- Liittynyt
- 15.4.2012
- Viestejä
- 158
Toisekseen, en todellakaan väitä että nimenomaan meidän olisi pitänyt päästä poliisien ohi juhlimaan päättäreitä. Tarkoitin, että olisi mielestäni ollut parempi juttu jos olisi pitäydytty samassa linjassa kuin edellisissäkin tapahtumissa eli otetaan juomat pois vain niiltä nuorimmilta ja huonokuntoisimmilta, jotka ei selvästi omaa alkoholinkäyttöään pysty kontrolloimaan. Ne jotka vatsahuuhteluun joutuvat oman typeryytensä takia saavat hyvän opetuksen alkoholin liiallisesta käytöstä
Kuten sanoin, minun mielestä tuo että kitketään kaikilta jokaikinen tippa alkoholia pois ja sakotetaan on typerää. Tuollainen alkoholinraivaus on sitä paitsi omiaan lisäämään alkoholin asemaa "kiellettynä hedelmänä" jonka seurauksena monesta sitten tulee myöhemmällä iällä pesunkestävä juoppo. Tämähän on isoin ongelma suomalaisessa alkoholikulttuurissa.
Ensinnäkään, poliisien harteille ei voi laskea päätöstä (tai siis toki voi ihan ikään katsomalla, mutta jos se ikä on alle 18v niin asialla ei pitäisi olla väliä) siitä kuka porukan nuorin tai huonokuntoisin on, tai tulee illan mittaan olemaan. Jos näin on edellisissä tapahtumissa asianlaita ollut niin sillä hyvä, mutta lakisääteisesti asia ei näin ole. Siitä olen samaa mieltä että vatsahuuhtelu tekee ihan terää alaikäiselle juopottelijanalulle, mutta harvoinpa tuokaan minään muuna kuitataan kun "nuoruuden helmeilynä".
Toisekseen, oli typerää tai ei, vallitsee tässä maassa Suomen lait, ja niitä pitäisi parhaansa mukaan pyrkiä noudattamaan (tai sitten kiertää jotenkin todella fiksusti, ja tähän taas ei kuulu julkijuopottelu, ainakaan semmoinen josta jää kiinni).
Eikä tämä nyt ole mitään vittuilua, itseltäni on aivan samat mehut aikanaan maahan kaadettu (ja kaadetaan välillä edelleen). Pointti vaan on se, että sitä lakia täytäntöönpanevaa instanssia on turha demonisoida tällaisten keissien takia.
EDIT: Siitäkin huolimatta toivottavasti sulla ja porukallasi oli hyvät päättärit!
