden.

Sitten ehdin treenata koko kropan läpi kerran (kolme treeniä: alakroppa, intervalli juoksumatolla, yläkroppa) kun iski kunnon muka-flunssa taasen. Nämä treenit tein toki perättäisinä päivinä, koska tolkku on ilmeisesti jossain hukassa...

Tästä voisi kirjoittaa jo lähestulkoon ihan oman aiheensa. Missä vaiheessa kehitit peruskuntoa? Missä vaiheessa loit sitä pohjaa, jolle voit rakentaa tehoon perustuvaa harjoittelua? Peruskunto on se talon perusta, jota ei voi hypätä yli. Sen avulla keho kestää kovempaa harjoitusta ja palautuu. Luulen, että se sama hyvä peruskunto auttaa myös henkisellä puolella läpi elämän.

Mutta siis, viimeaikaisia oireita:

- Jatkuva kurkkukipu ja kurkun voimakas kutina
- Jatkuva nuha
- Univaikeudet
- Pää kipeä lähes joka päivä
- Huimausta ja ajoittaista pahoinvointia (piti oikein kokeilla että onko se kierukka vielä paikoillaan.....)
- Järjetön mässyhimo ja ruokahalu muutenkin
- Jatkuva janontunne ja siitä johtuva vessassa juokseminen
- Koko kropan lihakset - erityisesti isot lihasryhmät - tuntuu jotenkin omituisesti väsyneiltä
- Äärettömän kuivat limakalvot
- Oikein mikään ei huvita
- Suurimman osan ajasta käyn ylikierroksilla, loppuajan olen todella väsynyt

Oireita voit verrata vaikka täältä: http://www.pakkotoisto.com/vbulletin/showpost.php?p=1205666&postcount=12

Fyysisiin oireisiin on hankala sanoa mitään. Ne voivat johtua pöpöstä tai mistä vain, mutta sen tiedän, että normaalisti niitä ei pitäisi olla ja jokin niitä aiheuttaa. Hyviä tunnusmerkkejä alkavasta ylirasituksesta ovat "oikein mikään ei huvita" ja "loppuajan olen todella väsynyt", fyysisemmät oireet ovat mun mielestä sitten merkkejä siitä jatkuneesta ylirasituksesta, jotka ajavat ylikuntoon ja burnouttiin.

Univaikeudet kertovat heti siitä, että mikä asia on korjattava ensimmäisenä: uni. Jos et nuku, et kyllä palaudu millään. Palautumista tarvitset ennenkaikkea siihen, että pysyt elossa! Jossain, arvojärjestyksessä ties missä, tulee vasta se, että tarvitset unta palautuaksesi harjoittelusta.

Pakkaa sekottaa ihan mukavasti semmoinen pikkuseikka, että mulla on kaksi lasta joiden hoitaminen on sekä henkisesti että fyysisesti melkoisen rankkaa. Siis ovat ihan tavallisia perusterveitä lapsia, mutta pieniä: 2v4kk ja 6kk. Vauvan kanssa tietysti heräilen öisin imettämään jne. Tuo imetys on toinen joka sekottaa pasmoja, mitkähän mun oireista nyt sitten mahtavat olla ihan hormonijuttuja? Toisaalta imetin ekaakin eikä silloin ollut tällaista. Yhden lapsen kanssa en tietenkään muuten ollut lähellekään yhtä kovilla kuin nyt kahden.

Kuten kerrostalo jo mainitsi, nämä ylirasitusasiat ovat henkisiä ja fyysisiä kokonaisuuksia. Itse ajattelen sen niin, että ylikuntoon ajautuminen on useiden asioiden summa. Näen sen samana asiana kuin burnoutin. Se kehittyy pitkän ajan kuluessa koostuen erilaisista stresseistä: työ, koulu, perhe, parisuhde, lapset, ero, kuolema, harjoittelu jne. Pikkuhiljaa asiat kasautuvat ja ajavat yhä syvemmälle. Ei siis kannata ajatella pelkästään harjoittelua syynä.

Sulla on pieniä lapsia ja voin vain kuvitella kuinka raskasta niiden hoitaminen on. Siksi sun pitääkin asettaa asiat tärkeysjärjestykseen. Itse asetan terveyteni etusijalle kaikesta, koska se mahdollistaa kaiken muun.

Tuo sun nykyinen malli ei mun mielestä edistä terveyttäsi. Tarvitsetko todellakin lasten (+ minkä lie muun) aiheuttaman stressin lisäksi kovaa stressiä harjoittelusta tai JOPA harjoittelemattomuudesta (:eek:).

Asioita voi tietenkin aina selittää hormoneilla. Eikö se ole vähän kuin uskontoon turvautumista ;) Tosiasia on kuitenkin se, että olet väsynyt ja sille pitää tehdä jotain. Mielestäni uniongelmat, väsymys ja sairastaminen eivät ole ollenkaan normaalia mihinkään vaiheeseen elämää.

Viime kesä oli ihan täyttä helvettiä, koska tämä nuorempi itki elämänsä ensimmäiset kuukaudet. Treeneistähän mä en tietenkään höllännyt, se oli ainoa keino purkaa stressiä. Itse asiassa jaksoin pitää taukoa synnytyksen jälkeen peräti reilun viikon. :jahas: Univaje on ollut ihan kunnollinen jo pitemmän aikaa, vaikka vauva nukkuu välillä hyvin ja välillä vähemmän hyvin. Tähän päälle olen sitten vetässyt kunnollisen voimatreenikauden, jolla treenipainot onkin nousseet mukavasti. Mä en treenaa mielestäni määrällisesti paljon, en mä edes ehtisi. Salitreeni 3 krt/vk ja juoksutreeni 2 krt viikossa. Voin kyllä myöntää että treenitehojen kanssa on mennyt överiksi.

Olosuhteiden velvoittamana nukkumisesi kärsii, etkä nyt niihin uniin voi niin paljoa vaikuttaa, koska lapsesi vaatii läsnäoloasi. Muuhun, erityisesti harjoitteluun, voit vaikuttaa.

En sano, että pitäisi heittäytyä täysin harjoittelemattomaksi, mutta kannattaa miettiä, minkälainen harjoittelu on tämänhetkisessä tilanteessasi järkevää. Treenaat kovalla intensiteetillä keskimäärin viisi kertaa viikossa. Miksi? Treenipainosi ovat kehittyneet, mikä on harjoittelun kannalta hienoa, mutta mitä väliä? Sulla on kaksi lasta, jotka tarvitsevat 100% huomion. Sun on oltava terve ja riittävän energinen heidän hoitamisekseen. Ei tuollaisilla treenituloksilla ja kovalla treenaamisella ole paskankaan merkitystä. Ainut millä on merkitystä on se, että olet terve ja pystyt hoitamaan lapsiasi.

Kova treeni on stressiä elimistölle. En usko, että ihmistä on tarkoitettu treenaamaan kovaa vaan liikkumaan sen eteen, että saa ruokaa. Koska nykyihmisen ei tarvitse K-kauppaa pidemmälle mennä ruoanhakuun, niin se etsintä on hoidettava liikkumalla ja siihen ei tuhlata vihoviimeisiä energian rippeitä.

Peruskuntoharjoittelu edistää terveyttä. Kova, intensiivinen harjoittelu edistää suorituskykyä. Suorituskykyä tarvitsee urheiluun ja mielestäni tavoitteellinen urheilu ei edistä terveyttä. Se on ylimääräistä stressiä ja jos sitä ei pysty sietämään, niin siitä on joko luovuttava tai kehitettävä sellaiset edellytykset, jotka mahdollistavat sen stressin sietämisen.

Mutta nyt tuntuu lyhyesti sanottuna siltä, että olen aivan romuna. :( Se vain mietityttää, että mikä osa tästä nyt onkaan vääränlaisen treenaamisen ansiota. Siitä tärkeimmästä henkireiästä ei kyllä pysty päästämään irti.

Treenaat väärin. Ihan väärin olosuhteisiin nähden. Mun näkövinkkelistä sun tärkein henkireikä on ne lapset, joiden eteen sun on asiat tehtävä niin, että heillä on mahdollisimman hyvä olla. En osaa sanoa, mikä osa on vääränlaisen treenaamisen ansiota, mutta sen osaan sanoa, että nyt menee hommat päin persettä ja asioiden on muututtava.

Joten, harjoittelussa pidättäytyen, mitä sä teet: lopetat salilla käynnin ja intervalliharjoittelut sekä juoksemisen. Ja kyllä, tiedän kuinka pahalta se kuulostaa. Tiedän myös, kuinka pahalta se tuntuu. Mutta sä voit tehdä sen ja sä saat tehdä sen. Sanon noin siksi, että tiedän, kuinka vaikeata on itselle se asia myöntää. Saatat huomata, että se voi olla helpottava tunne kun pääset siitä treenaamisen velvollisuudesta eroon.

Kerrostalo jo mainitsi sen, mitä sitten teet: kävelet. Voit myös hiihtää, uida, sauvakävellä yms. kunhan syke pysyy alle 130. Sun on unohdettava tulokset ja kehitys ja keskityttävä siihen, että voit itse oikeasti hyvin. Oikeasti hyvin sen takia, että en tarkoita sitä endorfiinien täyttämää hetkeä kovan harjoittelun jälkeen, joka hetkellisesti huijaa sinua.

En osaa sanoa kuinka kauan kestää, ennen kuin pääset takaisin salille, mutta kun sinne menet, niin silloinkin se alkaa nollasta. Toivon kuitenkin, että tajuat lopettaa ennen kuin olet samassa oravanpyörässä missä minä olen. Yli kolme vuotta jo takana siitä kun se pahin ylikunto iski, eikä loppua vieläkään näy. Projektin pituus johtuu lähinnä siitä, että en osaa luopua tavoitteellisesta, kovasta ja stressaavasta harjoittelusta.

Parhaat edistymiset on tapahtunut kun mulle on käsketty lopettamaan harjoittelu ja mä vain kävelen. Edellisellä kerralla se vei puoli vuotta. Nyt toisen käskyn käytyä taas lopettaa kaikki, olen käveleskellyt parisen kuukautta, eikä ainakaan vielä oo mitään asiaa salille.

Tähän kuitenkin tottuu ja ennenkaikkea mukavinta on se, että nukun hyvin, en ole ärtynyt ja ennen kaikkea olotilani tuntuu hyvältä. Pikkuhiljaa taas kaipaan salia, mikä on hyvä merkki. Sen jälkeen kun on ollut pitkällä tauolla ja huomaa takaisin salille mennessä kuinka hyvältä se treeni tuntuu ja kuinka ilolla sinne menee, niin tietää, kuinka pitkään on treenannut väärin - velvollisuudesta.
 
Mutta todenmukaista settiä. Kyllähän tuo kofeiinipurkkilause jo kertoo, että homma ei oikein pelaa. Ja voi kysyä iteltään 'Onko minulla hyvä olla?' tms. Sitähän sillä liikunnalla myös haetaan.
 
Tässä on aikalailla ydinkohtaa siitä, mitä sun pitää tehdä. Jos tunnet helpotusta siitä, ettei sun tarvi harjoitella kun olet saanut selitettyä sen itsellesi jollain verukkeella, se kertoo siitä, että et aidosti ja aikuisten oikeesti halua mennä salille. Se on se pienen pieni ääni, jota hyvin harva osaa itsessään kuunnella.

Ne ovat eri asioita kun harjoitellaan halusta, velvollisuudesta ja pakosta. Useat meistä, jotka ovat jo treenanneet kauemmin pyrkivät tuohon velvollisuus-puolelle. Oot tottunu sitä tekemään, pidät siitä, mutta et osaa kuunnella kroppaasi kun se haluaa sun pysähtyvän. Se, että verukkeella saa sen helpotuksen pysyä poissa salilta, kertoo mun mielestä kaikista parhaiten sen oman todellisen motivaation: velvollisuuden.

En sano, että pitäisi heittäytyä täysin harjoittelemattomaksi, mutta kannattaa miettiä, minkälainen harjoittelu on tämänhetkisessä tilanteessasi järkevää. Treenaat kovalla intensiteetillä keskimäärin viisi kertaa viikossa. Miksi? Treenipainosi ovat kehittyneet, mikä on harjoittelun kannalta hienoa, mutta mitä väliä? Sulla on kaksi lasta, jotka tarvitsevat 100% huomion. Sun on oltava terve ja riittävän energinen heidän hoitamisekseen. Ei tuollaisilla treenituloksilla ja kovalla treenaamisella ole paskankaan merkitystä. Ainut millä on merkitystä on se, että olet terve ja pystyt hoitamaan lapsiasi.

Kova treeni on stressiä elimistölle. En usko, että ihmistä on tarkoitettu treenaamaan kovaa vaan liikkumaan sen eteen, että saa ruokaa. Koska nykyihmisen ei tarvitse K-kauppaa pidemmälle mennä ruoanhakuun, niin se etsintä on hoidettava liikkumalla ja siihen ei tuhlata vihoviimeisiä energian rippeitä.

Peruskuntoharjoittelu edistää terveyttä. Kova, intensiivinen harjoittelu edistää suorituskykyä. Suorituskykyä tarvitsee urheiluun ja mielestäni tavoitteellinen urheilu ei edistä terveyttä. Se on ylimääräistä stressiä ja jos sitä ei pysty sietämään, niin siitä on joko luovuttava tai kehitettävä sellaiset edellytykset, jotka mahdollistavat sen stressin sietämisen.

Kunpa jokainen, joka tuskailee ylitreenauksen kanssa pystyisi sisäistämään tämän. Viisaita sanoja, hyvin viisaita!
 
Laitetaampa suomalaisesta painikirjasta sympaattisen, sekä parasympaattisen ylikunnon palautusmenetelmiä.

Sympaattisen ylikunnon palautumismenetelmät:

Erikoisharjoittelua vähennetään huomattavasti, peruskestävyyttä, ei suuritehoisia harjoituksia. Vaikeissa tapauksissa aktiivista lepoa: uintia, mielihyvänsävyisiä pelejä, kevyttä rentotusvoimistelua, mielellään ympäristön muutos.
Kevyt ultraviolettisäteilyhoito, kevyt hieronta, vaihtolämpöiset kylvyt, joihin on lisätty aineita (bromi, valeriaana), kevyt saunominen.
Täysiarvoinen, runsas ravinto, emäksinen ravinto, lisäksi monivitamiinivalmisteita (a,b,c); ei yli 2g valkuaista päivässä.
Mahdolliset psyykelääkkeet, vahvistavat lääkkeet, alkoholi pieninä annoksina, unilääkkeet.
Psykoterapia: hillitsevä, rentouttava

Parasympaattisen ylikunnon palautumismenetelmät:

Harjoitusmäärän vähentäminen, vaihteleva harjoittelu, intervalliharjoittelu välttäen tehokkaita kuormituksia, pelit, voimistelu (rentoutus ja nopeusharjoituksia). Mahdollinen paikanvaihdos (ärsyttävä ilmasto, meri), valo- ja ilmaärsykkeitä, voimakas hieronta, voimakkaat kylvyt, CO2 -kylvyt. Lyhyt, tehokas saunonta käyden välillä kylmässä vedessä.
Täysipainoinen, energiankulutusta vastaava ravitsemus.
Hapan, runsaasti vitamiinejä ja valkuaista sisältävä ravitsemus.
Ei lääkkeitä; papukahvia (noin 0,2g kofeiinia)
Psykoterapia: aktivoiva.
 
Ylikunnon oireen alkuja? Ollut jo täs jokusen 6 viikkoa:

- Keskittyneisyyden herpaantuminen koulussa esim. (lenkki mielessä ja puntti)
- Tuntuu ettei saa parastaan irti esim juoksemisessa tai kuntopyörän polkiessa, sitten kouluun polkiessa (n.2km), reidet ja jalat väsyy ihan totaalisesti
- Leposyke on 45, mutta sitten jossain urheilusuorituksessa (lenkkeilessä, kuntopyörän polkemisessa) syke ei nouse 160:stä ylöspäin, ei sitten millään! Suorituksen jälkeen syke saattaa olla edelleenkin 90-100 paikkeilla
- Lievää masentuneisuutta, ei kiinnosta jotkut asiat
- Juokseminen ja polkeminen on vähän väliä melkoista pakkopullaa

Onko nämä ihan selviä merkkejä ylikunnosta? Entäpä, osaako joku sanoa noista mun antamista sykelukemista jotain omaa arviota?
 
Ylikunnon oireen alkuja? Ollut jo täs jokusen 6 viikkoa:

- Keskittyneisyyden herpaantuminen koulussa esim. (lenkki mielessä ja puntti)
- Tuntuu ettei saa parastaan irti esim juoksemisessa tai kuntopyörän polkiessa, sitten kouluun polkiessa (n.2km), reidet ja jalat väsyy ihan totaalisesti
- Leposyke on 45, mutta sitten jossain urheilusuorituksessa (lenkkeilessä, kuntopyörän polkemisessa) syke ei nouse 160:stä ylöspäin, ei sitten millään! Suorituksen jälkeen syke saattaa olla edelleenkin 90-100 paikkeilla
- Lievää masentuneisuutta, ei kiinnosta jotkut asiat
- Juokseminen ja polkeminen on vähän väliä melkoista pakkopullaa

Onko nämä ihan selviä merkkejä ylikunnosta? Entäpä, osaako joku sanoa noista mun antamista sykelukemista jotain omaa arviota?

Ota muutama päivä lepoa ja syö ja nuku hyvin ja tee jotain muuta mikä vie ajatukset treenistä muualle. todennäköisesti helpottaa sen jälkeen.

Ylikuntoa tuo ei taida olla. Nuo oireet viittais lievään rasitukseen. Mikään lääkäri ole mutta kokemuksesta tuon voin kertoa.
 
Back
Ylös Bottom