Yksinkertaisesti vihaan mennä olemaan kuulasotaa. En mene enää, vaikka kaverit pyytäisi tai ehkä välillä huvikseen, mutta. Tässä joitain syitä, miksi se on perseestä ja kaikki löytyvät ihan omasta takaa:
1
a) tulee hemmetin pimeä enkä näe mitään
b) muilla on maastoasut ja itse en semmosta jaksa kaupasta hakea
= ajanhukkaa maata siellä metsässä
2
jotain paskoja 20€ aseita ja kunnollisen saisin vain 200€ joten voi unohtaa sen siihen
= ei ole mitään tuntumaa siinä metsässä kykkimisessä, kun ittensä spotataan ekana ja muutenkin meinaa nukahtaa ja tajuan kyllä täysin, miksi pelin henki on semmoinen, mutta ei vaan kiinnosta niin ei kiinnosta
3
olen heikko ja kädet ihan tunnottomiksihan siellä jäätyy ps. tätä ei tapahdu usein kesällä, mutta silti
Tänään päätin käydä siellä ja heti ekan pelin jälkeen lähdin tekosyyn turviin vittuun koko paikasta ja korostan, ettei muissa pelureissa ollut siis mitään vikana.
Minua VITUTTI niin suuresti, sillä päähän juolahtaa heti oikea tulitaistelutilanne, jossa olisin samalla tasolla, kuin semmoset, jotka ovat nähneet ammuntaa vain tietokoneruudulta ja itse tosin olen käynyt radalla ampumassa "pari kertaa" ja voisi käydä useammin, mutta vitustako siihen repäset tiedot ja taidot.
Teki perkele mieleen ottaa samantien ase ohimolle ja painaa liipasinta (hyvin liittyen tuohon pelin luonteeseen), kun vitutti niin paljon.
----
Kaikki muu, mitä itellä on meneillään, on semmosta, että yrittää tolkuttaa itselleen sen olevan vain teiniangstia. "hömph, elämä tuntuu tarkotuksemattomalta, viillän ranteet auki nymph". Keksin koko ajan päähäni erilaisia pohdintoja yhteiskunnasta, ihmisen eläimellisyydestä ja omasta tarpeellisuudestani. Lukuunottamatta perheenjäseniä, jotka ovat aika luonnollisia läheisiä, en itse asiassa kiinnostaa juuri ketään ihmistä ja en omaa juuri samoja kiinnostuksen kohteita muihin nähden enkä ole juuri kenenkään ns. paras kaveri, joka useilla kuitenkin on ja se on aina joku muu. Olen koittanut roikkua mukana jengissä ja nyt olen päättänyt, ettei niiden kanssa tarvitse olla, kun eivät kuitenkaan kaipaa sinne, vaikkeivat suoraan päin naamaa vittuilekaan.
Sen lisäksi ajatusteni mukaan vaikka koko ihmiskunta tuhoutuisi, ei se kiinnostaisi ketään tällä maapallolla, jos ei samalla lailla älyllisiä eläimiä vielä olisi täällä. Ei se eläväisyys täältä katoaisi. Sama pätee lopulta yksilöihinkin. Tuottaa vain väliaikaista surua, jos joku kuolee ja kun ne surevatkin ihmiset häviävät, häviää se surukin.
Varmaan tekstistä tulee juuri tuollainen huono olo esille ja itse toivonkin, että se menisi ohi ajan kuluessa. Nyt vain on semmonen olo, että elämä on liian pitkä elettäväksi tommosten ajatusten kera, jos jäävät muhimaan, eikä tunnu enää järkevältä elää yli 20-vuotiseksi, vaikka näin nuori ollaankin vielä ja elämän pitäisi muka olla alussa vasta.
Yhteiskunta. Se on kehittynyt hyvin kehuttavasti, vaikka millaisia ajatuksia tulisi päähän ihmisille ja kritiikkiä tarvitaankin kehittymiseen. Yritän etsiä vikaa yksittäisistä ihmisistä, sillä yhteiskunta on vain ihmisiä ja sana 'yhteiskunta' on sille pelkkä kutsumanimi. 'Yhteiskunta' ei tee mitään vaan ne yksittäiset ihmiset.
En näe itseäni minään yli-ihmisenä. Päässäni olevissa ajatuksissa ei ole yhtään omaa. Olen aivan sitä samaa massaa, kuin muutkin. En erota itseäni sieltä. Elän yhteiskunnassa ja olen sosiaalinen eläin.
Ja ei, en tarvitse näihin "ongelmiin" mitään apua. Ei mitään kunnon maallisia ongelmia olekaan. Jos joku ongelma on, niin peiliin katsoessa se löytyy. Tuntuu vain, että kaikki menee tässä elokuvana ja nämä kaikki tapahtumat ovat kuin elokuvana katsottuja; ulkoisia ja eivät välttämättä kovin tottakaan.
Ja kuten sanoin, toivottavasti löytyisi jotain uutta virikettä tähän elämiseen, ettei tarvitsisi miettiä tätä paskaa. Elämän tarkoitus on vain kemikaalien yhteenvedoissa ja sieltä sitten nousee uudenlaista elävää. Yksilöllä tai yhteiskunnalla ei ole niin merkitystä, kuin niille itselleen. Jos vaikka nyt ihmiset häviäisivät kaikki, ei se kiinnostaisi ketään. Emme mekään tiedä entisistä olemassa olleista vaikkapa yhteiskunnista ilman, että tutkimme. Saman yhteenvedon voi vetää meidänkin yhteiskunnasta.
Ps. Jos täältä lähdetään, millaiseen epätoivon tilaan en varmaan ole vaipumassa, koska nämä ajatukset eivät mitenkään speciaaleja ole, niin ihan yksinään se tehdään eikä mitään kouluammuskelua, millaiset eivät mielestäni muuta mitään mihinkään suuntaan.
Pss. Tuli sitten aika provosoiva viesti ja otan ajatuksia vastaan, mutta tavallaan nuo juttuni kannattaa sitten jättää omaan arvoonsa.