Ylikunto

Meta title: 🔥 YLIKUNTO – KUN KONE HYYTYY KESKEN KOVIMMAN AJON 🔥

Meta description: Ylikunto hiipii salakavalasti: treeni kulkee, kunnes ei kulje enää. Väsymys, hermoston ylikuorma ja motivaation romahtaminen iskevät yhtä aikaa...


kilppulilta hyvät ohjeet. Tuossa on ollu Viiwillä juurikin sellainen kropankuuntelupaikka, joka onneks toteutu avun kanssa, mutta toivosin, että oppisit itse sitä kroppaasi kuuntelemaan. Elikkä tässä tapauksessa uskomaan sitä fiilistä.

On ihan turha treenata mitään jos se ei kiinnosta. Koko ajan, pikkuhiljaa nakertaen, se tila vaan pahenee. Olis nyt hyvä jos joku Viiwi sulle sanois:

"Elä huolehdi, ota rauhassa. Oot taas joku päivä kunnossa ja sitten sulla on mahdollisuus olla paremmassa kunnossa kuin koskaan."

Niin sun ei tarvis ite sitä päätöstä tehdä olla harrastamatta liikuntaa. Kaikkihan ny kuitenki tietää sanonnan väkisin ei tuu kuin kusipäisiä lapsia.

Mä otin ammattilaiselta ravinto-ohjelman. Oon aina mielestäni syöny liian vähän ja niin oonkin. Ny oon jokusen viikkoo opetellu syömään kunnolla ja se alkaa nyt näkymään positiivisessakin mielessä. Voimatasot on nousussa, treeni maittaa tosi hyvin, palautumisen kanssa ei tunnu olevan ongelmia ja varsinkin kun enää ei oo sitä velvollisuusharjoittelu-mentaliteettia niin jos mua ei huvita niin mä jään kotiin. Ei mitää ongelmaa. Aina tulee seuraava päivä jollon on taas hyvä fiilis ja treeni kulkee lentäen. Tottakai oon pötviytyny, mut ei tolla puhtaalla ruoalla mitää mänkkiä hulluna kerätä. Sitäpaitsi 100-kilosena ei oo enää tommosia maallisia ongelmia :D
 
:offtopic:
tuollasista pakkoajatuksista ois todella tärkeetä päästä eroon. uskon et oli sulle jo iso askel jättää lenkki väliin,mutta kuuntelit kerrankin ittees eli teit kyllä itsellesi palveluksen. älä määrittele itseäs rakas ystävä ihmisenä kilometrien,liikunta tuntien tai syömisten mukaan.se kertoo lähinnä siitä ettet kelpaa itelles suorittamatta.ja voin kertoa että olet varmasti yhta hyvä ja ihana ihminen, vaikket liikkuiskaan niin orjallisesti.
liikkuminen on kivaa, älä vie sen iloa iteltäs pakolla.voimia...

Yritänkin juuri pyristellä irti siitä itseni määrittelystä liikunnan ja syömisten yms. kautta. Suurinpiirtein viimeiset kuusi vuotta olen perustanut itsetunnon melkein kokonaan siihen. :( Aiemmin ulkonäköongelmien kanssa kamppailleena liikunta ja sen tuomat positiiviset ulkonäkömuutokset ja niistä saadut kehut ovat tähän ajaneet. Vaikka tiedän, että oon fiksu ja ystävät arvostavat mua ihan muiden kuin ulkoisten ominaisuuksien takia, se itsearvostus on kovin heikolla pohjalla. Koulusssa olin aina se pulska tyttö, enkä oikein pitänyt ulkonäöstäni. Nyt vaihtaisin takaisin mistä hinnasta hyvänsä, sillä tuolloin itsearvostukseni ei ollut liikunnan/syömisen/ulkonäön varassa, vaan olin onnellinen ihan sellaisenaan ja pystyin nauttimaan elämästä.

Perfektionistina pelkään myös sitä, että nyt jos pidän taukoa pidempään, joku pääsee ihmettelemään, miten mä oon näin laiskistunut ja päästänyt itseni repsahtamaan. Esimerkiksi vanhemmat on aina kovasti ylpeitä siitä, kuinka oon ahkera ja sinnikäs, kun jaksan käydä niin usein salilla, jumpissa ja juoksemassa. Molemmat yrittävät itsekin pitää kunnostaan huolta ja harrastavat liikuntaa monta tuntia viikossa vielä kuusikymppisinäkin. Viimeksi, kun olin ihan lääkärin määräämällä pakkolevolla ylikunnon takia molemmat vanhemmista pääsi sanomaan, että muista nyt, että et voi sitten syödä yhtä paljon kuin silloin, kun liikuit tai alkaa ylimääräistä kertyä (like I don't know that!?). No, enpäs sitten syönytkään paljon mitään ja toipuminen tyssäsi varmaan saman tien. Että voinkin olla :david:

Nyt yritän ottaa Joni.K:n ja kilppulin ohjeitten mukaan rauhassa ja kuunnella enemmän sisäistä Viiwiä :whip:-Viiwin sijaan. Kiitos teille!:love:
 
Selvennäkkö mitä Joni.K tolla puhtaalla ruoalla tarkoitat? :)

Syökää kanaa! Ja riisiä, ja leipää, ja raejuustoa, ja pottua, ja lihhaa, ja kallaa, ja makaroonia, ja rahkaa ja niin etespäin.

Yritänkin juuri pyristellä irti siitä itseni määrittelystä liikunnan ja syömisten yms. kautta. Suurinpiirtein viimeiset kuusi vuotta olen perustanut itsetunnon melkein kokonaan siihen.

Vähä samaa vikaa rahikaisessa. Se on hankalaa jälkeenpäin jos sut on pääasiallisesti määritelty sen mukaan mitä teet. Tuut aina kantaan sitä leimaa otassas ja puolitutut muistaa sut siitä ja varmasti muistuttavatkin. Se on vaan kestettävä ja opittava elämään ja olemaan sinut sen kanssa. Ajan kanssa se tietenki helpottaa.

Tuolla kun rakentaa itsetuntonsa jonkun muun asian varaan seisoskelee kyllä suht vakaasti sokerijalustalla.

Viiwi sanoi:
Perfektionistina pelkään myös sitä, että nyt jos pidän taukoa pidempään, joku pääsee ihmettelemään, miten mä oon näin laiskistunut ja päästänyt itseni repsahtamaan.

Miks elät miellyttääkses muita?

Se on pitkä ja kivinen tie alkaa rakentaa ehjää minuutta, mut kyllä se sieltä tulee. Jossain välin huomaat sitten, että ei se ny ookkaan niin tärkeetä, että vattapalat ei heijasta aurinkoa. Ehkä huomaatki, et hitto, ompa vaan mukava olla. Tekemättä yhtää mitää, kunhan vaan on.

Sitten et ehkä niin enää stressaa turhamaisista asioista ja saatat jopa huomata, että kehitytkin, kun ei oo enää sitä turhaa vanhaa jääräpäisyyttä vaan ehkä jopa se aito ilo harjoitteluun palaa.
 
Vähä samaa vikaa rahikaisessa. Se on hankalaa jälkeenpäin jos sut on pääasiallisesti määritelty sen mukaan mitä teet. Tuut aina kantaan sitä leimaa otassas ja puolitutut muistaa sut siitä ja varmasti muistuttavatkin. Se on vaan kestettävä ja opittava elämään ja olemaan sinut sen kanssa. Ajan kanssa se tietenki helpottaa.

Se on pitkä ja kivinen tie alkaa rakentaa ehjää minuutta, mut kyllä se sieltä tulee. Jossain välin huomaat sitten, että ei se ny ookkaan niin tärkeetä, että vattapalat ei heijasta aurinkoa. Ehkä huomaatki, et hitto, ompa vaan mukava olla. Tekemättä yhtää mitää, kunhan vaan on.

Sitten et ehkä niin enää stressaa turhamaisista asioista ja saatat jopa huomata, että kehitytkin, kun ei oo enää sitä turhaa vanhaa jääräpäisyyttä vaan ehkä jopa se aito ilo harjoitteluun palaa.

Vattapalat ei nyt ole koskaan heijastaneet aurinkoa, vaan pikemminkin se aurinko mahtuisi niiden vatsanpoimujen väliin eikä sädettäkään pääsisi pilkahtamaan! :D

Mutta, mutta... Kommentit tosiaan otan usein ihan liian tosissani, ja yritän kehittyä hiukan paksunahkaisemmaksi. Varmasti helpottuukin ajan kanssa, kun voi oikeasti todeta, että "Se oli silloin, nyt on uudet kuviot. Jos ei miellytä, niin voi voi." Vielä, kun olo on ihan :itku:, niin sitä ei pysty hahmottamaan kaikkea oikeassa perspektiivissä. Välillä toivoo, että olisi jo :wanha:, ja osaisi laittaa asiat tärkeysjärjestykseen ja noudattaa Erutrottin toistamaa viisautta.

Silloin, kun huomaan, että onpas kiva vain maata laakereillani, niin kilistän Joni.K:lle ja muille ylikunnon ylittäneille! Toivotaan, että se on jo tänä kesänä ja toivotaan, että uskallan (ts. sallin itseni) kaataa siihen lasiin pepsi maxin sijasta siideriä.
o010.gif
 
kyllä sä viiwi pystyt :) ja jos matkalla tulee ylämäkiä,älä vaan luovuta, pää asia et oot matkalla kuuntelemassa omaa mieltäsi ja kehoasi. Mitä jos rupeisit pitämään itelles ihan perinteistä päiväkirjaa? (saa nauraa...) kerran viikossa vaikka istusit alas ja kävisit viikon ikäänkun läpi..,missä tilanteessa sairas pää voitti, missä taas terve itsensä kuuntelu? sit voi pohtia keinoja ja vaikka iskulauseita itelleen hankalia hetkiä varten.
tää nyt meni ihan psykologiseks,mut suuri osa sekin tuntuu ylikuntoa (mitä pääkopassa tapahtuu) olevan.
 
Tuossa nyt seuraillu omaa vointia ja kuntoa, eilen tuli tehtyä seuraavanlaista liikuntaa : Töihin 5km pyörällä, sitten skootterilla kotia ja kävellen työpaikalle sama 5km, sitte pyörällä kotia aikamoista haipakkaa.
Illalla sydän tako vielä tosi lujasti kun yritin 22 aikaan käydä nukkumaan, ja tänäänkin on sellanen painontunne rinnassa.. ei ollenkaan oikein hyvä fiilis.
Tämähän kyllä taitaa mennä blogin kirjottamiseks; no enivei eli kun kärsii ylikunnosta niin jo tuo minun eilinen liikunta on liikaa.
 
Tuossa nyt seuraillu omaa vointia ja kuntoa, eilen tuli tehtyä seuraavanlaista liikuntaa : Töihin 5km pyörällä, sitten skootterilla kotia ja kävellen työpaikalle sama 5km, sitte pyörällä kotia aikamoista haipakkaa.
Illalla sydän tako vielä tosi lujasti kun yritin 22 aikaan käydä nukkumaan, ja tänäänkin on sellanen painontunne rinnassa.. ei ollenkaan oikein hyvä fiilis.
Tämähän kyllä taitaa mennä blogin kirjottamiseks; no enivei eli kun kärsii ylikunnosta niin jo tuo minun eilinen liikunta on liikaa.

Kuullu näistä liikuntajutuista vähän erilaisia ohjeita. Eräs urheilulääkäri, joka on ollut hiihtomaajoukkueenkin lääkärinä, kehotti mulle, että pitäis tehdä semmosta perusaerobista, matalalla sykkeellä, niin kauan et se tuntuu hyvältä.

Mun ajattelutapaan tuo tuntuis ihan paskalta vaihtoehdolta, koska ei mua huvita semmonen tuntien tepastelu. Alkaa vaan vituttaa.

Toinen sit mitä oon kuullu, että tekis tosi lyhkäsiä ja tehokkaita reenejä jotka vaikuttas vissiin paremmin niihin testotasoihin. Toisaalta nuo sitten voi jättää sen sykkeen hakkaan ylös pitkäksi aikaa eikä se uni tuu.

Ite en hirveenä sen unen kans stressannu. Jos ei nukuttanu niin sit en nukkunu. Kattelin töllöö, tai luin ja sit yritin uudestaan. Aika vähäseksihän ne yöunet jäi välillä mut mitä siitä, kun ei ollut mitään treenaamiseen liittyviä pakotteita, jonka vuoksi olisi pitäny aina nukkua hyvin.

Ei ressaa. Ajan kans.
 
Joo ei todellakaan kannata unohtaa stressiä, mikä yleensä on myös ylikunnon lisänä/osana/siitä aiheutuvaa tms. Se ei ole mikään "pieni juttu", kuten rouhu taisi jo aiemmin todeta. Stressihermosto, eli autonominen hermosto käyttäytyy stressitilanteissa niin, että kortisoli-, adrenaliini- ja noradrenaliinihormonien pitoisuus/määrä veressä kasvaa ja verenpaine nousee ja nämä kyseiset hormonithan ovat insuliinin vastavaikuttajahormoneja, eli ne toimii insuliinin vaikutusta vastaan. Lisäksi ne vaikuttavat maksaan niin, että se alkaa tuottaa sokeria. Näin tapahtuu siksi, että veressä oleva sokeri riittäisi tarpeeksi pitkään antamaan lihaksille energiaa ylimääräistä ponnistelua varten. Ja jos tällainen tila elimistössä pitkittyy se on jo haitallista...käytännön kielellä sanottuna: ihminen käy ylikierroksilla. Kaiken kukkuraksi stressi alentaa vastustuskykyä, eli tuntuuko joskus siltä, että on tuhat flunssaa talven aikana? Olinkohan nyt tarpeeksi epäselvä :D

Jos ajattelen omaa ylikuntoani, stressi oli melkein päällimmäisin asia. Koulu, treenit ja ihmissuhteet ja kaikkiin panostettiin 230%, niin ei ole ihme jos stressaantuu. Välillä on ihan hyvä miettiä tarkasti, miten tietyt asiat vaikuttaa kroppaan, niin ymmärtää, ettei mikään ole ns. irrallinen asia. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Kaikkein tyypillisimpien (tupakanpoltto, lihavuus, diabetes jne.) ohella pitkittynyt stressi on yksi riskitekijä sairastua sydän- ja verisuonisairauksiin (ja meillähän näitä Suomessa riittää). Paljon olen nähnyt tätä työssäni; keski-ikäinen ihminen saa rintakipuja ja jälkeen päin mietitään miksi minulle kävi näin, siinä jutellessa tulee hyvin usein esille pitkittynyt stressi. Joten otetaanko vähän lunkimmin? :rolleyes:
 
Jos ajattelen omaa ylikuntoani, stressi oli melkein päällimmäisin asia. Koulu, treenit ja ihmissuhteet ja kaikkiin panostettiin 230%, niin ei ole ihme jos stressaantuu. Välillä on ihan hyvä miettiä tarkasti, miten tietyt asiat vaikuttaa kroppaan, niin ymmärtää, ettei mikään ole ns. irrallinen asia. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Oikein hyvin sanottu.
Itsellä on juurikin tästä asiasta kyse, että panostan aivan liikaa ihmissuhteisiin, työhön ja vielä yritän saavuttaa ja olla jotain muuta kun olen.
Se näkyy sellain ettei tunnu iltaisin olevan yhtään aikaa oikein olla vaan, vaan kokoajan olen pää kolmantena jalkana menossa ja esm jos pitää tavata joku niin pidän huolen että olen minuutilleen paikalla sovittuna hetkenä ja olen tietynlaisessa stressissä että kaikki menee hyvin.
Sitten keksin kaikenlaisia vouhotuksia, kuten autokuume,moottoripyöräkuume jne. nyt olen ajamassa sitä pyöräkorttia ja eilen oli ekat ajotunnit.
Tietyllätavalla olen miettinyt että voisi helpottaa stressiin esm juuri tuo moottoripyöräharrastus?
Voi vaan lähteä ajelemaan jonneki huitsinnevadaan.Ainaski nuorena nautin mopoilusta erittäin paljon ja juuri kuhan ajeli jossain missä sattu maalla.

Oikeastaan päivittäin huomaa sen fiiliksen että kroppa käy "ylikierroksilla" jatkuvasti, sitten jos vaikka on vaan jonkun likan kaa ja kahtoo jotain leffaa, ei ole kiire mihkään ja sisäisesti oikeasti rauhottuu niin huomaa miten hemmetin hyvä olo on sen jälkeen ja pystyy rauhottuu ja nukkumaan kunnolla.

Tälläsiä oireitahan minulla ei ole sillonkun ylikunto ei vaivaa, vaan pystyn menemään normaalisti ja touhuamaan miten lystään. ei tunnu missään.
Ylikunto vaan laukaisee heti huonot olotilat ja verepaineet nousee ihan turhistakin asioista jos ei malta olla rauhassa ja levätä.

Tällähetkellä on se tilanne että oikeastaan ei mitään edistymistä, ruokailu on ollut turhan yksipuolista. Ihan siitä tyhmästä syystä että työpaikallani on vähän huono syödä monipuolisesti ellei lähde 5km päähän syömään ja sieltä ei palkallisen ruokatunnin puitteissa pois selviä, ja joutuisi sitte olemaan tavallaan yliajalla töissä.

Olen nyt lopettanut sen kovan rääkkäämisen, kaiken sellaisen.
Polkenut vaan tosi varovasti polkupyörällä ja vähän punnertanut ja vatsoja tehnyt satunnaisesti.

Mutta.. kirjotellaan kun edistyy.
 
Ensinnäkin kiitokset JoniK:lle liian vähälle huomiolle jääneen asian nostamisesta esille ja kaikille muillekin kokemuksiaan jakaneille. Taisi olla juuri tämä ketju, joka herätti itseni...

Olin jo viime syksyn alkupuolelta asti kärsinyt sairastelusta ja yleisestä "tehottomuudesta". Motivaatio reenata oli kova, mutta ei siitä oikein mitään tullut kun koko ajan oli pientä tukkoisuutta ja tuntui, että kroppa oli väsynyt. Pidin kyllä muutaman päivän taukoja, jolloin olo helpottui hieman ja pääsi urheilemaan, mutta sama huono olo tuli takaisin hyvin nopeasti. Ongelmaa eivät helpottaneet yhtään opiskeluun liittyvät paineet.

Olihan se näin jälkeenpäin erittäin tyhmää rääkätä itseään, kun aina ennen reenejä sai arpoa jaksaako sinne mennä vai ei. Mutta toisaalta kun on harrastanut erilaista liikuntaa säännöllisesti noin 18 vuoden ajan niin vaikeaa sitä on pitää yhtäkkiä parin viikon taukoa.:)

Pahimmillaan tilanne taisi olla viime maaliskuussa. Ruoka ei oikein maittanut ja 8 tunnin työpäivän jälkeen oli aivan poikki, vaikka istumatyötä teenkin. Viikonloppuisin ei jaksanut lähteä mihinkään vaikka kaverit houkutteli, onneksi tyttöystävä ymmärsi tilanteen aika hyvin. En varmaan mitenkään hyvää seuraa ollut kun koko ajan väsytti ja omaatuntoa kolkutti reenamattomuus. Muutenkin oireet oli aikalailla samanlaiset kuin muilla tähän threadiin kirjoittaneilla. Tein vielä sen virheen, että söin normaalia vähemmän, koska ajattelin etten tarvitse yhtä paljon kaloreita kun en liikukaan. Nyt oon yrittänyt syödä niin paljon kuin mahdollista, eikä paino kuitenkaan ole noussut kuin 85->89.

Nyt menee jo hieman paremmin, eli töissä jaksaa olla melko tarmokkaana koko päivän, ruoka maistuu ja muutenkin jaksaa tehdä jo vähän ylimääräistä. Reeneihin ei ole vielä asiaa kuitenkaan. Tein viime viikolla pari hyvin kevyttä punttireeniä, sisältäen muun muassa kyykkyä 20 kilolla sekä tällä viikolla juoksin hiljakseen noin 2,5 km:n lenkin, minkä jälkeen on ollut jälleen hieman ylirasittunut olo. Pitää siis odottaa muutama viikko ja yrittää uudestaan sen jälkeen.

Tsemppiä vaan kaikille kohtalotovereille ja neuvona voisin sanoa, että kannattaa etsiä jotain korvaavaa puuhaa reenin vastapainoksi. Itsellä ei ennen ollut juuri muuta kuin koulua, reeniä ja lepoa, niin nyt oon jopa käynyt pikinikillä ja puuhaillut mökillä kaikkea mikä ennen tuntui ajan- ja energian haaskaukselta;)
 
Jan-81:llä ollu kyllä tutut oireet. Mut kyllä se sieltä. Ite tuossa mietin päivä päivältä yhä enemmän sitä kuinka mukavaa on, kun ei vaan yksinkertaisesti tarvi tehdä mitään.

Treenihän nykyään kulkee aika hyvin. Siis tää punttihomma, lajihommiin palaaminen ei oikein houkuta tällä hetkellä. Ei oo enää sitä kipinää eikä se edes haittaa. Alkanu nauttimaan nuista yksinkertasista asioista, kuten piknikeistä, illanvietosta kavereiden kesken, leffaillasta, kaupungilla istuskelusta ja auringossa paistattelusta sekä ihmisten kattelusta. Niistä jutuista joita kaikki tekee.

Treenikin on erilaista. Ei oo pakko mennä jos ei siltä tunnu ja jos tulee jotain muuta tielle et reenit siirtyy niin sekään ei haittaa. Ehkä sen takia se treeni nyt kulkeekin ihan mukavasti ja kaikista parasta siinä on, että se on oikeesti mukavaa.

On niin siistiä vaan olla.
 
Tuli muuten mieleeni, että viittaako outo sykkeen alhaisuus myös jonkinlaiseen häiriötilaan? Eli vaikka "normaalisti" ylikunnossa sykkeen pitäisi nousta liian korkealle niin, mistä sitten kertoo sykkeen pysyminen melko matalalla (alle 140) kovasta kirityksestä ja spurteista huolimatta?
 
Tuli muuten mieleeni, että viittaako outo sykkeen alhaisuus myös jonkinlaiseen häiriötilaan? Eli vaikka "normaalisti" ylikunnossa sykkeen pitäisi nousta liian korkealle niin, mistä sitten kertoo sykkeen pysyminen melko matalalla (alle 140) kovasta kirityksestä ja spurteista huolimatta?

Viittaa. Tuokin taas niitä ylikunnon mukavasti määriteltyjä oireita: syke on joko liian matala tai liian korkea suoritukseen nähden.
 
Lisätäämpä taas omia huomioita.
Eilen kävin salilla touhuumassa, tein vatsoja ja selkää ja jalkoja, oisinkohan tehnyt dippitelineessä sen 40 vatsaa käsien varassa niin pumppu takoo hulluna ja piti oikein pysähtyä huilaamaan.. ei terve.
Eilenillalla tuli oikein mietiskeltyä tilannetta, tuntuu että kessi kasvaa jatkuvasti kun ei pääse lenkille, pitäs syödä kuiteskin monipuolisesti ja paljon = lihottaa entisestään, tulee tosi ahdistava olo kun ei voi tehdä asialle mitään.

Tuosta sykkeen noususta, itsellä nousee juuri esm kävellessä jotenki epänormaalin ylös, ja alkaa oikein puuskuttaa. ihan kun juostessa vaikken rehki laisinkaan.. niinku aiemmi kirjottelin niin tollanen 5km kävely vetää ihan voimat pois ja tosi ilkee olo tulee.
 
3CPO, tuo lihomisen pelko oli itelläkin, mut ei sitä ihan järkyttäviä määriä liho kun ei lado sitä herkkusaastaa suuhunsa. Mä makasin sen pari kuukautta sohvalla, olo oli kyl sen mukanen, mut en kuitenkaan paljoa lihonu, kun en onneks alkanu "syömään suruuni".

Se ruokakin auttaa siihen palautumiseen joten en huolehtis pätkääkään jostain lihomisesta. Tuleeko sulle hyvä mieli liikunnasta? Jos tulee niin tee lepposasti sitä. Jos ei niin elä tee. Ei oikein hyvältä kuulosta tuo sun tilanne niin toivon ettet sitä pahemmaksi tee. Jos keksit jotain muuta tekemistä jolla saat mielen pois liikunnasta ja kaikkeen siihen liittyvästä niin sellainen aktiviteetti vois auttaa myös.
 
Olen vuosien varrella huomannut olevani lievässä ylirasituksessa kun aamun leposyke on ~57 eikä se normaali ~47. Ehkä kuulostaa ihan normaalilta vaihtelulta, mutta väitän ettei se omalla kohdallani sitä ole. Sillä kun on kova treenijakso jatkunut muutaman viikon ja kalorit ovat pikemminkin miinuksella kuin plussalla, niin seuraavaa tapahtuu-> Aamusyke se ~57. Koko päivän pumppu hakkaa normaalia voimakkaammin ja syke hieman koholla. Treeni ei maistu vaikka olo olisikin riittävän energinen. Ja tärkein indikaattori on se että unta en saa sitten kirveelläkään. Unilääkkeetkään ei auta.

Se mikä auttaa on parin päivän lepo ja hyvän ja runsaan ravinnon nauttiminen. Myös yhtä tärkeää on löhöily ja ajatuksien saaminen pois treeneistä. Kaikki mitä Jonikin on tässä maininnut.

Sitten on taas parissa päivässä yhtä vuorenvarmasti aamusyke 47 ja uni maistuu kuin possulle. Treenit kulkee ja minkään en anna mennä treenien edelle. Näin on siis mulle käynyt niin monta kertaa vuosien saatossa, että vaikka tieteelliset faktat ei tätä tukisikaan niin silti tiedän kroppani näin toimivan. Tämän olen itsestäni oppinut vuosien saatossa ja kuukauksien unettomuuksien ja paskavaiheiden kautta. Lääkäritkin sanoivat päässäni olevan vikaa kun en nuku suurillakaan lääkeannoksilla. Pieni muutos treeneissä olisi hoitanut asian. Vielä lopuksi, katson siis itselläni olleen LIEVÄ ylirasitustila. Mistään kuukausia kestävistä palautumisista ei ole kokemusta. Uskaltakaa levätä. Keventäkää harjoittelua kovan ulkoisen stressi kohdatessa (työ/ihmissuhdehuolet).
 
Katotaan nyt miten tämä kirjoittaminen tänne onnistuu...en ole aikaisemmin tälläisille sivuille kirjoitellut. Olen jo pidemmän aikaa lueskellut pakkotoiston sivuja ja etenkin kaikkea ylikuntoon liittyvää ja nyt rohkenin itsekin tänne kokemuksistani kirjoittaa.

Aika paljon samoja kokemuksia on minullakin kuin teillä ja varmaan toistan tässä samoja juttuja....Itse en ole mikään kisailija vaan ihan tämmöinen tavan tallukka jota joskus kuntoilukärpänen puri. Innostuin liikunnasta syksyllä 2004 ja liityi jäseneksi paikalliselle salille. Hyvin lähti menemään, vaikka en mitään tavoitteellista haban kasvatusta harrastanutkaan. Vuoden 2005 vaihteessa muutin sitten ruokailu tottumuksiani, toisaalta hyvään suuntaan, mutta aivan väärällä tavalla....Noudatin siis vähän soveltaen Painonvartioiden pistehörhöilyä. Painonkin sain siinä ilokseni putoamaan.

Syksyllä sitten (2005) oli kaikennäköistä hässäkkää muussa elämässä, liikuin säännölisesti (punttia ja aerobicia+ hyötyliikuntaa). Samoihin aikoihin alkoi myös muiden havaitsema lämpöily iltapäivisin (+37) ja aina kun tämä lämpöpiikki tuli olin aivan kauhean väsähtänyt, samallalailla kuin silloin kun tullaan kipeäksi johonkin flunssaan. Seuraavana päivänä ok. Mitään pulsseja en seuraillut, mutta joskus jo pelkkä kävely sai hengästymään.

Siis suunnitteilla oli kaverin polttarit ja häät, oma muutto, sekaan matkustelua (kotimaassa) ja yllättäin työyksikön vaihto, joka ei missään nimessä ollut mielekäs juttu + muutama muu isompi huoli. Lisäksi tein siis melko raskasta kolmivuorotyötä. Pahimman härdellin aikaan en ehtinyt salille/jumppiin, josta tietenkin kärsin huonoa omaatuntoa. Kun nämä muut jutut alkoi olla ohitse ja vihdoinkin pääsin keskittymään omiin liikuntaharrastuksiini alkoi unettomuus. Ihmettelin tietysti et mistä se nyt voi johtua kun kaikki stressi on ohi, mutta nyt jälkeenpäin olen tajunnut että sittenhän ne oireilut vasta alkaa.

Kärsin siis unettomuudesta, yöllä hikoilin kuin pieni sika, päivällä palelin. Nälkä oli jatkuva ja yhtenä yönäkin olisin voinut syödä koko ajan. Samaan aikaan suunnittelin kuntoiluohjelmaa ja sitä miten panen ruokailuni "remonttiin". Kokeilin uusia juttujakin mm. spinningiä, mikä taas sai meikäläisen niiiiiiiiiiin ylikierroksille. Unilääkkeetkään ei auttaneet ja olisin voinut lähteä yöllä vaikka lenkille! Lisäksi alkutalven minua oli vaivanneet ns. "mania-depressiojaksot". Välistä tuntui kuinka maanisena sain paljon aikaan; liikuin ja tuntui et on elämänsä kunnossa, sitten kohta taas kuoleman väsynyt.

Ongelmat alkoi helmikuussa ja huhtikuussa pidin totaali levon liikunnasta, mutta kaiken kaikkiaan unettomuus ja ylikierrokset jatkuivat elokuuhun asti jolloin päätin rauhoittaa elämäni ja hyväksyä sen että jos ei saa nukuttua, on väsynyt eikä jaksa suorittaa niin paljoa. Väsyneenä ei pidä mennä salille tai minnekään muualle hötkyilee, koska rinki on valmis.

Kokoajan luulin liikkuvani kolme (-neljä) kertaa viikossa. Sen verran kävin siis kuntosalilla. Sitten kun aloin tarkastelemaan merkintöjäni tarkemmin niin tulihan noita liikunta kertoja enemmänkin. Omalla kohdallani tärkein havainto oli se, että en omista autoa. Eli joka kerta kun menen salille (yleinen nimitys; saattaa olla siis jumppa tms.) menen joko pyörällä tai kävellen. Talvella kävelen. Liikunta suorituksen kesto on näin ollen 60-75 min sali/tms + kävelyä noin 40-45min eli 1h40 min- 2h kerrallaan ja tämä 3(-4) x viikossa. Sen lisäksi tein kävelylenkkejä muutaman viikossa kestoiltaan 1-1.5h. Jos lähdin shoppailee saattoi siinä hurahtaa 2-4h ja sehän on kävelyä sekin. Kävelen myös töihin (lyhyt matka), kauppaan ja raahaan kauppakassit, kampaajalle, asioille ylipäänsä joka paikkaan minne tahdon mennä on käytettävä hevosvoimaa. Töissä kävelen....nostan ja siirrän painavia potilaita, jotka harvemmin pystyvät itse auttamaan tai ovat vaan haitaksi jos auttavat. En ole mikään iso ihminen. Lisäksi henkinen kuormitus.

Huoh...ja silloin kun oireet oli pahimmillaan en tuota syy-listaa tajunnut! Mainittakoon vielä se, että vapaapäiviä voi joskus olla vain yksi ja vapaa-ajallahan joutuu tekemään myös kotihommia eikä se ole aina vaan pelkkää lepoa. Joskus kun ähdin töihin klo 6:30, olin kotona illalla klo 18. Olin siis ollut töissä, salilla ja kaupan kautta kotiin. Sitten vielä ruuanteko jne. Ei montaa tuntia löhöilyä jäänyt.

No, tässä mun juttu. Ei tainnut tulla mitään uutta. Mutta kuten tuolla jotkut muutkin on sanoneet niin tuon jälkeen en ole oikein rasitusta kestänyt. Treeni (jos sitä siksi voin sanoa) takkuilee koko ajan. Ajoittain menee hyvin, mutta nyt taas tänä keväänä ei oikein vauhtiin meinaa päästä. Aina jokin este. Pukkaa flunssaa ja väsymystä, tukkoista oloa. Tai sitten on muita kiireitä ja kun ne hellittää ja aijon ryhtyä "tosi hommiin" iskee joku pöpö. Turhauttavaa. En pelkää taukoa ja lepoa, mutta hellitän nykyään silloin kun muu elämä kutsuu ja sitten ottaa päähän kun tauon jälkeen joutuu taas pitää taukoa....

Vielä vähän...eikä yhtään auta kun lukee noita punttimimmien "miten treenaat"-juttuja...Tajuan, että siellä on kunnon kisailijoita/harrastelijoita eikä tappotahti ole pidemmän päälle kannatavaa, mutta kun "se" (en osaa nimetä sitä) mieli on päällä niin kaikki tuntuu surkealta.

Jatkuu myöhemmin. Annetaan muillekin suunvuoroa...
 
Mutta kuten tuolla jotkut muutkin on sanoneet niin tuon jälkeen en ole oikein rasitusta kestänyt. Treeni (jos sitä siksi voin sanoa) takkuilee koko ajan. Ajoittain menee hyvin, mutta nyt taas tänä keväänä ei oikein vauhtiin meinaa päästä. Aina jokin este. Pukkaa flunssaa ja väsymystä, tukkoista oloa. Tai sitten on muita kiireitä ja kun ne hellittää ja aijon ryhtyä "tosi hommiin" iskee joku pöpö.

Oireesi kuulostavat juuri siltä, että kannattaa pitää pidempi tauko. Tuollainen sairastelukierre tuskin menee itsestään ohi, joten suosittelisin vähintään kuukauden taukoa ja sen jälkeen liikunnan aloittamista esimerkiksi kevyillä kävelylenkeillä. Jos niistä seuraa sairastelua, tulisi lepojaksoa jatkaa. On myös tärkeää syödä terveellisesti, varsinkin kun teet raskasta työtä.

Nämä siis vain omia mietteitä... joka tapauksessa toivotaan, että pääset taas kuntoon!
 
Back
Ylös Bottom