Ihminen on lähtökohtaisesti aina ensimmäiseksi itsekäs ja ajaa omaa etuaan (etu voi olla rahaa, valtaa, sosiaalisia yhteyksiä, tunnustusta, ihailua, toisin sanoen mitä vain maan ja taivaan väliltä). Yhteiskunta toimii niin kauan, kuin se pystyy tarjoamaan enemmistölle yksilöitä jotain etua. Näihin lähtökohtiin, kun sekoittaa sen faktan, että suurin osa ihmisistä on laiskoja, tyhmiä ja eivät kykene ottamaan edes omista teoistaan vastuuta, päästäänkin näppärästi nykyhetkeen.
Suurin osa on täysin tyytyväisiä siihen, että heille kerrotaan miten ajatella, toimia, elää tai kuolla. Kaikki käy kunhan sen päätöksen tekee joku muu, ainoa ongelma on se, että vastuuta ei kanna kukaan. Jos huomenna jokainen ihminen herätessään, alkaisi kantamaan vastuun kaikesta mitä itse tekee tai jättää tekemättä, loppuisi maailmasta ainakin sodat, diktaattoreilta valta ja ns eliitti löytäisi itsensä istumasta perse paljaana ja taskut tyhjinä. Tyhmin ja laiskoin aines kuolisi pois. Todennäköisesti maailma olisi lopulta se utopia ja eldorado, mistä aina haaveillaan.
Mutta tätä ihmettä odotellessa kannattaa aina muistaa, että vain netolla on merkitystä ja että työ ei ole elämän tarkoitus.