Jouni Virtamo sanoi:
Mitnick: Kirjoitin vähän huonosti. Tarkoitin sitä, että jos kilpailija on jo täysi-ikäinen ja nyt ensimmäisissä kisoissaan eikä ennätykselläänkään pääse läpi edes alkueristä, hänestä tuskin tulee mestaria, kokemuksen hakemisesta ei siis ole juuri mitään hyötyä. Esimerkiksi Suomelta oli nyt mukana joku aitajuoksija, jolla ei ollut mitään jakoa päästä jatkoon eikä luultavasti tule olemaan jatkossakaan. Olen nähnyt näitä tapauksia niin paljon, etten enää tällä iällä oikein jaksa uskoa muuta. Iloinen olen, jos kaverista tulee seuraavissa kisoissa maailmanmestari!
Sinä mainitsit ison liudan huippunimiä, jotka ovat mokailleet kisoissa, se on ihan eri asia. Näillä kaikilla urheilijoilla on ollut jo ekoissakin kisoissa kova oma ennätys, heiltä on toki odotettu kisoissa jo jonkinlaista menestystä. Heille kisoissa käymisestä ja siitä tulleesta kokemuksesta on ollut hyötyä, kun hermo ei ole ekalla kerralla pitänyt.
Toivon, että olet oikeassa Minna Nikkasen kohdalla, hänet minäkin olisin valinnut kilpailuihin.
Toivottavasti sait Mitnick jotain tolkkua tästä lisäselvityksestä. Heitän muuten sinulle kysymyksen: Jatkaisitko vielä täydellä tuella J-P Karjalaisen ja Mikaela Ingbergin urheilu-uria?
Boltin satasesta: Uskon, että ME tulee, koska ennätyksen tekeminen suurkisoissa kruunaa hienolla tavalla mestaruuden ja jää ihmisten mieleen.
No tuo on kyllä ihan totta. Ei arvokisakokemus siinä vaiheessa mitään auta, jos tuloskehitys povaa uran kohokohdaksi jotain alemman keskitason henkilökohtasia ennätyksiä ja parhaimmillaan kotimaista menestystä.
Mä en oikein edes pysty ymmärtämään sen tason rakkautta tekemiseensä, jossa urheilija koko uransa ajan kilpailee vain jotain B-rajaa vastaan. Ehkä joillekin kotimainen menestys ja haave arvokisaedustuksesta on sitten riittävä voimanlähde. Siinä touhussa paistaa kyllä eräänlainen kunnianhimon puute niin vahvasti läpi, ettei kyseinen henkilö edes voisi mennä läpi sen harmaan kiven, jonka takana menestys majailisi.
Oikeat huippu-urheilijat tekee kaiken täysillä, oli kyse sitten mistä tahansa, ja harvemmin sietävät vain keskinkertaisuutta. Väittäisin näiden vähän pidemmälle edenneiden ja sittemmin dopingista kärynneiden urheilijoiden just törmänneen tähän dilemmaan. Jotenkin jopa uskon heidän huokaisseen helpotuksesta, kun ura ikään kuin päättyy toisten toimesta. Varmasti psykologisesti helpompi luovuttaa/päästää irti ja ainakaan itseään ei tarvitse peiliin katsellessaan syyttää, että miksen antanut kaikkea ja vähän yli! Valitettavasti ymmärrystä heille ei löydy ja joutuvat omalla tavallaan täysin absurdin nöyryytyksen kohteeksi.
Ingbergiä kohtaan mult ei enää kauheesti löydy henkilökohtaisella tasolla ymmärrystä, kuten taisin jossain jo aiemmin mainita. Menestys on kaikonnut käsien ulottumattomille jo vuosikausia sitten. Valitettavasti arvokisoihin lähdetään tuloskunnon perusteella ja usein Mikke on siinä porukassa se paras tai jopa mahdollisesti ainoa vaihtoehto.
O-P on vähän siinä rajoilla. Hänen oma ennätys riittäis voittoon melkein missä kisassa tahansa, mutta siitäkin jo viis vuotta aikaa, ja tuloskunto laskee vuodesta toiseen. Ei mulla ole mitään motivaatiota alkaa pohtia miks ihmiset tekee niin kuin tekee, ja voisin kuvitella O-P:n yhä uskovan itseensä ja nauttivan omasta tekemisestään.
Ja onhan O-P nyt aina sata kertaa parempi vaihtoehto, kuin joku David Söderberg. Usein nää Suomen tasolla menestystä havittelevat tai menestyneet urheilijat on vähän sellaisia puolivillaisia tapauksia, kun kansainväliselle huipulle (ammattilaiseksi) ei koskaan päästy, tai uskallettu (doping), ja töiden sekä muun elämän ohella urheilu-uraa jatketaan pelkästään siitä saadun nautinnon, ei menestyksen takia.
Yleisurheilu on kyllä varmaan yks raaimpia lajeja, hyvin samaan tapaan kuin joku bodailu. Siitä tulee elämäntapa, ja joissain tapauksissa voi sivusta katottuna vaikuttaa kovinkin masentavalta ja kysymyksiä herättävältä suossa tarpomiselta. Sen takia noihin asioihin on niin kovin turhaa ja vähän typerääkin ulkopuolisena puuttua.
Aivan uskomaton veijari! :dance2:
